Uusimmat artikkelit
Shadia Raskin kolumni: On moraalitonta oikeuttaa ulkomaalaisen työntekijän huono kohtelu lähtömaan vielä huonommilla työoloilla
Ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja poljetaan monilla aloilla. Hälytyskellojen on soitava jo pienistä väärinkäytöksistä, muuten huonompi kohtelu normalisoituu, kirjoittaa Rask.
Bussikuskit kertovat, millaista on, kun puskapissa on ainoa vaihtoehto – kellotimme vessareissun keskellä Helsinkiä
Linja-autonkuljettajan arki on jatkuvaa kilpajuoksua aikataulujen ja vessahädän kanssa. Kellotimme ruuhkabussin kuljettajan vessareissun Elielinaukiolta kuljettajien vessaan rautatieaseman uumeniin.
Nepalilaisravintoloita pyörittänyt pariskunta sai tuomion kokin ja kotiapulaisen vuosia jatkuneesta epäasiallisesta kohtelusta
Helsingin käräjäoikeus velvoitti pariskunnan korvaamaan kahdelle entiselle työntekijälle palkkoja ja lisiä, joita oli jäänyt maksamatta vuosien ajan.
Nuoret harjoittelijat kertovat "orjatyöstä" ja 15 tunnin päivistä tv-sarjojen kuvauksissa
Tv-alan harjoittelija kuvailee tehneensä orjatöitä
Linja-autoalalla toivotaan parannuksia työoloihin: ”Viisi ja puoli tuntia ilman vessataukoa on aika paha”, sanoo Sari Väyrynen
Linja-autoliikenteen lakko alkoi keskiviikkona. Lakon on ilmoitettu jatkuvan ensi viikon perjantaihin, ellei työriidassa synny sopua ennen sitä.
Tästä bussilakossa on kyse: kuljettajan työpäivä venyy yli kymmeneen tuntiin, liksaa kahdeksasta tunnista
Linja-autonkuljettajat kertovat, että palkka on kunnossa, mutta työpäivät venyvät katkotuntien vuoksi yli kymmentuntisiksi.
Villi ratkaisu hoitajapulaan: asevelvollisia hoitotyöhön
Poimimme maanantai-illan lähihoitajachatista neljä ratkaisuehdotusta lähihoitajapulaan.
Millenniaaleille työhyvinvointi on uusi normaali – irtisanoutunut kolmekymppinen: ”Miksi työpaikka on niin pyhä, ettei sieltä voisi lähteä?”
Työlle asetetut odotukset ja vaatimukset ovat muuttuneet nuorten sukupolvien myötä. Tuore väitöstutkimus osoittaa, että etenkin nuoret naiset toivovat työltään merkityksellisyyttä.
Eriarvoisuuden kokemukset hiertävät varhaiskasvatuksessa – luottamushenkilön mielestä julkisuudessa unohtuu, että kaikkia ammattilaisia tarvitaan
Vaatimukset varhaiskasvatuksen työntekijöille kasvavat jatkuvasti, eivätkä alan ammattilaiset koe saavansa tarpeeksi arvostusta.
Bussikuskien vessapula ei helpota, ja nyt hätään toivotaan valtakunnallista ratkaisua – "Kuskit kärvistelevät pusikoissa pylly paljaana"
Liitot vetoavat nyt kuntiin, jotta taukotilojen puutteeseen saataisiin ratkaisu. AKT:n mukaan sosiaalitilojen puuttuminen on yleisempää kuin niiden löytyminen reittien varrelta. Kuntien mielestä vastuu sosiaalitiloista kuuluu bussifirmoille.
Miksi työ hoiva-alalla ei suju? Tutkimus: Liian vähän ihmisiä, mahdottomaksi suunniteltuja työpäiviä – "Kahdessa tunnissa tehtävä kolmen tunnin työt"
Työterveyslaitoksen tuore tutkimus kertoo konkreettisesti, millaisia ongelmia hoiva-alan työoloissa on. Osa niistä on jo ratkaistu, mutta tehtävää riittää, myöntävät Ylen haastattelemat työnantajat.
Roima palkankorotus ilahduttaa, mutta huoli työoloista on yhä suuri – näin Pirkanmaalla reagoitiin hoitajasopuun
Pitkä vääntö hoitajien palkankorotuksista päättyi, mutta pelkkä raha ei riitä houkuttimeksi palaamaan alalle. Nyt alkaa vääntö työolojen kehittämisestä.
Mitä enemmän kuormitusta, sitä huonompaa unta – Turun ja Itä-Suomen yliopistot tutkivat ikääntyneiden työntekijöiden uniongelmia
Unen ongelmia on aiemmin tutkittu vanhemmilla työntekijöillä vain vähän. Yliopistojen tutkimukseen osallistui lähes 2 800 kuntatyöntekijää eläkeiän kynnyksellä.
Helle valuttaa värit kampaamoasiakkaiden päästä, ravintolan keittiössä juodaan litroittain vettä – kuumuus työllistää työsuojeluviranomaisenkin
Helle on uuvuttanut monet työpaikoillaan. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että jos lämpötila kohoaa yli 28 asteeseen, joka tunti pitäisi pystyä pitämään 10 minuutin tauko viileämmässä tilassa.
Kokeile, pärjäisitkö Mäkkärissä – ravintola-alalla ei ehkä pian suomen kieltä kuule, ja se johtuu palkasta ja työoloista
Koronarajoitukset laukaisivat joukkopaon ravintola-alalta, mutta työvoimapulan juuret ovat palkkauksessa ja työoloissa.
Aluehallintovirasto teki tarkastuksen Mänttä-Vilppulaan: työntekijät kertoivat häirinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta
Aluehallinto määräsi kaupungin ryhtymään toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Näitä toimenpiteistä tulee tehdä selvitys aluehallintovirastolle syyskuuhun mennessä.
"Nähkää meidät, antakaa meille arvostusta", kuvailee tutkija lakkovaatimuksia – kokosimme juttuun viisi olennaista kysymystä kunta-alan lakosta
Työelämän tutkija näkee kunta-alan palkkavaatimuksissa pitkäaikaista turhautumista alan vaativuuden ja kuormittavuuden sekä palkkatason välillä.

Miksi huonoja uutisia tuntuu tulevan juuri nuorten työoloista? PAMin puheenjohtajan mukaan syitä tähän on monia
Keskiviikon A-studiossa keskusteltiin siitä, miksei nuorten kehnoihin työoloihin tunnu löytyvän ratkaisuja. Aiemmin tänään julkaistussa Ylen MOT-toimituksen selvityksessä kerrottiin, mitä yrityksissä, joiden huonot olot nousivat julkisuuteen asti, tapahtui ongelmien esillä olon jälkeen.
Sote-alan opintoihin haluaa yhä harvempi, ja arvostuksen puute arveluttaa alalle aikoviakin – hoitajaopiskelija Vilma Meriläinen: "Ei aina voi joustaa"
Hakijamäärät sosiaali- ja terveysalan opintoihin ovat esimerkiksi Tampereen seudun ammattiopistossa selvästi laskeneet, eikä julkinen keskustelu tee alasta ainakaan hohdokkaampaa.
Pitkiä päiviä ilman taukoja – työntekijät kertovat ongelmista Robert's Coffeen kahviloissa Helsingissä
Työntekijöiden kertomat ongelmat liittyvät Zeberas-nimiseen franchising-yritykseen, jolla on kymmenkunta Robert's Coffee -kahvilaa Helsingissä.
Hampurilaisketju Hesburgerin myynti kasvoi koronapandemiaa edeltäneelle tasolle – työoloista syntynyt kohu toi uudistuksia
Hesburgerin ravintolamyynti Suomessa oli viime vuonna noin 234 miljoonaa euroa ja nousi vuodesta 2020 kahdeksan prosenttia. Koko ketjun myynti oli noin 360 miljoonaa euroa.
Hoitoalalta lähteminen ei vielä näy tilastoissa, mutta jo vastavalmistuneet uupuvat – yksi ratkaisu olisi kokeneempien kollegoiden tuki
Työmäärä yllättää sosiaali- ja terveysalan innokkaat opiskelijat. Ylen järjestämässä keskustelussa etsittiin ratkaisuja alan ongelmiin kuten hoitajapulaan.
Hoitajan päiväkirja haluaa avata silmiä, muuttaa työoloja ja parantaa palkkausta – "Moni on kiittänyt, että sanoitan hoitoalan arkea"
Facebookissa ja Instagramissa oleva päiväkirja on koottu hoitajien kertomuksista, joita on poimittu eri foorumeilta.
Sairaanhoitajaopiskelijat odottavat tulevaisuuden työelämältä hyvinvointia ja arvostusta: "Jos olot eivät olisi kunnossa, vaihtaisin työpaikkaa"
Sairaanhoitajaopiskelijat odottavat tulevaisuuden työelämältä inhimillisiä työoloja ja hyvinvoivia kollegoita. Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijat kokevat, että jos työolot eivät kohtaa omia odotuksia, työpaikka lähtee vaihtoon.
Union leader says workers want minimum 2 percent pay rise
An agreement reached last week between forestry company Stora Enso and the Paperworkers' Union could set a precedent for other sectors.
Vasemmistoliitto peräänkuuluttaa sote-alan ammattilaisille nykyistä parempia työoloja
"Kriisi on edennyt niin pitkälle, että se vaikuttaa laajasti ihmisten terveyteen", sanoo puheenjohtaja Li Andersson. Puolue vaatii hyvinvointialueilta ripeitä toimia ammattilaisten työehtojen parantamiseksi tammikuussa pidettävien aluevaalien jälkeen.
Hoitajien joukkopako ajoi Rovaniemen terveyspalvelut akuuttiin kriisiin – kaupunki esittää lääkkeeksi yli 20 uutta vakituista työpaikkaa
Rovaniemen hoitajapula ja hoitajien kokemat palkkausta ja työn tekemistä koskevat ongelmat ovat kaupungilla tiedossa. Akuuttiin tilanteeseen haetaan ratkaisua palkkaamalla uusia vakituisia sosiaali- ja terveysalan työntekijöitä.
Pitkät aukioloajat mahdollistavat karuja kohtaamisia asiakkaiden kanssa – S-ryhmän päällikkö penää nuorille parempia työelämävalmiuksia
Nuorten työntekijöiden tukeminen ja työelämävalmiuksista huolehtiminen auttavat työelämän kuormittavissa tilanteissa.
Työolojensa takia kohussa ryvettynyt Hesburger aloittaa tällä viikolla toimenpiteet – "Työntekijöiden kuunteleminen on jäänyt taka-alalle"
Elokuussa alkaneessa kohussa pikaruokaketjun työoloja kuvattiin kurjiksi. Sen jälkeen yhtiö aloitti selvitystyön ja aikoo nyt muuttaa toimintatapojaan.
Hampurilaisketju teettää nuorilla töitä ilman vessataukoja ja jopa palkatta – Oletko töissä toisessa yhtiössä? Millaisiin epäkohtiin olet törmännyt?
Oletko joutunut tekemään toistuvasti työvuoroja ilman taukoja? Oletko saanut potkut ilman syytä? Ovatko asiakkaat uhkailleet sinua? Teemme aiheesta juttua, johon kaipaamme apuasi.
Viisi yleisön suosikkijuttua sunnuntaiaamuusi: nuoret kertovat karuista työoloistaan ja koulukyydistä voi tulla painajainen
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle lukijoitamme eniten kiinnostaneita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Hesburgerin työntekijät kertoivat karuista työoloista, eikä perustaja Heikki Salmela ollut uskoa väitteitä – mieli muuttui, ja nyt alkaa selvitystyö
Heikki Salmela ei ollut aluksi uskoa esiin tulleita väitteitä työntekijöiden huonoista työoloista. Hän on kuitenkin joutunut muuttamaan käsitystään kohun edetessä. Tilanne otetaan hänen mukaansa vakavasti ja selvitystyö on jo käynnissä.
Hesburger employees criticise "intolerable" working conditions as union urges action
Current and former staff of the fast-food chain have told Yle of chronic under-staffing problems and employees having to work long hours without breaks.
Jasmin Ristolainen ja 11 muuta nuorta kertovat karuista työoloista Hesessä – hampurilaisketjun mukaan joskus ei ole pidetty taukoja
Ylelle puhuneille Hesburgerin nykyisille ja entisille työntekijöille ensimmäinen kosketus työelämään on ollut karu – työ pikaruokaravintolassa on sisältänyt kyyneleitä, huutamista ja työuupumusta.
Emilia Kujalan kolumni: Moni potee allergiaa myötätunto- ja armollisuuspuheelle
Työelämässä myötätuntopuhetta käytetään valitettavan usein väärin. Kun työntekijöitä kehotetaan vaatimaan itseltään vähemmän ja olemaan itselleen armollisia, vastuu työhyvinvoinnista sysätään yksilön vastuulle, kirjoittaa Kujala.
Verkkokauppajätti Amazon paransi tulostaan edellisellä neljänneksellä liki 50 prosentilla – osakkeiden arvo lähti silti laskuun
Liikevaihto jäi kuitenkin monien ennusteiden alle ja yhtiön osakkeiden arvo lähti laskuun.

Miehillä masennusperusteisen työkyvyttömyyden taustalla on usein työnäkymien epävarmuus, kertoo tuore tutkimus
Työpaikoilla pitäisi panostaa enemmän työoloihin ja työsuojeluun, sanoo yliopistonlehtori Pasi Pyöriä Tampereen yliopistosta.
Kuumuus on tuplannut yhteydenotot työsuojelun neuvontapuhelimiin tänä kesänä – monia ihmisiä huolestuttaa, ettei taukoja pääse pitämään
Yhteydenottoja työsuojelun neuvontapuhelimiin on tullut tänä kesänä kaksi kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Yhteyttä ottavat esimerkiksi ravintola-alan työntekijät sekä terveydenhuollossa ja ulkona työskentelevät.
Kun työtunnit paukkuvat, tarkoittaako se aina burnoutia ja perheen hylkäämistä? Pitkää viikkoa painavat läppärityöläiset avasivat meille kalenterinsa
Jos työntekijä saa päättää työajan pidentämisestä ja tasaamisesta itse, pitkistäkään päivistä ei välttämättä tule ongelma. Pyysimme kahta venymään tottunutta asiantuntijaa pitämään kirjaa yhdestä kesäisestä työviikostaan.
Joka kolmas työntekijä kokee, ettei ehdi tehdä työtään riittävän hyvin – Sairaanhoitaja: ”Viidessä minuutissa ei ehdi kysyä kuulumisia"
Kiireestä ja liiasta työmäärästä kärsivät potilaat, minuuttiaikataulu estää tekemästä töitä riittävän hyvin, sanoo sairaanhoitaja. Tuore tutkimus kertoo, että moni työntekijä haluaisi tehdä työnsä paremmin kuin mitä ehtii ja kärsii siitä.
Ylen paljastamat tosi-tv-sopimukset pöyristyttävät – suosittua podcastia juontava Tempparit-fani: “Pitää miettiä, kannattaako katsoa ollenkaan”
Sosiaalinen media täyttyi kommenteista liittyen Ylen paljastuksiin tosi-tv-kilpailijoiden surkeasta kohtelusta. Kaverin puolesta kyselen -podcastia juontavan Tiia Rantasen mielestä ohjelmaan osallistumista pitäisi verrata työntekoon. Tarvitaan kunnon korvaus ja työolosuhteet.
Tuija Siltamäen kolumni: Etätyö ei ole kaikille mieletön mahdollisuus vaan ainoastaan kamalaa, eikä siitä saa tulla työelämän uusi normaali
En todellakaan halua, että työnantaja tunkee epäergonomiseen kotiini järkevän työpisteen, kirjoittaa Tuija Siltamäki.

Technology industry partially exits collective bargaining
The employer organisation will divide future activities between two separate associations.
Kuntien työntekijät tyytymättömiä työelämän kehityksen suuntaan – korona lisäsi töitä ja epävarmuutta tulevaisuudesta
Työmäärä lisääntyi työolobarometrin mukaan varsinkin naisilla, toimihenkilöillä ja kunta-alalla.
Ministry: Nearly a third of new Covid cases among foreign language speakers
According to the THL, infections among foreign language speakers are often related to living and working conditions.
Lastensuojelun työntekijä joutui puukotetuksi töissä – vaihtoi alaa, kun työ oli jatkuvaa kriisinhallintaa
Lastensuojelulaitoksissa työskentelevät kokevat työssään usein asiatonta kohtelua ja väkivaltaa. Antero on yksi heistä.

Suomen työelämässä nähdään selkeää jakautumista hyviin ja rankkoihin töihin – kohtuuton kiire voi pilata muuten ihanteellisen työn
Lemmikkitarvikeketju pärjää parhaiden työpaikkojen listalla.
Etelä-Savossa 2000 osatyökykyistä työntekijää valmiina töihin – työkykyohjelmalla helpotetaan työpaikan löytämistä
Ohjelmassa työllistymistä helpotetaan esimerkiksi työkokeilulla, palkkatuella ja työolosuhteiden järjestelytuella.

Marokossa yli 20 työläistä kuoli tulvaveden täytettyä kellaritehtaan
Kellarissa ollut tekstiilitehdas oli laiton. Vielä ei tiedetä, kuinka paljon siellä oli väkeä.
Hämeenlinnan kaupungin työntekijöille palkallinen vapaapäivä kiitokseksi koronavuonna tehdystä työstä? Kaupunginhallitus linjaa maanantaina
Kaupungin koko henkilöstö on maaliskuun 2020 alusta saakka työskennellyt poikkeuksellisissa työolosoissa.