Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Voiko maailma olla mielekäs, jos siinä on pahaa? Väittelijä: "Pahoja asioita voi tapahtua sattumalta tai täysin vääränlaisista syistä"

Elämä voi olla merkityksellistä, vaikka maailmassa tapahtuu paljon pahaa, sanoo pahan ongelmasta väitellyt Lauri Snellman.

Pahuuden monet kasvot Teemalla lokakuun elokuvissa ja dokumenteissa

Murhaajasta diktaattorin myötäilijään – mikä heitä yhdistää?

Kirjailija Johanna Sinisalo muistuttaa, että ihminen on viettiensä ja biologiansa vietävissä: "Olemme hierarkkisia laumaeläimiä"

Kulttuurivieras Johanna Sinisalo pohtii ihmisen biologista olemusta, salaperäisiä viettejä ja lapsesta kumpuavaa pahuutta.

Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo

Oli aika jolloin tavallisista ihmisistä tuli fasisteja samaan tapaan kuin heistä nykyisin tulee s-etukortin omistajia, pohtii Janne Saarikivi. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Sukellusveneessä murhatun Kim Wallin vanhemmat ovat kokeneet pahimman mahdollisen painajaisen: "Luovuttaa ei silti voi, pahuus ei saa voittaa"

Tyttärensä julmalla tavalla menettäneet Ingrid ja Joachim Wall eivät halua antaa vihalle valtaa. Kirjan kirjoittaminen helpotti valtavan surun keskellä.

Iikka Kivi oli ennen rasisti, joka etsi päivittäin tuntikausia todisteita maahanmuuttajien pahuudesta: "Tunnen syyllisyyttä siitä mitä tein"

Illan Perjantai-ohjelma kysyy tänään, miksi olemme ennakkoluuloisia. Vieraana muun muassa stand up -koomikko Iikka Kivi.

Manaamisen pikakurssi aloittelijalle

Manaaminen ei kuulu vain elokuvien maailmaan.

"Meillä on edelleen ne liskoaivot ja hengissäselviytymisvietti" – Kysyimme filosofilta, teologilta ja köyhyystutkijalta, olemmeko parempia vai huonompia ihmisiä kuin ennen

Menisitkö avuksi leipäjonoon? Hyökkäisitkö sodassa naapurin kimppuun? Laskisitko palkkaasi työkaverin puolesta? Punnitse esimerkkien avulla, miten sinä toimisit.

180 astetta: Kuka on paha? Lääketiede ei tunnista pahuutta, mutta psykopatian merkit voivat näkyä aivoissa jo lapsena

Pahuus on yhdistelmä psykopatiaa eli myötätunnon puutetta, narsismia ja machiavellismia eli laskelmoivaa ilkeyttä, määrittelee oikeuspsykiatri Alo Jüriloo.

Itse asiassa kuultuna: Helena Ranta

Professori Helena Ranta on nähnyt maailman julmuuden.

Jari Ehrnroothin kolumni: Pahuuden kieltäminen ei auta

Monet reaktiot Turun puukotuksiin pyrkivät kieltämään pahan. Mutta sillä tavoin vain jatketaan pahaa, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.

Maria Markuksen kolumni: Nukkuneen rukous terroripelon keskeltä

Terrorismin tarkoitus on levittää pelkoa, ja se toimii kuin itsestään, kirjoittaa Maria Markus.

Kirjekulttuuri elää vankiloissa, ihailijapostiakin tulee – "Vaikeasti käsitettävä ilmiö"

Monessa vankilassa kirjekulttuuri elää yhä vahvana, vaikka netti pyörittää muuta maailmaa. Muurien sisäpuolella kirje tai jopa teksti-TV on avain jaksamiseen.

Kolumni: Pois paha minusta

Uusi puritanismi pelkää pahan saastutusta ja menettää samalla mahdollisuutensa tuntea vihollisensa, kirjoittaa kolumnistimme Jani Kaaro.

Leena Lehtolainen ei luo ihmishirviöitä

Leena Lehtolaisen uusi kirja pohtii hyvää ja pahaa

Keihäsmiehen kärylle sinetti - edessä pitkä kilpailukielto

Egyptiläisen Ihab Abdelrahmanin B-näyte on osoittautunut myös positiiviseksi. Häntä uhkaa näin ollen neljän vuoden pituinen kilpailukielto.

Saduissa perhe on pahin

Orvoille lapsille käy aina hyvin

Turpa kiinni ja tottele - vanhojen satujen viesti on selvä

Painajaismaisen nurinkurinmaan käytösopas

Rami Hietaniemi teki nuorena kepposia – valmentaja oli tukehtua ensimmäisellä kisamatkalla

Rami Hietaniemen ensimmäinen valmentaja Karel Säre, 35, kertoo, että Hietaniemi oli valmennettavana villi nuori.

Kylähullu, jolla on terveen paperit – poliisimies rakensi kirkon ja tuonelan lievittääkseen työstä tullutta ahdistusta

ITE-taiteilija Tapio Autio työskenteli 36 vuotta poliisina. Mies alkoi paeta työssä näkemiään kauheuksia kivimaalauksiin ja -rakennuksiin. Parinkymmenen vuoden jälkeen hänen ateljeestaan löytyy yli 200 kivimaalausta, kirkko, tuonela ja Kalevala-huone.

Venäläinen ympäristötaidepuisto suojaa maailman pahuudelta

Keski-Venäjällä sijaitseva Nikola-Lenivetsin ympäristötaidepuisto nojaa paikalliseen kyläyhteisöön. Alueella pidettävän taidefestivaalin tämänvuotisena teemana oli suojapaikka. Sellaisena myös tapahtuman taiteilijat ja vierailijat luonnossa sijaitsevan taidekeskuksen näkevät.

Pahakin ihminen voi kääntyä kohti hyvää – "Taustalla usein yhteiskunnallinen ideologia tai uskonto"

Ikävät lapsuuden kokemukset voivat ajaa synkkään kierteeseen jo varhain. Toiset pysyvät kaidalla tiellä pidempään, mutta ulospäin yllättävältä näyttävä käännös pahuuteen tulee aikuisena, kun elämässä tapahtuu jotakin järisyttävää. Tuhoavuuden voi saada hallintaan ja pahimmassakin ihmisessä on hyvyyden ulottuvuus, toteaa oikeuspsykiatri Hannu Säävälä.

KCNA: Pohjois-Korean ohjusmoottorin testaus täytti odotukset

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ollut todistamassa onnistunutta testausta, jossa kokeiltiin uudenlaista moottoria mannertenvälisiin ballistisiin ohjuksiin.

Terhi Kiemunki pyysi poliisitutkintaa omista kirjoituksistaan

Kiemunki kertoo pyynnöstään medialle lähettämässään tiedotteessa.

Jokereiden KHL-kamppailu jatkui solvauksilla pukukoppikäytävällä – katso video kuumista tunnelmista

Jokerihyökkääjä Jesse Joensuu ja Torpedo-luotsi Peteris Skudra ottivat sanallisesti yhteen kuuman pudotuspelikamppailun jälkeen.

Psykiatri Hannu Lauerma: Ihminen on harvinaisen paha peto – se tappaa omiaan

Polttopulloiskuja vastaanottokeskuksiin. Tappouhkauksia sähköpostiin. Solvauksia somessa. Onko pahuus lisääntynyt? Ihmismielen pimeitä puolia tutkinut psykiatri Hannu Lauerma tietää, mistä pahuus kumpuaa.

Huumeiden ja ilkeyksien tilalle harrastuksia – "Pitäisi saada vaan enemmän tekemistä"

Spartakin joukkueenjohtaja Harri Leinosen mielestä harrastukset ovat yksi lääke nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Laura Lindstedtin Oneiron kertoo tarinoita kuoleman jälkeisestä unitilasta

Oneiron on kiehtova ajatusleikki siitä, mitä naiset kertovat toisilleen juuri hetki kuolemansa jälkeen. Romaanissa seitsemän naista kertoo eri tavoin toisilleen omasta elämästään ja kuolemanhetkestään.

Terroristi tekee sivullisesta kasvottoman vihollisen

Kriminaalipsykologin mukaan terroristi oikeuttaa tekonsa tekemällä jokamiehestä pahuutta edustavan vihollisen.

"Perhesurmat ovat perhemurhia"

Esikoisromaanissa Lampaan vaatteissa Suomi on murheellisten laulujen maa, jossa ryypätään ja tapetaan perheitä. Simo Hiltusen mukaan kirja on tutkielma pahuudesta.

Piispa: "Vihamielinen keskustelu on vastenmielistä"

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen kannustaa eri uskontokuntien edustajia viettämään aikaa yhdessä ja tutustumaan toisiinsa. Viime viikkoina yleistynyt vihamielinen keskusteluilmapiiri on hänen mielestään vastenmielistä.

"Äidit kääntävät vastoinkäymiset voitoksi", sanoo maailmaa kiertänyt dokumentaristi

Vaikka pahuutta kohdatessaan saattaa janota kostoa, ovat Äidin toive -dokumentin äidit halunneet laittaa hyvän kiertämään selätettyään omat vastoinkäymisensä.

Joutsenkuolemien silminnäkijä: Tällainen pahuus pistää miettimään muuttoa

Osmo ja Eeva Immonen ovat seuranneet kymmenen vuotta mökkirannastaan laulujoutsenten perhe-elämää Kiteellä. Immoset ovat varmoja, että veneellä liikkuneet metsästäjät surmasivat kaksi viikkoa sitten neljä aikuista ja kuusi nuorta joutsenta Mujesalmesta.

Turvapaikanhakijat: "Irakissa ei voi enää tietää kuka on ystävä ja kuka vihollinen"

Irakilaiset nuoret miehet Ali Adil ja Bahaa Aldeen hakevat Suomesta turvapaikkaa. He kertovat, miksi Irakissa ei voi enää elää.

Klassikkomusikaali Jekyll ja Hyde vie syviin vesiin

Klassikkomusikaali Jekyll ja Hyde saa ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterissa lauantaina. Kyseessä on teatterille vuoden suurin projekti, jossa katsojat viedään perimmäisten kysymysten äärelle, hyvän ja pahan suhteeseen.

Ihmisyyden hinta: Pahuus elää meissä kaikissa

Tutkimusprofessori Hannu Lauerman mukaan jokainen ihminen on periaatteessa kykenevä pahuuteen. Pahuus näyttäytyy esimerkiksi Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.

Tattarisuon ruumismysteeri selviää

Esikoisteoksellaan Nälkävuosi menestynyt kirjailija Aki Ollikainen kertoo kiinnostuneensa jo nuorena Tattarisuon ruumislöydöistä. Toisessa romaanissaan Musta satu Tattarisuo edustaa Ollikaiselle mielenmaisemaa, alitajuntaa ja mielen pimeää puolta.

Hannah Arendt ja pahuuden arkipäiväisyys

Hannah Arendt on yksi 1900-luvun tärkeimmistä filosofeista

Klassikkoteos tulee Jyväskylän kaupunginteatterin lavalle

Ohjaaja Anssi Valtosta tarttuminen klassikkoon ei pelota. Valtosen mukaan elokuvakäsikirjoituksesta eroava näyttämösovitus alkoi elää hänen päässään näyttämöllisinä kuvina. Ensi-ilta on jo lähes loppuunmyyty.

Rallimestari Ogier Pariisin terrori-iskuista: "Elämme sairaassa maailmassa"

Ranskalainen Sébastien Ogier kommentoi Pariisin terrori-iskuja tallinsa tiedotustilaisuudessa.

Obama Kassigin mestauksesta: "Puhtaan pahuuden teko"

Naamioitunut mies kertoi avustustyöntekijä Peter Kassigin mestauksesta ääri-islamilaisen Isis-järjestön julkaisemalla videolla.

Rovaniemi sytytettiin 70 vuotta sitten – nyt sotanäyttelyä mainostetaan tulitikkuaskilla

Saksalaiset polttivat Rovaniemen kauppalan tuhkaksi lokakuussa 1944. Hävitystä edelsi kuitenkin vuosien rinnakkaiselo, jota kuvaava näyttely avataan ensi keväänä Rovaniemellä. Näyttelyä markkinoidaan mustan huumorin keinoin: tulitikkuaskilla, joka toteaa "Olimme ystäviä".

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle