Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Villisika levittäytyy länteen Suomessa – Riistasuunnittelija: "Puheet siitä, että ne kaikki olisivat tarhakarkureita, ovat hiljentyneet"

Esimerkiksi Pohjanmaalla villisikahavaintoja on tehty poikkeuksellisen paljon tänä vuonna. Metsästäjät arvelevat, että hirvimetsällä niitä tulee varmasti vastaan.

Ensimmäinen Suomessa pannoitettu villisika paineli heti Venäjälle – vaarallinen sikarutto voisi tuhota Suomen sikatalouden

Pantaseurannan avulla halutaan saada tietoa villisikojen liikkumisesta Suomen olosuhteissa.

Suomalaiset tuottajat jäivät osattomiksi sikaruton tuomasta hinnannoususta

Toisin kuin yleisesti EU:ssa, Suomessa sianlihan hinta ei ruton takia ole juurikaan noussut.

Kiinan sikakriisi voi heijastua suomalaisen sikatilallisen elämään hyvälläkin tavalla – kotimaisen lihan kysyntä kasvussa

Kiinan sikakantaa kaatava afrikkalainen sikarutto on aiheuttanut sen, ettei eurooppalaista tuontisikaa ole tällä hetkellä juuri Suomeen saatavilla.

Rutto tappoi jopa puolet Kiinan sioista, ja maan johto säännöstelee "hätäpossun" jakelua – Kiinalaisten lempiruuan hinta kohosi pilviin

Afrikkalainen sikarutto on tyhjentänyt Kiinan sikatilat. Eläinlääkärin mukaan pahin on vielä edessä.

Lentomatkustajan eväät saattavat tuoda sikaruton Suomeen – ruokakoira Rico koulutetaan haistamaan vaaralliset tuliaiset Helsinki-Vantaalla

Tulli kouluttaa uuden ruokakoiran, jotta afrikkalaisen sikaruton torjuntaa saataisiin tehostettua.

Sunnuntai 16.6.2019 (radio)

Sianlihan vienti Kiinaan kasvaa. Kultarannassa pohditaan Euroopan ja Suomen tulevaisuutta. Monien vanhempien mielestä vauva nukkuu huonosti. Tänään ihastellaan luonnonkukkia kaikissa Pohjoismaissa.

Eväsleivän meetvurstisiivu voisi tuoda maailman pahimman eläintautipandemian myös Suomeen – Onko rajusti leviävä sikarutto pysäytettävissä?

Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmiseen, vaikka hän söisi viruksen saastuttamaa makkaraa, mutta taloudellisesti pandemia on valtava kriisi. Suomikaan ei voi tuudittautua turvallisuudentunteeseen.

Suomessa on yli miljoona sikaa, joista vain muutama tuhat pääsee ulkoilemaan – tältä näyttää possujen pihatto

Afrikkalainen sikarutto pidetään loitolla tupla-aitauksilla urjalalaisessa sikalassa.