Uusimmat artikkelit
Ranskan mellakat vaatineet kuolonuhrin – kaduilla 45 000 poliisia
Ranskassa on lähetetty kaduille poikkeuksellisen paljon poliiseja rauhoittamaan teini-ikäisen pojan ampumistapauksen lietsomaa vellontaa.
Maailman johtajat kokoontuivat Pariisiin ratkomaan kehittyvien maiden rahoituskriisiä
Kaksipäiväinen tapaaminen tuo yhteen rikkaiden ja kehittyvien maiden johtajat. Tavoitteena on löytää ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja köyhyyden torjumiseen ja uudistaa kansainvälistä rahoitusjärjestelmää.
Ranskaan avattiin ensimmäinen autojen akkuja valmistava tehdas – jättilaitos on osa suunnitelmaa, jolla teollisuutta palautetaan Eurooppaan
Akkutehtaan johtajan mukaan tehdas on kilpailukykyinen kiinalaistehtaiden kanssa. Uutta tehdasta ei olisi saatu rakennettua ilman Saksan ja Ranskan valtioiden apua.
Turkin uudelleenvalitulla presidentillä Erdoğanilla riitti onnittelijoita voiton varmistuttua
Monet valtiojohtajat ja pääministerit onnittelivat sunnuntaina Recep Tayyip Erdoğania presidentinvaalien voitosta.
Kultaisen palmun pokannut ohjaaja teki historiaa Cannesissa – haukkui presidentti Macronin ja Ranskan kulttuuripolitiikan
Justine Triet on vasta kolmas nainen, joka on saanut Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen palmun. Hän ryöpytti kiitospuheessaan Ranskan johtoa.
Näistä syistä Ranska kahmii eniten ulkomaisia investointeja Euroopassa – ”Kun Macron kutsuu Versailles'n palatsiin, ei mahtavinkaan yrityspomo voi kieltäytyä”
Ranska oli viime vuonna neljättä kertaa peräkkäin Euroopan houkuttelevin maa ulkomaisille investoinneille. Ranskalaisekonomistin mukaan presidentti Macronin panostukset yrityksiin ja maakuvaan alkavat tuottaa hedelmää.
Pariisin kaduilla täysi mellakka – yli sata poliisia loukkaantui ja lähes 300 ihmistä otettiin kiinni
Vappumarssit äityivät väkivaltaisiksi mellakoiksi ympäri maan. Poliisi on ampunut kyynelkaasua naamioituneiden protestoijien päälle.
Macron puhui ensi kertaa kansalleen epäsuositun eläkeuudistuksen allekirjoittamisen jälkeen: ”Toimettomaksi jääminen ei ollut vaihtoehto”
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoo katuvansa sitä, ettei maan hallitus päässyt kiistellystä uudistuksesta opposition ja ammattiliittojen kanssa yhteisymmärrykseen.
Ranskan Macron ei ”anna oppitunteja” ihmisoikeuksista Kiinalle – idän jättiä tarvitaan elintason säilyttämiseen, sanoo myös EK
Macron korosti Kiinan-vierailullaan taloudellisten siteiden merkitystä. ”Jos haluamme säilyttää nykyisen elintasomme, Kiinan kanssa on jatkettava kauppaa”, EK:n johtaja Timo Vuori säestää.
Macron ja Von der Leyen tapasivat Xin ja pyrkivät saamaan tätä Ukrainan rauhanprosessin taakse
Vierailun tavoitteena on Macronin mukaan taivutella Kiinaa Ukrainan rauhanprosessin tukijaksi. Von der Leyenin mukaan Kiinan läheinen suhde Venäjään vaikuttaa EU:n ja Kiinan suhteisiin.
Tällainen on Ranskan laajoihin mielenosoituksiin johtanut eläkeuudistus: ihmiset pelkäävät joutuvansa työskentelemään hautaan asti
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin eläkeuudistus tarkoittaisi sitä, että täysimääräisen eläkkeen saa 64-vuotiaana, mikäli työura on kestänyt 43 vuotta.
Mielenosoitukset roihahtivat Ranskassa: satoja poliiseja loukkaantui, kuningas Charles III:n valtiovierailu siirtyy
Ranskassa rauhanomaisina alkaneet mielenosoitukset kiisteltyä eläkeuudistusta vastaan ovat kärjistyneet.
Eläkeuudistuksen vastaiset mielenosoitukset kääntyivät jälleen mielivaltaiseksi hulinoinniksi Ranskassa – katso video
Oppositio arvostelee rajusti hallituksen laajaa eläkeuudistusta.
Pariisissa eläkeuudistus sai taas äänekkään ja haisevan vastalauseen – mielenosoitusta väkevöitettiin roskakuskien lakolla
Presidentti Emmanuel Macronin epäsuosittu eläkeuudistus toi sadat tuhannet ranskalaiset kaduille. Hallituksen arvellaan runnovan lain läpi vaikka ilman parlamentin äänestystä.
Macron painotti Euroopan yhtenäisyyttä tapaamisessaan Orbánin kanssa
Johtajat keskustelivat myös Suomen ja Ruotsin hyväksymisestä Nato-jäseniksi. Unkari ei ole vielä ratifioinut jäsenyyksiä.
Ensimmäinen huipputapaaminen kanaalin yli viiteen vuoteen – presidentti Emmanuel Macron ja pääministeri Rishi Sunak neuvottelivat Pariisissa
Huippukokouksessa sovittiin muun muassa tunteita herättäneestä rahoituksesta, jonka turvin Ranska suitsii luvatonta siirtolaisten tuloa Britteinsaarille.
Valtava määrä ranskalaisia vaatii muutoksia Macronin haluamaan eläkeiän nostoon – hallituksella on nämä viisi mahdollisuutta
Mielenosoittajat ovat jälleen Ranskan kaduilla vastustamassa hallituksen eläkeuudistusta. Kyseessä on jo kolmas lakko- ja mielenosoituspäivä sen jälkeen, kun uudistus otettiin jälleen työn alle.
Äärioikeistoryhmä oikeudessa Ranskassa: suunnitelmissa tappaa presidentti Macron ja hyökätä moskeijaan
Oikeus joutuu arvioimaan, kuinka todellinen ryhmän aiheuttama uhka kansalliselle turvallisuudelle oli.
Ranska lupaa Ukrainalle Leclerc-panssarivaunuja, mutta Saksa on vastahakoinen Leopardeista – Der Spiegelin mukaan Saksa voisi lähettää Ukrainaan 19 vaunua
Saksan asevoimilla on yhteensä 312 Leopard 2 -panssarivaunua, joista 19 on vain pieni osa. Macron ja Scholz tapasivat Pariisissa sunnuntaina.
Ranskassa lakkoillaan laajasti eläkeiän nostoa vastaan – presidentti Macronin suuri huoli on, että tästä alkaa viikkojen protestiaalto
Ranskalaisista yli kaksi kolmasosaa vastustaa eläkeiän nostoa. Tämänpäiväinen mielenosoitusaalto voi olla vasta alkua, arvioi Ylen toimittaja Annastiina Heikkilä Pariisista.
Analyysi: Macronin haluun ymmärtää Venäjän kantoja vaikuttaa moni asia, ei vähiten sisäpolitiikka
Analyysi: miksi presidentti Macron puhuu Putinin kanssa?
Tutkija tyrmää Macronin kommentit turvatakuista: ”Hän astuu Venäjän kanssa samaan haravaan vuosi toisensa jälkeen”
Macron kommentoi viikonloppuna, kuinka Nato-maiden tulisi antaa Venäjälle turvatakuita, kun maa palaa takaisin neuvottelupöytiin.
“Laitan lämmityksen päälle vasta kun on aivan pakko” – Ranskassa kodit kehotetaan nyt pitämään viileinä, sillä maata uhkaa energiapula
Ranskalaisia patistetaan nyt säästämään energiaa. Yhtenä keinona ehdotetaan asuntojen sisälämpötilojen laskemista 19 asteeseen.
Macron ja Putin yhteisen puhelun jälkeen: atomijärjestön tarkastajien vierailtava Zaporižžjan ydinvoimalassa
Venäjää IAEA:ssa edustavan Mihail Uljanovin mukaan tarkastajien vierailu saattaisi toteutua syyskuun alkupuolella.
Saudi-Arabian kruununprinssi vierailee Ranskassa kovan kritiikin varjostamana
Virallinen vierailu Euroopan unionissa on kruununprinssin ensimmäinen sauditoimittaja Khashoggin murhan jälkeen. Tapaamisen aiheena on muun muassa energian turvaaminen Venäjän ulkopuolelta.

Ukrainaa kunnioitettiin Ranskan kansallispäivän paraatissa
Presidentti Emmanuel Macronin vieraana oli muun muassa yhdeksän Itä-Euroopan maan johtajia.
Analyysi: Ranskan parlamenttivaalien tulos lupaa politiikkaan myrskyisiä aikoja ja Macronille suuria vaikeuksia
Macronin keskustaoikeistolainen ryhmittymä joutuu etsimään tukea etenkin perinteisestä oikeistosta, ja sillä tulee olemaan hintansa, kirjoittaa Ylen Pariisin-toimittaja Annastiina Heikkilä.
Macronin liittouma sai eniten paikkoja – menetti enemmistön parlamentissa
Vasemmiston ja vihreiden liittouma sai 135 paikkaa, joka tekee liittoumasta vahvan oppositiovoiman Macronin politiikalle.
Ranskalaiset äänestävät parlamenttivaaleissa – tänään ratkeaa presidentti Macronin poliittinen liikkumavara seuraavina vuosina
Istuva presidentti on perinteisesti saanut tuekseen ehdottoman enemmistön parlamentin alahuoneeseen. Nyt tilanne voi mennä tiukoille: vasemmiston ja vihreiden liittouma ylsi liki tasalukemiin viime viikon ensimmäisellä kierroksella.
Milloin Ukrainasta voi tulla EU:n jäsen, ja mitä Venäjä siihen sanoo? Lue viisi kysymystä ja vastausta
Euroopan komissio esittää Ukrainaa viralliseksi EU-ehdokkaaksi. Tie unionin jäseneksi on vielä pitkä ja kivinen.
Maanantai 13.6.2022
Ravintola-alan työntekijät. Ranskan vaalit. Uudenkaupungin autotehdas. Tyttöjen MM-jääkiekko. Sää.
Analyysi: Macron on hankalassa paikassa, sillä Ranskan parlamenttivaaleista tulee luultuakin tiukempi taisto
Ensimmäisen kierroksen jälkeen lähes tasoihin päätyneet keskustaoikeisto ja uusi vasemmistoliittouma kokoavat kiivaasti joukkojaan viikon päästä pidettävälle toiselle kierrokselle, kirjoittaa Ylen Ranskan-toimittaja Annastiina Heikkilä

Ranskalaiset äänestävät parlamenttivaalien ensimmäisellä kierroksella – kannatusmittauksessa Macronin kannattajat ja vasemmistopuolueet liki rinta rinnan
Edellisissä, viisi vuotta sitten järjestetyissä vaaleissa presidentti Emmanuel Macron sai selvästi enemmistön taakseen. Ehdoton enemmistö kansalliskokoukseen vaatisi vähintään 289 edustajaa.
Brysselin kuuma peruna: Macron ja moni EU-johtaja on valmis kajoamaan perussopimuksiin, Suomi ja 12 muuta maata vastustavat
Unkari jarruttaa venäläiseen öljyyn liittyviä EU-pakotteita. Nyt kiistellään, pitääkö EU:n luopua yksimielisyyden vaatimisesta päätöksissä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron astui virkaansa toiselle kaudelle
Macron on Ranskassa 20 vuoteen ensimmäinen presidentti, joka on valittu jatkokaudelle.
Zelenskyi pyysi apua Azovstalin terästehtaan evakuointiin YK:n pääsihteeriltä – kolme keskeistä uutista illalta ja yöltä
Venäjän armeija on luvannut aloittaa torstaiaamuna kolme päivää kestävän tulitauon, jotta siviilejä saadaan evakuoitua Azovstalin tehdasalueelta. Volodymyr Zelenskyin mukaan keskiviikkona Mariupolista saatiin evakuoitua yli 340 ihmistä.
Miljoonat ranskalaiset äänestivät äärioikeiston ehdokasta – tutkijat listaavat neljä syytä, ja yksi niistä on Le Penin "hybridipopulismi"
Le Penin äänestäjissä on ideologisesti sitoutuneita äärioikeistolaisia, mutta myös turhautuneita ja poliittisesti eksyksissä olevia, arvioi tutkija Louis Clerc.
Maanantai 25.4.2022 (radio)
Ranskan presidentinvaalit. USA:n ministereitä Ukrainassa. Maailman vanhin ihminen. Helsingin lentoaseman harjoitus. Sää.
Elinkeinoelämän edustajat huokaisivat helpotuksesta, kun Ranskan vaalitulos selvisi – "Le Pen olisi ollut kriisi"
Ranskan presidenttikisan päätyminen keskustaliberaali Emmanuel Macronin voittoon on elinkeinoelämälle ilouutinen, vaikka innokkaan uudistajan kaikkia linjauksia ei pidetä Suomen linjan mukaisina.

Analyysi: Macron voitti, mutta halusiko Ranska hänet vai sittenkin sen "pienemmän pahan"?
Moni ranskalainen äänesti ennen kaikkea Le Peniä vastaan. Macron joutuu pian uuteen testiin, jossa kannatus punnitaan, kirjoittaa Ranskaa seuraava ulkomaantoimittaja Maria Tolsa.
Ulkoministeri Haavisto: Macronin jatko takaa Ranskan tuen Suomen Nato-ratkaisulle jatkossakin – suomalaismepit ovat helpottuneita
Istuva presidentti Emmanuel Macron näyttäisi vievän voiton äärioikeiston ehdokkaasta Marine Le Penistä.
Sunnuntai 24.4.2022 (radio)
Ranskan presidentinvaalit. Palvelualan turvattomuus. Kirjepostin jakelu. Lumipeite ohenee. Säätiedot.
Ranskan vaaleissa voi mullistua koko EU, jos Le Pen vie voiton Macronista – näin presidenttiehdokkaat muuttaisivat Ranskaa ja Eurooppaa
Ranskalaiset valitsevat tänään sunnuntaina presidentin. Jatkokautta hakeva Emmanuel Macron ja haastaja Marine Le Pen ovat eri linjoilla ulkopolitiikasta, ilmastosta ja maahanmuuttajien kohtelusta.
"Macronin valinta vahvistaisi Suomen mahdollisuuksia liittyä Natoon nopealla aikataululla" – tällaista politiikkaa Ranskan presidentti ajaisi jatkokaudellaan
Macronin ja Le Penin kohtaamisesta Ranskan presidentinvaalien toisella kierroksella odotetaan jännittävää. Macron on kuvaillut vaaleja myös äänestykseksi Euroopasta.
Imagoaan uudistanut Le Pen luottaa pastellisävyihin ja aiempaa pehmeämpään retoriikkaan – vaaliohjelman ydin on kuitenkin yhä äärioikealla
Yle kävi eteläranskalaisessa Nizzassa kysymässä äänestäjien ajatuksia vaaleista ja presidentiksi kolmatta kertaa pyrkivästä Kansallisen liittouman puheenjohtajasta.
Eurooppa-kirje: Muhiiko Ranskan vaaleissa jymy-yllätys – ja miksi Saksa jarruttaa Venäjän vastaisia energiapakotteita?
Le Pen haastaa Macronin tosissaan. Eurooppa-kirje kertoo olennaiset EU-aiheet joka perjantai. Voit tilata koko kirjeen sähköpostiisi.

Emmanuel Macronia vastaan kapinoineet keltaliivit uupuivat, mutta mielenosoittajien tyytymättömyys jäi kytemään
Koronapandemia ja sisäiset ristiriidat saivat liikkeen hiipumaan, mutta heidän aatteensa elää edelleen, kertoo keltaliiveissä alusta saakka vaikuttanut aktiivi Ylelle.
Analyysi: Macron haastoi Le Peniä onnistuneesti, mutta sortui vaaliväittelyssä paikoin ylimielisyyteen
Presidenttiehdokkaat Emmanuel Macron ja Marine Le Pen kohtasivat myöhään keskiviikkoiltana ainoassa suorassa TV-väittelyssä, jossa ei ollut niin selkeää voittajaa kuin viisi vuotta sitten.
Miten käy Ranskan presidentinvaaleissa? Sen saattavat tällä kertaa ratkaista suurten kaupunkien nuoret
Keskustaliberaali Emmanuel Macron ja äärioikeistolainen Marine Le Pen taistelevat viikonlopun presidentinvaaleissa etenkin vasemmiston äänestäjien suosiosta.

Macron vai Le Pen? Näin Ranskan tuleva presidentti voisi vaikuttaa Suomen Nato-hakemuksen etenemiseen
Venäjän kanssa flirttaillut Marine Le Pen olisi Ranskan presidenttinä arvaamaton, mutta mepit eivät usko hänen menevän niin pitkälle, että Suomen Nato-hakemus olisi ongelmissa.