Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mustavalkoisessa kuvassa asiantuntijoita haastatellaan studiossa öljykriisistä ja sen aiheuttamista säästötoimista 19. joulukuuta 1973.

Jouluvalot sammuivat eikä autoille riittänyt bensaa – joulua vietettiin energiakriisin varjossa myös 49 vuotta sitten

Vuonna 1973 Lähi-idässä syttyi sota, joka vaikutti merkittävästi läntisen maailman energiankulutukseen. Kriisiä voi verrata historiantutkijan mukaan nykypäivän energiakriisiin, mutta varoen.

Arja Parviainen koira sylissään.

Arja Parviainen polttaa kynttilöitä ja jättää löylyt välistä – sähköä säästetään joulunakin, mutta tunnelmaa se ei pilaa

Sähkön hinnannousun myötä moni saattaa pohtia, pitääkö jostakin jouluperinteestä tinkiä. Lohjalainen Arja Parviainen halusi tehdä osansa sähkön säästämiseksi.

Tiernapoikapatsas katsoo valaistun Oulun kävelykadun Rotuaarin suuntaan.

Valot sammuvat Ukrainen kärsimysten muistamiseksi Oulussa kahdeksi minuutiksi

Oulu osoittaa solidaarisuutta Ukrainalle sammuttamalla jouluvaloja kahdeksi minuutiksi tänään kello 19.00 - 19.02.

Kolmen kuvan kombo, jossa vasemmalla valaistu joulupukki, keskellä valaistuja muumihahmoja ja oikealla kolme valaistua lumiukkoa.

Kynsilakalla värjättyjä muumeja ja Amerikasta trokattuja pukkeja – onko tässä Suomen persoonallisimmat jouluvalopihat?

Tutustuimme Oulussa lapsen satumaahan, Hämeenlinnassa muumimaahan, Hattulassa amerikkalaiseen ja Espoossa suomalaiseen joulumaahan. Valopihoilla halutaan tuoda iloa ohikulkijoille.

Luminen kapea katu, jonka ympärillä on valaistuja havupuita. Keskellä katua tumma-asuinen mies kävelee.

Kaupunki täyttyi jouluvaloista, joita asukkaat rakastavat – psykologi kiittelee valon vaikutuksia mieleen

Sähkösyöpöiksi haukutut jouluvalot ilahduttavat, vaikkei niillä olekaan lääketieteellisiä virkistysvaikutuksia. Psykologi Sari Mokka kertoo, miksi katukuvan jouluvalo voi voimaannuttaa.

Mies ja nainen hymyilevät kameralle, tausta suuri kuusi lappeella kuljetusauton lavetin päällä.

3 400 kilon kaunotar matkasi Turun tuomiokirkolle Loimaan Mellilästä – joulukuusen hakureissu sujui sutjakasti

Turun tuomiokirkon joulukuusi löytyi tänä vuonna Loimaalta. Kuusen lahjoittajat eivät tunnustaudu jouluihmisiksi, omat jouluvalotkin sytytetään vasta aaton kynnyksellä.

Joulukuusi on koristeltu Vaasan torilla.

Joulu näkyy jo Vaasan keskustassa – valoissa ei haluttu säästellä

Varsinaisia joulunavajaisia vietetään Vaasan torilla huomenna lauantaina ja sunnuntaina.

Hattulalainen Päivi Lindstedt esittelee pimeällä pihallaan värikkäitä kausivaloja 9.11.2022.

Superjouluttaja säästää mieluummin saunomisessa kuin jouluvaloissa – Päivi Lindstedtin koti loistaa paikallisena nähtävyytenä tänäkin jouluna

Ennätyslukemiin noussut sähkön hinta vaikuttaa kausivalojen polttamiseen. Nykyaikaiset jouluvalot kuluttavat vain vähän sähköä, mutta jouluvaloharrastajat etsivät säästökohteita.

Oululainen Kalle Penttilä sytyttää joka joulu yli 10 000 led-valoa omalle pihalleen. Kuvassa on osa etupihan valoista.

Tiistai 15.11.2022 (tv)

Maailman väkiluku. Suomalaisten jouluvalot. Sami Virta. Sää.

Kuorma-auto, pakettiauto ja nosturiauto jouluvalojen asennustyössä Oulun rotuaarilla.

Oulun Rotuaarilla avataan joulukatu tänä iltana – myös kausivalot sytytetään

Valot syttyvät Rotuaarin aukion ohjelmallisessa tapahtumassa kello 18 jälkeen. Kausivalotkin sammutetaan öisin, eleenä energiansäästöä kannustamaan.

Rovaniemen kävelykatu jouluvalaistuksessa 2.11.2022

Talvikauden valaistus syttyy Lapin kaupungeissa entiseen tapaan – ”jouluvalot sammutetaan viimeiseksi”

Sähkönkulutusta enemmän kuluja tulee valaistuksen asentamisesta, joulukuusista ja purkamisesta.

Senattintori melkein tyhjillään ihmisistä uuden vuoden aattona.

Suomen tunnetuimmalla torilla Helsingissä on nyt "harkittua pimeyttä”, jota kaupungin omat päättäjätkin ihmettelevät

Kaupunginvaltuutettu Laura Kolbe ottaisi mieluummin mallia saksalaisista toreista, jotka ”kylpevät valossa”.

Kouvolan kävelykatu Manski aamuvalaistuksessa

Kouvolassa laitetaan sittenkin jouluvalot päälle tänäkin vuonna

Ulkovalaistusta rajoitetaan Kouvolassa, mutta kausivalot ovat kuitenkin päällä marraskuun lopusta tammikuulle asti. Myös Manskin ja Kauppalanaukion kävelykadut pidetään sulina.

Kouvolan kävelykatu Manski aamuvalaistuksessa

Esitys: Kouvolan jouluvalot perutaan, ulkovalot ja Manskin lämmitys minimiin

Tekniikan ja ympäristön energiansäästötoimenpiteistä päätetään torstaina. Tässä on lista kohteista.

Kuusen oksia lähikuvassa.

Jokioisilla etsitään joulukuusia joulukadulle – Forssa kaipaa kuusta torille

Jokioisten kuusirivistöön kelpaa alle 10-metriset kuuset. Forssan torille halutaan kookkaampi joulupuu.

Filippiineillä aloitetaan joulu aikaisin

Tervetuloa Filippiineille, maailman hulluimpaan joulumaahan – katso video

Ylen Kaakkois-Aasian toimittaja Sara Rigatelli heittäytyi joulutunnelmaan Filippiineillä. Kirjeenvaihtajan videokirje vie sinut tällä kertaa maailman pisimmän joulun viettoon.

Jouluvaloporo Esplanadin puistossa.

Nolottaako kausivalojen sytyttäminen sähköpulan uhatessa? Asiantuntija laski, kuinka paljon valot kuluttavat ja mitä se maksaa

Motivan asiantuntija kehottaa myös miettimään esimerkiksi sitä, kuinka paljon surffailu kännykällä vie energiaa toisaalla – esimerkiksi Googlen palvelinkeskuksissa.

Parkkipaikka Joensuun Rantakylässä

Rantakylän asukkaat haluavat vähemmän roskia ja pysyvät jouluvalot

Joensuun Rantakylä saa äänestyksen perusteella 25000 eurolla käytännön parannuksia, jotta asuinalue olisi viihtyisämpi.

Jouluvalot kiertävät pihan puita ja auto- ja roskakatoksia.

10-vuotias Jalmari Soronen innostui jouluvaloista ja perheen pihasta tuli suosittu nähtävyys

Oululaisen perheen pihaa koristaa lähes 20 000 led-valoa, sillä Jalmari Soronen käyttää lähes kaikki viikkorahansa uusiin jouluvaloihin.

Kuusentaimia kasvatusalustalla laboratoriossa.

Tutkijat kehittävät täydellistä joulukuusta laboratoriossa Savonlinnassa – "Hyvät edellytykset, että tästä joukosta se löytyisi", sanoo Mikko Tikkinen

Punkaharjulaisen Esko Oksan kodissa joulupuusta tuli monivuotinen perheenjäsen. Oksan työnantaja Luonnonvarakeskus on jo vuosia tutkinut täydellisen joulukuusen saloja, mutta tulosten saamiseksi puiden pitää saada vielä kasvaa.

Aron perheen talo on valaistu koko pimeän kauden ajan.

"Kun on synkkää, pimeää ja kylmää, pitää olla valoa luomassa lämpöä ja tunnelmaa" – tämä perhe kietoo talonsa säihkyviin valoihin, ja niin tekee yhä useampi muukin

Suomalaiset innostuivat koristelemaan kotinsa ja pihansa erilaisin kausivaloin. Korona ja kotoilu nostivat valosarjojen myynnin huippulukemiin. Kertakäyttöiset led-valosarjat pitää hävittää kierrättämällä.

Kuvassa jouluvaloja Kuhmossa

Sadat valot koristavat Kuhmon Ahovaarassa talon pihapiiriä – perinnettä on pidetty yllä kymmeniä vuosia

Kun toiset puhuvat kausivaloista, kuhmolaisille Uhlbergeille ne ovat jouluvalot, joihin satsataan. Valot ripustettiin pitkin pihaa kuukausi sitten pikkulintujen ruokintapaikkaa unohtamatta.

joulukuusi, lähikuva, käsitelty

Nastolan Rakokiveen tullee sittenkin joulukuusi ja -valot vielä tänä vuonna

Lahden kaupunginhallitus keskusteli maanantaisessa kokouksessa Rakokiven joulutunnelmasta, ja sen tämän hetkisestä puutteesta.

Jyväskylän Kirkkopuiston jouluvalaistu koristereki

Itäisen Lahden parhaat jouluvalot -kisa käynnistyi

Jos lahtelaiset kokevat jouluvalokisan omakseen, sitä saatetaan jatkossa laajentaa koko kaupungin alueelle. Äänestää saavat jo tänä vuonna kaikki lahtelaiset.

Kuorma-auto, pakettiauto ja nosturiauto jouluvalojen asennustyössä Oulun rotuaarilla.

Oulun Joulukadun avajaiset on peruttu – Rotuaarin jouluvalot kuitenkin syttyvät tänään

Oulun liikekeskus kävi keskustelun Oulun tartuntatautilääkärin, Jarkko Huuskon kanssa ja perjantain 26. marraskuuta tapahtuma päätettiin perua vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

Kouvolan kävelykatu Manski

Kouvolan talvivalot syttyvät pian – uusia valoja ripustetaan Jaalan kirkonkylälle

Kouvolan kaupunki pistää tänäkin vuonna talvi- tai jouluvalot 24 eri paikkaan. Jaalan kirkonkylä saa kokonaan uudet valot.

Kajaanin uudet kausivalot 2021.

Kajaanin kausivaloäänestyksen voittaja on selvinnyt – suosikki löytyi selvällä äänierolla

Eniten ääniä saanut ehdotus sai yli kolmanneksen äänistä. Toiseksi suosituin sai äänistä 20 prosenttia ja kolmanneksi suosituin 13 prosenttia. Valoihin pitää löytää vielä rahat.

Mies pitää pinkkiä dronea kädessä

Janne Storlöpare pelastaa puihin juuttuneita drooneja kaksimetrisellä ritsalla – katso video

Puihin joutuneet esineet työllistävät omaa ammattikuntaa.

Paakinmäen jäälyhdyt taivaalta kuvattuna iltapäivällä.

Paakin jouluvalot väistyvät koronan tieltä – ensi vuonna palataan perinteen pariin

Tapahtuma on kerännyt vuosittain noin tuhat kävijää.

Hämpton-valokyltti Hämeenlinnan torilla.

Video: Hämeenlinnan jouluvaloloisto yltää keskustasta kaupungin reunamaille

Katso, miltä Hämeen linna näyttää futuristiseen neonvaloon pukeutuneena.

Jouluvaloja Tampereella.

Tunnistatko jouluun puetut Suomen kaupungit? Tee testi!

Virittäydy joulutunnelmaan kurkistamalla eri kaupunkien juhlaloistoon.

Jouluvalot Brahenpuistossa Turussa joulukuussa 2020.

Keskiviikko 16.12.2020 (tv)

Koronarokotukset. Joulusiivous. Jouluvalot. Sääennuste.

Turun tuomiokirkon kuusi joulukuussa 2020.

Valon polku kirkastaa Suomen Turkua vuoden pimeimpänä aikana

19 kohteen Valon polku luikertelee maan vanhimman kaupungin ytimessä ja laitamilla.

Anne Tuomaala

Anne Tuomaalan pihan kasvihuone valaistiin jouluvaloilla pimeää vastaan – talvivarastona olevasta tilasta saa pienin konstein tunnelmallisen

Viime vuosina kasvihuonevalmistajien koristevalotarvikkeiden tarjonta on huomattavasti lisääntynyt.

Laura Leinonen ja hänen tyttärensä Aurora kotonaan joulunodotustunnelmissa

Kotoiluvuosi innosti suomalaiset joulun laittoon jopa viikkoja tavallista aiemmin – lahjahittejä ovat lihashuoltovasara ja ilmafriteerauslaite

Jouluhullun kotiin kuusi kannetaan jo marraskuussa, mutta nyt moni muukin on halunnut koristaa kotia hyvissä ajoin.

näyteikkuna, jossa jouluvaloja ja -tekstiilejä.

Outokummun näyteikkunoissa loistaa joulu

Uudistetun Kummunkadun varrella ja läheisyydessä iloa korona-aikaan tuovat lukuisat valaistut jouluikkunat.

Jouluvaloja Forssan Kartanonkadulla

Jouluvalot syttyvät Forssassa

Vastaavasti Forssan joulunavaus on nyt peruttu.

Jyväskylän Taulumäen kirkko Valon kaupunki -valaistuksessa sinisävyisenä

Jyväskylä tuo pimeimpään vuodenaikaan Valoiloa uusilla ja vanhoilla valaistuskohteilla

Jyväskylän Valon kaupunki -teema näkyy näin vuodenvaihteen tienoilla eri puolilla kaupunkia.

Turun tuomiokirkon joulukuusi jouluvalaustuksessa.

Börsin työmaan nosturi muuttuu valotaideteokseksi Turussa

Kyseessä on osa Turun Valon polku -kokonaisuutta.

Helsingin jouluavausta 2020 vietettiin Senaatintorilla sunnuntaina aurinkoisessa säässä.

Sunnuntai 22.11.2020 (radio)

Viking Grace. Työttömyys. Joulukatu. Sääennuste.

Helsingin Aleksanterinkatu jouluvaloissa.

Joulukauden avajaiset Senaatintorilla sunnuntaina

Jouluparaatia ei koronatilanteen vuoksi järjestetä, mutta lähiympäristöön on toteutettu ikkunapolku.

Valotaideteos Hämenlinnan Anhvenistolla vuoden 2020 Sibelius-fantasiassa.

Juha Rouhikoski leikki lapsena värikkäällä taskulampulla ja tutkii nyt pimeyttä: "Ensin sammutetaan valot ja sitten lähdetään tekemään"

Hämeenlinnalainen Juha Rouhikoski rohkaisee ihmisiä ryhtymään oman elämänsä valotaiteilijaksi.

Tierna-ajan valot

Oulun Tierna-aika alkaa ja jouluvalot sytytetään – yleisötapahtumat on peruttu ja tilalle tarjotaan visuaalisia elämyksiä

Tierna-aika käynnistetään ilman varsinaisia yleisötilaisuuksia koronatilanteen vuoksi.

Valotaideteoksia Kirkkopuistossa.

Valon kaupunki 2020 siirtyy marraskuulle Jyväskylässä – kerännyt viime vuosina yli 100 000 kävijää

Samana viikonloppuna 26. - 28.11. Jyväskylässä järjestetään myös muita tapahtumia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle