Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Käärijä ja tanssijat Euroviisujen finaalissa 2023

Cha cha cha nousi Spotifyn maailmanlistalla seitsemänneksi – Ruotsin-listalla Käärijä kiilasi Loreenin ohi ykkössijalle

Käärijän kappale sijoittui eilen sunnuntaina Spotifyn Viral 50 - Global -listan ensimmäiseksi.

Finnish female singer Sanni on the stage

Savonlinnassa käynnistyy viikonloppuna uusi festivaali – viime vuodelta siirtyneeseen tapahtumaan odotetaan yhteensä 10 000 kävijää

Saimaa Hehkuu -festivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Viime vuonna tapahtuma jouduttiin perumaan koronapandemian vuoksi.

Lauri Tähkä, SANNI, Kaija Koo, Elastinen ja Antti Tuisku poseeraavat SuomiLOVE-logon edessä.

Testaa kuka LOVEartisti olisit!

Kuka olisit uuden kauden viidestä LOVEartisteista?

SANNI valkoisessa haalariasussa, jossa toistuu LOVE-teksti.

SANNI kruunaa SuomiLOVEn livekauden universaalin rakkauden lähettiläänä

SANNI on SuomiLOVEn tulevan kauden viides LOVEartisti.

Sanni Hartwall Arena -keikallaan.

Korona ei estä maan vanhinta festaria – Aitoon Kirkastusjuhlat pidetään poikkeusjärjestelyin

Kirkastusjuhlille otetaan puolet normaalista väkimäärästä.

Finnish female singer Sanni on the stage

Muutamat uskaltautuneet järjestämään musiikkitapahtumia Etelä-Savossa – Savonlinnassa nähdään JVG ja Sanni, Puumalassa Pandora ja Basic Element

Savonlinnan Saimaa Hehkuu -konsertin ja Puumalan Siltakemmakoiden arvioidaan työllistävän kymmeniä paikallisia ja ulkopaikkakuntalaisia.

anonyymit teinitytöt puhelimilla

Poliisi on valmistautunut nuorison juhlintaan viikonloppuna – nettitapahtumat koittavat viihdyttää kotona

Myös Tampereen nuorisotyöntekijöitä on lauantaina liikenteessä.

Sanni näyttää kieltä lavalla Hartwall Arena -keikallaan.

Tanssisali Lutakko saanut sovittua melkein kaikille peruuntuneille keikolle uudet ajat syksyyn

Suurelle osalle Lutakon kevään peruuntuneista keikoista on löydetty uusi ajankohta syksyn kalenterista.

Sanni Hartwall Arena -keikallaan.

Näin hallituksen linjaus näkyy Jyväskylässä: Sannin konsertti siirtyy, kaupunginteatteri menee kiinni ja kaikki yli 500 osallistujan messut perutaan

Etenkin pitkään suunniteltuja tapahtumia pyritään siirtämään ensisijaisesti eteenpäin, sanoo Paviljongin toimitusjohtaja.

velmuileva mies näyttää keskisormia

Fuck! – Vieraalla kielellä kirosana on lievempi

Englanninkielinen rivous on usein kotimaista sallitumpi.

Pate Mustajärvi

Suomalaiset kuuntelevat JVG:tä ja Sannia Spotifylla kännykästä – livenä Popeda on edelleen ykkönen

Suomalaisten musiikinkulutus on mullistunut kymmenessä vuodessa. Rap ja pop jylläävät, rock sinnittelee keikkalavoilla.

Kirjailija Juha Itkonen soittaa kitaraa sarjassa Minun musiikkini

Kirjailija kohtaa biisintekijät – Juha Itkosen uusi sarja Minun musiikkini

Syviä keskusteluja ja intiimejä musiikkiesityksiä.

Tyttö suihkulähteessä.

Perjantai 28.6.2019 (tv)

Ihmiset eivät usko Suomen talouden kehittyvän hyvin. Hallitus haluaa maalle lisää poliiseja. Laulaja Sanni toivoo ihmisiltä suvaitsevaisuutta. Helle kiusaa Eurooppaa. Säätiedot.

Sanni istuu sohvalla

Sanni kokee yksinäisyyttä ja inhoaa ihmisten lokerointia: "Odotan, miten seuraava sukupolvi muuttaa maailmaa"

Laulaja pureutuu uudella levyllään milleniaalien eli noin kolmekymppisten sukupolvea askarruttaviin asioihin.

Sanni näyttää kieltä lavalla Hartwall Arena -keikallaan.

Kommentti: Parhaimmillaan Sanni oivaltaa ja tylsimmillään kangistuu kaavoihin

Mitkä ovat Sannin parhaat ja tylsimmät puolet?

Kuvakollaasi YleX:n soitetuimmista artisteista.

YleX:n soitetuimman biisin vuonna 2018 teki Vesta – artisteista JVG:tä kuultiin eniten

Vuonna 2018 YleX lisäsi soitettavaa musiikkia merkittävästi!

Ellinoora esiintyy studiolla.

LappeeFest julkisti ensi kesän artisteja – lavalle nousevat muun muassa Sanni, JVG ja Juha Tapio

Lappeenrannan keskustassa pidettävä festivaali muuttaa ensi kesänä Marian aukiolta kaupungintalon edustatorille.

Alma ruisrock

RUISROCK 2018: Kesän ykkösfestari oli nousevien naisartistien juhlaa

Tarjolla oli erityisesti kiinnostavia ulkomaalaisnimiä.

Ruisrock

RUISROCK 2018: loppuunmyyty festivaali näytti kauniilta – tsekkaa meininki kuvagalleriasta!

Ruisrockissa oli tänä vuonna yhteenä 105 000 kävijää.

Evelina

Raumalla juhannusfestarit pääsevät käyntiin – ohjelmaan muutoksia

Porttien oli määrä avautua kello 14.45 ja ensimmäisenä esiintymässä olisi ollut Evelina kello 15.45. Nyt Evelina nousee lavalle parisen tuntia aikataulusta myöhässä.

Suosikkilaulaja Sannilta uusia biisejä

"On tullut yllätyksenä, ettei kaikista asioista saakaan puhua" – Sannin mukaan taiteilijan tehtävänä on kirjoittaa lauluja omista kokemuksista aidosti

Laulaja ja lauluntekijä Sanni julkaisi tänään uutta musiikkia. Laulut syntyvät ympäri maailmaa, mutta niille kaikille on yhteistä se, että ne kumpuavat laulajan kokemuksista ja ajatuksista.

Sanni Kurkisuo pitää käsiään ylhäällä ja hymyilee.

Häpeän aika on ohi! – Katso koko Jenny+ brunssilla -kausi Yle Areenasta

Katso koko Jenny+ brunssilla -kausi Areenasta!

Veera Pylvänen ja Ruusu Martikainen

Koulu sai pienellä oivalluksella kiroilun kuriin – "Tapahtui iso muutos"

Lappeenrannan Kimpisen yläkoulu keksi, miten käytäväkiroilu saadaan loppumaan.

Sanni Kurkisuo ja Hanna Kinnunen istuvat brunssipöydän äärellä.

Tiesitkö, että häpeä on myös hyvä tunne?

Jenny+ brunssilla 2. jaksossa aiheena on häpeä.

Tom Jones Pori Jazzissa Kirjurinluodon Arenalla 2011.

Tom Jones avaa DBTL:n Turussa heinäkuussa

Down By The Laituri -kaupunkifestivaali järjestetään tänä kesänä 31. kerran.

Viisi syytä, miksi Sanni on kasvanut koko kansan suosikiksi

Sanni esiintyy ensi syksynä Hartwall-areenalla. Näin hänestä on tullut artisti, joka voi valloittaa myös suuret estradit.

Jari Sillanpää.

Jari Sillanpäällä muhkeat tulot – tienasi yli 280 000 euroa

Jenni Vartiainen ja Elli Haloo keräsivät komean tilin.

Tällä viikolla musiikissa: Eminem on tärkein artisti nuorille, Sanni yllätti Vain elämää -ohjelmassa ja YleX palkittiin

Tällä viikolla musiikissa -juttusarja koostaa viikon kiinnostavimmat biisit ja popmusiikki-ilmiöt yhteen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle