Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ursula von der Leyen ja Giorgia Meloni.

Von der Leyen ja Meloni vierailivat saarella, jonne on tullut päivissä enemmän siirtolaisia kuin siellä on asukkaita

Italia on pyytänyt EU:lta apua siirtolaisten määrän kasvun vuoksi. Lampedusan saarelle tuli alkuviikosta kolmen päivän aikana veneillä 8 500 ihmistä.

Ihmisiä lihakaupan ikkunan edessä.

Tietosi Italian keittiön ihanuuksista ovat todennäköisesti valetta – professori kertoo totuuden pizzasta ja tiramisusta

Italian kansallismielinen hallitus suunnittelee epämääräistä hanketta, jossa halutaan tuoda tarkastajat italialaisravintoloihin ulkomailla. Vastakkaisia näkemyksiä esittävä professori joutui viharyöpyn kohteeksi.

Meloni: Olen valmis pääministeriksi

Analyysi: Putinin vodkapulloista tuli kivi Italian uuden pääministerin kenkään

Giorgia Meloni puhuu tiukasti Venäjää vastaan, mutta arvokonservatiivisen oikeistohallituksen muut johtajat eivät.

En pidä hänestä, mutta hän on se, mitä Italia nyt tarvitsee, sanoo roomalainen Andrea Rizzoni

Oikeistopopulistien voitto Italiassa nosti fasismi-sanan pinnalle ja kertoo nykytrendistä Euroopassa, jossa leviää sääntöjen vastaisuus

Ylen haastattelemat asiantuntijat ennakoivat eripuraa populistien kesken. Erimielisyys vallitsee jo Venäjän hyökkäyssodasta.

Giorgia Meloni.

Giorgia Meloni piti jo voittopuheen: "Haluamme yhdistää italialaiset!"

Laitaoikeistolaisen liittouman johtaja Giorgia Meloni esiintyi yöllä maltillisin äänenpainoin ja lupasi edustaa kaikkia italialaisia. Hän olisi ensimmäinen nainen pääministerinä Italiassa.

Italian vaalitulos saattaa enteillä Euroopan Unionin vakauden heikentymistä, arvioi Jenna Vehviläinen Roomassa

Mitä sinun tulisi tietää Italian vaaleista? Asiantuntijat kertovat kolme tärkeintä pointtia

Italiassa hallitukseen voi nousta paatuneita EU-kriitikkoja, joista osa kyseenalaistaa Venäjä-pakotteet. Maalla ei kuitenkaan olisi varaa kiistoihin Brysselin kanssa.

Giorgia Meloni står på en scen med Fratelli d'Italias logga bakom.

Italiassa puolueet avasivat vaalikampanjansa – gallupeja johtava laitaoikeiston Italian veljet arvosteli EU:ta ja lupasi kitkeä laitonta maahanmuuttoa

Italiassa pidetään parlamenttivaalit syyskuun 25. päivä. Vaalit on gallup-mittausten valossa voittamassa konservatiiviblokki ja pääministeriksi nousemassa Italian veljet -puolueen Giorgia Meloni.

Italian veljet-puolueen johtaja Giorgia Meloni Italian parlamentissa heinäkuussa.

Italian vahvin pääministeriehdokas on äärioikeistolainen nainen – tutkija: äänestäjiä kiinnostaa talous, ei poliitikkojen kytkökset Venäjään

Syyskuun vaalien ykkösnimeksi on noussut Italian veljet -puolueen Giorgia Meloni. Karismaattisesti esiintyvä oppositiopoliitikko on jättänyt varjoonsa ex-sisäministeri Matteo Salvinin ja ex-pääministeri Silvio Berlusconin.

Wojciech Bakun pitää tpaitaa kasvojensa edessä jossa Putinin kuva ja Matteo Salvini seisoo vierellä.

Ranska ja Italia kannattavat Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta soraääniäkin löytyy – osa vastustaa Natoa, osa haluaa miellyttää Venäjää

Suomen Nato-jäsenyyttä vastustavat puolueet Ranskassa ja Italiassa ovat Nato- ja EU-vastaisia. Osalla on myös kerrottu olevan tiiviit välit Venäjän ja Vladimir Putinin kanssa.

Puolalaiskaupungin pormestari antoi Salvinille Putinin kuvalla varustetun t-paidan

Puolalainen pormestari antoi Matteo Salvinille lahjaksi Putin-paidan: "Pyydän, että vierailette vastaanottokeskuksessa, jos puette sen päällenne"

Italialaispoliitikko Matteo Salvini kertoi vierailevansa Puolassa, jotta maat löytäisivät tapoja auttaa pakolaisia. Salvini on aiemmin käyttänyt samanlaista Venäjän presidentti Vladimir Putinin kuvalla painettua t-paitaa muun muassa EU-parlamentissa.

Viktor Orban suutelee Marine Le Penin kättä.

Populistit yrittivät jälleen perustaa yhteistä voimaryhmää EU-parlamenttiin – rintamaa hajottaa eripuraisuus niin Venäjästä kuin koronatuistakin

Varsovaan kokoontui yli kymmenen puolueen edustajia, muun muassa Ranskan Marine Le Pen ja Unkarin Viktor Orbán. Merkittävin kotiin jäänyt oli Italian Matteo Salvini.

Anders Vistisen, Geert Wilders, Tomio Okamura, Matteo Salvini, Marine Le Pen, Joerg Meuthen, Laura Huhtasaari.

Laura Huhtasaari julisti kesällä suuren liittouman syntyneeksi, mutta sitä ei ole oikeasti olemassa – lue 6 syytä, miksi populistien yhteistyö ei EU:ssa onnistu

Euroopan oikeistopopulistit ovat kotimaissaan vahvoilla mutta unionissa hajallaan. Isot egot ja oman edun ajaminen hankaloittavat liittoutumista EU-parlamentissa.

Matteo Salvini

Italialaistuomari vapautti oikeistopopulistien johtajan Salvinin syytteistä siirtolaisaluksen tapauksessa

Entistä Italian sisäministeriä vastaan on käyty oikeudenkäyntiä heinäkuussa 2019 tehdystä päätöksestä. Salvini ei päästänyt Eurooppaan pyrkiviä turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia pelastanutta Italian rajavartioston Gregoretti-nimistä alusta rantautumaan.

Mario Draghi.

Analyysi: "Super-Mario" otti lisää velkaa, määräsi lisää rajoituksia ja perui italialaisille pyhän pääsiäisen – silti tuore pääministeri on maan suosituin poliitikko

Mario Draghi näyttää pystyneen ihmeeseen ja yhdistäneen Italian riitaisan poliittisen kentän tuekseen, arvioi Italiassa vuosina 2012–2016 asunut Ylen ulkomaantoimittaja Petri Burtsoff.

Giuseppe Conte istuu työpöydän ääressä tummassa puvussa, violetissa kravatissa. Pöydällä on lamppu, jolla on korea lampunjalka ja varjostin. Taustalla näkyy verhoja ja ovi, mahdollisesti parvekkeelle.

Italian pääministeri aikoo pyytää eroa hallituskriisin keskellä

Pääministeri Giuseppe Conte saattaa pyrkiä uuden hallituskoalition muodostajaksi.

Italian veljet-puolueen johtaja Giorgia Meloni Italian parlamentissa heinäkuussa.

Koronakriisi on nakertanut äärioikeiston suosiota eri puolilla Eurooppaa – puolueet nahistelevat keskenään, eikä selkeää säveltä löydy

Esimerkiksi Itävallassa ja Saksassa populistipuolueiden nousukiito on huvennut koronakriisin aikana

Kuvassa on Giuseppe Conte.

Italian pääministeri Conte koronatoimia tutkivien syyttäjien kuultavaksi – Hallitus ja paikalliset viranomaiset sättivät toisiaan epäonnistumisista

Syyttäjät haluavat tietää, miksi Italia epäonnistui kriisipesäkkeiden määrittämisessä ja eristämisessä.

Eri maiden johtjien twiitit.

Maailman huippujohtajat tviittaavat ahkerasti #koronasta – Eurooppaa virus yhdistää, Yhdysvalloissa rapa roiskuu edelleen

Koronaviruksesta tviittasi eniten Euroopan tartuntojen edetessä Italian entinen sisäministeri Matteo Salvini. Svenska Yle teki laajan selvityksen maailman johtajien ja oppositiopoliitikkojen tviiteistä.

Matteo Salvini Italian senaatin äänestyksessä 12.02.2020.

Italian Matteo Salvini : “En usko, että minua tuomitaan syylliseksi”

Italian Matteo Salvini ei usko tulevansa tuomituksi siirtolaisveneen rantautumisen estämisestä: "Ilman minua Italia olisi Euroopan suurin pakolaisleiri"

Matteo Salvini

Joutuuko Italian Salvini oikeuden eteen maahanmuuttopolitiikastaan? Senaatti hyväksyi entisen sisäministerin syytesuojan kumoamisen

Oikeistopopulisti Matteo Salvinin maahanmuuttopolitiikka on vienyt hänet keskelle oikeusjuttujen ristitulta.

Sardiini-liikkeen kannattajien kylttejä.

Analyysi: Italian Sardiiniliike laittoi kampoihin oikeistopopulisteille – Salvini hävisi paikallisvaalit

Jännittynyt poliittinen asetelma sai äänestäjät liikkeelle vasemmistolaisena tunnetun Emilia-Romagnan aluevaaleissa, kirjoittaa Ylen Italian-toimittaja Jenna Vehviläinen.

nainen ja italian lippu

"Karkotetaan kaikki siirtolaiset ja upotetaan Sea Watch -laiva" – Italian Giorgia Meloni luotsaa äärioikeistolaista puoluettaan marginaalista kansan suosioon

Giorgia Meloni on kyselyjen mukaan Italian toiseksi suosituin poliitikko. Oikeistoliittouman suosio mitataan sunnuntaina paikallisvaaleissa.

Silakkaliikkeen Twitter-sivu.

Suomeen al-Holista tuotujen orpojen Youtube-jahti synnytti vastailmiön: Tuhannet suomalaiset alkaneet seurata Silakat-liikettä

Rasismia vastustava Silakat ottaa mallia Italiassa suositusta Sardiini-liikkeestä.

Mielenosoituskylttejä.

Mikä on Italian nopeasti kasvava sardiiniliike ja miksi se vetoaa erityisesti nuoriin?

Sardiiniliike ei aio lähteä mukaan politiikkaan, mutta haluaa miljoonia italialaisia kannattajikseen.

Ihmiset osallistuivat "sardiini"mielenosoitukseen Roomassa 14. joulukuuta.

Tuhannet ihmiset vastustivat "vihan politiikkaa" Rooman "sardiinimielenosoituksessa"

"Sardiinimielenosoittajat" eivät aio perustaa puoluetta, vaan ilmaista vain päättäjille mielipiteensä.

Nainen kantaa sardiinin muotoisia kylttejä mielenosoituksessa Milanossa.

Italiassa suuren suosion saanut "sardiiniliike" vetoaa oikeistopopulismiin kyllästyneisiin nuoriin

Liikkeen mielenosoitukset ovat saaneet liikkeelle kymmeniätuhansia italialaisnuoria.

Liliana Segre

Holokaustista selvinnyt 89-vuotias joutui äärioikeiston uhkailujen kohteeksi Italiassa

Senaattori Liliana Segre esitti parlamentaarista komissiota tutkimaan vihaa, rasismia ja antisemitismiä. Oikeistopuolueet pidättäytyivät äänestyksestä.

Italian pääministeri Giuseppe Conte ja ulkoministeri Luigi di Maio kättelevät.

Italian uusi hallituskoalitio sai myös ylähuoneen luottamuksen

Conten hallitus sai senaatin luottamuksen buuausten ja aplodien saattelemana.

Italian pääministeri Giuseppe Conte (kuvassa keskellä) otti vastaan onnitteluja ministerikollegoilta Alfonso Bonafedeltä ja Federico D'Incalta luottamusäänestyksen jälkeen.

Italian uusi hallituskoalitio sai alahuoneen luottamuksen

Pääministerinä jatkava Conte lupasi sopuisampaa hallitusta.

Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoo uuden hallituksensa ministereistä.

Italian uuden hallituksen ministereitä julkistettu: Conte jatkaa pääministerinä, Di Maiosta ulkoministeri

Italian uusi keskustavasemmistolainen hallitus vannoo virkavalansa huomenna torstaina.

Italian pääministeri Giuseppe Conte (oik.) puhui senaatissa Roomassa 20. elokuuta. Kuvassa vasemmalla Matteo Salvini.

Giuseppe Conte pääsee jälleen muodostamaan Italian hallitusta

Hallitustunnustelut Demokraattisen puolueen ja populistinen Viiden tähden liikkeen kesken ovat jatkuneet jo päiviä.

Italian pääministeri Giuseppe Conte (oik.) puhui senaatissa Roomassa 20. elokuuta. Kuvassa vasemmalla Matteo Salvini.

Italia välttymässä vaaleilta – uutta hallitusta kasataan entisen pääministerin ympärille

Onko vaaleilla uhkapeliä pelaavalle Salvinille jäämässä käteen Musta Pekka?

Hyväntekeväisyysalus Open Arms odottaa siirtolaisten kanssa pääsyä maihin Lampedusaan.

Italialaistuomari määräsi Open Arms -pelastusaluksen otettavaksi haltuun ja päästi kyydissä olevat siirtolaiset Lampedusan saarelle

Italian sisäministeri oli aiemmin kieltänyt siirtolaisten pääsyn maihin Italiaan.

Italian pääministeri Giuseppe Conte (oik.) puhui senaatissa Roomassa 20. elokuuta. Kuvassa vasemmalla Matteo Salvini.

Analyysi: Salvini haluaisi Italiaan vaalit syksyllä – populistin unelman tiellä monta estettä

Italian poliittinen tulevaisuus pääministerin eroilmoituksen jälkeen on nyt kysymysmerkki, kirjoittaa Ylen Italian-avustaja Jenna Vehviläinen.

Libyan edustalta pelastettu siirtolainen rukoilee Open Arms -pelastusaluksella.

Uutistoimistot: Italia ja Espanja sopuun siirtolaisten päästämisestä Mallorcalle

Open Arms -pelastusaluksen 107 siirtolaista ovat odottaneet maahanpääsyä Italiassa elokuun alusta saakka.

Open Arms -järjestön alus lähdössä Barcelonan satamasta kohti Kreikkaa. Kuva huhtikuulta 2019.

Italia päästi 27 alaikäistä siirtolaista maihin pelastusalukselta – järjestö pelkää laivaan jäävien vahingoittavan itseään

Pattitilanne Välimerellä jatkuu edelleen, sillä laivaan jää 105 aikuista ja kaksi alaikäistä.

Open Arms -järjestön alus lähdössä Barcelonan satamasta kohti Kreikkaa. Kuva huhtikuulta 2019.

Salvini kärsi yllätystappion – Kuusi EU-maata lupautui ottamaan vastaan Libyan edustalta pelastetut siirtolaiset

Roomalainen oikeusistuin piti Italian sisäministeri Matteo Salvinin maihinnousukieltoa laittomana. Open Arms -kansalaisjärjestön voitto oikeudessa oli yllättävä.

Matteo Salvini.

Italian horjuva hallitus pysyi toistaiseksi tolpillaan - luottamusäänestykseen ei vielä ryhdytty

Hallituksen asemaa käsitellään uudestaan viikon päästä 20. elokuuta.

Open Arms -järjestön alus lähdössä Barcelonan satamasta kohti Kreikkaa. Kuva huhtikuulta 2019.

Avustusjärjestöjen alus pelasti 81 siirtolaista Libyan edustalta – juhlakausi hillinnee viranomaisten partiointia

Sääolosuhteet saattavat rohkaista venekuntia lähtemään liikkeelle Libyan rannikolta.

Matteo Salvini

Italiaan uudet vaalit ehkä jo lokakuussa – senaatti pitää kutsua koolle kesken kesäloman äänestämään hallituksen luottamuksesta

Hallituspuolue Lega vaatii pikaisia vaaleja, ja esittää epäluottamuslauseäänestystä. Sen ajankohdasta päätetään maanantaina.

Matteo Salvini.

Salvini haluaa Italiaan uudet vaalit – "Hallituksella ei ole enää enemmistön tukea"

Italian hallitus on ajautunut varapääministerin mukaan niin pahaan kriisiin, ettei sitä voi enää sopia.

Matteo Salvini lomailee Milano Marittimassa.

"En aio pelata rantalentopalloa" – Italian Salvini lähtee rantakiertueelle kosiskelemaan lomailevia äänestäjiä

Sisäministeri Matteo Salvini kiertää kaksi viikkoa rannoilla ja koittaa saada puolueelleen lisää kannatusta.

Sisäministeri Matteo Salvini.

Italian sisäministeri ei päästä oman maan rannikkovartioston alusta satamaan laivalla olevien siirtolaisten vuoksi

Matteo Salvinin mukaan lupa alukselle heltiää vasta, kun muut EU-maat suostuvat ottamaan siirtolaiset vastaan.

Viiden tähden liikkeen johtaja Luigi Di Maio (vas.) ja Lega puolueen johtaja Matteo Salvini yrittävät päästä sopuun hallitusyhteistyötä hiertävistä erimielisyyksistä. Arkistokuva.

Italian hallitusta horjuttaa taas uusi kriisi – riidan ytimessä EU-komission uusi puheenjohtaja

Hallituspuolueiden Viiden tähden liikkeen ja La Legan välit ovat jälleen kiristyneet.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle