Uusimmat artikkelit
Puolet eteläsavolaisista kansanedustajista olisi valmis kieltämään turkistarhauksen
Ylen kansanedustajakyselyyn vastasi viisi kuudesta eteläsavolaisesta kansanedustajasta. Kolme edustajaa kannatti turkistarhaamiskieltoa.
Keskustan Kulmunilta ja Kososelta kirjallinen kysymys: ”Miksi hallitus aikoo leikata rahoitusta Savonlinnan ja Kemin keskussairaaloilta?”
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) on vastattava erillisrahoitusta koskevaan kysymykseen kolmessa viikossa.
Kulttuuriministerin salkku on vaihtunut viime vuosina kädestä käteen kuin heittopussi – muistatko heidät?
Sanna Marinin (sd.) hallituksessa peräti neljä henkilöä hoiti vuorollaan tiede- ja kulttuuriministerin pestiä.
Nato-olutta valmistava panimo sai kirjeen Antti Kaikkoselta: enteellinen yksityiskohta oluttölkissä yllätti puolustusministerin
Kaikkonen kertoo kirjeessä säilöneensä lahjaksi saamaansa oluttölkkiä Suomen Nato-jäsenyyden ratifiointiin saakka.
Syytökset lentelivät keskustan ja vihreiden välillä Ylen aamussa – ”Pelisäännöt on jo menetetty”
Keskustan Hanna Kosonen ja vihreiden Emma Kari vaihtoivat Ylen aamussa syytöksiä. Erimielisyyksiä löytyy niin luonnonsuojelulain esityksen muutoksiin johtaneista asiantuntijalausunnoista kuin hallitusyhteistyön rapautumisen perisyistä.
Keskustan Hanna Kosonen ympäristövaliokunnan johtoon
Savonlinnalainen Hanna Kosonen peri puheenjohtajapaikan Juha Sipilältä.
Kansanedustajat aloittivat Nato-keskustelun eduskunnassa: osa eteläsavolaisista kansanedustajista vielä pohtii kantaansa
Valtiojohto linjasi sunnuntaina virallisesti, että Suomi hakee Naton jäsenyyttä, kun eduskuntaa on kuultu. Päätöksen teki tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokous.
Kansanedustaja Hanna Kosonen tähtää jatkokaudelle – kaikki keskustan Etelä-Savon eduskuntavaaliehdokkaat ovat nyt selvillä
Ensi kevään vaaleissa Etelä-Savon piiri asettaa viisi ehdokasta ja Itä-Savon piiri kaksi.
Eteläsavolaisista kansanedustajista moni empii vielä Nato-kantaansa, mutta myöntää turvallisuustilanteen muuttuneen
Yle kysyi viideltä eteläsavolaiselta kansanedustajalta, tulisiko Suomen liittyä puolustusliitto Natoon. Enemmistö kansanedustajista toteaa, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut Suomen ja Euroopan turvallisuustilannetta.
Kokoomuksen Kai Mykkänen lupailee yhteistyötä rokotustahdin kiihdyttämiseksi, mutta penää päätöksiä nopeasti – "Eduskunta on jäämässä joulutauolle"
Rokotusvauhdin nopeuttamiseksi talkoisiin kutsutaan apuun niin eläköityneet terveydenhuollon ammattilaiset, opiskelijat, lähihoitajat, järjestöt kuin Puolustusvoimatkin.
Keskustan Juha Pylväs pahoittelee sanavalintaansa "elintasosurffareista", Saarikko komppaa: "Pitää olla rehellinen"
Pylväs pahoittelee provosoinutta sanavalintaansa torstaina omalla Facebook-sivullaan.
“Kesällä äänestyspaikkoja voi olla myös ulkona” – lähes kaikki Kaakon kansanedustajat pitäisivät kuntavaalit kesäkuussa
Kansanedustajat uskovat epidemiatilanteen rauhoittuvan kesään mennessä.
Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajien enemmistö luottaa koronarokotuksissa asiantuntijoihin – vain Ano Turtiainen tyrmää rokotteen
Vain yksi yhdestätoista Ylen kysymykseen vastanneista olisi valmis rokottamaan ensin siellä, missä koronatartuntoja on enemmän.
Harrastus tulee osaksi koulupäivää – Keski-Pohjanmaalle iso tukipotti valtakunnallisesta pilotista
Keski-Pohjanmaalla neljä kuntaa on lähtenyt mukaan kehittämään peruskoululaisille harrastuksia.
Kuntapolitiikkaa kiinnostaa kansanedustajia – Kaakkois-Suomen edustajat lähtemässä kilvan ehdolle
Kansanedustajat haluavat olla mukana myös kotikuntiensa päätöksenteossa, jotta tieto eduskunnan ja valtustojen välillä kulkee sujuvasti.

Perussuomalaisten ajatuspaja joutuu maksamaan osan valtionavustuksestaan takaisin "naisten tyranniasta" kertoneen kirjan takia
Perussuomalaisiin kytköksissä oleva Suomen Perusta menettää vajaan kymmenesosan 120 000 euron tuistaan.
Kososen vuoden kestänyt ministerin pesti päättyy – Annikka Saarikko palaa ministeriksi
Savonlinnasta kotoisin oleva Hanna Kosonen on toisen kauden kansanedustaja.

Mikkelissä päätöksenteon puheenjohtajat haluavat Varastokirjaston Mikkeliin – Pohjois-Savon kansanedustajat pitäisivät "kirjastojen kirjaston" Kuopiossa
Varastokirjaston siirtämistä on pohdittu vuosien ajan pääsemättä asiassa kuitenkaan tulokseen.

#Metoo nosti esiin kulttuurialan väärinkäytökset – Suomeen ehdotetaan eettisen toimielimen perustamista
Eettinen toimielin voisi jakaa moitteita tai huomautuksia.

Hallitus laajensi tekniikka- ja sote-alojen koulutusta – tarkoitus vastata osaajapulaan tietyillä aloilla ja alueilla
Lisäykset tuovat aloille noin 250-300 paikkaa, mutta eivät suoraa lisärahaa korkeakouluille.
Väistyvä ministeri Hanna Kosonen: Kulttuurin, tieteen ja liikunnan rahoitus on jatkossa täysin auki – ”Asia on ratkaistava syksyn budjettiriihessä”
Arkadianmäelle palaava tiede- ja kulttuuriministeri toivoo, että oman puolueen keskustan tilanne rauhoittuisi syksyllä.

Maahanmuuttajat korkeakouluun selvästi kantasuomalaisia harvemmin – eri taustojen vaikutus kouluttautumiseen selvitetään
Ministeri Hanna Kosonen: Jokaisen suomalaisen pitää päästä kurottamaan täyteen mittaansa.

Isojen festivaalien järjestäjät turhautuivat hallituksen linjauksesta: "Ei helpottanut tuskaa, vaan pahensi sitä"
Elokuussa sallitaan yli 500 hengen tapahtumat, mutta on epäselvää, millä ehdoin. Festivaalijärjestäjät haluavat tiedon kesäkuun aikana.
Kemin kulttuurilaitoksille 103 000 euroa koronatukea – jaetaan teatterille, taidemuseolle ja orkesterille
On tärkeää, että voimme auttaa toimijoita selviämään vaikeiden korona-aikojen yli, sanoo ministeri Hanna Kosonen.
Kotiteollisuus-yhtye sai 70 000 euroa korona-avustusta – myös Nuijamies ja Imatran kaupunkikeskustat saivat tukea
Eteläkarjalaiset kulttuurin toimijat ovat saaneet tiede- ja kulttuuriministeriöltä tukea koronavirustilanteesta selviämiseen.
Gov't loosens restrictions on restaurants, hospitals and gatherings
Further changes to travel restrictions may come early next week.

Keväällä pysähtyneen liikunta-alan tulevaisuus on epäselvä – "Ei ole itsestään selvää, että kaikki lapset ja nuoret palaavat seuratoimintaan"
Koronapandemian pitkäaikaiset vaikutukset Suomen liikunta-alaan selviävät vasta tulevaisuudessa.
Kulttuurin ja taiteen toimijoille korona-avustuksina lähes 21 miljoonaa euroa
Valtionosuutta saaville museoille, orkestereille ja teattereille tukea jaettiin yli 14 miljoonaa euroa.

Koululaiset pääsevät harrastamaan entistä helpommin, ja vielä ilmaiseksi – Suomen mallista tulee vihdoin totta
Lapset ja nuoret saavat itse kertoa, mitä he haluavat harrastaa.

Veikkausliigan sarjanousija on myynyt "liikaa kausikortteja" – kaikki eivät mahdu katsomoon, vaikka hallitus lievensi yleisörajoituksia
FC Haka myi toimitusjohtajan mukana talven aikana noin 2 600 kausikorttia. Perinteikäs seura on joutunut sopeuttamaan pelaajabudjettiaan.

Heinäkuussa urheilutapahtumiin pääsee yli 500 ihmistä: Suomen mestarijoukkueen pomolta mielenkiintoinen näkemys – "Päättäjille ei saa tulla kuvaa, että kaikki on hyvin"
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen kertoi uudesta linjauksesta tiedotustilaisuudessa torstaina.
Hallitus päättää yli 500 katsojan urheilutapahtumista lähiaikoina – urheiluministeri suhtautuu myönteisesti katsomoiden lohkomiseen
Urheilupiireissä on esitetty toivomus, että isommilla stadioneilla tietyn kokoisia alueita voitaisiin tarkastella erillisinä 500 katsojan alueina.
Perussuomalaisten ajatuspaja keskeyttää "naisten tyranniasta" kertoneen Jukka Hankamäen kirjan julkaisun – Halla-aho myöntää: Laadunvalvonta saattoi pettää
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ilmoitti aiemmin keskiviikkona, että OKM selvittää ajatuspajan julkaisua ja tutkii, onko se ristiriidassa valtionavustuspäätöksen kanssa.

Opetusministeri Andersson: Etäopetukseen voidaan turvautua syksyllä, jos koronatilanne sitä vaatii
Lakiesityksellä hallitus haluaa joustavoittaa opetuksen järjestämistä myös alueellisesti.

Ministerit kehuvat lisäbudjetin satsauksia joukkoliikenteeseen ennätyksellisiksi ja talot halutaan rakentaa nyt puusta
Hallitus sai eilen valmiiksi 5,5 miljardin euron suuruisen lisäbudjettiehdotuksen, jolla halutaan elvyttää taloutta.

Urheilutoimijat kaipaavat höllennystä hallituksen yleisörajoitukselle, suunnitelmat tuhansien ihmisten tapahtumille jo olemassa: "Viranomaiset varmasti ymmärtävät, kun on halua perehtyä"
Turussa on jo päätetty, miten Paavo Nurmi Gamesiin otetaan korkeintaan 3000 katsojaa turvallisesti sisään elokuussa. Imatralla riskiryhmäläiset pääsevät katsomaan Superpesistä suoraan autosta.

Urheilupomot penäävät helpotusta 500 hengen kokoontumisrajoitukseen jo heinäkuussa – ministeri Kosonen: "Toivon, että kesäkuu näyttää hyvältä ja voimme miettiä ratkaisuja uudelleen"
Kokoontumisrajoituksiin tulee helpotuksia kesäkuun alussa, kun 500 hengen tapahtumat mahdollistetaan erityisjärjestelyin.
Ministeri Kosonen ei ota kantaa Mirjami Penttisen tapaukseen, mutta pitää sopua hyvänä asiana: "Toimintakulttuurin pitää muuttua"
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen mielestä Suomessa ollaan urheilun eettisessä valvonnassa vasta alkumatkalla.
Ministeri Kosonen sanoo kansanedustajan suulla: Myös lähikontaktilajit voi aloittaa kesäkuussa
Markus Lohen (kesk.) saaman tiedon mukaan lähikontaktilajit voidaan aloittaa kesäkuussa järjestäjien, harrastajien ja lasten vanhempien harkinnan mukaan.

Moni yksityiskohta on yhä auki, kun Suomen uusi normaali alkaa – katso miten ja milloin elämäsi helpottuu
Koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten purku sai lahtölaukauksen maanantaina, mutta moni asia aiheuttaa päänvaivaa.

Ministeri Kosonen: Myös kulttuuritapahtumiin jopa 500 henkeä kerralla: "Järjestäjien estettävä ihmisten kasautuminen jonoihin ja sumppuihin"
Kulttuuri- ja taidealalla voi järjestää yli 50 hengen tapahtumia ja yleisötilaisuuksia. Aluehallintovirastojen ohjeistus yleisömääristä valmistuu lähiaikoina.

HIFK-kannattaja siirtäisi kausikortteja vuodella − SJK-fani pelkää, että vain rikkaat pääsevät katsomoihin: "Osa on ostanut viimeisillä rahoillaan"
Veikkausliigaseurojen kannattajat odottavat epätietoisina päätöstä siitä, ketkä kausikorttilaisista pääsevät katsomoon, kun otteluita pelataan rajatulle yleisömäärälle.

Urheilijoilla on kova palo pelikentille, mutta terveyspuoli huolettaa: "Jos kausi päätetään aloittaa, on pelaajien kesken puhuttava, kuka ylipäätään uskaltaa pelata"
Urheilusarjat voidaan käynnistää kesäkuun alusta, mutta sarjojen on vastattava moniin kysymyksiin ennen päätöksiä kauden aloittamisesta.
Urheiluministeri Hanna Kosonen: yleisöä saa päästää urheilutapahtumiin kesäkuun alusta alkaen – "Yleisötapahtumissa voi olla paikalla enemmän kuin 50 ihmistä"
Urheiluministeri Hanna Kosonen selventää Yle Urheilun haastattelussa urheiluväelle, mitä uudet kokoontumisrajoitukset tarkoittavat käytännössä.

Minister says sporting events can breach 50-person limit, but football season will need time to get started
Finland raised the limit on public gatherings to 50 from 1 June, but football might delay its return.

Liikunta ja urheilu saivat mieluisan signaalin – "Ilman tukea ei ole taloudellisesti kestävää aloittaa pesäpallossa ja jalkapallossa laajamittaisesti sarjoja"
Superpesis ja Jalkapalloliigat tarvitsevat lisää taloudellista tukea.
Miksi hallituksen koronatukipotista tuetaan ammattilaisurheilua, kun lapsia liikuttavat seurat kaipaavat euroja kipeimmin? Ministeri Kosonen: "Taustalla on tärkeämpi ajatus"
Urheiluministeri Hanna Kosonen korostaa, ettei tukea voi saada kahdesta eri paikasta.
Liikuntapaikoille myönnettiin yli 28 miljoonaa euroa, Olympiastadion sai kaksi miljoonaa
Kustannusarvioltaan yli 700 000 euron hankkeisiin myönnettiin yhteensä 20 247 000 euroa.

Government in talks on extending or easing coronavirus restrictions
Pressure is growing for the government to ease restrictions, but warnings of the risks involved continue.

Hallitus lupasi 20 miljoonaa euroa urheilulle, mutta rahoja pitää odottaa vielä ainakin 1,5 kuukautta – "Jokainen päivä ja jokainen viikko tuntuu pahalta ja vaikealta"
Huhtikuun alkupuolella tehty päätös hallituksen lisätalousarviosta odottaa edelleen eduskunnan hyväksyntää. Sillä välin seurojen ahdinko syvenee entisestään.