Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Susanna Mälkki hymyilee ja johtaa Helsingin kaupunginorkesteria.

Yle selvitti: Naiset ovat yhä harvoin esillä klassisessa musiikissa – muutoksen tarpeesta on puhuttu vuosia, mutta tilastot eivät valehtele

Yle selvitti säveltäjien, kapellimestareiden ja solistien sukupuolijakaumat kuluvalta vuodelta. Musiikkielämä on tilastojen valossa kaikkea muuta kuin moninainen.

Hnekilökuva

19-vuotias Gabriel Kivivuori Sereno voitti arvostetun sävellyskilpailun

Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailuun haki tänä vuonna ennätyksellinen määrä säveltäjiä. Finaalissa kuultiin kymmenen teosta.

Oulun sinfinia orkesteri harjoittelee.

Jaakko Kuusiston viimeiseksi teokseksi jäänyt sinfonia saa Suomen ensiesityksensä – työn viimeistellyt Pekka-veli: “Vinkkaan silmää tuonpuoleiseen”

Kuusisto oli yksi Suomen tunnetuimmista klassisen musiikin tekijöistä. Hänen sinfoniansa Ensimmäinen ja viimeinen jäi helmikuussa edesmenneeltä taiteilijalta kesken.

RSOn Nenäpäivä-konsertin artistit Anu Komsi, Anni Elif, Aarne Pelkonen ja Emma Salokoski

RSO konsertoi naisten ja tyttöjen puolesta 4.11.

Esiintymässä mm. Emma Salokoski, Anu Komsi ja Marzi Nyman

Kaija Saariaho

RSO juhlii 70-vuotiasta Kaija Saariahoa

12.10. konsertin ohjelmassa Saariahon lyömäsoitinteos.

Radion sinfoniaorkesteri RSO:n ylikapellimestari Nicholas Collon harjoituksissa ennen alkavaa 95-vuotisjuhlakautta, Helsingin Musiikkitalo, 26.8.2022.

Brittikapellimestari Collon tuo 95-vuotiaan RSO:n juhlakauteen: "Suomalaiset, olkaa ylpeitä orkesteristanne!"

Puoli seiska poikkesi Musiikkitalolla Radion sinfoniaorkesterin harjoituksissa. Ylikapellimestarin lisäksi tapasimme myös RSO:n roudarit, Heikin ja Mikaelin. RSO pääsee irti huomenna perjantaina.

RSO:n ylikapellimestari Nicholas Collon

Nicholas Collon: "Shostakovitshin 9. sinfonia sopii juuri tähän outoon tilanteeseen"

Ylikapellimestari Collon kertoo konsertin ohjelmasta.

Radio-orkesteri 1. syyskuuta 1927.

RSO 95 vuotta: Radiostudiosta kansainvälisille konserttilavoille

RSO perustettiin vain vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen

Savonlinnan Oopperajuhlien uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff.

Ville Matvejeffille jatkokausi Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellisena johtajana

Ville Matvejeffin sopimukseen kuului Savonlinnan Oopperajuhlien tiedotteen mukaan alunperin optio vuosille 2024 ja 2025. Uusi sopimus jatkuu vielä kahden seuraavan kesän yli.

RSO:n kauden 2022-2023 visuaalinen ilme, jossa graafisia väriläiskiä turkoosilla, keltaisella ja punaisella

RSO aloittaa 95-vuotisjuhlakautensa vierailulla BBC Proms-festivaalille

Teemasäveltäjät ovat Rahmaninov, Ligeti ja Tarkiainen.

Muusikoita eri aikakausilta ja eri genreistä.

Soiva arkisto avautuu – Yle tuo musiikkiaarteensa kaikkien ulottuville

Soiva arkisto täydentyy myös sinun toiveistasi.

Ville Matvejeff soittaa pianoa Kerimäen kirkossa.

Jyväskylä Sinfonian uudeksi johtotähdeksi kotimainen jousikvartetti – ylikapellimestarin tehtävä avautuu vuonna 2024

Jyväskylä Sinfonian päävierailijaksi on valittu jousikvartetti Meta4. Kvartetti vastaa seuraavat kaksi vuotta muun muassa orkesterin taiteellisesta kehittämisestä ja sen jäsenet johtavat orkesteria osassa konsertteja. Väistyvä ylikapellimestari Ville Matvejeff jatkaa orkesterin taiteellisena neuvonantajana ensi vuoden loppuun saakka.

Taipaleenjoki-oopperan kuorolaisia armeijan lumipukuihin pukeutuneina Ilmajoen musiikkijuhlien oopperassa.

Timo Kososen kausi Ilmajoen Musiikkijuhlilla päättyi – pitkäaikaisen vaikuttajan omat suosikit ovat historiallisia kansanoopperoita, joista juhlat tunnetaan

Jaakko Ilkka, Taipaleenjoki ja Mannerheim ovat Ilmajoen Musiikkijuhlien kantaesityksiä. Juuri niitä juhlat ovat halunneet yleisölle tarjota, kertoo yli 30 vuotta hallitusta luotsannut Kosonen.

Sibeliuksen syntymäkodin piano.

Sibeliuksen syntymäkotimitalit kapellimestari Tuomas Hannikaiselle ja pianisti Janne Mertaselle

Mitaleilla haluttiin tänä vuonna palkita erityisesti Sibeliuksen harvinaisia ja unohtuneita sävellyksiä esiin nostaneita taiteilijoita, kerrotaan Hämeenlinnan Sibelius-seurasta.

Säveltäjä Juha Leinonen istuu tuolissa.

Säveltäjä Juha Leinosen mielestä suomalainen sävellystyö tunnetaan maailmalla useista syistä, joista yksi on Sibelius: "Sibeliuksen siivet kannattelevat meitä"

Juha Leinonen ei ollut nuorena säveltäjänä kovin kiinnostunut Sibeliuksen musiikista. Nykyisin kansallissäveltäjämme tuotanto on Leinoselle tuttua ja läheistä.

Kuvituskuvassa kaksi Sibeliuksen kasvokuvaa, joista toisen taustalla piirrettyjä kuusia ja toisella piirroksella korostetut viikset.

Oletko metsä-Sibelius vai keikari-Sibelius?

Tee leikkimielinen testi ja selvitä, kumpi olet!

Kuvassa säveltäjä Paavo Heininen.

RSO kantaesittää Paavo Heinisen 7. sinfonian

Konsertin johtaa Dima Slobodeniouk.

Kuvassa säveltäjä Thomas Adès.

Thomas Adès: "Sibeliuksen kuudes sinfonia muistuttaa luonnon kehityskulkua"

Thomas Adès kertoo haastattelusta 29.10. konsertista.

 Pääministeri Sanna Marin (SDP) vastaa median kysymyksiin saapuessaan hallituksen hybridistrategian päivittämistä koskeviin neuvotteluihin Säätytalolle Helsingissä 6. syyskuuta.

Maanantai 6.9.2021 (radio)

Suomen hallitus on neuvotellut koronarajoituksista. Monien suomalaisten mielestä Suomen velka kasvaa liian nopeasti. Radion sinfoniaorkesterilla on uusi ylikapellimestari. Ilmastonmuutos tuo terveysongelmia. Sää lämpenee.

Kapellimestari Nicholas Collon

Brittiläinen Nicholas Collon aloittaa kautensa RSO:n johdossa – suomalaissäveltäjät ovat jo hyvin hallussa, mutta perheen jättäminen on vaikeaa

Radion sinfoniaorkesterin uusi ylikapellimestari Nicholas Collon aloittaa kautensa ensi viikolla. Britanniassa asuva Collon on ensimmäinen ulkomainen ylikapellimestari RSO:n historiassa.

Oulu sinfonian vaskiseitsikko soittaa koronarokotuksessa lavalla Oulussa.

Oulu Sinfonia viihdyttää yleisöä ilmaisilla after work -konserteilla torstaina ja perjantaina

Oulu Sinfonia soittaa erilaisissa kokoonpanoissa ja monenlaisissa tapahtumissa. Tällä viikolla se tarjoilee musiikkia after work -meiningissä sekä ilmastoaiheisessa konsertissa. Keväällä orkesteri juhlisti soitollaan koronarokotusten käynnistymistä.

Flygels tangenter.

Mäntän musiikkijuhlat pystytään järjestämään konserttipaikkaa vaihtamalla

Kaikki Serlachius-museon Kivijärvisaliin suunnitellut konsertit siirretään koulukeskuksen liikuntasaliin, jossa kahden metrin turvavälit saadaan toteutumaan.

Kuvassa isot urut, joiden edessä on kanttori Jussi Keinonen

Mendelssohnin ja Melartinin musiikki soi edelleen vihkipareille Kajaanissa – parhaillaan käynnissä vihkimisten sesonkiaika

Varsinkin elo- ja syyskuu ovat vihkiparien suosiossa. Toiset toteuttavat häät kevyellä suunnittelulla, toisilla jokainen osa-alue on tarkkaan mietitty. Kajaanin seurakunnan kanttorit ovat tehneet nettisivuille tallenteen vihkimusiikista.

Kokoelmakuraattori Sandra Lindblom Gallen-kallela museosta

Ympäristöahdistus on yli sata vuotta vanha ilmiö: Akseli Gallen-Kallela huolestui metsähakkuista ja Aino Sibelius pyrki omavaraiseksi puutarhaviljelyllä

Ympäristönsuojelu ja lähiruoka olivat tuttuja 1800-1900-lukujen taitteessa vaikuttaneiden taiteilijoiden töissä ja kodeissa. Kolmen taiteilijakodin yhteisnäyttely Aikakoneita ja utopioita tuo kotimuseoihin myös nykytaideteoksia. Kokonaisuuden kattavana teemana on murroksista suurin, ilmastonmuutos.

Kuvassa kuvakaappaus Sini Aallon ja Mikko Oksalahden kuvituksesta Sibeliuksen kolmannen sinfonian ensimmäiseen osaan, joka esitetään Mikkelin musiikkijuhlilla 2021.

Joutsenia, tanssijoita ja meditatiivisia värejä – Mikkelin musiikkijuhlilla nähdään Sibeliuksen 3. sinfonia kaikille aisteille

Viime keväänä järjestettiin kilpailu, jossa tehtävänä oli visualisoida jokin Sibeliuksen 3. sinfonian osista. Sunnuntaina Mikkelin musiikkijuhlien konsertissa koetaan kolme voittajateosta.

Oulu sinfonian ylikapellimestari Rumon Gamba ja taiteellinen partneri Jaakko Kuusisto

Oulu Sinfonian ylikapellimestariksi on nimitetty Rumon Gamba

Orkesterin taiteelliseksi partneriksi on nimitetty kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusisto.

RSO kausi 2020-2021

Koronarajoitukset aiheuttavat muutoksia RSO:n huhtikuun konserttiohjelmiin

Ohjelmassa mm. Sibeliuksen Voces Intimae -jousikvartetto.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle