Uusimmat artikkelit
Iskelmätähden happi alkoi loppua kesken keikan – nyt hän kertoo, miten sairaus muutti ulkonäön ja uhkasi kaataa uran
Nokialainen laulaja Markku Aro on kamppaillut viimeiset vuodet terveyshuolien kanssa. Pahimmillaan lihasreuma ja pitkittynyt korona uhkasivat lopettaa 55 vuotta kestäneen uran. Nyt ääni kulkee taas.
20-vuotiaan suomalaisen ääni vakuutti levy-yhtiön pomot heti – nyt hän laulaa ohjelmassa, jota ovat tähdittäneet Madonna ja Miley Cyrus
MTV Unplugged -ohjelmassa on esiintynyt lukuisia tunnettuja naisartisteja kuten Miley Cyrus, Adele, Madonna, Shakira, Mariah Carey ja Britney Spears.
Jari Sillanpään konsertteja ei ole toistaiseksi peruttu Itä-Suomessa
Turun kaupunki päätti perua Sillanpään joulukonsertin Turun konserttitalossa arvoristiriitojen vuoksi.
Toivottu dokumentti Sinéad O'Connorista on jälleen katsottavissa Yle Areenassa
Nothing Compares: Sinéad O'Connor kertoo heinäkuussa kuolleen laulaja-supertähden elämästä. Dokumentti on kerännyt kansainvälistä kiitosta.
Laulajalegenda Tony Bennett on kuollut
Bennett oli kuollessaan 96-vuotias. Laulajan ura ulottui kahdeksalle eri vuosikymmenelle.
Perinteisen Timo Mustakallio -laulukilpailun voitti sopraano Iirisilona Segerstam: ”Olo on häkeltynyt”
Savonlinnan oopperajuhlien yhteydessä järjestettävästä laulukilpailusta on noussut useita nimekkäitä oopperalaulajia. Myös Segerstam toivoo, että voitto toimii ponnahduslautana tuleviin projekteihin.
Kesäteattereissa soivat rakastetut hittikappaleet ja näyttämöllä nähdään Irwin, Dingo ja Danny
Kesäteattereiden ohjelmistossa on tänä vuonna erityisen paljon tunnettujen artistien elämästä kertovia musiikkinäytelmiä.
Luuletko tietäväsi Vesa-Matti Loirista kaiken? Jos vastasit kyllä, tämä Suuri Vesku-visa on juuri sinulle
Tämä tietovisa sisältää 30 kysymystä Vesa-Matti Loirin poikkeuksellisesta elämästä. Vastaa kysymyksiin ja katso, oletko todellinen Vesku-tietäjä!
Kissa-asuinen Jared Leto hämmensi punaisella matolla – tämä ja kymmenen muuta kuvaa muodin ”oscareista”
Maanantaina paikallista aikaa vietetyssä Met-gaalassa nähtiin asuja, jotka kunnioittivat muotisuunnittelija Karl Lagerfeldin muistoa. Kokosimme parhaat palat juttuun.
Mikset sä jää, lauloi pikku-Milja isälleen, laulaja Pasi Kaunistolle – muistot Pasin kiivaiden keikkavuosien uhrauksista nousevat yhä pintaan
Tehdäänkö näköispatsas vai puhutaanko oikeista asioista?
Benjaminista tuli melkein huippu-urheilija, kunnes some käynnisti artistiuran
Laulaja Benjamin Peltonen menestyi aikanaan alppilajeissa. Nilsiän alppilukio jäi kuitenkin väliin. Somen kautta tunnetuksi tullut artisti kisaa nyt Suomen euroviisuedustuksesta.
Kari Tapion rakastettu klassikko sai uuden herkän tulkinnan New Yorkissa asuvalta jazzlaulajalta
Korona loi kotimaiset klassikot uusiksi. Eeppi Ursinin My Finnish Soul syntyi, kun New Yorkiin muuttanut laulaja pakeni pandemiaa mökilleen ja soitti toivelauluja. Myrskyn jälkeen oli yksi niistä.
60-luvun tähti Ann-Christine on kuollut
Vuonna 1966 Ann-Christine Nyström-Silén edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Playboy.
Köyhyydestä kantrilegendaksi noussut Loretta Lynn on kuollut
Laulaja-lauluntekijä Loretta Lynn oli kuollessaan 90-vuotias.
Wilko Johnsonin jäähyväiset, The Bandin viimeinen valssi, Billie, Amy, Tina, Depeche Moden 101 ja tulevaisuus jota ei tullut – musiikkidokumentit Teemalla & Areenassa syksyllä 2022
Syksyn musiikkidokumenttien tähtiä ovat mm. Billie Holiday, Charli XCX, The Band, Depeche Mode ja historian hämärään unohtunut syntetisaattori nimeltä Subharchord. Wilko Johnsonia muistellaan joulukuussa.
Florence + the Machinen sporttisella Flow Festival -keikalla laulu soi puhtaasti – tarkasta tästä artistin esiintymiskunto
Florence + the Machine Flow-keikka oli hurmoksellinen.
Nylon Beat oli 90-luvun “pop-tuote”, joka myi kultaa ja platinaa yhä uudelleen – näin yhtye nähtiin Ylen ohjelmissa
Jonna ja Erin muodostivat Nylon Beat-duon.
Susanna Erkinheimo, 37, luo uraa esiintymällä jättiyleisöille, mutta ennen lavalle nousua hänet valtaa lamaannuttava pelko
Keikalle mennessään laulaja miettii usein, miksi hän taas tuli tänne. Artistin mielestä äänen kommentoiminen tuntuu samalta kuin ulkonäön arvostelu.
Mikään ei ole niin falski kuin täydellistä rehellisyyttä vakuutteleva taiteilija – indietähti St. Vincentin musiikkielokuva tökkii kliseitä
Grammy-palkitun artistin musiikkidokumentti onkin fiktiota.
Intohimoiset Naikkari-fanit eivät koskaan päässeet Nylon Beatin keikalle, mutta nyt he näyttelevät idoleitaan tarinassa ystävyydestä
Musiikkidraama julki Yle Areenassa
Seitsemän syytä rakastaa Thin Lizzyä ja jumaloida Phil Lynottia
Uusi dokumenttielokuva vie rock-shufflen pauloihin.
Saunomiseen täysin hurahtanut laulaja Hanna Pakarinen neuvoo: Aina suihkuun ennen saunaa eikä työasioista puhuta
Hanna Pakarinen kertoo tehneensä saunan lauteilla monia elämän isoja päätöksiä. Saunassa syntyi myös ajatus laulajan uran suunnasta.
Pepe Willberg – suomalaisten rakastama tunteiden tulkki on 75-vuotiaana suosionsa huipulla
Pepe Willberg on suositumpi kuin aiemmin.
Eini karisti liiallisen kiltteyden vasta keski-iässä – “Jumalauta nainen, pitääkö sun vielä nelikymppisenäkin kysyä lupa tekemisiisi?”
“Tiedän, mitä haluan ja vien itse tätä venettäni.”
Jos lähtevät linnut saavat mielen haikeaksi, lintuaiheiset laulut tuovat piristystä
Linnut ovat usein laulun aiheena.
Kuinka hyvin tunnet Armin ja Dannyn kappaleiden sanoitukset? Testaa!
Tahdon sulle olla hyvin... Muistatko, miten biisi jatkuu?
Fredi puhui hiljaa rakkaudesta
Fredi puhui hiljaa rakkaudesta.
Yhteinen hetki Fredille – lue muistoja rakastetusta muusikosta
Jaa meille Frediin liittyvä muistosi.
Seitsemän arkistohavaintoa Mikko Alatalosta
Kokosimme tärkeimpiä hetkiä miehen televisiouralta.
“Isän elämä päättyi liian nuorena” – Janus Hanski ja Pinja Rautio eivät halua romantisoida lapsuudenperheensä boheemielämää
Vanhemman kaipuu ei lakkaa koskaan.
"Kriisiaika ei ole inspiroinut tekemään taidetta" – muusikko Ismo Alanko koronakeväänä 2021
Korona-aika on ollut "pahimmillaan tuskaista vääntöä".
"Me kaikki janoamme ihmisten tapaamisia, kuovimme kavioillamme kevään paljastamaa hiekkaa!" – näyttelijä Susanna Haavisto koronakeväänä 2021
Susanna Haavisto odottaa ihmisten kohtaamisia.
Kesän musiikkidraaman aihe on valittu: Armi Aavikko oli muutakin kuin missi – rooli teki vaikutuksen näyttelijä Minka Kuustoseen
20-osainen sarja julkaistaan heinäkuussa.
Sen pituinen se – Carola kautta aikojen
Carolan harvinaisia tallenteita kolmelta vuosikymmeneltä.
Lasikattoja murskannut The Go-Go’s on amerikkalainen instituutio, jonka edessä jopa Sting oli nöyrää poikaa
Uusi dokumenttielokuva kertoo kalifornialaisbändin tarinan.

Appeal court halves singer's fines for distributing child pornography
Based on the ex-tango star's diminished earnings in 2019, the fines were reduced from 15,500 to 8,300 euros.
Uuden musiikin ilotulitusta jo kahdentoista kauden verran – katso UMK:n finaaliesitykset kautta aikojen
Elävän arkiston kooste UMK:sta vuosien varrelta.
Mikä tekee legendasta legendan? Blaze Foleysta on leivottu myyttiä, mutta huomattavinta hänessä ovat kauniit, arkiset laulut
Antti Lähde kirjoittaa ”jeesusteippimessiaasta”.
Ystävä on parempi kuin pilleri tai kävelykeppi – Susanna Haaviston ja Eija Ahvon neljä yhteistä vuosikymmentä
Susanna Haaviston ja Eija Ahvon ystävyyden voima.
Spaceship Earth, Silent Running, Withnail & I, Bob Dylan, Hannibal Lecter... Teemalauantait tähtäävät kauas loppukeväällä 2021
Toukokuussa suuntana on avaruus.

"Disillusioned" bassist Hietala leaving metal band Nightwish
The bassist and vocalist cited his own depression as well as disappointment in the music industry's corporate demands.
Musiikintekijä Mikko Alatalo: “Halusin vaikuttaa synnyinseutuni puolesta”
Lauluja elämän varrelta
Itse asiassa kuultuna: Eino Grön – tangon kruunamaton kuningas on levyttänyt lähes 700 kappaletta
Laulaja Eino Grön kertoo elämästään ja pitkästä urastaan.
Suomen Jussi Björling – Soiva joulukalenteri
Rakkaimpia esityksiä Ylen musiikkiarkistosta.

Entinen One Direction -laulaja Zayn Malik ja malli Gigi Hadid saivat tyttären – tuore isä jakoi kuvan pikkuruisista sormista Twitterissä
Malik ja Hadid ovat tapailleet toisiaan vuodesta 2015 lähtien.

Marko Annala halusi palavasti isäksi, nyt lapiopartainen kirjailija-muusikko kertoo kuinka vauvavastainen ilmapiiri loukkasi
Marko Annalan Kuutio paljastaa avioeron tuskan ja isyyden moninaiset kasvot.
Laulaja Erika Vikmanin on välillä vaikea ymmärtää, miksi hänen yksityiselämänsä kiinnostaa: "Se kuuluu kuitenkin ammatin luonteeseen"
Uuteen suuntaan urallaan lähtenyt Vikman kertoo, että saa työskennellä unelma-ammatissaan ja se on tärkeintä.
"Valkoisen miehen soulia, sydämestä": Ken Burnsin suursarja kertoo countrymusiikin ja Amerikan tarinan
Amerikan tarina, laulu kerrallaan.