Uusimmat artikkelit
Vilma Sappisen, 20, äiti kuvasi tätä lapsena someen – perhebloggaaja pitää sharentingissa tapahtunutta muutosta tervetulleena
Omien lapsien kuvien jakaminen sosiaaliseen mediaan herättää toistuvasti keskustelua. Ex-bloggaaja Päivi Sappisen mukaan ilmapiiri asiassa on muuttunut, ja jotkut asiat hän olisi itsekin jättänyt postaamatta.
ISW: Venäjän sotabloggaajien keskuudessa kasvava huoli Ukrainan tulevasta vastahyökkäyksestä
Venäjällä sotaa seuraavat bloggaajat kokevat, että Venäjä on sijoittanut liikaa joukkoja Bahmutiin, ajatushautomo ISW kertoo tuoreimmassa tilannekatsauksessaan.
Yritykset etsivät tuotteidensa mainostajiksi taviksia, usein nollapalkalla – Tuotelahjoilla ja alennuksilla ei kuitenkaan elä, sanoo Anne Korkiakoski
Isojen vaikuttajien ja somejulkkisten sijaan yritykset hakevat tuotteidensa mainostajiksi yhä useammin pieniä sometilejä. Palkkioiden maksaminen mikrovaikuttajille on kuitenkin vaihtelevaa.
Tataari-isovanhemmilta peritty raha-ja säästöinto poiki Jasmin Hamidille uran sijoittajana ja somevaikuttajana
Jasmin Hamid puhuu työkseen omasta intohimostaan – rahasta ja taloudenhallinnasta.
Yle selvitti: Paketteja aukova tubettaja tienasi neljännesmiljoonan, pelistriimaaja kiri kannoille – suositut vaikuttajat jäivät kauas taakse
Yle selvitti suosittujen somevaikuttajien tulot. Vaikuttajia seuraavat sadattuhannet ihmiset eri sosiaalisen median alustoilla.

Hyökkäyksen kannattajat suuttuivat sodanjohdolle Venäjällä
Ukrainan on kerrottu saaneen haltuunsa laajoja alueita, muun muassa Izjumin ja Kupjanskin kaupungit.
Bloggari Natalia Salmela toi lapsensa Helsingin valtuuston kokoukseen – Puheenjohtaja: Äitien huoli on nyt kuultu, mutta tarvitsemme myös valtion apua
Helsinkiläisäidin järjestämät leikkitreffit kaupunginvaltuustossa kritisoi varhaiskasvatuksen henkilökuntapulaa. Valtuuston puheenjohtaja lupaa, että huoli on nyt kuultu ja ongelmaan puututaan.
Valkoihoinen Gabby Petito, 22, surmattiin ja se sai valtavan huomion – Yhdysvalloissa kysytään, miksi ei-valkoisten katoamiset sivuutetaan
Yhdysvalloissa katoaa lähes satatuhatta tummaihoista naista joka vuosi. Heistä suurin osa ei päädy uutisotsikoihin. Suositun bloggaajan surma käynnisti jälleen keskustelun tasa-arvosta.
Influensseri tai bloggaaja voi kohta saada jättisakot rahapelien mainostamisesta – nämä seitsemän asiaa muuttuvat Suomen rahapelimarkkinoilla
Arpajaislain muutos kiristää erityisesti Veikkauksen ulkopuolisten peliyhtiöiden mahdollisuuksia toimia Suomessa. Markkinointikanavia tukitaan sakkojen ja maksuliikennekiellon avulla. Rahapelaamiseen tulee myös pakollinen tunnistautuminen. Tavoitteena on rahapelihaittojen vähentäminen.
Someäiti Niina Mantere: "Katoat vähitellen, jos et julkaise" – perheestä pitää päivittää usein, nyt kerrotaan myös raskausarvista ja seksistä
Lahtelainen Niina Mantere haluaa kertoa somessa rehellisesti taaperoarjesta. Kuvat ovat tarkkaan mietittyjä, mutta hän haluaa jakaa myös vaikeita asioita. Tutkijan mielestä äitiysblogit antavat monipuolisemman kuvan perheiden elämästä kuin aiemmin.
“Monella kauan hiljaa olleella olisi paljon sanottavaa” – Somevaikuttaja Jenni Rotonen hiljeni kuuntelemaan seuraajiaan ja sai keskusteluun mukaan monia aiemmin vaienneita
"Medialla on iso vastuu siinä, minkälainen puhe sallitaan."
Puoli seitsemän yllätti juontaja Tuija Pehkosen suorassa lähetyksessä: "Miten te ootte saaneet hänet suostumaan tähän!"
Ensimmäistä äitienpäiväänsä odottava toimittaja ja juontaja sai studioon yllätysterveiset videon muodossa omalta äidiltään Iisalmesta.

Joku paljasti Jodelissa, että suosikkibloggaajan perhe on nähty lentokentällä: Anna Pastak päätti kertoa suoraan, mitä on tehnyt, eikä kadu
Anna Pastak teki korona-ajan synneistä ehkä sen synkimmän: hän lähti perheineen viideksi viikoksi etelän lämpöön. Omat seuraajat eivät tuominneet blogitähteä, muilta vihaviestejä sateli. Tapaus paljastaa jotain somevaikuttajien vallasta ja vastuusta.

Alex Schulman kirjoitti kirjat vanhemmistaan, vaimostaan ja isovanhemmistaan – nyt vuorossa ovat veljet, mutta tällä kertaa tarina ei ole totta
Ruotsin superjulkkis Alex Schulman on suosittu kirjailija myös Suomessa. Eloonjääneet on hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa.

“Maailman nuorin vauvasijoittaja” – Natalia Salmela haluaa opettaa lapselleen vastuullista rahankäyttöä
Suosittu bloggaaja kannustaa aktiiviseen sijoittamiseen.

Suomalaisbloggaajan hittipastasta tuli kansainvälinen Tiktok-sensaatio – USA:ssa fetajuusto loppu useista kaupoista
Arkiruoka oli hitti Suomessa vuonna 2019. Nyt siitä kirjoittaa myös New York Times.
Linda Juhola oli kuvitellut itsensä superäidiksi, mutta itkusta täyttyvät yöt saivat kaipaamaan entistä elämää – "Ei tällaista saa edes ajatella"
Joka kymmenes vauva kärsii koliikista, johon kuuluu tavallisesti iltaan ajoittuvaa jopa tunteja kestävää itkua.
Järki ei riitä, kun yrittää ymmärtää salaliittoväkeä: "He uskovat taistelevansa hyvän asian puolesta", sanoo asiaa seuraava toimittaja
Toimittaja Petri Jääskeläinen ja tutkijatohtori Eliisa Vainikka keskutelivat verkon salaliittoteorioiden ja journalismin suhteesta Viimeinen sana -ohjelmassa.

Kahdelle venäläiselle pitkät vankeustuomiot tšetšeenibloggarin murhayrityksestä Ruotsissa
Bloggari Tumso Abdurahmanovin kimppuun hyökättiin vasaralla Gävlessä vuosi sitten.
Uskollisuuteni bloggaajia kohtaan onkin kaupankäyntivaluuttaa – luulin, että olemme ystäviä
Bloggaajat tuotteistavat elämänsä.

Tiistai 3.11.2020 (radio)
Itävallassa on tapahtunut terrori-isku. Viime vuoden verotiedot on julkaistu. Suomessa on mitattu uusi marraskuun lämpöennätys. USA:n presidentinvaaleja voi seurata myös Ylen kanavilta.

Huijarisyndrooma piinaa menestyjiäkin: Tunnetut ammattilaiset kertovat, milloin pelkäsivät paljastuvansa huijareiksi – ja mitä sitten tapahtui
Epäiletkö omaa osaamistasi, vaikka suoriutuisit muiden mielestä hyvin? Tässä jutussa kuusi ammattilaista kertoo, miten he ovat pyristelleet irti huijariajatuksista.
Rakastatko muotia, mutta kuluttaminen ahdistaa? Metti Forssell: Tärkeintä on löytää oma tyyli ja tehdä aikaa kestäviä hankintoja
Metti Forssell työskentelee vaikuttajana ja sisällöntuottajana ja on sitä mieltä, ettei alaa tunneta tarpeeksi.

Eeva Kolu kirjoitti kirjan nuorten aikuisten uupumisesta: “Onni on ohimenevää, niin kuin kaikki muutkin tunteet”
Esikoiskirjailija tavoittelee mieluummin merkityksellisyyttä kuin onnellisuutta.
Twitter sulkee salaliittoteorioita levittäviä QAnon-tilejä – hurjia väitteitä USA:n eliitin saatananpalvonnasta, pedofiliasta ja juonista Trumpia vastaan
QAnonin kannattajia on ehdolla Yhdysvaltain kongressivaaleissa.
Leukemiaa sairastava Maria Hakala, 15, bloggaa lisätäkseen tietoisuutta syövästä – "Haluan näyttää, mitä voi tehdä sairaudesta huolimatta"
Leukemia ei estänyt Mariaa käymästä rippikoulua tai korottamasta keskiarvoaan.
Jatkuva matkustaminen ei ole tervettä, ymmärsi matkabloggari Veera Papinoja, kun korona pysäytti lähes kaiken lentoliikenteen
Papinoja uskoo, että epidemian jälkeen matkustetaan lähemmäs, hitaammin ja vastuullisemmin.
Sandra Sundin pääsiäisvinkki: kynttilä munakuoressa ja munanpidike puuhelmistä
Fiksu tapa käyttää uudelleen munankuoria ja kynttilänpätkiä.
Ikäkriisi ajoi bloggaaja Natalia Salmelan avioliiton eroon, mutta sitten hän rakastui ja tuli raskaaksi – Asiantuntija: puolison kriisi voi olla parisuhteelle tuho tai pelastus
Pienetkin teot auttavat suhdetta selviytymään ikäkriisistä.

Puolassa pakoileva tšetšeenibloggari kertoo joutuneensa salamurhayrityksen kohteeksi – väitetty hyökkääjä sanoo videolla olevansa Moskovasta
Viime kuukausina Euroopassa on tapettu kaksi tšetšeenivaikuttajaa.

Venäjän duuma hyväksyi lakialoitteen, jossa bloggaajat, toimittajat ja some-käyttäjät voidaan luokitella ulkomaisiksi agenteiksi
Uusi laki koskee ketä tahansa, joka levittää sellaista sisältöä, mikä on lähtöisin ulkomaalaiseksi agentiksi luokitellulta medialta.

Jättimäinen uhkasakko rajoittamaan bloggari Maria Nordinin aivokurssin markkinointia – lievin mahdollinen keino, Tukes perustelee
Eroon oireista -nimisen verkkokurssin on annettu ymmärtää auttavan moniin vakaviin, jopa lääkärinhoitoa vaativiin sairauksiin.
“Olin niin väsynyt, että mua vitutti se vauva” – Tunnetut isät ja äidit kertovat, missä asioissa he kokevat epäonnistuneensa vanhempana
Huutaminen ja fyysinen kurittaminen ovat vanhemuuden tabuja.

Pupulandia-blogin Jenni Rotonen: "Vastuullisuus, laatu ja halpuus eivät tule samassa paketissa" – Onko vastuullinen vaate vaikea tunnistaa?
Bloggaaja, muotioikeuden tutkija ja eettisen muodin verkkokaupan perustaja keskustelivat pikamuodista Ylen aamussa torstaina.
Verottaja haluaa omansa bloggaajien ilmaisista vaatteista, matkoista ja kosmetiikasta – someyrittäjä Sita Salminen: "Tuntuu, että aika harva niitä ilmoittaa"
Somevaikuttajan saamat tavarat ja palvelut ovat verotettavaa tuloa, mutta kaikki alalla eivät sitä tiedä.

Tuore kysely: Joka kolmas somevaikuttaja harkinnut lopettamista – bloggaaja Jenni Rotonen: "Olin lähellä totaalista loppuunpalamista"
Vaikka somevaikuttajan työ voi näyttää kiiltokuvamaiselta ja on monen unelma-ammatti, ei totuus ole aina ihan yhtä ruusuinen.

"Kesäkuun suosituin postaus oli, että olemme alkaneet käymään potalla", sanoo bloggaaja Iida Åfeldt, mutta mitä lapsesta kannattaa julkistaa somessa?
Lapsi ja äitiys ovat tuoneet Iidan matkassa -blogiin uusia lukijoita.

Suositun matkabloggaajan mielestä lentokeskustelu on mennyt överiksi – "Olisi tosi tärkeää muistaa myös ne muut päästöjen lähteet"
Veera Papinojan mielestä faktat unohtuvat helposti kun puhutaan lentämisen aiheuttamista päästöistä.
Eino Nurmisto tunsi olevansa kylän ainoa homo – hän kirjoitti opaskirjan homopojille, ettei kenenkään tarvitsisi kokea olevansa yksin
Käytännönläheinen opas homopojille julkaistaan syksyllä.
AIKUISET-podcast – Vertaistukea aikuisille ja anti-aikuisille
Mitä aikuisuus edes on?
30 vinkkiä vauvakutsujen järjestäjälle
Vinkkejä, jotka sopivat muidenkin juhlien järjestämiseen.
Ilahduksia jotka koin mielen avulla, päässä
Aika lyhyitä ilon kipiniä säkenöi Kajo.

Nuorena äidiksi tullut bloggaaja Sara Parikka ei halua valittaa lapsiperhearjesta: ”Se on yleinen läppä, mikä on jäänyt päälle”
Parikka kokee, että lapset ovat auttaneet häntä myös uralla.

Mia Sumell ei malttanut nuorena tehdä sukkaparia valmiiksi, mutta nyt hänen ohjesivuillaan on tuhansia seuraajia
Vertaisneuvonta sai alkunsa, kun ystävät kyselivät neulontavinkkejä somessa.

"Saatoin ostaa vaatteita joka viikko" – Camilla Sharif, 28, on entinen pikamuodin suurkuluttaja, mutta nyt hän ja monet muut ovat heränneet pohtimaan alan eettisyyttä
Pikamuodin kulutus on murroksen kynnyksellä, arvioi Aalto-yliopiston professori.
"Kroppa teki kaikkensa, että pysyisin sohvalla" – Masennus opetti aktiiviurheilijaa ymmärtämään lihavuutta
Bloggari Veli Koo puhuu miesten ulkonäköpaineista.

Kymmenettuhannet katsovat Instagramissa, kun Kaluhi Adagala keittää papuja – Minidokumentti: Miksi kenialainen ruokabloggaaja vastustaa lohta ja parsaa?
Keniassa ammatikseen somettavia on yhä enemmän. Bloggaaja Kaluhi Adagala keksi keinot erottua joukosta.

Salaa julkaistusta aikuisen naisen blogista tulikin suosittu: "Meidän naisten tulisi enemmän arvostaa itseämme"
Aikuisten naisten blogit keräävät jatkuvasti runsaasti lukijoita. Vaasalaisen Tuula Perälän blogissa maailmaa katsotaan 50+ -ikäisen naisen silmin.
“Mun paino on ongelma ihan vieraille ihmisille” – kiintiölihavaksikin nimitelty Veera Korhonen kannustaa kehorauhaan
Paino on henkilökohtainen asia.