Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Niitty, jossa kukkivia kukkia.

Nuhjaantuneiden parvekenarsissien sipulit voi kierrättää – Oulun kaupunki istuttaa narsissit Ainolanpuiston kupeeseen

Plaatansaaressa on keräysastia narsissien sipuleita varten, se sijaitsee huvimajassa. Oulun kaupunki puolestaan lahjoittaa tulppaanien sipuleita, kuten viimekin vuonna, samoin orvokin- ja lemmikintaimia.

Henkilö katselee kukkakaupan valikoimaa.

Pääsiäisen muodikkain kimppu sidotaan kuivakukkien ja tuoreiden kukkien yhdistelmästä – jutussa myös vinkit miten tulppaanit saa kestämään

Pitkät pyhät ja kotoilu ovat yhdistelmä joka saa kukkakaupan ovet käymään. Pääsiäinen on yksi vuoden myyntipiikeistä alan liikkeissä.

Vaaleanpunaisia tulppaaneja kirkkaassa Aalto-maljakossa

Vain yhden viikon tähden – tulppaanien matka sipulista kukiksi maljakkoon voi kestää puoli vuotta

Tulppaanikimppu kulkee usean käsiparin kautta, ennen kuin se päätyy maljakkoon. Matka Hollannista sipulina Suomeen ja kuluttajien koteihin ei suju hetkessä.

Tulppaanien sipuleita kostean mullan päällä.

Maisemasuunnittelijan vinkki: "Istuta narsisseja suojaamaan tulppaaneja myyriltä"

Kevään kukinnon onnistumiseksi kukkasipulit on syytä istuttaa kuohkeamultaiseen maahan, jonka lämpötila on alle kymmenen astetta. Alan asiantuntija muistuttaa, että sipulikukat eivät menesty, jos vesi seisoo kukkapenkissä.

Venäjän tulppaanifestivaalit

Pietarin tulppaanifestivaalilla kirjavaa väriloistoa – lähes 200 000 kukkaa kukkii vaan

Kirovin keskuspuistossa kukkii noin sata eri tulppaanilajiketta, joista 15 on äärimmäisen harvinaisia. Peitarin tulppaanifestivaali on maailman toiseksi suurin.

Rairuohoa, ruohon seassa koristepupu ja -tipu

Wednesday's papers: Restriction deliberations, remote working, ryegrass livestream and nappy waste

A shift in willingness to move afar, the ultimate pandemic pastime challenge and the growing issue of nappy waste.

hjhjh

Kevät on täällä! Puutarhan kevättyöt houkuttelevat ulos

Kevät on täällä! Tässä ohjeet puutarhan kuntoon laittamiseen

Maria Kylmäluoma haravan varsi kädessä

Puutarhuri suosittelee tarttumaan haravaan: "Ihminen tarvitsee lepoa ikävistä ajatuksista, puutarha jos mikä tuo sitä"

Puutarhan kevättyöt odottavat. Jos ei ulos pääse, voi sormet iskeä multaan sisälläkin.

Tähän istutetaan tulppaaneita Suonenjoen 150-vuotisjuhlien kunniaksi.

Suonenjoella istutetaan tulppaaneja 150-vuotissyntymäpäivien kunniaksi

Ihmiset pääsevät istuttamaan tulppaaneita Suonenjoen keskustaan, urheilukentän penkalle.

Raparperin taimi.

Uudet alkuperäiskasvien varmuuskokoelmat Naantaliin ja Turkuun

Luonnonvarakeskus valikoi kaksi uutta alkuperäiskasvien varmuuskokoelmien säilytyspaikkaa Varsinais-Suomesta.

Keväinen narsissipuisto Lontoossa 25. helmikuuta.

Kukkaan puhjennut keltainen narsissimeri hurmaa Lontoossa ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla Lontoossa ihasteltiin keväistä kukkamerta, Prahan eläintarhaan syntyi kirahvinpoikanen ja Rio de Janeiron täytti karnevaalihumu. Katso viikon kiinnostavimmat uutiskuvat.

Orvokkeja

Vettä, räntää ja yöllistä pakkasta – Marttaliitto: näillä vinkeillä avaat puutarhakauden

Tetenarsissin voi jo huoletta istuttaa, kertoo Marttaliiton johtava asiantuntija Asta Kuosmanen.

Narsisseja ruukussa puutarhalla.

Tampereen keskustaan tuli viime yönä 10 000 narsissia

Myös Patosillan kaiteet koristeltiin narsisseilla.

Hyasintti

Keskenkasvuiset kukat voivat tuottaa pettymyksen – Näin ajoitat joulun kukkaloiston

Pienimmät taimet eivät enää ehdi kukkaan joulun pyhiksi.

Hyasintin mukuloita ruukuissa odottamassa lämpimään pääsyä.

Enää kolme kuukautta jouluun – suomalaisten suosikkikukat odottavat jo juhlaa kasvihuoneiden hämärässä

Suomen suurin sipulikasvien kasvattaja, Partaharjun puutarha, on valmistautunut joulusesonkiin heinäkuusta lähtien.

Keukenhofin tulppaanipeltoja Alankomaissa 19. huhtikuuta.

Tulppaanipelto kuin raanu, loukkaantunut Zlatan ja viikon muita uutiskuvia

Tulppaanipellon ja jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin lisäksi kuvissa on muun muassa viiniköynnösten suojelua Alpeilla ja tulista väittelyä Puolasta. Tässä poimintoja viime viikolta.

Pandat

Keskiviikko 5.4.2017 (radio)

Kiinan presidentti Suomessa. Pandojen tulo Ähtäriin on nyt varmaa. Kiina on tärkeä Suomen taloudelle. Kansallismuseo antaa saamelaisten tavarat takaisin Lappiin. Suomessa kasvaa tänä talvena 80 miljoonaa tulppaania.

Crossfire-tulppaaneja

Tulppaani noussut suosikkikukaksi – yli 40 miljoonaa sesonkikukkaa lähtee Pieksämäeltä

Tulppaanin kasvattaminen on kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella Suomessa. Käynnissä olevalla sipulikukkasesongilla Suomessa kasvatetaan 81 miljoonaa tulppaania, joista puolet Pieksämäellä.

Yksinäinen narsissi.

Löysitkö tänään työmatkallasi narsissin? – Tempauksella halutaan lisätä tietoutta kotimaisista kukista

Kukkia on jaettu kymmenellä paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Tarkoituksena on ilahduttaa ihmisiä ja lisätä tietoisuutta Suomessa kasvatetuista kukista.

Ensimmäiset liki kolmetuhatta sipulia kylvettiin maanantaina puoliltapäivin Kaunialan sairaalan pihalle Kauniaisiin talkoovoimin.

Miljoona kukkaa juhlii satavuotiasta Suomea – kasvata lukumäärää istuttamalla omat sinivalkoiset kukat

Ensimmäiset Suomi 100 -juhlavuoden kukkasipulit istutettiin maanantaina Kaunialan sairaalan pihalle.

Reijo Kujala ja tulppaanipuu

Reijon pihalla talvehtii harvinainen tulppaanipuu ja jukkapalmu – sadat yksityiset puutarhat ympäri maata avautuvat taas

Tulppaanipuu on Suomen korkeuksilla erittäin harvinainen, ihan tavallista ei ole jukkapalmunkaan talvehtiminen puutarhassa. Valtakunnallisessa Avoimet puutarhat -päivässä sunnuntaina on mukana noin 500 puutarhaa eri puolilta maata. Tapahtumassa pääsee tutustumaan niin jyväskyläläisen Reijo Kujalan puutarhan lukuisiin erikoisuuksiin, Veijo Rönkkösen patsaspuistoon Parikkalassa kuin yllätykselliseen SaraGardeniin Lahdessa.

omenapuu kukkii

Juuri nyt on aika tallentaa kukkameri kuviin – lähetä kauneimmat kuvasi!

Kevään kukinnot hehkuvat väreissä. Esimerkiksi omenapuiden kukinta on parhaillaan poikkeuksellisen runsas.

Narsissin kukka mullan seassa.

Teatterisillan narsissit jaettiin ennätysvauhtia

Turun kaupungin ilmaiseksi jakamat narsissit katosivat Teatterisillalta tänä vuonna vartissa. Viime vuonna jako kesti noin tunnin.

Kevätnarsisseja istutetaan suuriin ruukkuihin Tampereen kaupungin puutarhan pihamaalla.

Tampereen omat narsissit purkitetaan viimeistä kertaa – katso upeaa kukkaloistoa

Tampereen kaupungin puutarhureilla on pääsiäisviikolla multaa sormissaan, kun kevään ensimmäiset istutukset laitetaan valmiiksi. Keltaisenaan hohtavat narsissit viedään keskustaa koristamaan pääsiäiseen mennessä.

Hyasintti.

Viisi varmaa konstia saada joulukukka hengiltä ennen aikojaan

Jos panet hyasintin talon lämpimimpään paikkaan tai uitat joulutähden päivittäin, voit olla varma, että kukkaloistosta nauttiminen jää lyhytaikaiseksi iloksi. Ota talteen vinkit joulukukkien hengissä pitämiseen.

Hortonomi Tiia Ritamäki valmistelee asiakkaalle toimitettavaa istutusta. Tuija, jonka juurella kanervia

Oi ihana marraskuu! Nyt säästetään sähkölaskussa, istutetaan tulppaaneja ja ehkä maalataankin

Lämmin syksy tarjoaa kuluttajalle ilon arkeen, ainakin pienempänä sähkölaskuna ja pidempänä istutuskautena. Silti narsissit on syytä tänä syksynä jo unohtaa, ja maalausyrittäjä kehottaa kunnon tuumaukseen ennen talotalkoita.

Syksyn istutuspuuhat.

Työnnä kukkasipulit multaan nyt – riittävillä istutuksilla takaat keväisen väriloiston

Tulppaanit, narsissit ja muut sipulikukat ehtii vielä panna multiin. Ruukussa kasvattavan kannattaa muistaa, että luvassa pitää olla kyllin viileät oltavat.

Kukkasipulit sujahtavat maanrakoon konevoimin.

Helsingin vihervuoden kukkasipulit istutettiin konevoimin – video

Helsinki kokeilee ensimmäistä kertaa kukkasipuleiden istuttamista koneellisesti. Ruotsista tuodun hollantilaisen superkoneen avulla maahan laitetaan yhteensä lähes 100 000 sipulia eri puolille Helsinkiä. Pohjois-Tapiolan koulun TET-harjoittelija Tilda Talli selvitti miten homma hoituu. Haastateltavana Riitta Partanen Rakennusvirastosta.

Tulppaaneja

Superkone mättää maahan 25 000 kukkasipulia tunnissa

Helsinki kokeilee ensimmäistä kertaa kukkasipuleiden istuttamista koneellisesti. Koneen ansiosta pystytään tekemään istutuksia laajoille alueille nopeasti.

Narsisseja

Narsissit hävisivät tällä kertaa luvan kanssa Teatterisillalta

Ilmaiseksi jaetut kukat vietiin koteihin noin tunnissa. Aiemmin keväällä kukkia on varasteltu.

Villisikojen tuhoja Marttilan kylässä Lappeenrannassa.

Villisikalauma myllertää talojen pihoja Lappeenrannassa

Villisiat ovat käyneet tekemässä täystuhoa pihoissa jo kahtena yönä.

Turun Teatterisillan narsissilaatikoista ainakin kuusi on tyhjennetty.

Vähävarainen viherpeukalo vei narsisseja Turun Teatterisillalta

Teatterisillan ylittäjää kohtasi torstaiaamuna lohdutun näky, sillä useita narsissilaatikkoja oli tyhjänä. Kukat saivat olla rauhassa runsaan viikon.

Lapio lumihangessa.

Yritätkö vauhdittaa kevään tuloa väkisin? Näin nurmikko kiittää

Keväällä moni levittelee lapiolla pihaltaan lumia nopeuttaakseen sulamista ja pihan kuivumista. Puutarhurit muistuttavat, että lumi myös suojaa kasveja. Lapioimalla lumipeitettä voi epähuomiossa myös vaurioittaa kasveja.

Narsisseja Tampereen keskustorilla

Säästä viis – narsissit toivat kevään Tampereelle

Tamperelaiset ovat tottuneet varmaan kevään merkkiin eli narsissien keltaisuuteen keskustan kaduilla. Kukat kestävät jopa 10 asteen pakkasta, mutta eivät ilkivaltaa.

Puutarhuri hoitaa tulppaaneja

Keittiöpuutarha kasvoi miljoonien tulppaanien puistoksi

Hollannissa voi käydä ihmettelemässä seitsemän miljoonan kukkasipulin puistoa joka kevät. Puutarhuri Bejk hoitaa päivät suorissa riveissä kasvavia sipulikukkia ja illat villiä kotipuutarhaansa.

Maanantaiamuna narsisseja purettiin kuorma-auton lavalta Teatterisillalla.

Kevät tulee vaikka hyytävässä viimassa – Turun Teatterisilta sai narsissinsa

Kaupunki juhlistaa kevättä tuomalla jälleen perinteiset narsissit Teatterisillalle ja Yliopistonkadun kävelykadulle. Narsisseja on yhteensä noin 11 000.

Narsissin varsia kohmeisessa maassa

Kevään merkit jälleen aikaisessa – lähetä kuva tai kerro, mitä näit

Ovatko leuto sää ja kevätaurinko herätelleet lähiympäristösi luontoa tavallista aiemmin kevääseen? Mitä kevään merkkejä olet ylipäätään jo huomannut? Jaa kuvasi tai havaintosi!

Turun Lilja Runebergin puistossa.

Heraldinen lilja jäi Turussa naisen jalkoihin jo 20-luvulla

Mikäli satunnainen markkinointiviestinnän kuluttaja kaipaa uusia katsantokantoja heraldiseen liljaan, niin Lilja-patsaalla se onnistuu. Siinä se nimittäin on: kiveen hakattuna, kolmiulotteinen lilja, Turussa ja Lilja-patsaan alaosassa.

Narsissist kukassa.

Brittiviranomaiset huolestuivat: Kauppojen estettävä asiakkaita syömästä narsisseja

Terveysviranomaiset ovat ohjeistaneet myymälöitä sijoittamaan kukkaosaston kauas vihannesosastosta väärinkäsitysten välttämiseksi. Myös varoituslaput ovat hyödyllisiä.

Kuvassa erivärisiä tulppaaneja.

Tulppaani on selvinnyt taudeista ja pörssikuplasta – sipuli on kelvannut myös lautaselle

Tulppaaneista puhuttaessa hyppää ensimmäisenä mieleen Hollanti. Väriä talven harmauteen tuovan kukan juuret ovat kuitenkin huomattavasti kauempana. Tulppaani on kokenut historiansa varrella villityksen, josta historia hakee vertaistaan.

Aaro Romppanen, tulppaaniviljelmä

Suomessa viljellään ennätykselliset 65 miljoonaa tulppaania

Suomalaiset ovat tulppaanihullua kansaa. Tulppaaneja viljellään tänä vuonna enemmän kuin koskaan ennen, noin 65 miljoonaa kappaletta. Olemme maailman ahkerimpia kukan ostajia asukaslukuun suhteutettuna. Tulppaania viljelevien puutarhojen määrä ei sekään ole laskenut.

Suomalaiset ostavat yhä useammin valkoisia joulukukkia, muun muassa hyasintteja ja tulppaaneja.

Näin viisi suosituinta joulukukkaa ujuttautuivat suomalaisten koteihin

Suomessa suosituimpia joulukukkia ovat hyasintti, joulutähti, ritarinkukka, tulppaani ja atsalea, tässä järjestyksessä. Miten ne löysivät tiensä olohuoneiden pöydille ja näyttäviin jouluasetelmiin? Lue joulukukkien lyhyt historia.

Joulutähtiseinä.

Ylipuutarhurin neuvo: sipulikukat viileään, etelän tulokkaille tasaista lämpöä

Joulu tuo koteihin liudan sesonkikasveja, joilla jokaisella on yksilölliset hoitotarpeensa. Kurkkaa vinkit tutuimpien kukkien hoitamiseen.

Hyasintteja

Pieksämäeltä lähtee tulppaaneja myös Venäjälle

Uuden hallin rakentaminen mahdollistaa Pieksämäellä toimivan Partaharjun puutarhan tuotannon kasvattamisen.

Ryhmä lapsia ja aikuisia istuttaa kukkasipuleita.

Luonto tekee lasten koulupäivistä hauskempia

Loimaalainen Kojonkulman koulu on erikoistumassa luontoon. Matematiikan tunnilla voidaan mitata marjoja ja kuvaamataitoa varten haetaan ainekset luonnosta. Koulupäivät ulkona tarjoavat vastapainoa vapaa-ajan pleikkareille ja televisiolle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle