Uusimmat artikkelit
Kotkan ja Haminan psykiatrian lääkäritilanne on vaikea – helpotusta haetaan kilpailutuksella
Psykiatrian avohoidon lääkäripalveluista vastaamaan esitetään terveyskonserni Mehiläistä.
Etelä-Savon mielenterveyspalveluissa on vakava lääkäripula
Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa paikkaa 11 psykiatrin vajetta ostopalveluilla.
Psykiatrit karkaavat yrityksiin ja myyvät osaamistaan isolla rahalla julkiselle puolelle – taustalla liian suuri työmäärä, sanoo alan edustaja
Psykiatrian palveluja hoidetaan hyvinvointialueilla yhä useammin ostopalveluilla. Korkeiden kustannusten lisäksi ongelma on se, että vain virkalääkäri voi määrätä pakkohoitoon.
Oulussa korjataan nuorisopsykiatrian puutteita syömishäiriöyksiköllä ja toisella suljetulla osastolla
Avi määräsi Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen tekemään nopeita muutoksia, jotta tahdosta riippumaton hoito olisi lain mukaista.
Ouluun avataan selviämisasema päihtyneille – kyseessä on täysin uusi palvelu Pohjois-Pohjanmaalla
Selviämisasema on tarkoitettu päihtyneille henkilöille, jotka eivät voi huolehtia turvallisuudestaan raskaan päihtymistilan vuoksi.
Liian harva lääkäriopiskelija haluaa psykiatriksi, koska he pelkäävät uupuvansa itsekin
Suuri osa nykyisistä psykiatreista jää lähivuosina eläkkeelle, eikä uusia valmistu tarpeeksi paikkaamaan vajetta. Opiskelijoista ala voi tuntua kuormittavalta ja muusta lääketieteestä irralliselta.
Psykiatrista hoitoa odottavien potilaiden jono on yhä pidentynyt Pirkanmaalla – hoitoon pääsy voi jatkossa parantua
Pirkanmaan hyvinvointialueen psykiatrian käsittelemättömien lähetteiden määrä on puolittunut kesän aikana. Tämä voi jatkossa lyhentää myös hoitoa odottavien jonoa.
Halikon sairaalakokonaisuus myydään – rakennuksia on yli 20
Sairaalan psykiatrinen toiminta loppuu vuonna 2024. Tiloissa toimiva SPR:n vastaanottokeskus jatkaa toimintaansa.
Mona Mannevuon kolumni: Lääkärin vastaanotolla käy yhä useammin asiakas, ei potilas
Suomalaiset ottavat entistä enemmän sairauskuluvakuutuksia. Ajatus potilaasta kuluttajana voi kuitenkin rapauttaa luottamusta terveydenhuoltoon, kirjoittaa Mannevuo.
Pohteen nuorisopsykiatrian kuormitustilannetta aiotaan helpottaa uudella lastensuojeluyksiköllä
Alaikäisille voitaisiin tarjota siellä myös psykiatrista hoitoa. Pohde on pyrkinyt jo purkamaan nuorisopsykiatrisen osaston 86 kuormitusta, esimerkiksi syyskuussa avautuu erillinen syömishäiriöyksikkö.
Porin psykiatrian toiminnot muuttavat syksyllä uuteen rakennukseen – vastaanottoaikoihin voi tulla katkoksia, mutta yhteyden saa silti
Satapsykiatrin rakentaminen Porin Tiilimäellä alkoi vuonna 2020 purkutöillä ja varsinainen uuden rakentaminen vuonna 2021.
OYSin nuorisopsykiatrinen osasto kärsi vielä heinäkuussa hoitopaikkojen ylikuormituksesta – ratkaisuja etsitään jatkuvasti
Heinäkuussa potilaita oli vielä ylipaikoilla. Alaikäisiä ei kuitenkaan ole enää jouduttu sijoittamaan aikuispsykiatrian osastolle, kuten aiemmin jouduttiin tekemään.
Työterveyslaitos: Matalatuloiset naiset käyttävät enemmän mielialalääkkeitä kuin korkeatuloiset
Tutkimuksen mukaan psykoterapia ei vähennä työkyvyttömyyttä yhdenvertaisesti eri alueilla ja väestöryhmissä.
OYS:n nuorisopsykiatrian potilaiden tahdosta riippumaton osastohoito on saatu lainmukaiseksi
Nuorisopsykiatrian osastohoito tuli saattaa pikaisesti kuntoon kahdessa viikossa. Alaikäisiä 13–17 -vuotiaita potilaita oli hoidettu aikuisten osastoilla lapsen edun vastaisesti.
Lähes 50 vuotta Muurolassa toimineet psykiatrian osastot muuttavat Ounasrinteelle – uusissa tiloissa vähemmän neliöitä, mutta enemmän yksityisyyttä
Nuorisopsykiatrian paikkamäärä kasvaa kolmella, kun alaikäisten tahdosta riippumaton hoito alkaa syksyllä. Tähän asti lasten ja nuorten tahdosta riippumaton hoito on annettu Oulussa.
Keski-Suomen hyvinvointialueen aikuispsykiatrian resursoinnin käsittely jatkuu lisätalousarviolla
Sairaala Novan psykiatrinen erikoissairaanhoito on jo pitkään ollut ylikuormittunut. Resursointiin liittyvää lisätalousarviota käsitellään syksyllä.
Psykiatriatalo valmistui Lapin keskussairaalan yhteyteen Rovaniemellä, uudet tilat otetaan käyttöön elokuussa
Psykiatrian siivessä on viisi osastoa lapsille ja nuorisolle sekä kolme aikuispsykiatrian osastoa, jotka korvaavat nykyiset tilat Muurolan sairaalassa.
Oikeusasiamiehen kanslia tekee yllätystarkastuksen Pitkäniemen sairaalaan
Kolmipäiväisestä tarkastuksesta ei ole kerrottu etukäteen. Myöskään tarkastuksen syytä ei ole kerrottu.
Porin psykiatrian poliklinikka pidentämässä iltapäivän vastaanottoaikoja: ”Monelle on helpompi tulla töiden jälkeen paikalle”
Satakunnan hyvinvointialueen psykiatrian poliklinikka Porissa palvelee jatkossa nykyistä laajemmin. Yksikkö toimii nyt Isolinnankadulla mutta siirtyy loppuvuonna Tiilimäelle.
Nuori pahoinpideltiin virheen takia, potilaat nukkuvat lattialla, työntekijät äärirajoilla – psykiatrian osasto on kriisissä Oulussa
Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian osasto 86 on jatkuvasti ylitäysi. Johto myöntää, että tilanne osastolla on kriittinen.
Huutava pula psykiatreista uhkaa sairaalapaikkoja Päijät-Hämeessä
Sairaalan psykiatrisia osastopaikkoja aiotaan karsia loppukesästä.
Helsinki suunnittelee psykiatria- ja päihdepalvelujen kahtiajakamista
Terveys- ja päihdepalvelujen johtaja sanoo, että tavoitteena on selkeyttää toimialojen johtoa. Varavaltuutettu ja lääkäri Nelli Nurminen pitää suuren suunnanmuutoksen perusteita ohuina.
TYKSin psykiatrian osastolla väkivaltatilanne – kolmelle työntekijälle lieviä vammoja
Turun yliopistollisen keskussairaalan psykiatrian osastolla tapahtui hoitotoimenpiteen aikana väkivaltatilanne, jossa loukkaantui työntekijöitä. Väkivaltatilanteesta ei ollut vaaraa TYKSin mukaan ulkopuolisille.
Pirkanmaan psykiatrian palvelujen tilanne halutaan pikaiseen selvitykseen, jonot kasvavat ja lähetteiden määrä on jyrkässä kasvussa
Pääongelmana on, että henkilöstöä on useilla eri ammattialoilla liian vähän.
Kuolemaansa toivoneelle lyötiin yhdeksän lääkettä kouraan, lääkäriä hän ei ole tavannut pian vuoteen
Tampereen yliopistollisen sairaalan psykiatrian jonossa on tällä hetkellä 1800 ihmistä. Sari on yksi heistä, mutta toivo hoidon saamisesta on jo käytännössä menetetty.
Epäonninen uudistus oli viimeinen niitti – työntekijät pakenevat TAYSin aikuispsykiatrialta
Ylen kyselyyn vastanneet entiset ja nykyiset Pirkanmaan aikuispsykiatrian työntekijät kertovat huonosta johtamisesta, valtavasta työkuormasta ja olemattomista mahdollisuuksista vaikuttaa omaan työhön.
Hyvinvointialueen työntekijät tekevät Kotkassa muuttoa käräjäoikeuden vanhoihin tiloihin ja Pasaatiin
Keskuskadun historiallinen kiinteistö rakennettiin alun perin Suomen Pankin konttoriksi viime vuosisadan alussa.
Nuorten syömishäiriöt ja ahdistus lisääntyivät selvästi koronapandemian ensimmäisen aallon jälkeen
Diagnoosit lisääntyivät erityisesti tytöillä, teini-ikäisillä ja pääkaupunkiseudulla, jossa rajoitukset ja koronatartuntojen määrät olivat suurempia muuhun maahan verrattuna.
Tuore tutkimustieto vahvistaa: yhdessä harrastaminen ennaltaehkäisee ahdistuneen nuoren psykiatrisia häiriöitä aikuisena
Oulun yliopiston tutkimus tukee jo aiemmin tiedossa ollutta aktiivisen ja ohjatun vapaa-ajantoiminnan myönteistä vaikutusta mielenterveyteen.
Psykiatriatalon uusi nimi on Lainesairaala
Kuopion yliopistollisen sairaalan psykiatrian uudisrakennukselle haettiin nimeä avoimella nimikilpailulla, johon tuli noin 1600 ehdotusta. Lainetta ehdotti nimeksi neljä osallistujaa.
Mielenterveyspalvelut sakkaavat kaikilla tasoilla – Sanna Lassilan terapia alkoi kahden vuoden etsinnän jälkeen: ”Nyt suunta on hyvä”
Esimerkiksi Lapissa psykiatrian hoitotakuun rajat paukkuvat ja myös matalan kynnyksen palvelut ovat ruuhkautuneet. Nuorisotyöntekijöitä on pyydetty jonossa jumittavien nuorten avuksi.
Uusi psykiatrian akuutti- ja konsultaatiopoliklinikka aloittaa Lapin keskussairaalassa tammikuussa
Yksikköön tullaan hoitoon joko lähetteen tai yhteispäivystyksen psykiatrin konsultaation perusteella.
TAYSin psykiatrinen sairaala on jo aivan täynnä – uuteen sairaalaan tulee vielä vähemmän paikkoja
Psykiatristen sairaaloiden paikkamääriä on vaikea kasvattaa, koska työntekijöitä ei riitä. Avohoitoa pitäisi pikaisesti uudistaa, jotta sairaalahoidon tarve vähenisi.
Aikuispsykiatrian jonot räjähtivät käsiin, TAYSin Pitkäniemen sairaala teki aluehallintovirastolle ilmoituksen omasta toiminnastaan
Potilaspaikat eivät riitä, psykiatrit eivät riitä, hoitajat eivät riitä. Lisäksi edessä on pian muutto TAYSin Kaupin kampukselle, jossa on hoitopaikkoja vähemmän kuin Pitkässäniemessä.
Auli Viitalan kolumni: Psykoterapia on surkea harrastus
Koira ei ole terapeutti vaan lemmikki. Puutarhanhoito ei ole terapiaa vaan harrastus. Psykoterapia taas on aika kamalaa mutta pakko niellä, kirjoittaa Viitala.
Kymenlaaksosta puuttuu kaksi kolmasosaa psykiatrian virkalääkäreistä – hyvinvointialue jatkaa Kymsoten linjalla ja ostaa vuokratyövoimaa
Psykiatriasta vastaava johtava ylilääkäri sanoo, että lääkäreitä ei ole saatu rekrytoitua virkatöihin yrityksistä huolimatta.
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia pyritään ratkomaan aiempaa tiiviimmällä yhteistyöllä
Palvelut halutaan koota yhä selkeämmin lapsen ja perheen ympärille, jolloin koulun, vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden on oltava valmiita puuttumaan ongelmiin jo varhaisessa vaiheessa.

Tiistai 18.10.2022 (tv)
Lastenpsykiatria. Voimalinjat. Kulttuurilaitokset. Sää.
Hyvinvointialueen sote-palveluiden järjestämissuunnitelma hyväksyttiin Pohjois-Pohjanmaalla
Pohteen aluevaltuusto siunasi palvelujen järjestämissuunnitelman kokouksessaan maanantaina. Päätösesitykseen tuli yksi muutos, joka koski psykiatrisia avopalveluita.
Psykiatrisia osastopaikkoja on karsittu rajusti – Tarmo Raatikainen tietää kokemuksesta, miten tärkeää on päästä osastohoitoon
Psykiatrisia sairaalapaikkoja on vähennetty Suomessa viidessä vuodessa yli 40 prosenttia, ja karsiminen jatkuu. Korvaavaa hoitoa ei ole vielä riittävästi saatavilla.
Mielenterveyden keskusliitto on huolissaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kaavailuista keskittää psykiatrinen osastohoito Ouluun
Hyvinvointialueen järjestämissuunnitelman luonnoksessa esitetään, että esimerkiksi Kuusamossa oleva psykiatrinen osasto lakkaisi lähivuosina.
Hoito paranee, kun yhteistyö tiivistyy – Länsi-Pohjan uusi psykiatriatalo palvelee kuuluisaa Keroputaan mallia
Henkilökunta on ollut mukana jo varhaisessa vaiheessa psykiatriatalon suunnittelussa. Tuloksena on tilat, jotka sopivat hoitoon hyvin ja joissa henkilökunta viihtyy.
Länsi-Pohjan uusi psykiatriatalo otetaan käyttöön ensi viikolla, psykiatrinen hoito muuttaa Torniosta Kemiin
Psykiatriatalo korvaa kokonaan Tornion Keroputaan sairaalan. Psykiatriataloa on rakennettu Länsi-Pohjan keskussairaalan yhteyteen kaksi vuotta. Hanke pysyi 13 miljoonan euron budjetissaan.
Hoitotakuutilanne huonontunut Varsinais-Suomessa – kiireettömien leikkausten jonot kasvavat
Pahin tilanne on sairaanhoitopiirin mukaan psykiatriassa.
Kuulutko heihin, jotka menevät sekaisin kauneudesta? Stendhalin syndroomassa taide saa aikaan psyykkisen kohtauksen – Tästä on kyse
Ekstaattisilla kohtauksilla on aivoissa yhteinen nimittäjä.
Turun uuden psykiatrisen sairaalan rakennustyöt aloitetaan elokuussa
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja Skanska ovat sopineet urakan ensimmäisen vaiheen toteuttamisesta 41 miljoonalla eurolla.
Pyry, 32, lievittää ahdistustaan LSD:llä – tuhannet suomalaiset käyttävät psykedeelejä voidakseen paremmin, vaikka tutkimus on kesken
Psykedeelit ovat lupaavia mielenterveyslääkkeitä. Ne saattavat tulla osaksi suomalaista erikoissairaanhoitoa jo 2020-luvulla. Moni yrittää parantaa itseään näillä laittomilla yhdisteillä jo nyt.
Potilasmäärät kiihtyneet kasvuun koronan aikana – TYKSin lasten ja nuorten psykiatriaan esitetään 16 uutta vakanssia
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin laskelmien mukaan vakanssien lisäyksellä saataisiin hoidettua 2 000 lasten ja nuorten psykiatrian avohoitokäyntiä vielä tänä vuonna.
Mitä tapahtuu, kun yksinäinen kohtaa toisen ihmisen? – Jyväskylän ja Tampereen yliopiston yhteistutkimus selvittää yksinäisyyden fysiologisia vaikutuksia
Tutkimuksessa esimerkiksi selvitetään, millaisia muutoksia sydämen sykkeessä tai aivosähkökäyrässä tapahtuu vuorovaikutustilanteissa.
Musiikki lievittää sairaan lapsen kipuja ja hoitaa traumaattisia kokemuksia – "Musiikkiterapia on superlääke", sanoo tanskalainen tutkija Ilan Sanfi
Psykiatriassa musiikkiterapia voi auttaa lasta käsittelemään tapahtumia, joita on liian vaikea pukea sanoiksi.