Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Meri-Porin koululaiset katsovat lavan edessä Pyhimyksen ja Eino Grönin esiintymistä

Pyhimys ja Eino Grön antoivat lähtölaukauksen kouluvuodelle Porissa – hetki oli tunteikas sekä esiintyjille että yleisölle

Meri-Porin yhtenäiskoulu tarjosi oppilailleen yllätysesityksen lukukauden aloituksen kunniaksi. Esiintyjille hetki oli ainutlaatuinen, eikä sitä voi verrata tavalliseen keikkaan. Myös yleisössä koettiin kylmiä väreitä.

Dan "Uniikki" Tolppanen Ylen Mediapoliksen studiossa, Anne Flinkkilän haastattelussa kuvattuna.

Räp-artisti Uniikki poisti saamelaisia halventaneen musiikkivideon Youtubesta: "Se oli aikansa elänyt"

Uniikki poisti Nunnuka-lai-laa-kappaleen musiikkivideon Youtubesta sen jälkeen, kun se oli noussut esiin Ylen Kulttuuricocktail Live -ohjelmassa. Vuonna 2015 julkaistu kappale on ollut monen saamelaisen mielestä heitä halventava. Kevään aikana on puhuttu paljon suomalaisen räpin rasismista ja kulttuurisesta omimisesta.

Heini Strand ja Inka Rantakallio

Inka Rantakallio & Heini Strand: On valkoisten artistien vastuulla puuttua suomiräpin rasismiin

Suomiräp on edelleen varsin miehinen – ja valkoinen – genre.

Maryan Abdulkarim henkilökuva studiossa.

Maryan Abdulkarimin kolumni: Sensuuri ei ole lääke rasismiin

Sensuroimalla sisältöjä emme korjaa historiaa, ainoastaan välttelemme vaikeita keskusteluja, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.

Pyhimys Flow festivaalilla

Juha Vainio -palkinto jää tänä vuonna jakamatta – viime vuonna palkittiin Pyhimys

Sanoittajapalkinto jaetaan Kotkan Meripäivien yhteydessä.

Vappu Tampereella 2019.

Kokosimme parhaat vinkit virtuaalivappuun: Kotibileet Pyhimyksen kanssa, työväenlaulumaraton ja Mantan lakitus

Suomi on täynnä toinen toistaan hilpeämpiä vappuperinteitä ja rientoja. Tänä keväänä niihin osallistutaan verkossa.

Sanni näyttää kieltä lavalla Hartwall Arena -keikallaan.

Tanssisali Lutakko saanut sovittua melkein kaikille peruuntuneille keikolle uudet ajat syksyyn

Suurelle osalle Lutakon kevään peruuntuneista keikoista on löydetty uusi ajankohta syksyn kalenterista.

Toni Wirtanen, Apulanta, Tammerfest

Ilosaarirock julkaisi pitkän liudan uusia esiintyjiä

Esiintyjäjoukkoon on saatu lisää niin suomalaisia suosikkeja, kuin valtavirrasta poikkeavia artisteja.

Emma-palkinto

Emma-palkinnot jaetaan tänään – näistä asioista gaalassa kohistaan

Emma-gaala on tällä kertaa ollut etukäteen useamman kohun keskellä.

UMK-finalisti Aksel Kankaanranta seisoo tummansinisen taustan edessä kädet sylissä. Silmälasipäisellä Kankaanrannalla on yllään oranssi satiininen takki ja musta paita alla.

Aksel Kankaanrannan koskettava Looking Back -biisi kehottaa elämään hetkessä

Aksel Kankaanranta kilpailee vuoden 2020 UMK:ssa.

Pyhimys esiintyi YleXPopissa Joensuussa.

Kommentti: En haluaisi kirjoittaa Pyhimyksestä sanaakaan, mutta nyt on pakko

Anton Vanha-Majamaan kommentti Pyhimyksen kriitikkosuhteesta

kolme nuorta naista drinkit kädessään

Helsingin Kansalaistorille kerääntyi 85 000 juhlijaa – kahakat ja ilotulitteiden väärinkäytöt työllistivät poliisia eri puolilla Suomea

Itä-Suomessa poliisilla oli ennätysmäärä tehtäviä. Helsingissä nuorisojoukot ampuivat raketteja ihmisiä, autoja ja rakennuksia päin.

Pyhimyksen tytär keksi ainutlaatuisen lahjaidean äidilleen: "Nyt se on ikuisesti hänen passissaan"

Rap-artisti Pyhimys on lähes valmis matikanopettaja ja tyrmää yleisen matikkaväitteen: "En usko ajatukseen, että joku ei ole lahjakas"

Pyhimys kertoi olleensa koulussa huono äidinkielessä ja musiikissa, kuitenkin hänestä tuli suosittu rap-artisti.

Teflon Brothers Ravintola Kappelin erkkerissä.

Teflon Brothers aloitti myymällä kiljua ja nousi bileräpin suosikiksi: "Jos haukut Tefloneita, paljastat oman tyhmyytesi"

Kymmenen vuotta sitten ensimmäisen levynsä julkaisseen bändin tarina on koottu kirjaksi, joka toimii myös suomalaisen hip hopin historiikkina.

Riikka Rautiainen/ Yle

Satama Open Air Kemissä on lähes loppuunmyyty – lauantaille ei saa enää lippuja

Perjantain artistibudjettia on kasvatettu 100 000 eurolla. Perjantaikin lähenee loppuunmyytyä.

Pyhimys

Rap-artisti Pyhimykselle arvostettu sanoittajapalkinto: "Tämä tuntuu hyväksynnältä rap-musiikille"

Pyhimys eli Mikko Kuoppala saa tämän vuoden Juha Vainio -palkinnon. Palkintoraadin mukaan Pyhimyksellä on kyky tehdä monitulkintaisia lyriikoita, jotka jättävät kuulijalle ajattelun ja löytämisen vaivan ja vapauden.

Ilosaarirock

Popsensaatio nousee Ilosaarirockin lavalle

Popduo The Chainsmokers esiintyy Ilosaarirockissa.

Matti Mikkola

Saimaan ja Tehosekoittimen Matti Mikkola tehtailee hittejä tähdille, kokee hirvittävää epävarmuutta ja on silti onnellisempi kuin koskaan

Kulttuurivieras on Tehosekoitin ja Saimaa-yhtyeistä tunnettu muusikko, joka tuottaa musiikkia monelle maan ykkösartistille.

Yleisöä YleXPopissa

YleX Popin artistit julki

Ilmaiskonserttiin odotetaan kesäkuussa noin 16 000 kävijää.

Pekka Juntti

Pekka Juntin kolumni: Pitäisi soittaa Kaaron Janille

Kaikkein pysäyttävimmissä teksteissä on kyse sen herättämistä kuvista ja tunteista eikä tarinasta, kirjoittaa Pekka Juntti.

Pyhimys YleXPop-mainosjulisteessa.

YleXPop 2019: Joensuussa nähdään! Kattava infopaketti kesän avajaisista

YleXPop järjestetään Joensuussa 1. kesäkuuta.

Pyhimys Emma-gaalan punaisella matolla

Pyhimys putsasi pöydän Emma-gaalassa – katso tästä kaikki voittajat

Musiikkiala palkitsi lauantaina vuoden menestyksekkäimpiä taiteiljoita ja muita ammattilaisia jo 33. kerran.

Kuvakollaasi YleX:n soitetuimmista artisteista.

YleX:n soitetuimman biisin vuonna 2018 teki Vesta – artisteista JVG:tä kuultiin eniten

Vuonna 2018 YleX lisäsi soitettavaa musiikkia merkittävästi!

Pyhimys: "Pyrin puhuttelemaan suomalaista ihmistä"

Räppäri Pyhimys purki uransa alussa angstia ja halvensi naisia ennen kuin oma tyyli löytyi: ”Mokat kuuluvat inhimillisyyteen”

Vain elämää -ohjelmassa nähtävän rap-artistin esikuvina ovat yllättäen suomalaisen rockin legendat.

Pyhimys Provinssissa.

Pyhimyksen Provinssin keikka oli kaikkea muuta kuin pettymys

Räppäri piti Provinssin juhlayleisön tiukasti otteessaan.

Poplaulaja Juulia Provinssissa.

Juulia tarjosi Provinssissa Opiumia ja omakohtaisia kokemuksia

Juulian ensimmäisellä festarikeikalla nähtiin myös Pyhimys.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle