Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Autoliitto ei innostu Vanhasen ehdottamasta paikannukseen perustuvasta liikenteen verotuksesta: kallista satelliittiperusteista järjestelmää ei tarvita

Vanhasen mukaan ihmisiä on kannustettava käyttämään joukkoliikennettä siellä missä sitä on.

Ylen aamu tänään: Keskustelu ruuhkamaksuista on jälleen kiihtynyt – voivatko ruuhkamaksut toteutua Suomessa? Katso lähetys tästä

Mikä on Nobelin rauhanpalkinnon merkitys? Kun ulkomaille ei pääse, niin moni menee syyslomalla metsään. NIMBY on elokuva ennakkoluuloista.

USU-gallup: Liki puolet suomalaisista siirtäisi autoilun verotusta enemmän käyttöön perustuvaksi

Miehet kannattavat autoilun verotuksen muutosta naisia enemmän.

10 kysymystä asiantuntijoille auton hankinnasta – "Epätodennäköistä, että liikenteen verotukseen olisi tulossa dramaattisia muutoksia"

Vanhan auton ajaminen elinkaarensa loppuun ei vähäiselläkään ajolla tule ympäristölle ystävällisemmäksi kuin uuden osto.

Helsingin kehyskunnissa vastustetaan ruuhkamaksuja, mutta ministeri muistuttaa päästöjen kasvusta: Autoilun kustannusten nostamisesta tulossa riita

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) sanoo, että hallituksen on löydettävä keinot liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

EU-tuomioistuin tyrmäsi Saksan suunnittelemat tietullit ulkomaalaisia sortavina – Itävallassa riemuitaan

Tietullia olisivat maksaneet käytännössä ulkomaalaiset, koska saksalaiset olisivat voineet vähentää niitä verotuksessa.

Etelä-Savossa ensirekisteröitiin alle tuhat uutta henkilöautoa alkuvuoden aikana

Uusien autojen kauppa käy viime vuotta verkkaisemmin.

Tie auki kilometriverolle? Lähes puolet suomalaisista hyväksyisi autonsa seurannan verotusta varten

Liikenneministeriö nosti uudestaan esille ajatuksen kilometripohjaisesta tiemaksusta.

Analyysi: Polttoaineveroja pitää korottaa roimasti, mutta päättäjät eivät uskalla sanoa sitä ääneen – Pelkona autoilevan äänestäjän kosto

Autoilusta on tulossa kovaa vauhtia suomalaisen ilmastopolitiikan kipein kysymys, kirjoittaa taloustoimittaja Antti Koistinen.

Moni suomalaisautoilija saa Ruotsista turhan ruuhkamaksun – syynä voi olla sää, tekniikka tai sekaannus

Ruotsista lähetetyt virheelliset ruuhkamaksulaskut ovat Autoliiton mukaan valitettavan yleisiä.

Orpo: Autovero poistettava kokonaan ensi vuosikymmenellä, koska suomalaiset ajavat liian vanhoilla autoilla

Seuraavan hallituksen on päätettävä merkittävistä veromuutoksista, jotta liikenteen päästöt saadaan laskuun, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo.

Valtio niistää autoilijoilta miljardiverot, mutta liikenteen päästöt eivät laske – Tutkijat: Bensaveroihin pakko tehdä raju korotus, joiltakin autoilta autovero pois

Suomi aikoo puolittaa liikenteen päästöt 2030 mennessä. Nykyisellä verotuksella tähän ei päästä, sanoo Sitra.

Valtiovarainministeriön korkealta virkamieheltä vihreää valoa ruuhkamaksuille

Hallitusneuvos Merja Sandellin mukaan yksittäisistä tieosuuksista kannettavia maksuja voitaisiin käyttää tieosuuden rahoittamiseen.

Etla ehdottaa tiemaksuja liikenneinvestointien rahoittamiseksi

Malliksi tiemaksuille kaivettiin Jorma Ollilan työryhmän raportti vuodelta 2013.

Siltaonnettomuudesta parjattu tieyhtiö päästää nyt ambulanssit kulkemaan ilman tiemaksuja

Hälytysajossa olleet ambulanssit on tähänkin mennessä päästetty kulkemaan tietulleitta.

Bernerin työryhmältä vaisu väyläesitys: 300 miljoonaa lisärahaa, poukkoilusta eroon pitkällä liikennesuunnitelmalla

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) aiemmin esittämä väyläyhtiö on kuopattu.

Autoveron alennus lähtee takseilta vaiheittain

Taustalla on liikennepalvelulaki, joka muuttaa koko taksijärjestelmän. Verotuen poistolla halutaan estää väärinkäytökset, kun alalle todennäköisesti on tulossa uusia yrittäjiä.

Hallituksen tavoitteena 250 000 sähköautoa – Berner Ylelle: Näillä toimilla saadaan 4 300 kappaletta

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) myöntää, että päästövähennystoimiin ohjataan liian vähän rahaa.

Autovero täyttää 60 – Kansan inhokki ei voi enää hyvin, mutta taitaa jatkaa vielä seuraavat 10 vuotta  

Autoverosta sanotaan, että se oli alun perin tarkoitettu vain vuoden mittaiseksi. Tilapäiseksi julistaminen oli kuitenkin temppu, jolla vero syksyllä 1957 saatiin läpi.

Liikennetyöryhmä vääntää viime metreillä sopua päästövähennyksistä – Putoaako romutuspalkkio listalta?

Ylen tietojen mukaan väliraportti uhkaa jäädä torsoksi päästövähennyskeinoja koskevien erimielisyyksien vuoksi.

Unohda isot sähköautotuet – Bernerin raporttiluonnos ohjaisi liikenteen päästövähennyksiin 16 miljoonaa euroa

Työryhmä on jäljessä aikataulustaan esimerkiksi autoilun verotusta koskevien näkemyserojen vuoksi.

Berner nostaa liikenteen päästöjen vähentämisen ykkösasiaksi

Liikenne- ja viestintäministerin mukaan liikennekysymyksiin haetaan nyt pitkäjänteisiä, yli hallituskausien kestäviä ratkaisuja.

Autokauppa toipuu mustasta torstaista –  "Pelkäsimme jo, että vanhoja kauppoja tullaan purkamaan"

Lähes täysin pysähtynyt autokauppa on toipumassa yllättävänkin nopeasti pysähdyksestä, jonka keskustelu autoveron poistosta aiheutti kolme viikkoa sitten.

Autoverojuristi: Autovero on suomalaisten inhokki, koska sille ei löydy järjellistä selitystä

Jos kansalle ilmoitetaan etukäteen autoveron poistamisaikeista, "pelimiehet" käyttävät tilannetta hyväkseen, autoverojuristi Petteri Snell sanoo Ylen Kova talous -haastattelussa.

Kasvokkain: Kun Bernerin paperi autolobbari Kallion yöunet pilasi

Tero Kallio on tuhansia kertoja toistanut haluavansa nykyisestä autoverosta eroon. Sitten ministeri Berner väläytti autoveron poistoa ja autoilun ykköslobbarin kuviot menivät sekaisin.

Metsähallitus taipui – ei peri tienkäyttömaksua pitkiltä matkoilta

Jatkossa yli 20 kilometrin matkalta valtion metsäteillä ei enää tule tienkäyttömaksua.

Valtiovarainministeri Orpo rauhoittelee autoverokeskustelua – muutoksia ei valmistella

Valtiovarainministeri Petteri Orpon mukaan hallituksen on reagoitava autoverokeskusteluun jo lähipäivinä, jos häiriöt autokaupassa jatkuvat.

Perussuomalaiset haluavat autoveron pois – mitä mieltä olet esityksestä?

Perussuomalaisten tavoitteena on lopettaa autovero seuraavan vaalikauden aikana. Mitä mieltä sinä olet puolueen esityksestä?

Liikenneministeri Virkkunen: Ei ruuhkamaksuja pääkaupunkiseudulle

Liikenneministeri Henna Virkkunen (kok.) ei lämpene alueellisesti kohdistetuille liikennemaksuille mikäli Suomessa siirrytään kilometripohjaiseen liikenteen verotukseen. Helsingissä on jälleen keskusteltu maksuista, sillä keskustan liikenne ylittää edelleen monin paikoin sille asetetut päästörajat.

SAK harkitsisi kilometriveroa

SAK haluaa, että verovapaat kilometrikorvaukset ja työmatkavähennysjärjestelmä yhdistetään kokonaisuudeksi kilometriveron kanssa.

Vihreät tähtää kuntavaaleihin ympäristöllä, avoimuudella ja palveluilla

Vihreiden puoluevaltuuskunta hyväksyi sunnuntaina puolueen kuntavaaliohjelman. Ohjelman teemoina ovat vastuu ympäristöstä, toimivat palvelut ja avoimuus. Puolue pitää tärkeänä sitä, että autoilua verotetaan eniten siellä, missä joukkoliikennettä on eniten.

Autokauppiaat jännittävät huomista

Huhtikuun alussa muuttuva autovero nostaa uusien autojen hintaa keskimäärin muutamasta sadasta eurosta tuhanteen euroon. Kukaan ei kuitenkaan vielä tiedä, miten veromuutos vaikuttaa uusien autojen kauppaan.

Mattimyöhäiset kiirehtivät jättämään autoveroilmoituksia

Huhtikuun alussa voimaan astuva autoveromuutos on näkynyt ruuhkina Eteläisessä tullipiirissä. Ulkomailta tuodun auton veroilmoitus oli tehtävä tulliin viimeistään tänään, jotta vero määräytyy vielä vanhoilla perusteilla.

Autojen ensirekisteröinneissä tilapäistä kasvua

Autojen ensirekisteröintejä tehtiin helmikuussa viime vuotta vilkkaammin. Rekisteröintimäärässä näkyy voimaantuleva autoveron muutos.

Kööpenhaminaan ei tulekaan ruuhkamaksuja

Tanskan hallitus on kertonut keskiviikkona luopuvansa ruuhkamaksuhankkeesta ainakin toistaiseksi. Tanskalaismediassa tapausta on intouduttu kutsumaan jopa hallituksen keljuimmaksi päiväksi, sillä ruuhkamaksut oli kirjattu hallitusohjelmaan asti. Kööpenhaminan suunnitelmista on otettu mallia myös Helsingin ruuhkamaksuja pohdittaessa.

Työryhmä ryhtyy pohtimaan yleistä tiemaksua

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) asettaa työryhmän selvittämään yleisen tiemaksun käyttöönottoa. Kyllönen kertoi tammikuun puolivälissä, että pääkaupunkiseudulle erikseen suunniteltu ruuhkamaksu on haudattu.

Autoveromuutoksen lähestyminen näkyy Kymenlaaksossa

Auto-Kymi Oy:n toimitusjohtaja Mika Liimatainen kertoo autokaupan vilkastuneen selvästi loppuvuodesta, mutta hiljentyneen parina viime viikkona. Jotta auton voi ostaa vanhalla autoverolla, se on rekisteröitävä ennen huhtikuun ensimmäistä päivää.

SKAL vaatii Venäjän rekoilta tiemaksua

Kuljetus- ja logistiikka-alan järjestö SKAL vaatii, että Suomessa aletaan periä tiemaksua ulkomaalaiselta rekkaliikenteeltä. SKAL vaatii myös tehokkaampaa valvontaa, jolla estetään ulkomaalaisten laiton osallistuminen Suomen sisäiseen rahtiliikenteeseen.

Venäjän rahtirekat syövät Suomen kuljetusalaa

Ylitorniolaisen huoltoasemayrittäjän Jouko Kinnusen mielestä venäläinen rahtiliikenne uhkaa Suomen kuljetusalaa vakavammin kuin polttoaineveron korotus.