Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Lasten leluja matolla. Lapsi seisoo avoimen lelukaapin edessä selkä kameraan päin.

Avoin varhaiskasvatustoiminta lakkaa Vaasassa – myös Klemettilän päiväkoti sulkee ovensa

Varhaiskasvatusjohtajan mukaan vaikea taloudellinen tilanne pakottaa tekemään vaikeita päätöksiä. Avoin varhaiskasvatus ei ole kunnille lakisääteistä toimintaa.

Talvipihan joulun ankka, possu, kaksi vuohta ja koira seisovat lumisella eläinpihalla.

Joulukalenterin eläimet ottavat roolit haltuunsa Tuire Kaimion johdolla

Ylen uuden joulukalenterin tarinan keskiössä ovat eläimet.

 Henriika Tulivirta pitää kirjaa kädessä

Kulttuurigaalassa palkitun sometähden viisi vinkkiä: näin innostat lapsia ja nuoria lukemaan

Henriika Tulivirta uskoo, että jokainen lapsi ja nuori voi innostua lukemisesta. Juju on osata tarjota kullekin silmäparille juuri häntä kiinnostavaa luettavaa.

Swang-sarjan hahmot katsovat kun Lelle soitttaa rumpuja.

Swang-sarja menee tunteisiin ja kulissien taakse

Swang kertoo musiikkiteatteria harrastavista nuorista.

Kolme lasta selaa Lasten suurta lelukirjaa pöydän ääressä ja hymyilee tai nauraa.

Legendaarinen Suuri lelukirja on odotettu ja vihattu teos joulun alla

Lelujen ruksailu Suuresta lelukirjasta ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi saada. Kyse voi olla vain unelmoinnista.

Lautanen täynnä kasviruokaa.

Nokian kaupunki pitää ruokailun, kiinteistöhuollon ja useat muut palvelut omana toimintanaan

Selvityksessä käsiteltiin esimerkiksi ravinto- ja siivouspalvelun siirtämistä Pirkanmaan Voimialle. Niitä päätettiin kuitenkin tehostaa kaupungin omana toimintana.

Lasten leluja matolla.

Kaksi päiväkotia kylmeni Turun Halisissa – lapsia siirretty väistötiloihin

Huonelämpötila laski alle 15 asteen. Vian korjaamisaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Etualalla kyltti jossa lukee Kaarikadun päiväkoti, taustalla päiväkodin rakennus lumisessa maisemassa.

Viisivuotias Luca seikkaili yksin iltapäiväruuhkassa, eikä yksikään aikuinen kysynyt mitään – nyt puhuu äiti

Lapsi poistui päiväkodin alueelta aikuisten huomaamatta. Etsinnät käynnistettiin välittömästi, kun katoaminen huomattiin. Äiti kertoo tehneensä rikosilmoituksen.

Joulukalenteri: Talvipihan joulu -tekstin ympärillä on kolme päähenkilöä ja seitsemän päähenkilöeläintä.

Joulukalenterin tähtinä oikeat eläimet

Vuoden 2023 joulukalenterissa tutustutaan satumaiseen Talvipihan kotieläintarhan jouluun.

Isla, Iiris, Adji ja Vuokko ilveilevät ilmanpuhdistuslaitteen edessä.

Päiväkoteihin tuodut ilmanpuhdistimet vähensivät lasten sairastelua lähes kolmanneksella

Kaksivuotinen tutkimus selvittää, miten päiväkodin ilman tehokkaampi puhdistaminen vaikuttaa lasten ja henkilökunnan sairastavuuteen sekä päivähoidossa olevien lasten vanhempien työpoissaoloihin.

Pikkuhiiren Kuuma linja kuva jossa mukana pieni tonttu

Pikkuhiiri seikkailee jouluisissa tarinoissa

Joulupukin Kuumasta linjasta tuttu ympäristö on osana joulun odotusta.

Pieni vauva nukkuu pehmeällä alustalla peiton alla.

Vanhemmat: Millaisia konsteja teillä on keksitty vauvan tai pienen lapsen nukuttamiseen? Kerro meille, teemme juttua

Osallistu jutun tekoon kertomalla, millaisilla konsteilla teillä on taklattu vauvan tai pienen lapsen nukahtamisen ja nukkumisen ongelmia.

Valoa, ei väkivaltaa -tapahtumassa Seinäjoen torilla oli esillä uutisia, jotka koskivat naisten kokemaa väkivaltaa ja häirintää.

”On surullista, että joku voi kärsiä tämän tyyppisestä väkivallasta todella pitkään” – naisten verkkohäirintää vastaan kampanjoitiin tänään Seinäjoella

Kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä Seinäjoella sai muun muassa sytyttää kynttilän lähiväkivaltaa kokeneelle läheiselle.

Kolme itse tehtyä pientä tonttua.

Lapsia pyydettiin tekemään tonttuja kirjaston vitriinien täytteeksi Kauhavalla – tulos oli kaikille yllätys

Idea tonttunäyttelystä ostettiin heti varhaiskasvatuksessa, ja nyt Kauhavan kirjastoissa on esillä mitä erilaisimpia tonttuja.

Pikku Kakkosen juontaja Susanna Volanto ohjelman lavasteissa

Pikku Kakkosessa uutta hankitaan harvoin – samoilla leluilla voi leikkiä aina uusia leikkejä

Ohjelmaa pyritään tekemään mahdollisimman vastuullisesti kestävyyden näkökulmasta, toteaa Pikku Kakkosen juontaja Susanna Volanto. Vastuullinen tekeminen näkyy myös ohjelman sisällöissä, joilla huomioidaan monenlaiset median käyttäjät.

Kolme lasta istuu varhaiskasvatuspaikka Inarin kielipesässä lattialla. Vieressä istuu aikuinen, joka taputtaa käsiään yhteen.

Inarinsaame oli kuolla sukupuuttoon, mutta aktiivisen elvytyksen ansiosta kielellä on jo 400 puhujaa

Suomessa puhuttavista kolmesta saamen kielestä kaikki ovat uhanalaisia. Kielipesä pyrkii säilyttämään saamen kielen ja kulttuurin uusille sukupolville.

Lääkäri tarkistaa lapsen korvat.

Erikoistuvan lääkärin mukaan lapsille määrätään väärää antibioottia, koska se maistuu paremmalta

Turhaan määrätyt antibioottihoidot voivat lisätä bakteerien vastustuskykyä lääkkeille. Tuore antibiootit.fi-työkalu pyrkii ohjaamaan lääkäreitä lasten oikeanlaiseen lääkehoitoon.

Pieni lapsi huuhtoo kultaa joessa Zimbabwessa.

Enemmistö Porin valtuustosta vaatii lapsi- ja pakkotyön kitkemistä kaupungin hankinnoista

Porin kaupunginvaltuustossa ideologiset raja-aidat kaatuvat, kun valtuutetut haluavat estää lapsi- ja pakkotyöllä tehtyjen tuotteiden hankkimisen kaupungin rahoilla.

Vanha puurakennus osoitteessa Laivurinkatu 7. Kotkan laskulttuurikeskuksen tulevat tilat.

Kotkan lastenkulttuurikeskus sai nimekseen Laivuri

Repin-instituutin toiminnan loppuminen vapautti tilat lapsille. Tällä viikolla vietetään lasten oikeuksien viikkoa.

Alakoululainen pitelee kivääriä ja harjoittelee metsästyssimulaattorilla.

Lapset ampuvat koulussa – Opetushallitus ihmeissään: ”Todella ajattelin, etten voi uskoa tätä”

Ylämaan koulun oppilaat pääsivät harjoittelemaan ampumista laseraseilla Lappeenrannassa.

En hall med skor på golvet och jackar på krokar längs med väggen.

Orimattila on selvittänyt koululaisten iltapäivätoiminnan järjestelyjä

Kaupungin tarkoituksena on kilpailuttaa ensi keväänä koululaisten iltapäivätoiminnan järjestäminen.

Anna Rinta-Jyllilä kotipihallaan

Anna Rinta-Jyllilällä on viesti ihmisille, jotka kommentoivat hänen lastensa painoa: ”Jos ei ole hyvää sanottavaa, ole hiljaa”

Lasten painon kommentointi on yhä yleistä. Valtioneuvoston selvityksen mukaan painoon liittyvät haitalliset puhetavat ja käytännöt ovat juurtuneet yhteiskuntaan.

 Terapeutti, eroasiantuntija, tietokirjailija Marika Rosenborg istuu tuolilla ja nojaa selkänojaan.

Mitä tehdä, kun lapsi kokee syyllisyyttä avioerosta?

”Nyt se on sanottu.” Moni vanhempi huokaisee helpotuksesta, kun lapselle on vihdoin kerrottu, että vanhemmat eroavat.

Kaksosenergiaa-sarjan kaksoset katsovat vasemmalle ja pitävät käsillään kiinni verkkoaidasta.

Kaksosenergiaa-draamasarja antaa lapsille taikavoimia perheen avioerotilanteessa

Alakouluikäisille suunnattu draamasarja Kaksosenergiaa kertoo 12-vuotiaista kaksosista, Teemusta ja Annista.

Vuoristorata Hype Särkänniemen huvipuistossa.

Rannekkeiden hinnoissa jopa 30 euron ero päivää kohden: huvipuisto Särkänniemi otti rajun dynaamisen hinnoittelun käyttöön

Lapsiperheet joutuvat nyt jo miettimään, milloin pääsevät mahdollisesti ensi kesänä huvipuistoon. Rannekehinnoissa on suuret päivittäiset erot.

Pikku Kakkosen Eskari -sovelluksen graafisia elementtejä sinisellä taustalla.

Pikku Kakkosen Eskarin Tähtitiede vie tiedon äärelle ja katsomaan taivasta

Pikku Kakkosen Eskari -sovelluksen Tähtitiede on tutkimusmatka avaruuteen ja saa lapsen innostumaan avaruuden loputtomasta ihmeellisyydestä.

Nanna Pietilä, Alexandra Hollanti ja Topia Kamula seisovat Kokkolan kaupungintalon aulassa.

Lasten äänen esilletuojia etsitään – alakouluilla valitaan uudet edustajat Kokkolan lapsivaltuustoon

Alakouluilla äänesteteään parhaillaan siitä, ketkä istuvat Kokkolan lapsivaltuustossa seuraavan kauden. Ehdolle voi asettua, vaikka yhteisten asioiden hoito ei ole vielä tuttua.

Kaksi ruskeahiuksista lasta ylhäältäpäin kuvattuna täyttää aurinkokuntaa käsittelevää tehtävää.

Viranomainen vaati Laihian kunnalta selvitystä uskonnollisen ohjelman järjestämisestä päiväkodissa – kunta hämillään kantelusta

Laihian kunnassa ei tiedetä, mitkä tilaisuudet ovat aiheuttaneet kantelun. Kunnassa on kuitenkin käyty läpi varhaiskasvatuksen uskonnollisiin tilaisuuksiin liittyviä käytäntöjä.

Pikanuudeleita nostetaan kupista haarukalla. Taustalla lukion äidinkielen oppikirja avoinna.

Lapsiköyhyys lisääntyisi hallituksen leikkausten myötä myös pohjalaismaakunnissa

Vaikutukset olisivat kolmessa pohjalaismaakunnassa kuitenkin vähäisemmät kuin koko maassa keskimäärin.

Lapsi leikkimässä päiväkodissa.

Porin päiväkodeissa aiotaan siirtyä vähitellen tulorekisterin käyttöön – vanhempien tulotiedot tarkistetaan 14 kuukauden välein

Varhaiskasvatusmaksut määräytyvät lapsen vanhempien tulojen perusteella. Kahden vanhemman ja yhden lapsen perheessä maksuja ei mene, jos vanhempien tulot ovat yhteensä alle 4 998 euroa.

Aikuinen pitää vauvaa kädestä. Kaksi karvaista aikuisen kättä pitää vauvaa sylissä.

Tuore selvitys: Lapsiköyhyys kasvaa ensi vuonna koko maassa

Hallituksen leikkausten myötä perheiden toimeentulon tarve kasvaa kaikissa kunnissa, käy ilmi sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön selvityksestä.

Iso kasa pehmoleluja, jossa päällimmäisenä vaaleanruskea koira, musta-valkoinen panda ja vaaleansininen elefantti.

Seinäjoella kerätään jälleen pehmoleluja keskussairaalan lastenosastolle

Pehmoleluja kerätään Seinäjoella nyt 11. kertaa. Nallen toivotaan oleva lapselle ystävä, jota voi rutistaa, kun pelottaa.

Poika kiipeilee kiipeilytelineessä.

Voiko lasta hoitaa päiväkodissa työntekijä, joka ei osaa täydellisesti suomea? Kerro meille kokemuksesi

Päiväkodeissa työskentelee yhä useammin työntekijöitä tai sijaisia, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi kuitenkin selvitä suomen tai ruotsin kielellä.

Iisak ja Meeri Länkelin junan ohjaamossa, meerillä on kuulutuspuhelin kädessään.

Meeri Länkelin, 5, oli innoissaan lasten omasta junapäivästä, jossa junan ohjaamo saavutti suuren suosion

VR:n ensimmäinen lasten junapäivä tuli henkilökunnan ehdotuksesta.

Nikodemus Nousiainen kiipeilytelineellä.

Mieskaverina toimiva Nikodemus Nousiainen nauttii lapsen kanssa peuhaamisesta: Pääsen irti arkikiireistä ja saan olla miehen roolimallina

Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminnassa on mukana noin 250 vapaaehtoista, mieskavereille olisi kysyntää roimasti enemmän. Mieskaverit toimivat kavereina lapsille, joilla on heikko yhteys isäänsä.

Tutkija Tiia Haapaniemi seisoo Tampereen yliopiston Arvo-rakennuksen käytävällä.

Tiia Haapaniemen vauva painoi 1,5 kiloa ja selvisi – miljardilla eurolla se olisi mahdollista jopa miljoonille vauvoille

Suomalaiset tutkijat ovat olleet luomassa suosituksia, joilla voitaisiin estää vuosittain valtava määrä vauvoja syntymästä kuolleena, ennenaikaisesti tai pienikokoisena erityisesti köyhissä maissa.

Kuvassa Nokian kaupungin kyltti "Tervetuloa Nokialle, täällä syntyy uutta", jonka alle on tehty lisäkyltti tekstillä "Kylien lasten kustannuksella". Kyltti on Sarkolan ja Taivalkunnan kyläkoulun sulkemiseen liittyvä mielenilmaus. Kuvapaikka Sorva, Nokia. Kuvauspäivä 9.11.2023.

Kyläkoulujen lakkautusaikeet sytyttivät kapinan – kaupungin mainoskyltit saivat alleen kitkerät lisäkommentit

Nokialla kahden kyläkoulun tulevaisuus on vaakalaudalla. Jos oma koulu lähtee, jää kyläaktiivin mukaan Sarkolaan ”kolme kilometriä katuvaloja ja kirjastoauton vierailut”.

 Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Älä haikaile nuoruutta vaan ryhdy isäksi

Vapaan yksilön tarkoitus on toteuttaa itseään muita varten, esittää Ehrnrooth kolumnissaan.

Laura Haallamaa / kolumnisti / Pasila 20.02.2019

Laura Hallamaan kolumni: Isän paikka on vanhempainvapaalla

Isien on ryhdyttävä pitämään perhevapaita, sillä siitä hyötyy koko perhe, kirjoittaa Hallamaa.

Legopalikoita.

Eura aikoo luottaa vanhempiin – vuorohoitoa lapsilleen tarvitsevien työvuorolistoja ei enää aiota tarkistaa

Tähän saakka Euran kunta on pyytänyt vuorohoitoa tarvitsevilta vanhemmilta työvuorolista tarkistettaviksi. Jatkossa vanhempiin aiotaan luottaa ja listoja kysytään vain poikkeustapauksissa.

Kållby skola

Edsevön koulujen tulevaisuuden selvittäminen jatkuu Pedersöressä

Toimikunnan toimeksiantoon kuuluu myös kunnan suomenkielisten oppilaiden tulevaisuuden selvittäminen. Yksi vaihtoehto on suomenkielisen koulutoiminnan siirtäminen Sandsundiin.

Ekaluokkalaiset ottavat tonnikalapastaa, kukkakaalia ja salaattia. Ylhäällä kyltit lämmin ruoka, salaatti, leipä.

Onko ruoka loppunut kesken lapsesi koulussa tai onko se luokattoman huonoa? Kerro meille, teemme juttua

Esimerkiksi yläkouluikäisten tyytyväisyys kouluruokaan on laskenut. Kerro Ylelle, mitä perheenne koululaiset ajattelevat kouluruokailusta.

Helsingin hovioikeus teksti seinässä.

Kuusivuotias lapsi löytyi yöllä kilometrin päästä kotoa – kahdelle tuomio

Ulkopuolinen löysi lapsen kilometrin päästä kotoaan. Lapsen edunvalvoja toi oikeudessa esille, että kyse oli ainutkertaisesta virhearvioinnista.

Lapset juoksevat päiväkodissa.

Лісовий дитячий садок у Гельсінкі привернув міжнародну увагу – BBC: "Діти стали сильнішими та здоровішими"

У лісових дитячих садках діти проводять багато годин на свіжому повітрі, навіть взимку.

Läheltä

Susikyydit jatkuvat Sotkamossa Kontinjoen oppilaille

Niin sanottu petokyyditys alkoi viime viikolla. Sen jatkotarvetta tarkastellaan sen mukaan, kuinka paljon susihavaintoja tulee.

Luolavuoren koulu

Kehitysvammaisten lasten iltapäivätoiminta suljettiin Turussa kesken päivän – syynä henkilöstövaje

Varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Vesa Kulmalan mukaan iltapäivätoimintaan pyritään rekrytoimaan lisää työntekijöitä.

lapset leikkii metsässä ulkotarha

Helsinkiläinen luontopäiväkoti saa kansainvälistä huomiota – BBC: ”Lapset ovat vahvempia ja terveempiä”

Luontopäiväkodeissa lapset ovat useita tunteja ulkona myös talvella. Luonnossa oleilun hyvistä vaikutuksista on runsaasti tutkimustuloksia.

Lapset leikkivät hiekkalaatikolla.

Tutkimus: vauvakavereiden määrä ennustaa lapsen tulevaa kaveripiiriä

Tutkimuksessa huomattiin, että mitä enemmän 13 kuukauden ikäisellä lapsella oli kontakteja muihin ihmisiin, sitä enemmän kavereita hänellä oli kavereita nelivuotiaana.

Lapsen varjo joka keinuu.

Hälyttävä tutkimustulos: lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltamateriaalia liikkuu suosituilla verkkoalustoilla

Suomalainen yhdistys on selvittänyt lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan kuvamateriaalin yleisyyttä verkossa.

Poliisiauton vilkut ja poliisi -teksti.

Vantaan Veromäessä on kadonnut 7-vuotias poika on löytynyt

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan poika oli poistunut koulun pihalta iltapäivällä puoli neljän aikaan Ylästöntielle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle