Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Uusi tutkimus selvittää poronhoidon muutoksia ja sopeutumiskeinoja

Tutkimuksessa selvitetään vaikutuksia myös poronhoidon toimintaedellytyksiin, käytänteisiin ja poronhoitokulttuuriin.

Kemi hinkuu hiilineutraaliksi kunnaksi

Kemin kaupunki on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vuoteen 2030 mennessä.

Testasimme 70 vaatteen kuituselosteiden paikkaansapitävyyden – paljastui vääriä lappuja ja yhdisteitä, joita on lähes mahdoton kierrättää

Suomalainen heittää pois vuodessa keskimäärin 13 kiloa tekstiilejä. Siksi olisi tärkeää, että vaatteet olisivat helposti kierrätettävissä – ja että myös tiedettäisiin, mitä niissä on.

Suomen ympäristökeskus: Selkämeren huonontunut tila aiheuttaa huolta

Tuoreiden seurantatulosten perusteella Suomenlahden tila on viime vuosia parempi, mutta Selkämeri on rehevöitymässä.

Seurantatutkimus kertoo karua kieltä: Selkämeri on rehevöitymässä

Selkämeren happipitoisuus on laskenut, fosforipitoisuudet nousseet ja sinilevän määrä lisääntynyt Merenkurkkuun asti.

Tässä kerrostalossa tuotetaan itse osa sähköstä – ja näin saatat asua pian sinäkin, sillä uudistus tekee aurinkosähköstä nykyistä houkuttelevampaa

Jutun lopussa voit osallistua keskusteluun, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin aurinkosähköstä.

Aurinkopaneelit katolle ja sähkösäästöt tilille – kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä se ei välttämättä ole: nämä 10 muutosta voivat sotkea laskelmasi

Sähkömarkkinat ovat monella tavalla murroksessa. Tässä jutussa käydään läpi kymmenen muutosta, jotka vaikuttavat aurinkopaneeleilla saataviin säästöihin.

Joensuun keskustaan tulee niittyjä

Kaupunkiluontoa rikastuttavat niityt tulevat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampusalueen keskelle.

Hankalasti tutkittavista mikrolevistä paljastui sattumalta mielenkiintoista tietoa – tutkija epäili ensin näytteiden pilaantuneen

Mikrolevien elämä on oletettua monimuotoisempaa ja niukka ympäristö muuttaa lisääntymistapaa..

Merimetsokanta pienentynyt Pohjanmaan rannikkoalueella – Uudessakaarlepyyssä kanta väheni alle puoleen entisestä

Alueellinen merimetson yhteistyöryhmä päätti kokouksessaan päivittää osia alueellisesta toimenpidesuunnitelmasta.

Kokkolaan myönnetty lupa 300 merimetson ampumiseen – kanta lisääntynyt alueella

Lupaa perustellaan sillä, että näin suojellaan Perhojoen suistoon vaeltajia siikoja ja taimenia.

Valtakunnallinen leväseuranta: viilentynyt sää on vähentänyt hieman sinileväkukintoja Hämeessä

Valtakunnallista sinileväseurantaa on tehty vuodesta 1998 lähtien.

Tutkijoiden arvio: Suomen luonnon monimuotoisuus on jatkanut vähenemistään

Päätavoitteena tulisi olla siirtyminen ekologisesti kestävään, oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.

Mikromuoveja on vesistöissä kaikkialla Suomessa – Kallaveden muikussa 25 muovihiukkasta

Planktonäyriäiset kuolivat, kun ne altistettiin laboratoriossa autonrengaskumille ja pakastevihannespusseille.

Öljytankkien tyhjennys Saaristomeren pohjassa makaavista hylyistä onnistui etuajassa

Sokerijuurikaslastissa olleet alukset Hanna-Marjut ja Fortuna upposivat syysmyrskyissä 1980-luvulla.

Maatalouden kuormitus Itämereen uhkaa nousta historian pahimmaksi tänä vuonna – satojen miljoonien tukirahat uusjakoon?

Erikoistutkija Seppo Knuuttila sanoo, että maatalouden ravinnevalumat ovat suurin yksittäinen syy siihen, ettei vähennystavoitteissa ole onnistuttu.

Lapin vesissä ei ole sinilevää viimeisimpien havaintojen mukaan

Lapin levätilannetta seurataan kymmenessä paikassa.

Tuuli sekoittanut sinilevän merellä – järvissä levää tavanomaista vähemmän

Tuulen tyyntyessä melko tavallinen tilanne voi muuttua nopeasti.

Heinäkuun loppu jäähdytti Keski-Suomen järvet

Pintavedet ovat 1–3 astetta tavallista viileämpiä.

Kuuma viikonloppu vauhditti sinilevän kasvua myös Keski-Suomessa

Keski-Suomessa ainakin Kivijärvellä on havaittu jonkin verran sinilevää.

Sinilevätilanne on pysynyt Kainuussa edelleen rauhallisena

Jos sää lämpenee ja tyyntyy, sinilevien pintakukintojen runsastumisen todennäköisyys kasvaa.

Sinilevätilanne on jatkunut Kainuussa maltillisena – havaintoja tehty vain neljässä paikassa Kajaanissa

Epävakaan sään jatkuessa sinilevän pintakukintojen runsastuminen on edelleen epätodennäköistä.

Sinilevätilanne on pysynyt Hämeessä maltillisena

Viikolla 28 Hämeen valtakunnallisilla leväseurannan havaintopaikoilla ei ole havaittu sinilevää.

Tuuli ja viileä sää nitistivät Keski-Suomen sinilevät

Levähavaintoja on tehty viime aikoina vain muutamia.

Suomen sinilevätilanne jatkuu rauhallisena sekä sisävesillä että merialueilla

Epävakaan sään jatkuessa sinilevän pintakukintojen runsastuminen on edelleen epätodennäköistä.

Pintavedet viilentyneet viisi astetta kesäkuun hellepäivistä

Järvien pintaveden lämpötila ehti nousta juhannuksen jälkeen jo 23 asteeseen.

Helteet menivät – järvet viilenivät

Keski-Suomen korkeudella järvivedet ovat nyt monin paikoin hiukan tavallista kylmempiä.

Sinilevätilanne rauhoittunut sekä merialueilla että sisävesillä

Helteiden väistyttyä runsaita havaintoja on ainoastaan muutamasta paikasta.

Sinilevä katosi, vesi viileni

Viileät ja tuuliset säät hillitsevät sinilevän kukintaa.

Suomen ympäristökeskuksen pääjohtajan paikkaa tavoittelee 22 hakijaa

Lea Kauppi jättää tehtävänsä neljännesvuosisadan jälkeen.

Alkuperäisillä iilimadoilla menee jo niin kehnosti, että niistä on päällä etsintäkuulutus – tältä näyttää harvinainen verijuotikas

Suomen ympäristökeskus kaipaa havaintoja verijuotikkaasta. Alkuperäinen iilimato on kadonnut lähes kokonaan.

Veden nopea lämpeneminen on saanut järvet kukkimaan – Keski-Suomessa runsaita sinileväesiintymiä

Päijänteen pintavesi on yli kuusi astetta tavanomaista lämpimämpää.

Mehiläiset voivat jopa nelinkertaistaa vadelmasadon – pihaan lentänyt mehiläisparvi teki Outi Koskisesta pölytyspalvelujen tuottajan

Hyönteispölytteisten kasvien viljely on lisääntynyt selvästi viime vuosina. Tämä on lisännyt tarvetta pölytyspalveluille.

Lapin uimavedet ovat tavallista lämpimämpiä

Suomen ympäristökeskuksen Lapin mittauspisteistä vain Kilpisjärvellä vesi on keskivertoa kylmempää.

Kuvat mereltä kertovat: Helle hellii myös sinileviä

Merellä on havaittu runsaasti levää, joka voi nousta pintaan tyynellä säällä.

Sinilevää ilmaantunut järviin

Levähavaintoja on tehty Höytiäisellä, Orivedellä ja Pielisellä.

Sitra haluaa eroon kiistellystä turpeesta etuajassa – Turveyrittäjä Ylelle: Toive on, että saisi hoitaa alueet kunnialla loppuun

Sitra väläyttää turvekieltoa, jos verot ja päästökauppa eivät pure tarpeeksi tällä vuosikymmenellä.

Lämpimät säät ovat siivittäneet järvien lämpenemistä – Päijänteellä pintalämpötilaksi mitattiin jo yli kaksikymmentä astetta

Järvien lämpötilat ovat muutaman asteen lämpimämpiä kuin keskimäärin tähän aikaan kesäkuuta.

Merentutkimusalus Arandan terveiset heti tutkimusmatkan jälkeen: "Ravinteita riittämiin runsaisiinkin sinileväkukintoihin"

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusalus Aranda rantautui iltapäivällä Helsingin Tammasaaren laituriin.

Saaristomeren sinilevähavaintopaikkojen määrä kasvaa

Seurannan avulla kartoitetaan kokonaiskuvaa meri- ja järvivesien sinilevätilanteesta.

Uudellamaalla sisävesien lämpötila kohoaa ensi viikolla yli 16 asteen

Suomen ympäristökeskuksen mukaan maakunnan sisävesien lämpötilat ovat tällä hetkellä tavanomaisella tasolla.

Kimalaisseuranta hakee tietoa maailmalla huolestuttavaan ilmiöön – samalla löytyy uusia pörriäislajeja kuten kaakonkimalainen

Kimalaisten määriä lasketaan jo eri puolilla maata. Laskennoilla selvitetään, ovatko pölyttäjät vähentyneet myös Suomessa.

Suomen rannat ovat Itämeren roskaisimpia, ja nyt selvitetään ensimmäistä kertaa niiden mikromuovimäärää – katso videolta, kuinka muovia kerätään

Mikromuovinäytteitä kerätään kesän aikana Helsingissä, Oulussa, Vaasassa, Porissa, Lohjalla, Hangossa ja Porvoossa.

Tutkimus: Talouskasvu syö luonnon monimuotoisuutta Suomessa – Nyt biodiversiteetin köyhtyminen voidaan pysäyttää

Tuoreen raportin mukaan Suomella on tällä vuosikymmenellä ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus muuttaa merkittävästi luonnon köyhtymisen kehityssuuntaa.

Sekajäteastioihin päätyy yhä liikaa biojätettä – pian myös omakotiasujien tulee kerätä ruuantähteensä erikseen

Uuden jätelain myötä biojätteen erilliskeräyksen velvoite laajenee yhä useammalle kiinteistölle vuoden 2024 alusta.

Lappiin ennustetaan suurtulvaa, viranomaiset neuvovat kansalaisia varautumaan – omakotiasuja: "Ei huoleta vielä, pitää ensin nähdä se paljon puhuttu tulva"

Viranomaiset valmistutuvat täyttä vauhtia ennustettuun suurtulvaan ja muistuttavat, että kiinteistöjen suojaus on omistajan vastuulla.

Sateinen talvi toi Saaristomereen ison fosforikuorman

Joet olivat sameampia kuin koskaan.

Lähiviikkojen sää ratkaisee kevättulvien voimakkuuden Oulun pohjoispuolisissa joissa

Lämpenevä sää nostaa jokien virtaamia Pohjois-Pohjanmaalla. Pohjoisen jokiin ennakoidaan paikoin ennätystulvia.

Pohjoisenkin pohjavesivarannot nauttivat sateisesta ja leudosta talvesta

Usean kuivemman vuoden jälkeen pohjavesiesiintymät täyttyvät sateisen syksyn ja vetisen talven ansiosta.

Pohjois-Pohjanmaalla järvet jäässä enää pohjois- ja itäosassa – erityistä varovaisuutta noudatettava

Esimerkiksi Oulujärvi saattaa olla osin kantavassa jäässä, ja osin taas jääpeite on lähes sulanut, arvioi hydrologi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle