Uusimmat artikkelit
Suoratoiston käyttö ylitti perinteisen television katselun alle 45-vuotiailla – sitä vanhempien tavat istuvat sitkeästi
Alle 45-vuotiailla keikahdus suoratoiston hyväksi tapahtui viime vuonna. Sen sijaan yli 45-vuotiaiden katselusta leijonanosan kahmaisee edelleen lineaarinen televisio.
Oulussa uutta vuotta juhlistetaan kaupungin nettilähetyksellä – illan ohjelmassa muun muassa Oulun oma Tiktok-tanssi ja taikuutta
Oulun kaupungin uudenvuoden juhlalähetys on nähtävissä kaupungin Youtube-kanavalla perjantaina 31. joulukuuta kello 18 alkaen.
Supersuosittu Squid Game -sarja saa jatkoa
Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi sarjaksi noussut eteläkorealaisen sarja on saamassa toisen tuotantokauden, kertoo sarjan luoja.
Kerro muistosi ja toiveesi 15-vuotiaalle Elävälle arkistolle – Mikä sinua on liikuttanut tai harmittanut palvelussa?
Kerro meille miten on mennyt ja miten jatkossa tulisi mennä.
Pohjoismaisten sarjojen jättisuosio tuo Netflixille toimiston Tukholmaan - saadaanko kohta ensimmäinen Netflix-sarja Suomesta?
Kaksi kolmasosaa Netflixin tilaajista katsoo pohjoismaisia tuotantoja, uuden toimiston johtaja kertoo suoratoistopalvelun blogissa.

Netflixin tilaajien määrä jäi alle ennustetun ja osake kääntyi laskuun
Netflix on saanut tänä vuonna 28,1 miljoonaa uutta tilaajaa.

Netflixin käytön hinta-laatusuhde on Suomessa maailman huonoimpia
Netflixin käytöstä maksetaan eniten Pohjoismaissa ja Sveitsissä, halvinta se on muun muassa Brasiliassa ja Intiassa.

Turkki koventamassa taas nettirajoituksia – Netflix joutui jo poistamaan sarjastaan homohahmon
Lakimuutosehdotuksen myötä Turkki voisi pyyhkiä pois hallinnolle haitallisia vanhoja uutisia sekä rajoittaa suoratoistopalveluita.
Kainuusta tehdään syksystä lähtien suoraa nettitelevisiota – toiminnanjohtaja: "Tällaisia palveluja ei tarjoa käsittääkseni Suomessa vielä kukaan"
Digiviestintäkeskuksen avajaislähetystä seurasi useampi tuhat ihmistä.
Netflix tuplasi tuottonsa, alkuvuonna uusia tilaajia kertyi yli 15 miljoonaa
Suoratoistopalvelu ei usko vuoden kahden viimeisen neljänneksen tuovan uusia tilaajia yhtä paljoa.
Oulun koulut ja kirjastot toimivat toistaiseksi normaalisti – kaikki muut tapahtumat, jotka eivät ole välttämättömiä, perutaan
Tilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka.

Apple avaa suoratoistopalvelunsa omilla alkuperäissarjoillaan – Palvelu on käytössä myös Suomessa
Marraskuun alusta myös Yle Areenan katselu laajenee. Nyt sitä voi käyttää koko EU-alueella kaikilla laitteilla.

Lappeenrannan veroprosentit säilymässä ennallaan – kaupunginvaltuuston kokousta voi seurata verkossa
Lappeenrannan kaupungin tuloveroprosentin ennakoidaan olevan myös ensi vuonna 21.

Turkki tukkimassa netin viimeisiä henkireikiä: myös riippumattomat uutissivustot ja nettitelevisiot joutumassa ahtaalle
Jopa suoratoistopalvelu Netflix voi joutua taipumaan viranomaisten valvontaan – tai joutua estetyksi.
Katso Areenaa ulkomailla EU-alueella
Ohjeet Areenan katseluun EU-alueella

Norjalaiset tietävät, miten koukutetaan nuoret nettisarjan katsojiksi: Ensin oli huippusuosittu Skam, nyt vuorossa on 17 – Sytten
Uusi draamasarja 17 – Sytten on tehty kaikille, jotka täyttävät joskus 17 vuotta tai ovat joskus olleet 17-vuotiaita.

Euroviisuihin ilmestyi ylimääräisiä animaatioräjähdyksiä – Israel syyttää Hamasia nettilähetyksen hakkeroinnista
Häiriö ei näkynyt kansainvälisessä lähetyksessä.

Lappilaisvoimin toteutetussa netti-tv-sarjassa vieraillaan Jope Ruonansuun bänditreeneissä ja Tornion Panimolla
Uudessa Juliuksen Hiace -ohjelmassa ajetaan autolla, keskustellaan ja laitetaan lopuksi hihat heilumaan.
Näin katsot tai kuuntelet ohjelman Yle Areenasta
Yle Areena -sovelluksen käyttö on helppoa.
Yle Elävän arkiston perustaja Reijo Perälä siirtyy Elävään arkistoon
Ohjelmapäällikkö Reijo Perälän läksiäishaastattelu 2018

TV still king, but Finland's media habits are changing, survey says
At least half of respondents said they watch TV at least an hour a day, but media consumption habits in Finland appear to be splintering.

Herra Heinämäen Lato-orkesteri siirtyy Ylen Elävään arkistoon – "Keskustelun taustalla iso eettinen kysymys"
Intiaanipäähinettä käyttävä hahmo aiheutti keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Teksti-TV:n nettiversio uudistuu mobiiliystävällisemmäksi
Uudessa teksti-TV-versiossa ruudun koko mukautuu käytetyn välineen mukaan. Tietoturvaan liittyvien muutostöiden vuoksi osa aiemmin ladatuista mobiili-teksti-TV-sovelluksista ei toimi.
Tuula Sarotie: RSO juhlavuotenaan entistä näyttävämmin Ylen kanaville ja maailmalle
Tuula Sarotie kirjoittaa RSO:n juhlavuodesta
Ismo Silvo: Suomalaiset ansaitsevat laadukkaan television
Ismo Silvo kirjoittaa Ylen televisiouudistuksesta

Parkkipaikalta löydetyt karvaiset Kattarshianit valloittivat islantilaiset
Neljän kissanpennun elämää voi seurata suorassa nettilähetyksessä.
Arkistohelmiä etsimässä - miten Elävän arkiston artikkelit syntyvät?
Elävä arkisto herättää eilisen eloon
Yle Areena jo neljännen kerran peräkkäin arvostetuin suomalainen verkkobrändi
Yle Areena on valittu jälleen arvostetuimmaksi suomalaiseksi

Kokoustekniikastaan kiitelty Sanna Marin: "Saavutus, että kokous loppui ennen puolta yötä"
Sanna Marinia toivottiin mm. vetäjäksi "Näin saat rautaiset hermot" -kurssille.
Ismo Silvo: Draama-arkistot avaavat vuosisatamme tarinat
Ylen julkaisujohtaja valottaa draama-arkistojen avaamista

Menivätkö Ylen suorat Kirjamessu-lähetykset sivu suun? Katso uusinnat tästä
Yle lähetti Turun Kirjamessuilta suorana keskusteluja, joiden aiheet vaihtelivat Suomen tulevaisuudesta laulajatähti Robinin fanisuhteeseen.
Ismo Silvo: Ylen televisio kulkee eturivissä tulevaisuuteen
Ismo Silvo kertoo, miten Yle uudistaa televisiotarjontaa.
Yle ottaa loikan kohti verkkotelevisiota
Yle edistää television uudistumista.

Kouluviestikarnevaali kirmattiin torstaina – katso tallenne Ylen lähetyksestä Lapualta
Viidettä kertaa järjestettävä kouluviestikarnevaali kokosi tänään torstaina Lapualle lähes parituhatta lasta ja nuorta. Yle välitti suorana nettilähetyksenä kouluviestikarnevaalin tunnelmia kello 10:30-11:30.
Elävän arkiston verkkopalvelu 10 vuotta – suosituimmat videot nyt myös televisiossa!
Yle Elävä arkisto avattiin syyskuussa 2006.
Kymmenen vuotta täyttävä Yle Elävä arkisto on nettipalvelujen pioneeri
Elävä arkisto avatiin 9.9.2006.

Näin juhlitaan Suomen ainoaa olympiamitalia – katso Mira Potkosen juhlat suorana
Nyrkkeilijä Mira Potkosen olympiamenestystä juhlitaan Nokialla. Suora nettilähetys kansanjuhlasta alkaa kello 17.55.

Alkuperäiskansojen musiikkifestivaalin tunnelmiin pääsee radiokonsertissa ja kotisohvilla
Tänä viikonloppuna on mahdollista kuunnella ja katsella Saamenmaan suurimpien artistinimien konsertteja suoraan Inarista. 19.–21.8. järjestettävän alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idjan tunnelmiin pääsee Yle Sámi Radiossa ja nettilähetyksissä perjantaina ja lauantaina.
25-vuotisjuhliaan viettävän Taiteiden yön tapahtumat täyttävät Vaasan keskustan – katso suorana
Vaasan Taiteiden yö viettää 25. juhlavuotta. Yle välittää tänään torstaina suorana Taiteiden yön tunnelmia kello 18-19. Kaksikielisessä nettilähetyksessä pääsee seuraamaan torin tapahtumia ja tapaamaan Taiteiden yön esiintyjiä. Paikan päällä saattaa päästä itsekin mukaan lähetykseen!

Portugali on Euroopan-mestari!
Jalkapallon EM-loppuottelussa Pariisin Saint-Denissä kohtasivat Portugali ja Ranska. Yle Urheilu seurasi finaalia hetki hetkeltä ja nosti esiin sosiaalisen median parhaita oivalluksia. Katso lähetystä klikkaamalla kuvaa!

Portugali haluaa tehdä historiaa EM-finaalissa: "Se on elämämme tärkein ottelu"
Portugali ei ole koskaan voittanut jalkapallon arvoturnauksia. Nyt maalla onkin mahdollisuus tehdä historiaa, kun EM-kullan tiellä on enää kisaisäntä Ranska.

Pallopojat: Mänttipallosta nykypäivän pelivälineeseen – pala jalkapallon historiaa EM-finaalin kunniaksi
Pallopojat – täydellisen jalkapallotarinan metsästäjät -ohjelmasarja etsii koko EM-kisojen ajan ikimuistoisia futistarinoita. Sarjan seitsemännessä ja viimeisessä osassa tavataan Urheilumuseon intendentti Riitta Forsman, joka kertoo jalkapallon historiasta ja pelivälineen huimasta kehityksestä.

Videot: Kaksi erilaista tietä finaaliin – Portugali voittanut vasta kerran varsinaisella peliajalla
Sunnuntain EM-finaalissa kohtaavien Portugalin ja Ranskan tiet kisojen huipennukseen ovat eronneet toisistaan kuin yö ja päivä. Katso huippuhetket finalistien otteluista turnauksessa!

EM-finaalin viheltäminen kruunaa englantilaistuomarin huiman kauden
Englantilainen Mark Clattenburg on nimetty sunnuntaina pelattavan jalkapallon EM-finaalin päätuomariksi.

Saksan Neuer ei pitänyt tulosta reiluna: "En haluaisi sanoa, että olimme parempi joukkue"
Saksan maalivahti Manuel Neuer vakuutti, että Saksa voi lähteä EM-turnauksesta pystypäin välierätappiosta huolimatta.

Kommentti: Saksan ja Ranskan upea näytös pelasti EM-kisat
Finaalia vajaat jalkapallon EM-kisat kaipasivat kipeästi klassikko-ottelua. Ranskan ja Saksan välierässä sellainen myös vihdoin saatiin, kirjoittaa Yle Urheilun Arimo Laakkonen.

Huipennusta vaille vajaa – Ranska ja Portugali sunnuntain EM-finaalissa
Jalkapallon EM-turnaus huipentuu sunnuntaina, kun kisaisäntä Ranska saa vastaansa Portugalin.

Ranska paineli EM-finaaliin ja lähetti maailmanmestarin kotimatkalle
Saksa ja Ranska ratkoivat toisen EM-finaalipaikan torstain jännitysnäytelmässä. Yle Urheilu seurasi ottelua hetki hetkeltä ja nosti sosiaalisen median parhaita paloja.

Saksa ollut Ranskalle iso mörkö arvoturnauksissa – päättyykö 58 vuoden piina?
Ranska on voittanut Saksan edellisen kerran jalkapallon arvokisoissa vuonna 1958. Seuraavat kolme kohtaamista, joista viimeisin nähtiin 2014, ovat päättyneet Saksan juhliin.