Uusimmat artikkelit
Varpu Hintsanen jätti Afrikan tähden pöydälle odottamaan aamua, mutta tytär kuoli yöllä – nyt hän auttaa toisia elämään läpi rankkojen aikojen
Asiantuntijan mukaan joskus sopiva etappi jaksaa on vain aamupalasta lounaaseen. Lapsensa menettänyt sanoo, että suuressa surussa on tärkeää palastella hetket niin, että ne kestää.

Bongaa julkkis tai kaksi – kesäteatterit houkuttelevat yleisöä tunnetuilla naamoilla ja kepeällä otteella
Osa laulutaitoisista esiintyjistä urakoi usemman teatterin lavalla.

Lappajärven kesäteatteri uusiin käsiin – 25 vuotta kestänyt teatteritraditio katkesi Halkosaaressa
Lappajärvellä kesäteatterin pyörittäjät vaihtuvat ensi kesäksi. Paikka eli Halkosaaren kesäteatteri kuitenkin pysyy.

Tahtien Sodan pahiksena on tangomafia – Imperiumin edustaja, joka pakottaa kuuntelemaan tangoa
Vuonna 85 -musikaalin tekijäkaksikko hyppää uudessa musiikkikomediassa 10 vuotta eteenpäin. Suomi ei ole EU:ssa ja Seinäjoen tangomafia sanelee tahdit.
Sami Hintsanen - All You Need Is Love
Rakkautta, sitä me kaikki tarvitsemme.
Kaija, Kake, Tarja, Markku & Sami - Elämältä kaiken sain
Iskelmällisen illan kruunaa tämä hieno käännöskappale.
Paula, Laura, Antti, Osku & Sami - Sata kesää tuhat yötä
Kaikki muistavat tämän Paulan hitin.
Sami Hintsanen - Älä koskaan ikinä
Egotrippiä illan päätteeksi!
Sami Hintsanen - Rakastatko mua vielä kun on ilta
Rakastatko vielä kun on ilta on Tabula Rasan kappale.
Sami Hintsanen - Hafanana
Toiveuusinnassa loppubiisinä kuullaan Hafanana.
Toiveuusinta: Eini, Tapani Kansa, Vicky Rosti ja Frederik
Yes Sir ja sata salamaa iskeköön!
26.12. Toiveuusinta: Diandra, Mikko Leppilampi, Saara Aalto ja Lauri Mikkola
Tapaninpäivänä lauletaan joululauluja.
19.12. Toiveuusinta: Costello Hautamäki, Olli Lindholm, Vesku Jokinen ja Pate Mustajärvi
Kaikkien aikojen viimeinen Tartu Mikkiin -jakso!
28.11. Toiveuusinta: Maria Tyyster, Teemu Roivainen, Saija Tuupanen ja Amadeus Lundberg
Kuninkaallista tangomaustetta soppaan!
21.11. Toiveuusinta: Eini, Jiri Nikkinen, Sani ja Jussi Selo
Nyt on mielenkiintoista musiikkicomboa tarjolla.
Toiveuusintajakso: Diandra, Mikael Gabriel, Uniikki, Laura Voutilainen ja Robin
Tartu Mikkiin Live Jatkot! Tätä et voi missata.
Toiveuusintajakso: Paula Koivuniemi, Laura Alajääski, Antti Railio ja Osku Ketola
Mikkiin tarttuvat tähtivalmentaja ja oppilaat.
Toiveuusintajakso: Pate Mustajärvi, Jussi Aaltonen, Juri Lindeman, Heikki Salo
Nyt tartutaan mikkiin tamperelaisittain!
Toiveuusinta: Jenna Bågeberg, Janne Raappana, Anne Mattila ja Antti Ketonen
Iskelmän lumoa ja laulun iloa!
Toiveuusinta: Suvi Teräsniska, Olli Lindholm, Miina Mikkonen ja Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari
Lauantaina Yön sankarit saapuvat Tartu Mikkiin -studioon!
Tartu Mikkiin -tiimin terveiset!
Koko Tartu Mikkiin -tiimi kiittää kaikkia katsojia yhteisistä laulun täyttämistä vuosista!
Tartu Mikkiin on päättynyt - kiitokset kaikille katsojille!
Hintsanen kiittää
Tartu Mikkiin -nostalgiakisan voittajat on arvottu!
Tartu Mikkiin -nostalgiakisan voittajat on nyt arvottu!
Moi moi!
Viimeisen Tartu Mikkiin -jakson aika on tänään illalla! Bändi lainaa tässä lyhyesti Samin sanoja. Laulu jatkukoon!
2.1.2015 Viimeistä viedään!
Viimeistä viedään. Tämän jakson myötä Tartu Mikkiin -studiossa sammutetaan valot ja iloitaan kaikista yhteisistä musiikintäyteisistä vuosista. Rakkaat ystävät, viimeistä kertaa isäntänä Sami Hintsanen ja tahdeissa Eeva Kontu & Tartu Mikkiin -bändi eli Saku Mattila, Teemu Broman, Okke Komulainen ja Tomi Hyttinen.
19.12. Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja extrahaastatteluja!
19.12. Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja extrahaastatteluja. Näitä et nähnyt tv:ssä!
26.12. Tapanintanssit ja joulukinkerit uuteen uskoon!
Nyt laitetaan tapanintanssit ja joulukinkerit aivan uuteen uskoon! Joulupukkina häärii Sami Hintsanen, ja Eeva Konnun johtama Tartu Mikkiiin -bändi saa vakimiehityksen lisäksi kaksi vierailevaa muusikkoa puhaltimiin: Heikki Pohto ja Jukka Tiirikainen.
12.12. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi
12.12. Tartu Mikkiin Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi. Näitä et nähnyt tv:ssä!
19.12. Flute of Shame vs. MIAU
Tällä kertaa pelin nimi on bändi vastaan bändi, kun Flute of Shame ja MIAU saapuvat Tartu Mikkiin -studioon laulamaan. Poppispainotteisen illan roudarina häärii Sami Hintsanen.
12.12. Salkkarit vs. Uusi päivä
Uudet jaksot jatkuvat! Nyt meitä viihdyttävät todelliset televisioammattilaiset, kun Salatut elämät- ja Uusi päivä -sarjojen näyttelijät tarttuvat mikkiin. Biisikanavaa kaukosäätimellä vaihtelee Sami Hintsanen.
5.12. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi
5.12. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi. Näitä et nähnyt tv:ssä!
5.12. Kuninkaallista tangomaustetta soppaan!
Perjantain 5.12. kattauksessa maustetaan tangoa kuninkaallisella loistolla. Vuoden 2014 tuoreet tangokuninkaalliset Maria Tyyster ja tangokuningas Teemu Roivainen saapuvat kisaamaan. Vastaansa he saavat kuninkaallista konkarisäihkettä Saija Tuupasen ja Amadeus Lundbergin joukkueesta. Sami Hintsanen johtaa loisteliasta iltaa. Jatkot starttaavat kello 22.05.
28.11. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi
28.11. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi. Näitä et nähnyt tv:ssä!
28.11. Syksyn mielenkiintoisimmat musacombot
Perjantaina 28.11. kello 21 hella kuumaksi ja kevyen musiikin keittoon kaikki ainekset kiehumaan! Perjantain mielenkiintoisimmat musiikkicombot kokoontuvat kakkosen musiikkiviihteessä, kun Eini & Jiri Nikkinen sekä Sani & Jussi Selo tarttuvat mikkiin. Jatkoilla artistien mielimusaa alkaen kello 22.05. Keittoa hämmentää Sami Hintsanen.
21.11. Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja extrahaastatteluja!
21.11. Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja extrahaastatteluja. Näitä et nähnyt tv:ssä!
21.11. Astu laivaan, eikun poprakettiin!
Tartu Mikkiin on minitauolla 7.11. ja 14.11., mutta sitten jatketaan! Perjantaina 21.11. kello 21 popraketilla musiikkikuuhun meidät johdattaa taitavat lauluastronautit Ilpo Kaikkonen & Olli Helenius sekä Suvi Isotalo & Pauliina Kokkonen. Sami Hintsanen päivystää komentokeskuksessa. Jatkoilla kello 22.05 luvassa artistien mielimusaa ja tarinointia kaikesta mahdollisesta maan ja kuun välillä.

Tartu Mikkiin -musiikkiohjelma loppuu tammikuussa
Ohjelman tilaaja Arttu Nurmi Ylestä sanoo, että ohjelman päättyminen on osa normaalia ohjelmiston kiertokulkua. Tarttu Mikkiin -musiikkiohjelmaa on esitetty kahdeksan ja puoli vuotta, 260 jaksoa.
24.10. Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja extrahaastatteluja
24.10. Tartu Mikkiin Extrat: Samin valinta, Jatkojen loppubiisi ja artistivieraiden extrahaastatteluja. Näitä et nähnyt tv:ssä!
31.10. Voicea, voimaballadia - ja voita väliin!
Perjantai 31.10.2014 on viimekeväisen The Voice of Finlandin kärkinelikon juhlaa. Koko kisan voittanut Siru Airistola saa kisakumppanikseen Voicen aivan viimeiselle finaalikierrokselle kisanneen Emma Schnittin. Heitä vastassa niin ikään loppumetreille Voicessa kisannut kova kaksikko Tuuli Okkonen ja Jussi Kari. Peliosion käänteet selostaa ja Tartu Mikkiin Jatkoilla vieraita jututtaa Sami Hintsanen.
17.10. Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi
17.10. Tartu Mikkiin Extrat: Samin valinta ja Jatkojen loppubiisi. Näitä et nähnyt tv:ssä!
Tartu Mikkiin mukana Nenäpäivässä!
Tartu Mikkiin on mukana Nenäpäivässä. Artistiemme upeat nimmarilla varustetut kuvatyynyt ovat kaupan Nenäpäivän huutokaupassa. Huuda suosikkiartistisi tyyny itsellesi osoitteessa http://nenapaiva.fi/huutokauppa
17.10. uudet jaksot alkavat: Megavaihde silmässä!
Millainen mahtaa olla vauhti, kun laitetaan megavaihde silmään? No sehän nähdään syyskauden avausjaksossa, kun vieraaksi saapuvat megavillitsijä Robin & menijä eikä meinaaja Krista Siegfrids sekä suorien sanojen rytmimaakari Nopsajalka & vadelmainen hittinikkari Kasmir. Iltaa isännöi Sami Hintsanen ja tahdit tarjoaa Eeva Kontu & Tartu Mikkiin -bändi.
Tartu Mikkiin palaa uusin jaksoin megavaihde silmässä 17.10.
Yle TV2:n Tartu Mikkiin -ohjelman uusi syyskausi alkaa perjantaina 17.10.2014. Avausjaksossa mukana ovat kuumaakin kuumemmat laulajatähdet Robin, Krista Siegfrids, Nopsajalka ja Kasmir. Tartu Mikkiin Jatkot tuplaa jälleen perjantai-illan viihteen, kun viihteellisen peliosion jälkeen myöhäisillassa syvennytään artistivieraiden omiin biisivalintoihin.
Sami Hintsanen - Poplaulajan vapaapäivä
Toiveuusintajakson loppulaulu: Poplaulajan vapaapäivä on Neljä Ruusua -yhtyeen kappale vuonna 1993 ilmestyneeltä Pop-uskonto -levyltä.
Sami Hintsanen & Virve Rosti - River Deep Mountain High
Toiveuusintajakson loppulaulu: River Deep Mountain High on ensimmäisiä lauluja, jonka Ike & Tina Turner levyttivät tuottaja Phil Spectorin kanssa. Vaikka kappale on julkaistu Ike & Tina Turnerin nimellä, Ike ei esiinny levytyksellä.
Tuleva toiveuusintajakso 29.8.: Yön taikaa
Toiveuusinnassa (29.8.) mukana Yön sankarit Suvi Teräsniska, Olli Lindholm, Miina Mikkonen ja Jukka "Frogley" Mänty-Sorvari.
Toiveuusintajakso: Menneisyyden vangit ja Beatles-diggarit
Menneisyyden vankeja ja tätä päivää ensi perjantain (22.8.) toiveuusinnassa: Vicky Rosti, Freeman, Jiri Nikkinen ja Kari Pesonen.
Sami Hintsanen - Hard to Handle
Toiveuusintajakson loppulaulu: Hard to Handle on Otis Reddingin kappale vuodelta 1968. Georgian osavaltiosta kotoisin oleva Redding oli suosittu laulaja ja lisäksi muun muassa lauluntekijä, tuottaja ja sovittaja.
Sami Hintsanen - Pistoolisankari
Toiveuusintajakson loppulaulu: Tämä porilaisen megasuosikkiyhtyeen kappale syntyi yhtyeen keulahahmon Pertti Neumannin kynästä.