Uusimmat artikkelit
Savonetti laajentaa toimintaansa: seniorit koko maakunnasta on tarkoitus saada verkkoon
Senioreiden atk-yhdistys Savonetti auttaa Pohjois-Savon ikäihmisiä tietotekniikkaan liittyvissä haasteissa. Toimintaa pyritään laajentamaan kaikkiin alueen kuntiin.
Irma Roitto, 88, asuu keskellä metsää syrjässä muista – kunta puuttui vanhuksen yksinäisyyteen nerokkaalla tavalla
Pyhtään kunta on osana uutta toimintaa, jossa eläkeläiset ja vanhukset saatetaan yhteen. Toiminnan tarkoitus on vähentää vanhusten yksinäisyyttä ja työllistää eläkeläisiä.
Kouvolan kaupunki sai perintönä melkein kolme miljoonaa euroa pienen taajaman vanhuksille
Koko taajamassa asuu noin 6 000 ihmistä.
Ikääntyvien asumisasiat on koottu Vaasassa yhteen, tulevien asumistarpeiden ennakointi on tärkeää
Uudet seniori-ikäisille suunnatut asumisen ennakoinnin verkkosivut sisältävät tietoa muuttuvien asumistarpeiden huomioimisesta.
Suomi vanhenee rysäyksellä, mutta vanhustenhoidossa keskustellaan vääristä asioista – kokosimme viisi pointtia, joista pitäisi puhua juuri nyt
Vanhustenhoidon tilanne on haastavampi kuin mitä hyvinvointialueilla on ennakoitu, sanoo asiantuntija.
Pirkanmaan hyvinvointialue pyrkii hillitsemään ikäihmisten hoivan kustannusten kasvua – tarkoituksena keventää asumispalveluja
Pirha haluaa siirtää painopistettä ympärivuorokautisesta hoivasta sitä kevyempään yhteisölliseen asumiseen. Sama pyrkimys keventämiseen on myös muissa asumispalveluissa.
THL:n kysely paljastaa: Kaltoinkohtelu on yleistä vanhuspalveluissa
Vanhuspalvelujen toimintayksiköistä lähes puolet raportoi havainneensa asiakkaan kaltoinkohtelua. Kotihoidossa kaltoinkohtelun tekijä on yleisimmin omainen tai läheinen.
Perinteikäs palvelutalo joutuu sulkemaan ovensa, koska rahat eivät riitä peruskorjaukseen – riesana myös työvuoroshoppailu
Perinteikäs vanhusten hoitolaitos 1930-luvulta joutuu sulkemaan Helsingissä ovensa. Kaupungin mukaan tämän ja monen muun laitoksen arkea hankaloittaa osin hoitajien työvuoroshoppailu.
Ikäihmisten ruokatottumuksia halutaan parantaa Vaasassa – syksyn aikana runsaasti tapahtumia Ruokaviraston kampanjan alaisuudessa
Luvassa on muun muassa ruoanvalmistuskursseja, sienestysretkiä, sadonkorjuujuhlat sekä yhteisiä ruokailuhetkiä. Tapahtumia on eri puolella kaupunkia.
Vanhus joutuu odottamaan reilusti yli kuukauden palveluasumispaikkaa Varsinais-Suomessa
Ympärivuorokautisen palveluasumispaikan sai Varsinais-Suomessa keskimäärin 45 vuorokaudessa. Tämä on Varhan mukaan varsin kohtuullinen odotusaika.
Oppipojan tontille Rovaniemen keskustaan suunniteltu iso palveluasuntohanke kaatui
Saarenkylän vanhustenkotiyhdistys kertoo, että keskusteluja rakennusliikkeen ja rahoittajien kanssa käytiin, mutta lopulta hanke ei sopinut yhdistykselle.
Kouvolalaiset ikäihmiset vetosivat kaupunkiin kohtaamispaikkansa säilyttämisen puolesta – kaupunki viilasi suunnitelmia
Suositun Kouvolan keskustassa sijaitsevan kohtaamispaikan siirto kauemmas huonojen kulkuyhteyksien päähän aktivoi kouvolalaiset seniorit lähettämään vetoomuksen Kouvolan kaupungille.
Vaikka löytäisi oikean numeron, siihen ei välttämättä vastaa kukaan – Suomen asiakaspalvelun tavoitettavuudessa olisi parantamisen varaa
Sekä vanhusneuvosto että Kilpailu- ja kuluttajavirasto tunnistavat ongelmat. Puhelimella ei aina tavoita, sähköposteihin ei vastata tai vastausaika on hyvin pitkä.
Tunnetko itsesi nuoreksi vai vanhaksi? Näin viisi eri-ikäistä ihmistä ajattelee omasta iästään
Milloin sinusta tuntuu nuorelta? Entä vaikuttaako mielentila kokemukseen iästä? Katso millaisia ajatuksia helsinkiläisillä on iästä ja vanhenemisesta.
Osa iäkkäistä yrittää pidentää autoiluvuosiaan välttelytaktiikalla – asiantuntija julistaa turmion tieksi
Monet reilusti yli kasikymppiset ovat vielä täysin turvallisia kuljettajia liikenteessä. Iäkkään läheisen ajamisessa kannattaa kuitenkin tarkkailla tiettyjä merkkejä.
Hoitajien rekrytointi ulkomailta on nyt villi länsi, tutkija varoittaa
Puutteellinen kielikoulutus ja sääntelemätön työvoiman rekrytointi ulkomailta haittaavat hoitoalaa.
Etla ennustaa Suomelle kahta "harmillisen hitaan" kasvun vuosikymmentä
Vihreä siirtymä ja julkisen sektorin parempi tuottavuus voisivat parantaa näkymiä.
Poliisi jatkaa laiminlyönnin tutkintaa Pöytyällä – 87-vuotias nainen kuoli ja mies löytyi heikkokuntoisena, kotihoitoa epäillään rikoksesta
Lounais-Suomen poliisi jatkaa tutkintaa edelleen. Onnettomuustutkintakeskus on saanut oman tutkintansa valmiiksi ja antaa suosituksia onnettomuuden takia omaishoitajien käytännöistä Suomessa.
Soite kehittää ikäihmisille yhteisöllistä asumista – yhteisissä tiloissa vaikka jumppahetkiä
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella etsitään esimerkiksi yhdistyksiä järjestämään ikäihmisille yhteistä tekemistä asumisyksiköissä.
Ikäihmisille halutaan luoda oma kulttuuripolku – moni käy katsomassa esityksiä, mutta entä sitten, kun omat jalat eivät kanna?
Vanhusten palvelutaloihin viedään teatteriesityksiä Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Tavoitteena on, että vierailuista tulisi pysyvä osa asumispalveluja.
Mirkku-robotti jalkautui ikäihmisten pariin Diakonialaitoksen senioriasuntolassa
Diakonin asukkaat Porissa pääsivät testaamaan pilotointivaiheessa olevaa Mirkku-mobiilirobottia. Mobiilirobotti on tarkoitettu erityisesti logistisiin tehtäviin, mutta se viihdyttää myös ikäihmisiä.
Perheen merkittävä rooli ikäihmisten hoivassa on hyvin kätketty salaisuus, toteaa hoivapolitiikan professori
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori Teppo Kröger muistuttaa Ylen 8 minuuttia -ohjelman haastattelussa, että vanhuspalveluissa oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin ei toteudu.
Oulussa kokeillaan ikäihmisille suunnattuja kulttuuriklubeja
Taideklubeihin voivat osallistua kaikki yli 65-vuotiaat oululaiset, jotka kokevat olevansa elämässään jonkinlaisessa muutosvaiheessa. Toiminnassa voi jakaa kokemuksia muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa.
Pian 100-vuotias Maire Huikko elää yksinään maaseudulla ja lämmittää saunankin itse – yksi asia painaa kuitenkin mieltä
Maaseudun vanhuksien ystävä-toimintaan on vaikea saada vapaaehtoisia.
Kela-taksien kuljettajat saattavat asiakkaat sairaalaan ja hakevat kotiin – nyt heille vaaditaan lisäkoulutusta
Taksit ajoivat viime vuonna 3,8 miljoonaa Kela-kuljetusta. Kela-takseilta edellytetään jatkossa koulutusta erityisryhmien kuljettamiseen. Vastuu on suuri, muistuttavat yrittäjät.
Yhä nuoremmat taistelevat ryppyjä vastaan Tiktokissa nähtyjen hurjien vinkkien avulla
Teinit oppivat pelkäämään ryppyjä sosiaalisen median trendien takia. Häkellyttävät ihonhoitovinkit ovat saaneet nuoret hoitamaan ryppyjä, joita ei ole olemassa.
Esihenkilöt jättivät muut työnsä ja riensivät hoitamaan vanhuksia – lähihoitaja: ”En yhtään tiedä, keitä menee töihin viiden päivän aikana”
Vanhusten palveluyksiköissä alkoi lakko tiistaina. Selvitimme, miten ensimmäinen lakkopäivä käynnistyi.
Pohjanmaan hyvinvointialue on avannut Seniorilinjan – neuvontanumero palvelee aluksi vaasalaisia ja laihialaisia ikäihmisiä
Kokemusten perusteella linjaa kehitetään palvelemaan ikäihmisiä koko hyvinvointialueella. Seniorilinja palvelee tällä hetkellä yli 65-vuotiaita vaasalaisia ja laihialaisia.
“Jos tästä selviän, selviän muustakin”, oppi Kaisu Pihlaja ajattelemaan jo pienenä – 90-vuotias kirjoitti elämäkerran tahdonvoimasta
Pihlajan kevarin perustaja Kaisu Pihlaja kirjoitti elämänsä tarinan kirjaksi. Kirjan ja elämän kantava teema on kaikesta selviäminen, vaikka kyyneleet olisi itketty loppuun.
Työllisyys sinnittelee niukassa kasvussa ikääntyneiden ansiosta
Ministeriön mukaan ilman maahanmuuttoa työvoiman määrä vähenee ja osaavan työvoiman saatavuus vaikeutuu.
Vanhustenhoidosta puuttuu noin 150 hoitajaa Pirkanmaan hyvinvointialueella – kesälomat pahentavat vajetta edelleen
Pirkanmaalla on täyttämättä nyt 110 vakituista hoitajan tehtävää ja 40 pitkää sijaisuutta. Puutetta paikataan vuokratyöllä, mutta hoivapaikkoja joudutaan myös sulkemaan.
Pula työntekijöistä sulkee hoivakotien osastoja – ”Lasken henkilöstön riittävyyttä monta kertaa päivässä”, kertoo toimitusjohtaja
Koko maassa on arvion mukaan noin 25 000 lähi- ja sairaanhoitajan vaje. Mikkeliläinen palvelutalo Annakoti on sulkenut kaksi osastoaan, vaikka tulijoita olisi.
Pitkä liikuntatauko keski-iässä tyhjentää nopeat solut – ”Jännekudos ei välttämättä kestä sellaisia voimia”, toteaa liikunnan professori
Ihmisen nopeusominaisuuksien ja jänteiden heikkeneminen alkaa keski-iän koittaessa. Kangistumisen vauhti kiihtyy mikäli nopeita lihassoluja ja jänteitä ei rasiteta.
Saako alaikäisille näyttää alastomia kehoja? TV-sarja Naked Education kuohuttaa Isossa-Britanniassa
Erilaisia alastomia kehoja esittelevä sarja on saanut osan katsojista takajaloilleen. Ohjelmasta saatetaan käynnistää brittien viestintävirastossa oma tutkintansa.
Keskieläke pian jopa yli 2 000 euroa, joka kolmas yli 16-vuotias eläkkeellä, eläkkeensaajien määrä kasvaa – kuinka järjestelmä selviää?
Suomessa oli viime vuonna 1,6 miljoonaa eläkkeensaajaa. Eläkevarat hupenivat viime vuonna miljardeilla euroilla. Taustalla ovat isot sijoitustappiot ja eläkkeiden nousu.
Pohde lisäsi 64 työpaikkaa ikäihmisten kotona annettaviin palveluihin – hoitojonojakin yritetään purkaa
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on perustanut uusia tehtäviä viime viikolla. Kotona annettavien palveluiden lisääminen on Pohteen järjestämissuunnitelman linjauksen mukaista.
Vanhusasiavaltuutettu vaatii asiointipuhelinnumeroa digitaidottomille – Maunu Hella, 89: ”Apunamme on vain tavallinen puhelin”
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo esittää asiointikanavaa niille, joiden on mahdotonta toimia netissä. Suomeen tarvittaisiin hänen mielestään laki, joka velvoittaisi kunnat hoitamaan digineuvonnan.
Varman toimitusjohtaja Risto Murto: Eläkeiäksi 70 vuotta, syytä jatkaa hyvää trendiä
A-Talkissa keskusteltiin matalan syntyyvyden aiheuttamista haasteista eläkejärjestelmälle. Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto näkee eläkeiän nousun merkkinä paremmasta elintasosta.
Mitä haluat tietää naisten tai miesten vaihdevuosista? Lähetä kysymyksesi – asiantuntijat vastaavat radiossa
Vaihdevuodet voivat yllättää aikaisuudellaan, oireillaan ja kestollaan. Mitä sinä haluat kysyä? Tai kerro, mikä sinua auttoi vaihdevuosien aikana. Asiantuntijat vastaavat Radio Suomessa 9.3.2023.
Ajokortille ei ole Suomessa yläikärajaa – ajolupaansa uusiva Jouko Ranta, 75: Kortin menettäminen olisi melkein kuin ottaisi jalan pois
Suomessa on reilusti yli puoli miljoonaa yli 70-vuotiasta, jolla on voimassa oleva ajokortti. Lääkärit arvioivat ikääntyneiden ajokykyä vähintään viiden vuoden välein.
Kun jatkot vaihtuivat sauvakävelyyn – tuore tutkimus avaa rokkareiden suhtautumista ikääntymiseen
Kun tavallinen tallaaja kaivautuu illalla sohvan nurkkaan katsomaan televisiota, eläkeikää lähestyvä tai sen jo ylittänyt rokkari vasta virittelee soitintaan keikkaa varten.
Klovnit piristävät vanhusten arkea
Porilaiset soveltavan taiteen ammattilaiset Milla Impola ja Marjo Elomaa tekevät klovnikiertueen syksyllä ikäihmisten palveluasumisen yksiköissä Satakunnassa.
Ysäri voi hyvin, sillä jokainen sukupolvi kaipaa takaisin nuoruuteensa – tiskijukka tunnistaa tanssilattialla fiilistelijän
Ysäribuumi on ollut jo pidempi kuin 1990-luku oli, sanoo dj. Ysäri on keski-ikäisten nostalgiaa eli kaipuuta ja paluuta muistoihin, joista tulee hyvä mieli.
Ikäihmisten asumispalveluiden henkilötilannetta pyritään parantamaan Pohjois-Karjalassa
Viime vuoden marraskuussa neljässä Siun soten hoivakodissa hoitajamitoitus jäi vajaaksi. Siun soten mukaan kyseessä oli virhe työtuntien kirjaamisessa.
Kaikki muistiongelmat eivät ole muistisairautta – Kainuun muistiyhdistyksen asiantuntija vinkkaa arkiset keinot muistin jumppaamiseen
Kainuussa on toiminut muistiyhdistys lähes 30 vuotta ja yhdistyksellä on toimintaa ympäri Kainuuta.
Somessa säännöllisesti leviävät kuvat vanhusten ruoka-annoksista hirvittävät nykyisiä kotikokkeja: "En tiedä, onko sitten alistuttava"
Keskustelu vanhusten ruoasta keskittyy usein ravintoarvoihin tai somekohuihin. Ikääntyviä herkkusuita löytyy kuitenkin ravintoloista ja kauhan varresta. Heitä ajatus nautinnoista luopumisesta hirvittää.
Pirkanmaa perusti 100 uutta hoivapaikkaa vanhuksille, jotta heidän ei tarvitsisi istua päivystyksen ruuhkissa
Pirkanmaan hyvinvointialueella on ikäihmisten ympärivuorokautisen hoidon paikkoja noin 5 200.
Pohjois-Karjalassa tyytyväisyys kotihoidon palveluita kohtaan on maan keskiarvoa parempaa
Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos toteutti kansallisen vanhuspalveluiden asiakastyytyväisyystutkimuksen ensimmäistä kertaa. Pohjois-Karjalasta tutkimukseen vastasi 1 200 ihmistä.
Katso, mihin suomalaiset kuolevat – koronavirustaudista tuli pysyvästi merkittävä kuolinsyy
Viime vuosina keskustelu suomalaisten kuolinsyistä on keskittynyt paljon koronaan. Tämä juttu näyttää, mitkä ovat suomalaisten yleisimmät kuolinsyyt vuonna 2021 ja mikä oli koronan osuus.
Leo Saralampi, 73, jäi leskeksi ja käy eläkeläisjärjestön toiminnassa, koska ”yksinäisyys on niin viheliäs peikko”
Suomen suurimman eläkeläisjärjestön Eläkeliiton jäsenmäärä väheni viidellä prosentilla korona-aikaan, kun uusia jäseniä ei juuri tullut toimintaan.