Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Varastossa hyllyjä, kuormalavoja ja muuta tavaraa.

Kaskea Group siirtää liiketoimintojaan Ylihärmästä yrityspuisto LSK Business Parkiin

Muutoksen tavoitteena on saada Kaskean koneistus- ja teräsosaaminen samaan osoitteeseen. Tällä hetkellä koneistamon tuotantoa on kolmessa eri paikassa.

Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Mika Herpiö istuu punaisella nahkasohvalla puolilähikuvassa, taustalla toimistotilaa.

Koronan jälkeen yhteisöllisille työtiloille jälleen kysyntää? Maailmalla vahva trendi yleistyy myös Kanta-Hämeessä

Riihimäen kampusalueella avautunut Business Park tarjoaa yhteisöllisiä työtiloja sekä yrityksille että julkisille yrityspalveluille.

Ilmakuva tehdasalueesta, jossa näkyy useita punaisia rakennuksia.

Tornioon syntymässä yrityspuisto entisen Lappli-Talon tehdasalueelle – yrittäjä: "Mainio paikka suomalaisyrityksille Pohjois-Ruotsin investointeja ajatellen"

Tehdasalueen osti oululainen kiinteistösijoitusyhtiö Forentia Liiketilat Oy. Yrittäjä Jaakko Tahkola sanoo, että 12 000 neliön toimitilat sopisivat hyvin tuotannollisille yrityksille, jotka voisivat parhaimmassa tapauksessa hyötyä toisistaan.

Nosturi Meyerin telakalla.

Meriteollisuuden yrityspuiston kaava läpäisi Turun valtuuston – alueen odotetaan poikivan noin 1 500 työpaikkaa

Noin 35 hehtaarin laajuiselle alueelle on kaavoitettu lähes 150 000 kerrosneliön verran rakennusoikeutta lähinnä teollisuus- ja varastorakennusten tarpeisiin.

vanha letkuvarasto strömforsin ruukissa

Strömforsin ruukin myynti hyväksyttiin Loviisassa – historiallinen alue vaihtaa omistajaa noin 150 000 eurolla

Loviisan kaupunki myy Suomen vanhimpiin ruukkiyhdyskuntiin lukeutuvan Strömforsin ruukin alueella toimivalle kiinteistösijoitusyhtiölle. Ostaja haluaa alueelle ympärivuotista matkailua.

Två röda träbyggnader vid vatten, somrigt.

Historiallinen Strömforsin ruukki löysi ostajan – kahdeksan rakennusta käsittävän alueen hinta on noin 150 000 euroa

Uusi omistajaehdokas haluaa Strömforsin ruukista nykyistä vetovoimaisemman matkailukohteen. Alueella jo toimiva kiinteistösijoitusyhtiö oli ainoa, joka jätti ostotarjouksen historiallisen ruukkialueen vanhoista rakennuksista. Kokonaisuus on menossa kaupaksi noin 150 000 eurolla.

vanha letkuvarasto strömforsin ruukissa

Yksi Suomen vanhimmista ja parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista myytävänä, 8 rakennusta kaupan – ostotarjoukset jätettävä elokuun alussa

Loviisan kaupunki kauppaa kahdeksan rakennuksen kokonaisuutta Strömforsin historialliselta ruukkialueelta. Ostotarjoukset on jätettävä viimeistään elokuun alussa. Useat rakennuksista vaativat pikaisesti isoa remonttia.

Keminmaassa Rajakankaan yrityspuiston teiden ja vesihuollon rakentaminen on jo käynnissä

Keminmaan yrityspuisto on pian valmiina yritysten rakennustöille

Asiasta kiinnostuneet voivat osallistua tänään järjestettävään verkkotilaisuuteen.

Keminmaassa Rajakankaan yrityspuiston teiden ja vesihuollon rakentaminen on jo käynnissä

Kemin uusi tehdas vaikutti rahoituspäätökseen: Keminmaalle melkein puoli miljoonaa euroa EU-tukea yrityspuiston rakentamiseen

Keminmaa laittaa itse myös lähes puoli miljoonaa euroa Rajakankaan yrityspuiston rakentamiseen.

Havainnekuva Mioni-yrityspuistosta.

Yrityspuisto Mioni sai yli kahden miljoonan euron lainantakauksen Imatran valtuustolta – rakentaminen alkaa kesäkuussa

Imatran kaupunginvaltuusto on myöntänyt Imatran seudun yritystiloille omavelkaisen lainantakauksen kesäkuussa alkavaa Mioni-yrityspuistohanketta varten.

Oravakiven leirintäalueen kahvilarakennus

Joutsa kauppaa Oravakiven lakkautetun leirintäalueen rakennuksia

Muutaman vuoden hiljaiseloa eläneen leirintäalueen tilalle on suunnitteilla asuinrakennuksia ja yrityspuisto.

Terveydenhuoltoalojen liinavaatteita mankeloidaan pesulassa.

Sakupe Oy:n uuden pesulan harjannostajaiset Joensuussa

Joensuun Yrityskiinteistöt rakennuttaa tilat Greenpark Yrityspuistoon Kuhasalontielle.

Joensuu-päivän palkinnot rokkareille, urheilijoille, teatterilaisille ja metalliyritykselle

3 000 euron suuruisen kulttuuripalkinnon sai Grand Old Rockers ry.

Lähikuvassa Harri Pesonen.

Harri Pesonen saamassa kenties nimikko liikuntapuiston Muurameen

Toinen vaihtoehto on, että Sillanniityn alueelle rakennettavaan liikuntapuistoon rakentuu maailmanmestarin nimeä kantavat kiviportaat.

John Deere-yhtiön tehtaan Joensuussa

Yrityspuiston liikenneverkkoon rahoitus maakuntahallitukselta

Penttilän Green Park-yrityspuisto tuo toteutuessaan noin 400 uutta työpaikkaa.

Vesihana valuu

Moreenin yrityspuistoon rakennetaan ylävesisäiliö ja paineenkorotusasema

Uusi vesisäiliö turvaa kantakaupunkilaisten vedenjakelun Hämeenlinnassa.

Läheltä

Faneerin rannan kiinteistökauppakiistalle päätös hovioikeudesta – ostaja voitti

Heinolassa sijaitsevat kiinteistöt vaihtoivat omistajaa vuonna 2016. Ostaja vei asian oikeuteen, koska lämmityskulut olivat ilmoitettua huomattavasti suuremmat.

Nyrkkeilyhanskoja

Kiimingin nyrkkeilyseura pääsi jatkamaan toimintaansa vuosien jälkeen – paikallinen yrittäjä lahjoitti teollisuushallinsa seuran harjoitustilaksi

Kiimingin nyrkkeilykerho harjoittelee nykyään Jäälin yrityspuistossa sijaitsevassa 300 neliöisessä teollisuushallissa.

Ravintola Buttenhoff kävelykatu Koskenpartaalla Imatralla.

Imatralle rakennetaankin yrityspuisto – kauppakeskittymä hylättiin

Imatran kaupunki keskittää kauppoja Imatrankoskelle ja Mansikkalaan. Kauppakeskittymää ei tule, vaan sen sijasta rakennetaan yrityspuisto.

Mies suojavaatteissa katsoo suoraan kameraan.

Yli 500 ihmistä menetti työnsä, kun Kajaanin paperitehdas lopetettiin kymmenen vuotta sitten – "Ne, joille kävi kaikkein kehnoimmin, eivät puhu"

100 vuotta Kainuuta ruokkinut paperitehdas ilmoitti toiminnan lakkautuksesta 10. syyskuuta 2008. Suurin osa työntekijöistä työllistyi uudelleen, osa katkeroitui.

Kiihdytysradan rakennustyöt aloitettiin Kauhavan lentokentällä tällä viikolla.

Kauhavan kiihdytysradan rakentaminen alkoi kiireellä – ympäristölupakin vielä puuttuu

Rata on ensimmäinen Suomeen rakennettava kiihdytysrata vuoden 1989 jälkeen. Ensimmäiset kisat on tarkoitus järjestää uudella areenalla jo elokuussa.

Haralanharjun näkötorni.

Business Kangasala Oy kaupungin elinkeinopalvelujen veturiksi

Kangasala yhtiöittää elinkeinopalvelunsa. Kaupunkiin on rakenteilla uusia yritystoiminnan keskittymiä.

CanPackin tehtaan avajaiset Hämeenlinnassa 27.6.2012.

Lisää yrityksiä Moreenin alueelle – rakennuslupia yritystonteille hiotaan jo Hämeenlinnassa

Yrityspuisto Moreeni Hämeenlinnassa alkaa vetää taas uusia firmoja alueelleen. Kiinteistösijoittaja Lease Deal on hankkimassa Moreenista kolmea teollisuustonttia sinne muuttavia yrityksiä varten.

kauhavan lentokenttä ilmasta

Kiihdytysajoille pitkään kaivattu uusi areena – sopiva paikka löytyi Kauhavan entisen lentosotakoulun rullaustieltä

Uusi kiihdytysrata takaa sen, että Suomessa voidaan järjestää tulevaisuudessakin kansainvälisen tason kiihdytyskilpailuja.

Lentokone Pyhtään lentokentällä.

Pyhtään lentokenttä jäi ilman valtionavustusta – haki yli 2 miljoonaa euroa

Pyhtään lentokentän rakennuskustannuksia varten haettu summa oli 2,2 miljoonaa.

Porin Puuvilla sisältä

Porin Puuvillan johto vaihtuu taas

Porin Puuvillan johtopaikka on ollut tuulinen ja vetovastuu siirtyy taas uudelle toimitusjohtajalle.

Runsorin yrityspuisto

Runsorin yrityspuisto rakentuu täyteen Vaasassa – ongelmana ruuhkat

Vaasan lentoaseman lähellä sijaitsevalla alueella on jo yli 4000 työntekijää. Aamu- ja iltapäiväruuhkat ovat muodostumassa alueen pullonkaulaksi.

Vaaratiedote Äänekosken alueelle

Äänekoski tehdasalue Kuhnamontie, 24.4.2017 klo 14:36.

Kymiringin rakennustyömaa Iitissä

MotoGP tuo Iittiin satoja tuhansia ihmisiä – "Todella iso piristysruiske moottoriurheilulle Suomessa"

Iittiin rakenteilla olevalla KymiRing-radalla ajetaan todennäköisesti jo vuonna 2018 ratamoottoripyöräilyn MM-osakilpailu. Katsojia ja sitä myöden kassavirtaa odotetaan erityisesti Venäjän suunnalta.

Stig Gustavson

Konecranesin hallituksen varapuheenjohtajan syyte hylättiin

Helsingin käräjäoikeus on tänään perjantaina hylännyt nosturiyhtiö Konecranesin hallituksen varapuheenjohtajaa Stig Gustavsonia vastaan nostetun syytteen törkeästä avustuspetoksesta.

Piirrossuunnitelma KymiRingistä

Kymi Ringin kilparadan rakentaminen alkaa

Iittin rakennettavan suuren keskuksen moottoriradan rakentaminen käynnistyy kesäkuussa. Moottoriurheilutoiminnalle suunniteltu rata on 4,7 kilometrin pituinen.

Stig Gustavson

Konecranes: Petoksesta epäillyllä Gustavsonilla täysi luottamus

Yhtiön hallitus haluaa Gustavsonin jatkavan hallituksen puheenjohtajana. Gustavson pitää syytettä perusteettomana, eikä se yhtiön mukaan liity Konecranesin toimintaan.

Stig Gustavson

Konecranesin hallituksen puheenjohtajalle syyte törkeästä avustuspetoksesta

Konecranes Oyj kertoo saaneensa tiedon hallituksen puheenjohtajaa koskevasta syytteestä iltapäivällä. Syyte ei liity Konecranesin toimintaan.

Joensuun Tiedepuisto

Venäläiset haluavat kopioida joensuulaisen idean teknologiakeskukseensa

Joensuussa kehitetty yrityspuistokonsepti kiinnostaa Luoteis-Venäjän suurinta teollisuuden ja liike-elämän keskusta. Venäläiset ovat etsineet omalle teknologiapuistolleen mallia ympäri Eurooppaa. Joensuusta sellainen löytyi.

Kuopion uimahalli

Hatsalan asumis- ja yrityspuisto sai kaupunginhallituksen siunauksen – uimahallista lisäkirjaus

Kaupunki aikoo aloittaa keskustan tuntumassa sijaitsevan alueen kaavoittamisen tämän vuoden aikana. Oululaisyritys haluaa rakentaa uima- ja keilahallin paikalle muun muassa asuntoja, päiväkodin sekä tiloja terveyspalveluyrityksille.

Kuopion uimahalli

Kuopion uima- ja keilahallin tilalle suunniteltu asumis- ja yrityspuisto ei saanut vielä lähtölupaa kaupunginhallitukselta – lisäselvityksiä kaivataan

Health City Finland -yhtiö haluaisi rakentaa Hatsalan alueelle muun muassa asuntoja, päiväkodin ja tiloja terveyspalveluyrityksille. Kaupunginhallituksen piti käsitellä maa-alueen varaamista hankkeen tarpeisiin, mutta kaupunginjohtaja veti asian pois esityslistalta. Kaupunginhallitus haluaa muun muassa kutsua yhtiön edustajan selvittämään hanketta tarkemmin.

Strömforsin tehdas Ruotsinpyhtäällä

Tehdas siirrettiin ulkomaille – nyt tyhjän rakennuksen valtaavat mikroautot

Strömforsin yrityspuistossa Ruotsinpyhtäällä ajetaan pian kartingia. Suljetun tehtaan tiloihin rakennetaan alkuvuoden aikana mikroautorata. Sähkötarvikkeiden tuotanto samoissa tiloissa päättyi viime kesänä.

Greenpark yrityspuiston toinen halli sen harjannostajaispäivänä.

Teollisuuspuisto imee yrityksiä Joensuussa – "Yli odotusten on mennyt"

Penttilän kaupunginosaan Joensuun keskustan tuntumaan on noussut viime vuosina teollisuusyritysten keskittymä, jota markkinoidaan Greenpark-teknologiapuistona. Kuudessa alueella jo toimivassa yrityksessä on yhteensä 550 teollista työpaikkaa.

Kuopion uimahalli

Kuopion uima- ja keilahallin tilalle suunnitellaan asumis- ja yrityspuistoa

Health City Finland -yhtiö suunnittelee samalle alueelle asuntoja sekä hyvinvointi- ja terveyspalveluja. Hankkeen toteutuminen edellyttää uuden uimahallin rakentamista. Sitä on suunniteltu lähistölle Kuntolaakso-hankkeen yhteyteen.

Strömforsin tehdas Ruotsinpyhtäällä

Tehdas lopetti – tilalle tulee hyvinvointipuisto

Strömforsin tehdasalue Ruotsinpyhtäällä on saanut uuden yrittäjän. Pyhtääläisen Uusitalon perheen sijoitus- ja kehitysyhtiö Helmiryhmä Oy suunnittelee alueelle yrityspuistoa, joka tarjoaa muun muassa liikunta- ja hyvinvointipalveluja.

mielenosoitus kauhavalla

Kauhava sanoi kyllä vastaanottokeskukselle

Kauhavan kaupunginhallitus päätti tiukan äänestyksen jälkeen ottaa myönteisen kannan turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseen paikkakunnalle. Entisen lentosotakoulun tiloihin suunnitellaan vastaanottokeskusta noin 300 turvapaikanhakijalle. Hankkeen vastustajat osoittivat mieltä kaupungintalon edustalla kaupunginhallituksen kokouksen aikana.

Yleisötilaisuus keräsi vajaat 400 ihmistä

Kauhava teki poikkeuksellisen teon: kutsui kaikki keskustelemaan vastaanottokeskuksesta

Kauhavan mahdollista vastaanottokeskusta koskeva keskustelutilaisuus käytiin entisen lentosotakoulun sotilaskodin tiloissa kuumissa tunnelmissa. Pääroolin keskustelussa saivat huolestuneet tai kriittiset äänenpainot. Sen sijaan ennakko-oletuksista poiketen mielenilmausta ei paikalla nähty. Järjestäjien mukaan tilaisuudessa oli arviolta vajaa 400 henkilöä.

Keuruun varuskuntaa.

Keuruun entisen varuskunnan teollisuusalueelle uusi omistaja

Sarakallio Kiinteistöt Oy on myynyt alueen rakennuksineen raskaan kaluston kauppaa harjoittavalle tamperelaisyrittäjälle, joka aikoo laajentaa toimintaansa Keski-Suomeen.

Mikesin laitteistoa.

Tiedätkö, mitä vaakasi näyttää? Kilogramma ei ole sama kaikkialla – "Pariisissa se tarkin on"

Mittalaitteet näyttävät mitä sattuu, jos niiden lukemia katsotaan riittävän tarkasti. Vaa'at, mitat ja mittarit onkin säädettävä oikeaan eli kalibroitava. Tarkimmat kalibroinnit vaativat aivan erityistä huippuosaamista.

Greenpark yrityspuiston toinen halli sen harjannostajaispäivänä.

Kuhasalon yrityspuisto jatkaa laajenemistaan

John Deeren tehtaan yhteyteen valmistuvan yrityspuiston uusin halli on pian valmis. Hallin tullee täyttämään metsäkoneyhtiön alihankkijayritykset.

Oulun Etu-Lyötyn rakentamistas vuonna 2014

Oulussa rakentaminen jatkui vaikka talous onnahteli 2014

Vaikka yleinen taloustilanne Oulussa kiristyi muun muassa tietotekniikka-alan taantuman takia, rakennustöitä kaupungissa tehtiin vuoden 2014 aikana tiukkaan tahtiin.

Kauhavan lentosotakoulun uudet omistajat.

Kauhavan lentosotakoulun alue herättää kiinnostusta

Ensi vuoden alussa uudelle omistajalle siirtyvä Kauhavan lentosotakoulun alue herättää kiinnostusta. Uusi omistaja ei kuitenkaan halua vielä tarkemmin kertoa alueen suunnitelmista. Aikaisemmin LSK Business Park on suunnitellut alueelle kansainvälisestä liiketoimintaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle