Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kuvassa Viikon Tuukka eli toimittaja Tuukka Pasanen katsoo kameraan Kansalliskirjastossa yrittäen näyttää tärkeältä

Viikon Tuukka: Sivistys – outo sana, jonka merkityksen juuret ovat antiikissa

Sivistys – tai sivistynyt kansa – on toimivan demokratian kulmakivi. Sivistyksen sisältö on aina aika- ja paikkasidonnaista. Sana ei oikein käänny muille kielille, mutta käsitteen juuri on antiikissa.

Saku Tuominen Puoli seitsemän -ohjelmassa

"Jos on kaikkialta myöhässä, niin kaikesta tulee läpijuoksua" – Saku Tuominen arvostaa kirkasta ajattelua ja päätti siksi lopettaa myöhästelemisen

Tuominen kirjoittaa joka kesä kirjan. Viime kesänä syntyi teos, joka kannustaa keskittymään ajattelussa niihin asioihin, jotka ovat hyvin.

koulun kello, kirjainmalleja ja liitutaulu seinällä

Menetkö kuudelta lapsesi koululle? Et ole yksin: Tätä on maailman suurin vanhempainilta

Tänä iltana lähes 150 suomalaiskoulussa järjestetään vanhempainilta. Maailman suurimman vanhempainillan tavoitteena on innostaa isät ja äidit mukaan koulumaailman muutokseen.

Laurinlahden ala-asteelaiset tutustuvat digilaitteisiin.

Saku Tuominen: "Digiloikka ei ole se, että hankitaan tuhansia tabletteja"

Kouluista löytyy todella paljon luovia ratkaisuja uudenlaiseen opiskeluun, sanoo Saku Tuominen. Hän haluaa jakaa parhaat ideat koko maailmalle.

Saku Tuominen, Tom Frisk ja Jorma Hietamäki Levylautakunnassa

Onko kappale teollinen tuote vai luomisen pakosta syntynyt - tätä pohtii Levylautakunta

Vahva idea, kaunis teksti, läsnäolo - Luke Temple paras

Saku Tuominen ja Anna-Mari Heikkilä

Rajoittavat uskomukset hiipivät elämään salakavalasti – "Pakkoa ei ole, on vain uskomus pakosta"

Ihmiset tarttuvat liian helposti muiden määrittelemiin uskomuksiin omista kyvyistään, sanovat uskomuksista kirjan julkaisseet Annamari Heikkilä ja Saku Tuominen. Saatamme olla monessa asiassa paljon parempia kuin arvelemmekaan.

Saku Tuominen

Opetusalan yrittäjä: ”Koulut eivät edes tiedä, mitä naapurikunnassa tapahtuu”

Opetusalan yritys Scool käynnistää lukuvuoden 2016-2017 aikana hankkeen, jossa pyritään toteuttamaan sata konkreettista kehitystoimea eri kouluissa Suomessa. Oppia kehitykseen haetaan kansainvälisiltä asiantuntijoilta.

Koulumummo Sirpa Juupajärvi ja koululainen Lilli Reko

Koulumummo halii, jos jokin menee pieleen

Parkanon keskustan koulussa on jo vuosia ollut koulumummo, joka auttaa niin koulutyössä kuin arjessakin. Kiinnostus koulumaailmaan ja rakkaus lapsiin sai Sirpa Juupajärven ryhtymään vapaaehtoiseksi koulumummoksi.

Kimi Räikkönen.

Räikkösen tilanne Ferrarilla puhuttaa: "Saattaa hyvin olla, ettei riitä jatkosopimukseen"

Formula ykkösten Monacon GP nousi yhdeksi Jälkihien puheenaiheista. Saku Tuominen, Bror-Erik Wallenius ja Juha Kanerva keskustelivat Kimi Räikkösen tilanteesta Ferrarilla.

Jälkihikeä pukkaa.

Liigafinaaleissa hieno kulttuuri – "Ylilyönnit poissa, kun Jokerit ja HIFK eivät enää kohtaa"

Kaj Kunnas, Juha Kanerva ja Saku Tuominen ruotivat SM-liigan finaaleita Aamu-tv:ssä. Helsingin paikallispelejä ei ole tullut ikävä.

Jälkihiki 9.3.2015

Video: Mäkäräinen ahtaassa raossa -"Pakko ottaa mitali"

Kaisa Mäkäräisen kotikisojen paineet puhuttivat Aamu-tv:n Jälkihiki-osuudessa. Mäkäräisen MM-urakka alkoi vaisusti Kontiolahdella.

New England Patriotsin pelaajat juhlivat.

Upea Super Bowl-finaali ihastutti - "Aivan käsittämätön draama"

Jälkihiessä ihasteltiin NFL-kauden huipentumaa.

SSV puolusti TPS:ltä tehot - ”En muista koska olisin pelannut näin vähämaalisessa ottelussa”

SSV selviytyi salibandyn Suomen cupin finaaliin. SSV kukisti Turussa pelatussa välieräottelussa TPS:n.

Teemu Selänne jäähyväiset

Jarkko Ruutu Urheiluviikonlopun vieraana – arvostele lätkävuosi 2014!

Kiekkovuodesta keskustellaan TV2:n Urheiluviikonlopussa lauantaina noin kello 13.45. Kaj Kunnaksen vieraina Hjallis Harkimo, Saku Tuominen ja Kimmo Kuhta. Sunnuntaina Urheiluviikonlopun studioon saapuu Jarkko Ruutu.

Saku Tuominen, Kaj Kunnas, Juha Kanerva ja Nicholas Wancke.

Suomen upea taistelu keräsi kehut – "Eihän tämä ollut mikään yllätys"

Jälkihien Juha Kanervan mukaan salibandyn MM-kisat etenivät täsmälleen käsikirjoituksen mukaan.

Teemu Ramstedt

HIFK-sentteriltä haaste suorassa lähetyksessä – "Toivottavasti saadaan Sakullekin punaiset viikset"

Teemu Ramstedt haastoi Ylen Urheiluviikonlopussa Saku Tuomisen mukaan Movemberiin.

Mikko Ilonen

"Nyt Ilosen nimi on viimeistään kaikkien huulilla"

Mikko Ilosen suurvoitto golfin Euroopan kiertueen reikäpelin mestaruuskisassa nousi pääaiheeksi Jälkihien keskustelussa. Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Bror-Erik Wallenius hehkuttivat Ilosen suoritusta.

Teemu Selänne Teemu-kirjan julkistamistilaisuudessa 2014

Selänne-kirja käsittelyssä – katso Jälkihiki

Jälkihien Saku Tuominen, Juha Kanerva ja Tero Karhu ruotivat Teemu Selänne-kirjaa. Jälkihien käsittelyssä myös muun muassa lentopallon MM-finaali.

Reetta Meriläinen, Juha Kanerva ja Saku Tuominen olivat jälkihikisiä Suomen jääkiekkomaajoukkueen otteista Minskin MM-kisoissa sekä jalkapallon MM-kisojen joukkuevalinnoista.

Leijonien tilanteessa hopeareunus - "Tämä tekee kisojen seuraamiselle hyvää"

Suomen jääkiekkomaajoukkueen erikoinen tilanne ei vetänyt Aamu-TV:n urheiluasiantuntijoiden suita mutruun.

Jälkihiki tiimi sohvalla.

"Jos Tappara olisi voittanut, ei olisi tapahtunut vääryyttä"

Jääkiekon SM-liigan ratkaisut puhuttivat Aamu-tv:n Jälkihiessä.

Jälkihien tiimi koolla aamu-tv:ssä

"Ei kukaan odotakaan uutta Teemua"

Teemu Selänteen uran viimeinen runkosarjaottelu huomioitiin myös Aamu-tv:n sohvalla. Jälkihiessä keskustelemassa olivat Saku Tuominen, Aki Riihilahti ja Kaj Kunnas.

Allsvenskan mellakka

Mitkä ovat Allsvenskan-tragedian seuraukset? "Voi johtaa johonkin älyttömän hienoon"

Aamu-tv:n Jälkihiessä painotuttiin Ruotsin jalkapalloliigan dramaattiseen kauden avaukseen. Reetta Meriläinen, Saku Tuominen ja Juha Kanerva

Kirkas ja rohkea lause nappasi vuoden 2013 Lause-Finlandian

Viime vuonna se oli sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla. Tänä vuonna hän on toimittaja ja kirjoittaja Hanna Jensen. Nimittäin Suomen pienimmäksi kirjallisuuspalkinnoksi mainitun Lause-Finlandian voittaja.

Kaj Kunnas, Juha Kanerva ja Saku Tuominen.

"Aika nopeasti Sotshin onnistuminen on pyyhkäisty pois, jos paralympialaiset ovat vaarassa"

Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Kaj Kunnas olivat paketoimassa Aamu-tv:n sohvalla viime viikon tärkeimmät urheiluaiheet.

Jälkihiki

Näin kauan on Suomen edellisestä talviolympiakullasta - "Mielettömän pitkä aika!"

Jälkihiessä Saku Tuominen, Kaj Kunnas ja Juha Kanerva arviovat muun muassa suomalaista talviurheilumenestystä sekä jalkapallon MM-kisojen lohkojakoa.

Heikki Kovalainen

"Kovalaisella hieno asenne ja Kimin kalsarit"

Heikki Kovalaisen jääminen 14:nneksi Yhdysvaltain osakilpailussa harmitti Jälkihiessä. Valtteri Bottaksen hyvät otteet sen sijaan ilahduttivat.

Yle Areena logo.

"Suomi tarvitsee kymmenen Harkimoa"

Urheilubisneksen haasteista keskusteltiin Aamu-tv:n Jälkihiessä. Harry Harkimo ja Aleksi Valavuori ovat viitoittaneet tietä suomalaisessa urheilubisneksessä.

Kirjailija Saku Tuominen: Lopetin epäonnistumisen vuosia sitten

Saku Tuominen kannustaa uudessa kirjassaan suomalaisia tavoittelemaan unelmiaan.

Saku Tuominen YleX:n Matin erikoisesta lapsuudenhaaveesta: Toteuta se!

Saku Tuominen uskoo, että Matin lapsuudenhaave on toteutettavissa.

"Kuvitelkaa tilanne, jossa Islanti pudottaisi Ruotsin MM-kisoista"

Islannin mainiot otteet jalkapallon MM-karsinnoissa keräsivät Jälkihiessä kehuja.

Lotuksen Kimi Räikkönen ja Red Bullin Sebastian Vettel palkintokorokkeella Etelä-Korean kisan jälkeen.

"Olisihan se makeaa, jos Räikkönen ja Vettel olisivat samassa tallissa"

Jälkihiessä pohdittiin minkälaista jälkeä Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel tekisivät samassa tallissa.

Kohta alkava NHL-kausi, jättikokoiset venäläislentopalloilijat, valmentajien johtajaopit - siinä aiheita Reetta Meriläisen, Juha Kanervan ja Saku Tuomisen jälkipeliin.

"Suomen pitäisi tällä kaudella saada uusia NHL-tähtiä"

Aamu-tv:n Jälkihien jäsenet odottavat mielenkiinnolla keskiviikkona alkavaa NHL-kautta.

Raimo Summanen.

HIFK:n tilanne puhuttaa - "Harmi, ettei Rami ole Twitterissä"

Raimo Summasen HIFK ei ole onnistunut tekemään maaliakaan Jokereita vastaan syksyn kolmessa kohtaamisessa. 14 viimeisimmästä kohtaamisesta Jokerit on voittanut peräti 13.

Hjallis Harkimo

"Hjallis oli ihan liian herkkähipiäinen"

Jokeri-kannattajien tempaus sai sekä kiitosta että moitteita Jälkihiessä. Helsinkiläisjoukkue ei ole pudonnut lööppien kärjestä vilkkaan kesän jälkeenkään.

Tero Pitkämäki

Jälkihiki: Pitkämäen nousussa valtavaa draamaa

Reetta Meriläinen, Saku Tuominen ja Kaj Kunnas kävivät läpi Moskovan MM-yleisurheilun antia Ylen Aamu-tv:n Jälkihiessä. Tero Pitkämäen urotyötä arvostettiin.

YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen (vas.), Idealist Groupin luova johtaja Saku Tuominen ja Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas.

Odotukset lässähtivät, mutta asenne säilyy

Suomen euroviisuedustaja sijoittui kilpailussaan häntäpäähän. Moni pettyi myös Leijonien neljänteen sijaan. Itseruoskinnan sijaan tilanteeseen on kuitenkin suhtauduttu kannustavasti.

Jälkihien keskustelijat Aamu-tv:n studiossa.

"Tappara on sormi suussa"

Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Kaj Kunnas keskustelivat maanantaina Aamu-tv:n Jälkihien sohvalla muun muassa Jari Litmasesta, Antti Törmäsestä ja jääkiekon SM-liigan jännittävästä finaalisarjasta.

Jälkihiki 18. maaliskuuta 2013.

"Räikkösen ei tarvitse olla pr-papukaija"

Aamu-tv:n Jälkihiessä oli yksi puheenaihe ylitse muiden. Reetta Meriläinen, Saku Tuominen ja Kaj Kunnas pureskelivat F1:n avausviikonlopun palasiksi.

Sohvalla vasemmalta Saku Tuominen, Kaj Kunnas sekä Aki Riihilahti.

Nouseeko Karjalainen moukarin MM-pronssille? - Jälkihiki hämmästeli tilannetta

Helsingin MM-kisojen moukarinheittäjien dopingkäryt herättivät keskustelua Aamu-tv:n Jälkihiessä. Olli-Pekka Karjalainen saattaa saada käryjen myötä MM-mitalin.

Andreas Romar

Suomalaisyllättäjä loksautti leuat - "Vaatii todella hirveää rohkeutta"

Anderas Romarin suoritus MM-syöksylaskussa jaksaa ällistyttää. Jälkihiessä hehkutettiin suomalaisnuorukaisen rohkeaa laskua.

Joe Flacco Baltimore Ravens

"Super Bowl ei kosketa meitä suomalaisia tippaakaan"

Jälkihien Kaj Kunnasta, Aki Riihilahtea ja Saku Tuomista puhuttivat Super Bowlin merkitys urheilumaailmassa.

Teemu Selänne.

Tuleeko NHL-työsulusta krapula? - "Olisiko voinut sopia päivässä?"

Juha Kanerva, Saku Tuominen ja Reetta Meriläinen ruotivat polttavimpia urheiluaiheita Aamu-tv:n sohvalla.

Jälkihiki.

MM-finaali veti sanattomaksi - "Tämän täytyy olla joku vitsi"

Aamu-tv:n sohvalla keskustelleet Kaj Kunnas, Reetta Meriläinen ja Saku Tuominen äimistelivät yhteen ääneen Ruotsin ylivoimaa salibandyfinaalissa.

Alexander Stubb ja Risto Nieminen.

Nieminen vetosi urheilukansaan:"Meidän pitää tehdä paljon töitä"

Risto Niemisen mielestä suomalaisen huippu-urheilun kannalta tärkeitä asioita ovat yhteistyö, kunnianhimo ja arvostus.

Mediaidealisti: tapa jolla televisio määritellään muuttuu

Massamedian aika on ohi, nettitelevision aika on tulossa, kertoo Idealist Groupin luova johtaja Saku Tuominen Yle Radio 1:n Julkinen sana -ohjelman haastattelussa.

Ihmisiä Aamu-tv:n studiossa.

"Kimin pitäisi olla Suomen johtava viestintäkonsultti"

Aamu-tv:n Jälkihien jäsenet eivät Kimi Räikkösen suhteen ylisanojaan säästelleet.

Pekka Pohjakallio ja Saku Tuominen

Iloa takaisin työelämään

Työelämä voisi olla paljon nykyistä tehokkaampaa ja luovempaa, mutta samalla myös miellyttävämpää. Aiheesta ovat juuri julkaisseet kirjan Saku Tuominen ja Pekka Pohjakallio pohdittuaan tätä kysymystä puolitoista vuotta hankkeessaan Redesigning 925.

Jari Litmanen

Litti-dokumentti puhuttaa - "Miehet itkevät vuolaasti"

Kuningas Litmanen -dokumenttielokuvan keräämä kiinnostus kirvoitti keskustelua Aamu-tv:n sohvalla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle