Uusimmat artikkelit
Katju Aro jättää Feministisen puolueen puheenjohtajuuden: "Minun on vaikeaa yhdistää palkkatyötä, vapaaehtoistyötä ja pienen lapsen yksinhuoltajuutta"
Katju Aron mielestä viisi vuotta toiminnassa ollut puolue on henkilöitynyt liikaa häneen. Yksinhuoltajana hän haluaa olla enemmän läsnä lapselleen. Puolue menetti kuntavaaleissa ainoan valtuustopaikkansa Helsingissä.
Vaihtoehtoiset hoitomuodot lääketieteen rinnalle, perustulo kaikille ja Suomi ulos eurosta – katso pienpuolueiden teemat kuntavaaleihin
Eduskunnan ulkopuoliset puolueet kohtaavat tänään illalla Ylen kuntavaalitentissä. Selvitimme, millaisia teemoja pienpuolueet ajavat näissä vaaleissa ja miksi niiden voi olla vaikea menestyä.
Maryan Abdulkarimin kolumni: Sensuuri ei ole lääke rasismiin
Sensuroimalla sisältöjä emme korjaa historiaa, ainoastaan välttelemme vaikeita keskusteluja, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.
Helsingissä suunnitellaan hätämajoituksen laajentamista
Kaikille asunnottomille halutaan katto pään päälle kansalaisuudesta huolimatta ja ympäri vuoden.
Feministivaikuttajat kertovat saavansa uudenlaista vihapostia – heille keksitään fiktiivisiä mielipiteitä
Emmi Nuorgam kertoo, että vihaposti vaikuttaa heikentävästi hänen jaksamiseensa.

Viisi kiinnostavaa juttua lauantai-iltaan: Konsolipelaaminen katoaa, arkinen askere lisää mikromuoveja, Juliana Tobonissa kiteytyy väestönkasvu
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon kiinnostavimpia juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.
Viisi huippujuttua sunnuntai-iltaan: Yhteisö, jossa lapset ovat kiellettyjä ja perussuomalaiset eivät ole vain unohdetun kansan puolue
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Kaksi päivää ennen vaaleja Katju Aro mietti, mihin puoluetoimisto perustettaisiin – Unelma pinkistä vallankumouksesta jäi vielä unelmaksi
Yle seurasi feministisen puolueen kampanjoinnin viimeisiä jännittäviä päiviä. Usko historialliseen vaalivoittoon murtui vasta illan pimettyä.

He saivat vähiten ääniä eduskuntavaaleissa Lapissa
Vähiten ääniä saaneiden joukossa on kolme sinisen tulevaisuuden ehdokasta.

Tiistaina äänessä Satakunnan pienpuolueet – kuuntele Radio Suomesta klo 9 jälkeen
Feministinen puolue, Liike Nyt, Piraattipuolue, SKP ja Tähtiliike ovat mukana Satakunnan pienpuoluetentissä tiistaiaamuna klo 9.10.

Hate speech, climate "propaganda": Starkly diverse views aired in small parties’ debate
Two party chairs said women should be required to serve in the military, while two others said global climate change is overhyped.

30 ehdokasta kampanjoi Lapissa pienpuolueiden riveistä
Uusia tulokkaita ovat Feministinen puolue, Paavo Väyrysen Seitsemän tähden liike ja Hjallis Harkimon vaalilista Liike Nyt.

Analyysi: SDP joutunee taistelemaan äänestäjistä Helsingissä – Äänet annetaan joko päästöttömälle tulevaisuudelle tai Suomen kulttuurin säilymiselle
Huoli ilmastosta sekä eriarvoistumisen lisääntyminen näkynee pääkaupungin äänestystuloksissa. Maahanmuuttajien vastustuksella on oma vankka kannattajakuntansa.

"Hävittäjähankinnat peruttava, 1 200 euron perustulo kaikille, opintolainat nollattava" – tätä kaikkea pienpuolueet lupaavat äänestäjille
Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen ei tule tenttiin, vaikka hänet on kutsuttu.

Extra-parliamentary parties band together ahead of April elections
Four political parties without a current seat in the Finnish Parliament have decided to form an electoral union, in the hopes of winning at least one MP post.

Pienpuolueiden yhteenliittymä haastaa eduskuntapuolueet Helsingissä – ”Näyttää, että saamme yhden ehdokkaan eduskuntaan”
Feministinen puolue, piraattipuolue, eläinoikeuspuolue ja liberaalit ovat muodostamassa Helsingin vaalipiirissä yhteisen vaaliliiton.

Maryan Abdulkarimin kolumni: Naneten tekijän mukaan kärsimys ei jalosta tai tee taiteesta parempaa
Olen kuullut joskus väitteen, että orjuus oli paha, mutta sen takia meillä on nyt soul, jazz ja hiphop. Väärin, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.
All Points North Podcast #12: Maryan Abdulkarim on myths about feminism, the #metoo movement and a divisive rail project in Lapland
All Points North kicks off the month of May with special guest, writer and activist Maryan Abdulkarim, who discusses her new book, "Ten Myths about Feminism". We also consider the #metoo movement in Finland and talk about a divisive railway project planned for Lapland.

Toimittajalta: Tasa-arvoa ei saada aikaan miehiä syyllistämällä
On hyödyllistä, että lasketaan, moniko nainen ja moniko mies pääsee esiin julkisuudessa. Mutta laskemisen olisi voinut aloittaa jo aiemmin.
All Points North Podcast #3: Diversity in Finnish media, looming labour strikes, Koskenkorva going public
This week's special guest is writer and activist Maryan Abdulkarim, with whom we discuss media diversity in Finland, industrial action and metro delays.

Police probe decision to move children's event for extreme nationalists' torchlit march
The National Police Board is to investigate a decision to move a children's event planned for the same square as an extreme nationalist march on Independence Day in Helsinki.

Herätys: Hovioikeus pui Talvivaaraa, feministiset puolueet kaupunkilaisten heiniä, sää jatkuu sateisena
Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Feministiset puolueet ovat kaupunkilaisten heiniä – Radikaalit aloitteet, kuten "miesvero", karkottavat äänestäjiä
Helsingin kaupunginvaltuustoon yltänyt feministinen puolue tähtää eduskuntaan. Ruotsalainen esikuva sai oman mepin.

Vieraana Pazilaiti Simayijiang ja Koko Hubara: Tuntuu että tähän asti feminismi on ollut tosi kankeata
Etusivussa käytiin suuri feminismikeskustelu, kun Hanna ja Jussi saivat vieraikseen Ruskeat Tytöt -julkaisun päätoimittajan Koko Hubaran sekä Feministisen puolueen perustajajäsenen Pazilaiti Simayijiangin.

Näitä asioita Helsingin uusi valtuusto haluaa ajaa: tärkeimpinä teemoina lapset, nuoret ja eriarvoistumisen pysäyttäminen
Ylen selvityksen mukaan Helsingin uusi kaupunginvaltuusto haluaa suunnata voimavaroja tulevana valtuustokautena erityisesti varhaiskasvatukseen ja koulutukseen.
Onko sinun tasa-arvosi sama kuin minun tasa-arvoni?
Kuntavaaliehdokkaiden puheet puhetaidon tutkijan puntarissa

Feminists and Pirates make breakthrough to Helsinki municipal council
Sunday’s local government saw the installation of completely new faces to the Helsinki city council, as electors elevated candidates from the Feminist and Pirate parties to office. The Centre's evergreen ex-MP and minister Paavo Väyrynen also returned to municipal politics running on a Christian Democratic ticket.

Paavo Väyrynen, feministit ja piraatit ryminällä Helsingin valtuustoon – Väyrynen haluaa jarruttaa kaupungin kasvua
Paavo Väyrynen palaa Helsingin kaupunginvaltuustoon. Myös feministinen puolue ja piraattipuolue saivat yhden valtuutetun pääkaupungin valtuustoon.

Suomeenkin puuhataan feminististä puoluetta – ”Meillä on nousussa rasistinen oikeistopopulismi”
Feministinen puolue pyrkii puoluerekisteriin. Sen mukaan vanhat puolueet eivät ole kunnolla sitoutuneet tasa-arvon edistämiseen.

Feministinen puolue pyrkii puoluerekisteriin
Feministiseksi puolueeksi itseään kutsuva puolueyhdistys pyrkii keräämään tarvittavat 5 000 kannattajakorttia ennen ensi vuoden kuntavaaleja.