Uusimmat artikkelit
Viiden hengen perhe lähti reilaamaan seitsemäksi viikoksi Eurooppaan – se maksaa jopa 15 000 euroa, vaikka kaikesta pyritään säästämään
Somevaikuttaja Saana Opacic arvelee, että muualla Euroopassa ollaan lapsimyönteisempiä kuin Suomessa. Hän jakaa vinkkinsä interrail-matkailuun pienten lasten kanssa.
Kaisa, 16, haluaa nähdä erilaista elämää ja Reija, 50, etsii omia rajojaan – Interrail on tarjonnut elämyksiä jo 50 vuoden ajan
Vuonna 1972 aloitetun interrailin suosio on jälleen kasvussa. Monet vuosia sitten reilanneet tekevät nyt nostalgiamatkoja ja erityisesti nuoria kiinnostaa junamatkailun ympäristöystävällisyys.
“Oli sitä patonkia jo Haukiputaallakin nähty, mutta olihan se parempaa Pariisissa” - laulaja Jukka Takalon interraililla Madonna raikasi ja Eurooppa yhtyi laudat natisten
Reppu selkään, matkashekit salataskuun ja kohti Pariisia.

Ilmaiselle, EU:n kustantamalle Interrail-matkalle pääsee tänä vuonna jo lähes 700 nuorta suomalaista – uusi haku alkaa keväällä
EU-komissio haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua paremmin Eurooppaan ja tukea heitä koronan keskellä. Ilmaislippujen määrä on kasvanut vuodesta toiseen.
VR:n lomalippua hankittu toistaiseksi niukasti
VR:n uutta lomalippua on hankittu vasta joitakin satoja. Lomalippua on markkinoitu kotimaisena Interrailinä, jolla voi matkustaa VR:n lähi- ja kaukojunissa rajattomasti pisimmillään yhdeksän päivän ajan.
Turistit ovat pilanneet matkailun!
Matkustamisesta on haihtunut hohdokkuus.
Kannattaako suunnitella reissua kesälle, pääseekö kielikurssille, onnistuuko vaihtovuosi? Tämän tiedämme koronan vaikutuksista nyt
Kevään matkat kannattaa unohtaa jo nyt, mutta epidemia voi vaikeuttaa ulkomaille lähtöä myös kesällä ja syksyllä.

Britannia pysyy sittenkin osana Interrail-aluetta – arvostelu johti U-käännökseen
Sopimus interreilaamisen jatkumisesta ennallaan syntyi "voimakkaan reaktion" seurauksena.

Interrail-passia ei voi ostaa Britanniaan enää ensi vuonna – junayhtiöt eivät päässeet sopuun
Rautatieyhtiöiden mukaan Britannian EU-ero ei ole vaikuttanut päätökseen. Brittiyhtiöt tarjoavat tilalle omaa passiaan.

Miksi on niin vaikeaa saada suoria junayhteyksiä eri Euroopan maiden välille? Yle listasi viisi syytä
Tässä ovat keskeiset pullonkaulat, jotka estävät Euroopan yhteistä raideliikennettä.

Ilmastoahdistuksen ei tarvitse estää matkustamista – "Maata pitkin matkustamisessa matka itsessään on jo päämäärä"
Onhan se hullua, että ympäristölle haitallisin tapa on edullisin matkustaa, sanoo Maata pitkin -matkamessuja järjestävä Inari Virkkala.

Ilmastohuoli sai interrailin hurjaan kiitoon – Äiti ja tytär Toivanen valitsivat junan Nizzan-reissulle: “Hintaa lentämiseen ei edes verrattu“
Interrail-korttien myynti kasvoi vuoden alussa 20 prosenttia. Aiempina vuosina kasvu on jäänyt murto-osaan.

EU tarjoaa taas ilmaisia junalippuja 18-vuotiaille – viime vuonna 30 000 pääsi matkustamaan ympäri Eurooppaa
Hakuaika on käynnissä toukokuun 16. päivään asti. Jaossa on 20 000 matkalippua.

Ahdistaako lentäminen? Kokosimme viisi vinkkiä, miten pääset alkuun maata pitkin matkustamisessa
Keräsimme Maata pitkin –matkamessuilta vinkkejä siihen, miten tavallinen turisti voi vaihtaa ilmastoa kuormittavan lentomatkustamisen ympäristöystävällisemmäksi.

Junamatkailua Euroopassa jopa kympillä per päivä – Interrail-lipun saa nyt peräti kolmeksi kuukaudeksi
Junayhtiöiden Interrail yrittää saada uusia matkustajia entistä pitempikestoisilla matkalipuilla.

Wednesday's papers: Activation model cost, lifelong learning and Interrail applications
Papers on Wednesday report on the cost of cuts to unemployment benefits, a drive to promote short, free university courses and the chance of free rail passes.

Haluatko EU:n rahoilla reilaamaan? Haku 18-vuotiaille alkaa tiistaina, lippuja tarjolla 160 suomalaisnuorelle
Hakijan pitää osata vastata viiteen EU-aiheiseen kysymykseen. Suomalaisnuorille tarjolla lienee käytännössä myös laivalippuja.

Eurooppa-päivää nuoret! Siis mitä ja miksi?
Tänään on taas se Eurooppa-päivä. Eli se päivä, jolloin tosi harvassa salossa Suomessa liehuu Euroopan unionin tähtilippu. Aivan kuin koko EU:ta ja Suomen jäsenyyttä piiloteltaisiin. Ei ihme jos nuorten 18–24-vuotiaiden äänestysprosentti oli vaivaiset kymmenen prosenttia vuoden 2014 eurovaaleissa.

Jos olet 18-vuotias, saatat lähteä kesällä EU:n tarjoamalle ilmaiselle Interrail-matkalle
EU-komissio haluaa tarjota nuorille aikuisille mahdollisuuden tutustua paremmin Eurooppaan.

Kun lomamatkalle lähdettiin vielä pyhävaatteissa – ujot suomalaiset ovat sadassa vuodessa oppineet matkailun salat
Yle Uutisten juttusarjassa perehdytään suomalaisten arkeen Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi.

EU:n aie nuorten ilmaisesta Interrail-kortista typistyi – vain noin 5 000 opiskelijaa saa kortin
Euroopan komission mukaan parlamentin esitys olisi tullut liian kalliiksi.

EU täyttää 60 vuotta – näistä se muistetaan: säänteli kurkkujen käyryyttä, avasi rajat ja toi euron
Myöhäiseen keski-ikään ehtinyt EU viettää huomenna syntymäpäiviään: Rooman sopimuksen solmimisesta on lauantaina kulunut 60 vuotta.

EU harkitsee: Interrail-kortti kaikille 18-vuotislahjaksi – VR mukana, jos EU maksaa kaiken
Ehdotuksen taustalla on huoli nationalismin kasvusta ja, että nuoret menettävät uskonsa EU:hun.

Mikä synttärilahja! EU-aloite antaisi ilmaisen InterRail-passin jokaiselle 18-vuotispäiväänsä juhlivalle eurooppalaiselle
Aloitteen tekijöiden mielestä passi auttaisi nuoria tuntemaan yhteenkuuluvuutta Eurooppaan.

Hätä ei lue lakia – ilkivalta ja epäsiistit asiakkaat kiusana yleisissä käymälöissä
Moni kaihtaa asioimista yleisissä käymälöissä viimeiseen asti. Tuhrittu, siivoton ja haiseva hotelli helpotus ei houkuttele kuin pahimmassa hädässä. Parhaiten käytössä kestävät automaattivessat, mutta ne ovat kalliita.

"En olisi uskonut, että Eurooppa on kaikkea tätä" – toimittajamme matkusti Euroopan halki
Toimittaja Antti Kuronen lähti interrailille halki Euroopan kysyäkseen eurooppalaisilta, mitä kriisien keskellä kärvistelevälle Euroopalle tapahtuu. Matka alkoi Mustanmeren mafiakaupungista Constantasta Romaniasta ja päättyi Atlantin äärelle, Pohjois-Ranskan Calais'hin.

Amerikkalaisen transnaisen unelma Euroopasta
Wienissä reilaava toimittaja Antti Kuronen tapaa Pride-kulkueen osanottajia kaduilla ja Eurooppaa ihannoivan transnaisen hostellissa, jota Pekka Haavistokin on suositellut. Antin tapaama Kassandra haluaa muuttaa Europpaan ja pitää maailmalla tapaamiaan suomalaisia avoimina ja rohkeina.

"Kyllä meinasi maalaispoika pyörtyä, kun nousi metrosta!" – Tässä lukijoiden unohtumattomimmat reilimuistot
Yksi nukkui laukkukärryssä asemapihalla, toinen todisti romanttista elokuvakohtaamista junalaiturilla, kolmatta heitettiin kivillä ja pulloilla Belfastissa. Kiskot ovat vieneet nuoria seikkailemaan ja kokeilemaan siipiään Eurooppaan jo yli 40 vuotta – keräsimme lukijoiden mieleenpainuvimpia interrail-muistoja vuosien varrelta ja peilasimme niitä reilaamisen historiaan. Juttu on julkaistu vuonna 2016.

Kooste päivän Eurooppa-jutuista: Kuka on tyypillinen Brexit-kannattaja ja mitä romanialaiset ajattelevat EU:sta?
Yle seuraa tiiviisti valmistautumista Britannian EU-äänestykseen eri puolilla Eurooppaa. Britit äänestävät jäsenyytensä jatkosta tasan viikon päästä 23. kesäkuuta.

Lakinainen mafiakaupungissa: “Olen ylpeä, suoritin yliopiston maksamatta lahjuksia kertaakaan”
Onko Eurooppa hajoamassa? Toimittaja Antti Kuronen lähti interrailille kysymään asiaa eurooppalaisilta. Matka alkaa Mustanmeren mafiakaupungista, missä Kuronen törmää tulevaisuudenuskoon ja korruption ränsistyttämiin arvokohteisiin.

Isä nappasi tyttären mukaan interrailille: "Lujittaa välejämme"
Kari-Matti ja Saara Haapala pakkasivat reppunsa, sillä nyt isää ja tytärtä odottaa matkaseikkailu ympäri Eurooppaa. He toivovat sen lujittavan välejään. Ehkä alkumatkaa värittäneet kahinatkin karisevat matkalla.

Pakkasitko sinäkin rinkkasi? Kerro meille unohtumattomimmat reilimuistosi
Reppu selkään ja menoksi! Interrailaamisen kulta-aikaa elettiin Suomessa 1980-luvulla, mutta edelleenkin meillä ostetaan tuhansia reilikortteja vuosittain. Yle kerää nyt lukijoiden mieleenpainuvimpia interrailausmuistoja vuosien varrelta.

Lomaromanssi olikin elämänikäinen rakkaus – "Toiseen voi rakastua uudelleen ja uudelleen"
Lomaromanssista kolmekymmentä vuotta sitten alkanut Delhan pariskunnan rakkaustarina on esimerkki siitä, että hyvä suhde kestää huonotkin ajat. Kasvatuspsykologin mukaan kestävän parisuhteen tunnistaa siitä, että siinä on lupa olla eri mieltä.

Tänne au pair ja interreilaajakin voi turvautua – Merimieskirkko kokoaa suomalaisia kaukana kotoa
Marjaana Härkönen johtaa Lontoon suomalaista merimieskirkkoa vuodenvaihteesta eteenpäin. Punkaharjun kappalainen aikoo tehtävässään suhtautua kaikkeen uuteen avoimesti ja olla vapaaehtoisvoimin ja -varoin pyörivän yhteisön palvelija.

Suomen kovin graffititaiteilija: En hae tästä jännitystä
Suomen kansainvälisesti menestynein graffititaiteilija EGS on nyt suositumpi kuin koskaan. Hän on myös ensimmäinen graffitimaalaaja, jolta Kansallisgalleria on ostanut teoksen kokoelmiinsa.

Huumeita kehonsisäisesti salakuljettava on yhä useammin nainen
Tullin mukaan huumeiden ammattimainen salakuljetus kehonsisäisesti on lisääntynyt huomattavasti. Naisten osuus kuriireista on kasvanut viime vuosina. Myös lapsia käytetään apuna viranomaisten hämäämiseksi.

Huippusuositun Meppigallerian ehdokasvideoita katsottu jo yli miljoona kertaa
Myös ympäri Eurooppaa reissaavien Even ja Seanin eurovaalijutut ovat olleet erittäin luettuja Ylen sivuilla.

Eve Väyrynen: Lounaani rasistin kanssa
Suomessa omia ennakkoluuloja ymmärretään peitellä, kun taas Unkarissa rasisti voi laukoa mielipiteitään avoimesti, kirjoittaa Itä-Euroopassa interreilaava toimittaja Eve Väyrynen.

Tunna interrail-dokkarissa: Lähdin lukion ekalla, enkä voinut lopettaa
Mistä interrail sai alkunsa? Se päivä muutti Suomen -sarjan jaksossa kerrotaan, miten reilaus mullisti suomalaisten matkustamisen. Mukana muun muassa Tunna Milonoff ja Riku Rantala.

Jarmo Mäkilä ja poikien totinen maailma
Taiteilija Jarmo Mäkilä on tehnyt 40-vuotisen uran kuvataiteilijana. Sarjakuvien, kollaasien, työläis- ja punkkariaiheiden kautta hän on päätynyt tutkimaan maalauksissaan lapsuuttaan. Mäkilän näyttely "Maskuliinista vatsastapuhumista" on esillä helsinkiläisessä Galerie Forsblomissa.

Tätireilaaja ei reissussa rällää, vaan kaupunkiseikkailee
Pitkäaikainen unelma kävi toteen, kun Sonja Risikko antoi itselleen 50-vuotislahjaksi aikuisten interrail-matkan. Tätireilaaja ei ollut Euroopan raiteilla mikään kummajainen, vaan vanhempia matkailijoita kuhisi ympärillä. Innoissaan Risikko sukelsi Nizzan kesään ja nuuski eurooppalaiskaupunkien sykettä.

Kiskojen kolke koukuttaa yhä
Interrail täyttää 40 vuotta. Reilaaminen ei ole enää pelkästään nuorten etuoikeus, sillä reilipasseja on tätä nykyä tarjolla myös senioreille ja keski-ikäisille.

Pekka Haavisto rautatieasemalla
Vihreiden presidenttiehdokkaalle Pekka Haavistolle rautateillä on erityinen merkitys. Hän kertoo olleensa monesti interraililla ja tutustuneensa siten maanosaamme. Haavisto ehdotti kuvauspaikaksi Helsingin rautatieasemaa.
Junamatkailu lisääntyi kesällä
Kaukojunilla matkustettiin alkuvuonna ja kuluneen kesän aikana hieman viime vuotta enemmän. Kaikkiaan junamatkoja tehtiin tammi-elokuussa 2,6 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Aikuisetkin innostuivat reilaamaan
InterRail-matkustamisen suosio on taas kääntynyt kasvuun. Junamatkalle Eurooppaan lähtevät nyt entistä enemmän etenkin aikuisten reililipulla matkustavat yli 26-vuotiaat.

Ikäreilaajat valloittavat Eurooppaa
Interrail pitää pintansa edelleen. Viime vuonna Interrail-korttien myynti kasvoi kymmenyksellä edellisvuoteen verrattuna. Uutuutena on yli 60-vuotiaiden Interrail-kortti. Kerro omista Interrail-kokemuksistasi.

Valokuvamuisto: Ihmiset tekevät elämästä elämisen arvoisen
Toiset ihmiset tekevät elämästä elämisen arvoisen, sanoo hämeenlinnalainen näyttelijä Matti Nurminen. 80-luvun Interrail-reissulta on muistoissa esimerkiksi diskoilta nuorison kanssa.
Finland's Oldest Citizen Turns 111
Finland's oldest resident, Aarne Arvonen, turned 111 on Monday. The centenarian, who resides in Järvenpää, was born in Helsinki in 1897 when Finland was under the rule of Tsar Nicholas II.
Suomen vanhin asukas on nyt 111-vuotias
Suomen vanhin asukas Aarne Arvonen täyttää tänään maanantaina 111 vuotta. Nykyisin Järvenpäässä asuva Arvonen syntyi Helsingissä, tsaari Nikolai II:n valtakaudella, elokuun neljäntenä vuonna 1897.