Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Puumalan nokkakolarista sakkoja kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksista

Puumalassa alkusyksystä 2018 sattuneessa onnettomuudessa menehtyi 16-vuotias henkilö ja kolme loukkaantui vakavasti.

George Floydin murhasta syytetty poliisi on päässyt vapauteen miljoonan dollarin takuita vastaan

46-vuotias Floyd kuoli toukokuussa Minnesotan Minneapolisissa, kun poliisi painoi häntä polvella maahan useiden minuuttien ajan.

Miehelle vaaditaan ehdotonta vankeutta 85-vuotiaan anoppinsa taposta

Nainen menehtyi saamiinsa vammoihin elokuussa sairaalassa. 

Airiston veneturman syyteharkinta valmistui – syyttäjä epäilee moottoriveneen kuljettajaa useista rikoksista

Moottoriveneen ja purjeveneen törmäyksessä menehtyi kaksi miestä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: Suomen valtio epäonnistui Kauhajoen koulusurman uhrien suojelemisessa – omaiset helpottuneita vuosia odotettuun päätökseen

Suomen valtio määrätään maksamaan korvauksia jokaiselle perheelle 30 000 euroa ja lisäksi oikeudenkäyntikuluja vajaat 7000 euroa perhettä kohti.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen taposta – Puumalan leirintäalueen tapauksessa annettiin tuomio pahoinpitelystä

Syyttäjä vaati vastaajalle ehdotonta vankeutta taposta tai vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä sekä törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Vaimo kuoli päähän osuneisiin iskuihin – syyttäjä vaatii aviomiehelle 3,5 vuoden ehdotonta vankeutta

Mies on esitutkinnassa tunnustanut mahdollisesti aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman.

Pyöräilijä kuoli Valkeakoskella – poliisi otti kiinni paikalta paenneen autoilijan ja epäilee tätä rattijuopumuksesta

Poliisi epäilee auton kuljettajaa myös muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Harjavallassa outo pahoinpitely: Veitsihyökkääjä kuolikin itse, kun uhri puolustautui

Poliisi tutkii sunnuntaista tapausta törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja kuolemantuottamuksena.

Kolme nuorta kuoli ulosajossa Nokialla sunnuntaiyönä – poliisi tutkii tapahtunutta muun muassa törkeänä rattijuopumuksena

Yksi henkilö on toimitettu sairaalahoitoon. Rikoskomisario Markku Laakso ei kommentoi vielä onnettomuuden mahdollisia syitä.

Kaivopuiston väkivallanteko ja nuoren kuolema edelleen täysin hämärän peitossa – ei ketään kiinniotettuna, pidätettynä tai vangittuna

Helsingin poliisi pyytää edelleen vihjeitä Kaivohuoneen edustalla heinäkuun alussa tapahtuneesta pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

Yleisön vihjeet auttoivat, osa Kaivopuiston pahoinpitelyn epäillyistä tunnistettu – 20 kysymystä poliisille nuoren miehen kuolemaan johtaneista tapahtumista

Pahoinpitelyn seurauksena kuollut vuonna 2001 syntynyt mies ei saanut ensihoitoa vammoihinsa – paikalle ei hälytetty ambulanssia.

Nuori mies kuoli ravintola Kaivohuoneen edustalla tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena – poliisi julkaisi kuvat joukkotappelun epäillyistä

Useaa miestä epäillään Helsingin Kaivopuistossa tapahtuneesta vuonna 2001 syntyneen miehen kuolemantuottamuksesta.

Moottoripyörä ja henkilöauto törmäsivät Kouvolassa – moottoripyörän kyydissä ollut nainen kuoli

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kuoleman- ja vammantuottamuksena.

Palveluasumisyksikössä tapahtuneesta, kuolemaan johtaneesta saunottamisesta sakkoja

Valtimolla Kotorannassa tapahtunut, kuolemaan johtanut saunottaminen johti rangaistukseen kuolemantuottamuksesta.

Poliisi vapautti Joensuun Hasanniemen aamuöisestä autopalosta vangitut alle 30-vuotiaan miehen ja naisen

Yhteensä 16 kiinniotetun rikossumassa tutkittavana myös törkeä huumausainerikos ja törkeä pahoinpitely – miestä lyöty teräaseella jalkaan. 

George Floydin kuolemasta syytettyjen poliisien oikeudenkäynti alkaa ensi maaliskuussa – Tuomari: Oikeudenkäynti saatetaan siirtää pois Minneapolisista

Tuomari on huolissaan siitä, vaikuttaako julkisuus syytettyjen mahdollisuuteen saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti.

Viisi vangitsemista Hasanniemen autopalon rikosvyyhdessä

Rikosnimikkeinä on muun muassa törkeä kuolemantuottamus, törkeä pahoinpitely ja huumausainerikos.

George Floydin kuoleman aiheuttaneen poliisin takuusummaksi miljoona dollaria

Floyd kuoli kaksi viikkoa sitten Minneapolisissa, kun poliisi painoi häntä pidätystilanteessa niskasta polvella maahan yhdeksän minuutin ajan.

Poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja Vaalan kuolonkolarista

Tapahtumapaikalla ensivaiheessa olleita pyydetään ilmoittamaan tietonsa hätäkeskukseen.

Kaksi kuoli ja yksi loukkaantui auton ulosajossa Vaalassa

Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kuolemantuottamuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Airiston veneturman esitutkinta valmis – isomman veneen kuljettajaa epäillään kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta

Viime kesäinen kahden ihmisen kuolemaan johtanut onnettomuus siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

Kouvolassa liikenneonnettomuudessa kuollut moottoripyöräilijä oli noin 40-vuotias iittiläinen mies – poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, kuolemantuottamuksena ja kuolemansyyntutkintana.

Mies pahoinpideltiin vappujuhlissa Haminassa – kuoli sairaalassa vammoihinsa

1980-luvulla syntynyt mies menehtyi vappujuhlissa tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena.

Ulkomaalaisten Lapin matka päättyi kohtalokkaasti: Kolme kuoli ja neljä loukkaantui – turma-auton kuljettaja sai sakot

Jäisellä tiellä liukastellut kuljettaja ajoi rajoitusten mukaan, mutta syyttäjän mukaan olosuhteet huomioiden varomattomasti.

Koitereella hukkuneet miehet on löydetty

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen sukeltajat nostivat vainajat järven pohjaan vajonneesta autosta tiistaina.

Oikeus hylkäsi Pohjanmaa-rallin kuolemantapauksesta nostetut syytteet

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus hylkäsi viiden SM-rallissa työskennelleen henkilön syytteet kuolemantuottamuksesta.

Koitereen turmaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena

Auton ja kahden ihmisen nostaminen Koitereella pois järvestä ei ole vielä onnistunut.

Mies menehtyi yliajon seurauksena Haukiputaalla keskiviikkona

Tekijäksi epäillään alkoholin vaikutuksen alaisena autoillutta miestä, jota poliisi joutui ajamaan hetken takaa.

Yläkouluikäisen pojan kuolemaa Jalasjärvellä tutkitaan kuolemantuottamuksena ja maastoliikennerikkomuksena – poliisi pyytää paikalla olleita ilmoittautumaan

Yläkouluikäinen poika menehtyi sunnuntaina auton vajottua jäihin Kurikan Jalasjärvellä Etelä-Pohjanmaalla.

Pohjanmaa-rallin kuolemantapauksen käsittely oikeudessa alkoi – vastaajat kiistävät syytteet

Viisi SM-rallissa työskennellyttä henkilöä sai syytteen kuolemantuottamuksesta.

Liperin moottorikelkkaturmaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja törkeänä kuolemantuottamuksena

Toinen kelkan kyydissä olleista miehistä kuoli, toinen on pidätettynä.

Hovioikeus piti Herttoniemen hyppyrimäkituomion ennallaan

Helsingin Mäkihyppääjien vastuuhenkilöiden sakkotuomiot jäävät voimaan.

Kobe Bryantin leski haastoi helikopteriyrityksen oikeuteen kuolemantuottamuksesta

Oikeuskanteen mukaan turmakopterin omistavan yrityksen ei olisi pitänyt päästää kopteria ilmaan niin huonossa säässä.

Suojatietä ylittänyt jalankulkija menehtyi Vaasassa

Onnettomuus tapahtui Vaasan Ristinummella tänä aamuna.

Naisasukkaan epäillään kuolleen pahoinpitelyn seurauksena palvelutalossa Hattulassa

Hämeen poliisilaitos tutkii parhaillaan Hattulan Willa Katinalassa joulukuussa tapahtunutta kuolemantapausta.

Poliisi tutkii pahoinpitelyä ja kuolemantuottamusta Vaasassa

Vaasalainen nuori mies joutui ravintolassa tappeluun, kotiutettiin sairaalasta ja kuoli.

Mies kuoli nujakan jälkeen uudenvuodenjuhlissa Teuvalla

Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemantuottamuksena ja pahoinpitelynä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle