Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Auttaako rusina stressiin?

Auttaako rusina stressiin? Uusi tutkimus nostaa esiin mindfulness-meditaation haittoja

Tietoisen läsnäolon harjoittelu eli mindfulness ei sovi kaikille. Se voi esimerkiksi lisätä jo ennestään itsekeskeisten ihmisten itsekkyyttä. Menetelmän haittapuolia on alettu vasta nyt tutkia.

Antti Kairakari riippuu käsiensä varassa sembramännyn oksasta.

Antti Kairakari kiipesi puuhun, löysi sieltä liikunnan riemun ja oppi tuntemaan itsensä paremmin – "Puuhun kiipeäminen tuo pikkupojan iloa"

Puusta sinä olet tullut – ja jos kysytään Antti Kairakarilta sinne olisi hyvä silloin tällöin myös palata.

Rentoudu Nallen kanssa

Rentoudu Nallen kanssa Pikku Kakkosessa

Sarjassa opetellaan rauhoittumistaitoja Nallen kanssa.

Kuvaaja Nella Nuora ja kamera peilin kautta kuvattuna.

Kuvaajamme Nella Nuora katsoi omaa korona-arkea valokuvaajan silmin ja huomasi arjen muuttuneen mukavammaksi

Koronalta pakoilu voi olla mukavaakin, ja oikealla asenteella pääsee pitkälle. Näin arki on muuttunut meidän perheessämme.

Jarko Taivasmaa on kehittänyt metsään uppoamisen menetelmän

Unohda hetkeksi paineet ja ihmissuhdekiemurat! Metsään uppoutuminen tekee meille hyvää, ja siihen on nyt kehitetty kolmen vaiheen menetelmä

Tietoisuustaitovalmentaja Jarko Taivasmaan kehittämällä menetelmällä altistutaan luonnolle ilman suorittamista.

Meditoitko työpaikalla?

Millaisia kokemuksia sinulla on meditoinnista työpaikoilla? Kerro meille

Onko mindfulnesia käytetty ongelmien ratkaisemiseksi?

Lapset tekemässä mindfulness -harjoituksia

"Ihan niin kuin me aikuiset koetaan stressiä, myös lapset kokevat stressiä" – lasten mindfulness yleistyy vauhdilla

Viimeisen 10 vuoden aikana mielenkiinto tutkia ja harjoittaa tietoisuustaitoja lasten ja nuorten keskuudessa on kasvanut valtavasti.

Poika ongella

Unohda mindfulness, lähde ongelle! Onkiminen on helppo tie hiljaisuuteen

Yhä useampi suomalainen altistuu melulle ja sen aihettamille terveyshaitoille. Hiljaisuus palauttaa voimia.

henkilökuvassa siivousharrastaja Maija Ikonen

Maija Ikonen saattaa siivota salaa ystäviensäkin kotona: "Tällainen mä olen, aina vähän siivoamassa!" – Nuoret aikuiset puunaavat somen ja mielenrauhan takia

Siivoustarvikkeiden myynti on kasvussa etenkin nuorten ikäryhmien keskuudessa. Heille siivoaminen on edullista terapiaa ja välineurheilua.

Onnellisuuskoulutusta opettajille Myllymäen koulussa.

Amerikkalaisyritys opettaa onnellisuutta suomalaiskoulussa – Yksinkertainen neuvo vanhemmille: "Ota mallia lapsista, niin tulet onnelliseksi"

Lappeenrantalaisessa peruskoulussa on opeteltu pari vuotta tietoisuustaitoja keskittymiskyvyn parantamiseksi. Nyt vuorossa on onnellisuustaitojen kartuttaminen.

Heljä Pitkänen laiturilla Tornion Pikisaaressa

”Joogastakin voi saada burnoutin” – Joogaopettaja joutuu tietoisesti erottamaan työn ja harrastuksen toisistaan

Heljä Pitkänen muutti takaisin kotiseudulleen pohjoiseen ja otti missiokseen opettaa merilappilaisille itsetutkiskelun ja rauhoittumisen perinnettä.

Jokainen ihminen voi oppia onnellisuutta

Tuntuuko ankealta ja tulee murehdittua liikaa? Keskitä murehtiminen puoleen tuntiin illalla, sanoo asiantuntija

Onnellisuuden tunnetta voi yrittää kasvattaa yksinkertaisillakin harjoituksilla.

mies ahdistuneena tietokoneen edessä

Työ vaatii nyt kaiken – yksityisyytesi, jopa tunne-elämäsi

Älykkään teknologian piti vähentää raatamista. Toisin kävi. Nyt juostaan kilpaa koneen kanssa ja stressaantuneita työntekijöitä elvytetään mietiskelykursseilla.

Silmänsä peittävä lapsi.

"Lapsena oleminen on vaikeaa" – Mindfulnessguru toivoo lisää kiltteyttä perheisiin

Lomalla sataa, suunnitelmat menevät mönkään. Kaikki kiukuttelevat ja loma on pilalla. Tämän voisi hoitaa toisinkin.

Asfaltilla juostaan juoksulenkkiä. Kuvassa jalat ja ihmisen varjo.

Juoksu vapauttaa mielen – “Juoksulenkki voi olla meditatiivinen kokemus”

Juoksulenkillä kannattaa liikuttaa kehon lisäksi myös mieltä

Voiko mieltään hallitsemalla vaikuttaa paranemiseen?

Inhimillinen tekijä: Uskalla parantua

Voiko mieltään hallitsemalla vaikuttaa paranemiseen?

Valtteri Piironen.

Moni yläkoululainen viettää välituntinsa sisällä – pingistä, tasapainoilua ja mindfulnessia

Välitunnin viettäminen sisällä ei välttämättä tarkoita löysäilyä, vaan oppilaiden omaehtoista virkistäytymistä ja rentoutumista.

Rentoutumista.

Selvitimme syksyn liikuntatrendit – katso 10+1 kohdan lista

Asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että rauhallisemmat ja rentoutumiseen tähtäävät liikuntamuodot kasvattavat edelleen suosiotaan. Toisaalta myös kovatehoisen harjoittelun uskotaan pitävän pintansa.

Paljaat jalat ja sandaalit laiturilla.

Liian suuret odotukset pilaavat taatusti loman – "Kyllä tässä rentoutuu, tämä on ihmisen parasta aikaa"

Loman alkamiseen kannattaa valmistautua jo hyvissä ajoin, sillä lempeä lasku takaa paremman toipumisen arjesta. Loman loputtua kalenteriaan ei kannata laittaa aivan täyteen. Näin loman terveysvaikutukset kestävät pidempään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Mäntyniemessä Helsingissä 24. helmikuuta 2016.

Torstai 26.5.0216 (radio)

Suomi voi saada tukea Euroopan unionilta irtisanomisten takia. Monet koululaiset ovat tänä keväänä harjoitelleet tietoisuustaitoja. Didrichsenin taidemuseo esittelee Tamara Piilolan maisemamaalauksia. Katsojat voivat ehdottaa, mitä presidentti Niinistöltä kysytään tv-haastattelussa. Selkouutiset on haastatellut Kuala Lumpurin Suomi-koulun puheenjohtajaa Tiina Seppälää.

Suklaalevy.

Torstai 26.5.2016 (tv)

Sotkamon Talvivaaran kaivos ehkä suljetaan. Ohjelmistofirma Microsoft lopettaa Suomesta ehkä yli 1300 työpaikkaa. Monet koululaiset ovat tänä keväänä harjoitelleet tietoisuustaitoja. Didrichsenin taidemuseo esittelee Tamara Piilolan maisemamaalauksia. Sää.

Tyttö laittaa suklaapalan suuhun.

Suklaapalan mutustelu voi opettaa läsnäoloa – tietoisuustaitojen treenaus auttaa nuoria tunteiden hallinnassa

Laaja suomalaistutkimus selvittää, miten tietoisuustaitojen harjoittelulla voidaan parantaa lasten ja nuorten stressinhallintaa, tunteiden säätelyä, tarkkaavaisuutta ja mielenterveyttä. Ensimmäisten tulosten mukaan nuoret itse kokevat saaneensa harjoittelusta hyötyä muun muassa vaikeiden tunteiden hallintaan ja ihmissuhteisiin.

Melina Niemi.

Nuorten lätkämaajoukkueen henkinen hallinta avuksi meille kaikille

Nuorten Leijonien henkinen valmentaja tarjoaa lätkämestarien flow-tilaa laajempaankin käyttöön. Yritysvalmentaja oli rakentamassa nuorten maajoukkueen yhteishenkeä ja vakuuttaa, että samat periaatteet sopivat yhtä hyvin vaikka työelämään.

Käsi tietokoneen hiirellä.

Tuntuuko pyhien jälkeen tahmealta? Työpsykologi suosittelee kokeilemaan mikrotaukoja

Lomien ja pyhien katkaisemien viikkojen jälkeen on jälleen palattu normaaliin arkeen. Työpsykologi suosittelee aloittamaan työviikon positiivisen ajattelun kautta. Myös työn tauotukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos ensimmäiset päivät lomien jälkeen tuntuvat tahmeilta.

Japanilaisia kokedama-kukka-asetelmia pöydällä

Japanilaistrendi rantautumassa Suomeen: Kokedama-asetelman ideana on rauhoittuminen

Kokedamasta eli japanilaisesta sammalpallosta povataan tulevien joulujen trendiä meillä Suomessakin. Kokedama tehdään luonnosta kerättävistä tarvikkeista, joiden lisäksi tarvitaan narua ja kukka. Japanilaiset innostuivat kokedaman tekoon joitakin vuosia sitten. Ideana on itse tekeminen – tekeminen tuo voiman ja rauhan. Tässä ohjeet!

Dream-teksti irtokirjaimista katon rajassa.

Entä jos tunne toimiikin töissä paremmin kuin järki? – "Kannattaa seurata sitä, mikä tuntuu itsestä oikealle"

Freelancerina eri aloilla työskentelevä Ville Toivanen ajattelee, että hänen on helppo muuttaa ammattiaan sen mukaan, kun työelämä ja omat kiinnostuksenkohteet muuttuvat. Hän työskentelee elokuva-alalla ja on Suomessa ainoa, joka ohjaa lajia nimeltä hengitysintegraatio.

Nainen lukee pokkaria.

Älä mittaa rentoutumistasi, voit rasittua: "Jos aina pitää saavuttaa jotakin, siitä saattaa tulla stressiä"

Kiireisen arjen keskellä pitäisi antaa itselleen aikaa rentoutua. Rentoutuminen on passiivista toimintaa. Jos siitä tulee suorittamista, voi se aiheuttaa stressiä.

Aalto lyö rantaan.

Lepopäivänä ei mennä kalaan – Entisaikojen taruolennot pitivät kansan kurissa

Muinaissuomalaisille vesien taruolennot olivat pelotteita ja viihdettä. Olennot eivät ole unohtuneet nykyihmisiltäkään, vaan vesihiisi sihisee lastenloruissa vielä tänäkin päivänä.

Käsipainot jumppamatolla.

Miksi elämäntapojen muutos ei onnistu?

Laihdutuksen jälkeen kilot tulevat takaisin, ja ehkä muutama lisää vielä päälle. Uuden vuoden jälkeen kuntosaleilla on parin kuukauden sesonki, kun uuden vuoden lupauksia pyritään toteuttamaan. Jostain syystä elämäntapojen muuttaminen pysyvästi tuntuu olevan kovin vaikeaa.

Miehen varjokuva sivuprofiilista.

Asiantuntija varoittaa: "Mindfulnessia tuputetaan väärissä tilanteissa"

Mindfulness eli tietoisen läsnäolon opiskelu on esillä tällä hetkellä joka paikassa. Asiantuntija on kuitenkin huolissaan siitä, että hoitomuotoa kaupitellaan ihmisille melko leväperäisesti.

Mies ja pilvinen taivas

Tutkimus: Mindfulness-meditaatio voi lievittää traumanjälkeistä stressihäiriötä

Mindfulness-harjoituksilla pyritään suuntaamaan tarkkaavaisuus tähän hetkeen ja meneillään olevaan toimintaan.

Naisen kädet näppäimistöllä.

Jos työ takkuaa, pidä tauko – Oma asenne voi tappaa flow'n

Joskus työ tuntuu sujuvan ja aika menee kuin siivillä. Kyseessä on flow-tila, johon vaikuttavat monet eri tekijät.

Avioero

"Vanhan suhteen jätteet voi kompostoida uuden suhteen rakennusaineiksi"

Erotilanteessa on usein vaikeaa toimia järkevästi ja aikuismaisesti. Taustalla voivat olla käyttäytymistämme ohjaavat haitalliset tunnelukot, sanoo eroamisesta kirjan kirjoittanut terapeutti Kimmo Takanen.

"Etiikka, Tiede ja Kasvatus" -konferenssi Delhin Yliopistossa. Neurotieteilijät Nandini Chatterjee-Singh ja Clifford Saron lavalla Dalai-laman kanssa.

Ovatko tunne- ja tietoisuustaidot Pisa-tuloksia tärkeämpiä?

Suomen koulukeskustelun keskittyessä Pisa-tuloksiin ja tietotekniikan tuomiseen luokkahuoneisiin, muualla maailmassa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota lasten tunne- ja tietoisuustaitoihin sekä arvokasvatukseen. Monitieteellinen tutkijajoukko kokoontui puimaan uusia kasvatusmalleja Dalai-laman aloitteesta Delhin yliopiston huippukokouksessa.

Aurinko puolipilvisellä taivaalla

Mindfulness riisuu meditoinnista mystiikan ja tuo rauhaa niin kouluihin kuin työpaikoillekin

Stressihallintakeinona mindfulness-menetelmä lyö vauhdilla läpi Suomessa. Tietoisen läsnäolon helpottavuuden koki elämässään työnohjaaja Päivi Vahtola, joka pääsi mindfullnessin avulla uniongelmista ja kiireestä. Menetelmää käytetään jo kouluissakin.

Miten hallitset stressiä?

Tietoisuustaidot helpottavat stressaantuneita niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Kansalaisopistojen mindfulness-kurssit ovat täynnä ja kirjastoissa tietoisuustaitojen oppaat lainatuimpien listoilla. Miten sinä rauhoitat mieltäsi?

Janne Mällinen

Näkökulma: Kun menetin keskittymiseni

Ihmiset odottavat aiempaa enemmän elämältään merkityksellisyyttä. Samalla keskittymiskykymme on mennyt rikki, toteaa Yle Uutisten kulttuuritoimituksen päällikkö Janne Mällinen.

Elämänhallinnan oppaita Turun kaupunginkirjastossa

Etsitkö onnea: Katso kirjaston suosituimmat onnellisuusopukset

Suomalaisia pidetään lukijakansana, ja erilaiset oppaat ovat kirjastojen suosittuja lainauskohteita. Voiko tietä onneen löytää kirjoista?

Ahjolan kansalaisopiston kevään 2015 esite

Espanjaa, metsäjoogaa ja parranajoa – harrastusahneus voi iskeä vuoden vaihteessa

Uudenvuodenlupaukset tuovat kansalais- ja työväenopistoihin innokkaita opiskelijoita. Joskus tulee ylilyöntejä, ja opiskelija ilmoittautuu useammalle kurssille kuin arki antaa myöten.

Ani Malmi

Näkökulma: Pyrkimys stressittömyyteen stressaa ihan pirusti

Tein internetiin haun sanoilla itsensä kehittäminen. Vaihtoehtoja on niin paljon, että oikean keinon löytäminen aiheuttaa jo ahdistusta. Sitäpaitsi miksi minun pitäisi kehittyä? Enkö kelpaa tällaisena?

Kuvassa ikkunanpuitteessa kasvavaa hometta

Kun pelkkä muovitetun rintamamiestalon näkeminen ahdistaa

Jos joku väittää saavansa oireita pelkästä hometalon näkemisestä, diagnoosiksi on helppo tarjota luulotautia. Viime vuosien tutkimus ympäristöyliherkkyydestä on kuitenkin osoittanut, että ilmiöllä on lääketieteellinen perusta. Homeesta kärsivä kuopiolainen Anniina Aunola on löytänyt ratkaisuja siihen, miten yliherkkyyden kanssa voi elää.

Nainen pitää päätään työpöytäänsä vasten. Taustalla tietokone auki.

Tutkija: Moni elää luulojen maailmassa

Itselle asetetut vaatimukset nojaavat usein luuloihin ja kuvitelmiin siitä, mitä kaikkea pitäisi ehtiä ja jaksaa, kertoo psykologian tohtori. Jatkuva stressi uuvuttaa myös töissä. Parhaillaan selvitetään, löytyykö työuupumusoireisiin helpotusta tietoisuustaidoista.

Psykoterapeutti Paula Pouttu.

Murehtiminen on luonnollista, kunhan sen osaa lopettaa

Kaikilla on murheita, mutta toisille murehtiminen jää päälle helpommin kuin toisille. Psykoterapeutti kehottaa lopettamaan sellaisen murehtimisen, mille ei voi mitään. Ajatuksista pitää päästää irti ennen kuin murehtiminen saa yliotteen elämästä. Naiset murehtivat miehiä enemmän ja siirtävät samalla vatvojan mallia eteenpäin.

Kari Haakana

Kari Haakana: Analogianatiivin tulevaisuusshokki

Kun maailma tuntuu muuttuvan liian nopeasti, tulevaisuusshokin uhri pyrkii välttämään tilanteita, joissa muutos konkretisoituu, kirjoittaa Kari Haakana Yle Uutisten blogissaan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle