Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pahassa huumekoukussa ollut mies jätti jälkeensä tyhjän teltan kaupungin laitamille – "Pepsi" suostui hoitoon, joka on vain harvalle mahdollinen

Päihteistä irti päästäminen on suuri päätös, jonka toteuttamiseen tarvitaan rutkasti tukea ja omaa tahtoa. Suomessa kaikilla ei ole tasaveroista mahdollisuutta päästä sellaiseen päihdehoitoon, joka auttaisi parhaiten, kertoo asiaa selvittänyt Petri Uusikylä.

Pepsin tarina sai muutkin vanhemmat kertomaan aikuisista lapsistaan, jotka ovat vaikeassa huumekoukussa – selvitimme, milloin ihmistä voidaan auttaa väkisin

Suomessa on pykälä päihdepotilaan tahdosta riippumattomaan hoitoon, mutta sille ei ole selkeitä käyttöohjeita. Laki on jäänyt hyödyntämättä monesta eri syystä, ja pahimmillaan huumeriippuvaiset jäävät kaduille.

Katariina pääsi irti huumekoukusta korvaushoidolla – sitten hän teki jotain, mihin vain harva pystyy: hän jätti lopulta lääkkeetkin

Koronapandemian aikana huumeiden käyttö ja päihdepalvelujen tarve on lisääntynyt. Katariinan kymmenen vuoden huumekierre päättyi korvaushoidon avulla. Viisi vuotta myöhemmin, hän halusi vieroittautua myös korvaushoitolääkityksestä.

Laki takaa hoidon myös päihderiippuvaisen läheiselle, mutta moni ei tiedä sitä: kaksi naista kertoo, miten elämä muuttui avun saannin jälkeen

Kuntien on lain mukaan tarjottava hoitoa päihderiippuvaisten läheisille. A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoo, että monin paikoin tarve on arvioitu alakanttiin ja viime vuosien aikana läheisten hoito on vähentynyt koko ajan.

Maan eniten juovat keski-ikäiset miehet löytyvät Päijät-Hämeestä – viime vuonna riskikäyttäjiä kartoitettiin 11 000 kertaa

THL on arvioinut alkoholista johtuvien haittojen kustannusten olevan Suomessa useita miljardeja vuodessa. Puheeksi ottamisella pyritään herättämään ihmisen kiinnostus omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Päijät-Soten palveluissa asiakkaiden kanssa otetaan puheeksi alkoholin käyttö jo ennen kuin ongelmat ehtivät kasaantua.

Nuorten väkivalta ei ole vain Helsingin ongelma: Kajaanissa nuorisotyöntekijät kertovat, kuinka rikollisuus ja jopa jengiytyminen ovat lisääntyneet

Huumeisiin liittyvä rikollisuus on Kajaanissa poliisille tuttu ilmiö. Ja se, että yhä nuoremmat käyttävät huumausaineita.

Huumeriippuvaisten korvaushoito siirtyy Päijät-Soten alaisuuteen

Nykyisellä hoidon tuottajalla on ollut vaikeuksia rekrytoida henkilökuntaa.

Nuorisobarometri: Valtaosa nuorista koki saaneensa riittävästi terveyspalveluja

Sen sijaan velkaneuvontaa tai apua rahapeli- tai päihdeongelmiin ei ollut aina saatavilla tarpeeksi. Lähes neljännes koki myös, ettei mielenterveyspalveluihin pääse nopeasti.

Korona-aika on lisännyt päihdeongelmia Etelä-Savossa

Pelkästään Essoten alueella päihdepalvluihin hakeutui yhdeksän prosenttia enemmän asiakkaita kuin vuonna 2019.

Pelko hävisi, mutta suru jäi – huumeisiin kuolleita surraan salaa

Huumeidenkäyttö on lisääntynyt Suomessa 2010-luvulla. Samalla myös huumekuolemien määrä on kasvanut. 

Mynämäki satsaa ehkäisevään päihdetyöhön

Ehkäisevän päihdetyön kohteena ovat nuoret ja lapset.

Jyväskylässä päihteiden käyttäjille tarkoitettu palvelukeskus sulkee koronan takia ovensa – apua annetaan ulkona

Työntekijät jalkautuvat loppuvuodeksi keskustan alueelle. Heidän kanssaan voi myös sopia Hanskan sisätiloissa vierailuista.

"Olin pirikoukussa ennen kuin tajusinkaan", sanoo Jani Ikonen – käyttäjät kertovat omin sanoin, kuinka heistä tuli huumeriippuvaisia

Huumeiden käyttäjät kertovat miksi aloittivat käytön, ja miksi aineista on niin vaikea päästä eroon.

Tissuttelu karkasi etätöissä käsistä, mutta Hanna Matilainen väänsi korkin kiinni – juomisen tilalle tuli retkeilyhimo

Kun Hanna Matilainen lopetti juomisen, pahinta oli loputtomalta tuntuva arjen harmaus.

Päihteiden käyttäjien omaiset huolissaan Hämeenlinnan seudulla

Neljä viidestä kyselyyn vastanneesta kertoi kantaneensa huolta läheisen juomisesta.

Päihdekuntoutujat eivät saaneet uusia asumispalveluja

Soite lopettaa palvelusetelin käytön.

Opioidit edelleen yleisin syy huumehoitoon hakeutumisen taustalla

Huumehoitoon hakeutuvista lähes 40 prosenttia käytti vuonna 2018 opioideja päähuumeenaan. Suurin osa päihdehuollon asiakkaista käyttää kahta tai useampaa päihdettä.

Keskussairaalan vartiointia lisätty Mikkelissä – Essote varautuu huumeiden käyttäjien varasteluyrityksiin

Joitakin havaintoja huumetilanteen muutoksesta näkyy jo Mikkelin alueella.

Closed borders disrupting illicit drug trade

With few backup supplies, addicts may turn to violence and robbing pharmacies to get their fix, officials warned.

Experts: Coronavirus measures could increase alcoholism, social problems

The novel coronavirus crisis could be putting a financial and social strain on families and people who live alone.

Jääkiekkopomot junailivat huumeklinikalle ison lahjoituksen – vuosia myöhemmin se muutti Santerin ja Janitan elämän

Villa Hockey perustettiin jääkiekkoliiton avustuksella 17 vuotta sitten. Nyt se on auttanut jo satoja nuoria pääsemään irti huumeista ja viinasta.

Opioidien ongelmakäyttö lisääntyy myös pohjalaismaakunnissa – hoitoon hakeutuu nuoriakin, joille on jo kehittynyt riippuvuus

Koko maassa arvioidaan tuoreen tutkimuksen mukaan olevan 30 000 opioidien ongelmakäyttäjää.

Opioidikorvaushoitopotilaiden määrä Kuopiossa on kasvanut

Hoitoon hakeutuneita on 200, mutta ongelmakäyttäjiä arvioidaan olevan moninkertainen määrä.

Taiteilija Wilma-Emilia Kuosa väsyi hyysäämään juoppoja: "Niissä parisuhteissa jää aina kakkoseksi viinalle"

Kulttuurivieras Wilma-Emilia Kuosa tekee kirjallisen ruumiinavauksen elämästä alkoholistin heittopussina.

Opioidiongelma räjähtänyt käsiin: kovien huumeiden ongelmakäyttäjiä Suomessa enemmän kuin koskaan aiemmin

Opioidien ongelmakäyttäjien määrän arvioidaan kaksinkertaistuneen viidessä vuodessa. Heitä on lähes 30 000. Erityisen paljon on lisääntynyt nuorten ja naisten ongelmakäyttö.

Entinen vanki herkistyi A-studiossa: "En olisi uskonut, että istun täällä Rikosseuraamuslaitoksen johtajan kanssa samassa studiossa"

Eetu Pakkasen päihdekierre johti vankilakierteeseen. Nykyisin Pakkanen auttaa päihdeongelmaisia ja luennoi kouluissa.

Lapin päihdeklinikka lopetetaan

Klinikka suljetaan toukokuun lopussa.

Lapin sairaanhoitopiiri lieventää sakkokäytäntöään

Mielenterveys- ja päihdepalvelujen ajan voi perua ilman sakkoa vielä edeltävänä päivänä, jos syy on hyväksyttävä.

Avi perustelee hoivakodin toiminnan keskeyttämistä Seinäjoella: tilanne oli hallitsematon, vuorossa oli yleensä vain yksi työntekijä ja hoitajat pelkäsivät olla töissä

Lääkkeitä oli säilytetty lukottomassa jääkaapissa perunakattiloiden vieressä tai jopa tyhjässä limupullossa. Hoitajat kertoivat nähneensä lääkärin hoitokodissa viimeksi syksyllä.

Lapin sairaanhoitopiirin mielenterveys- ja päihdepalvelut alkaa periä maksua perumatta jätetyistä ajoista

Käyttämättä ja perumatta jää noin 400–500 vastaanottoaikaa joka kuukausi.

Huumeongelma jatkaa pahenemistaan Keski-Pohjanmaalla – matalan kynnyksen työ haluaa löytää riippuvaiset ajoissa

Viime keväänä alkanut työ on tavoittanut erilaisista riippuvuuksista kärsiviä kaikista maakunnan kunnista.

Hanna Hyytiäinen, 26, sai ryyppäämisen mallin lapsena, nyt hän on raitistunut alkoholisti ja pian äiti – kaikki päihdeäidit eivät saa apua ajoissa

Osa päihdeäideistä jää yhä tunnistamatta terveydenhuollossa. Neuvolassa valehdellaan häpeän tai lapsen menettämisen pelon vuoksi.

Lapin päihdeklinikan lakkauttamissuunnitelmat uuteen valmisteluun

Kunnat ostavat yhä enemmän päihdekuntoutusta muualta kuin päihdeklinikalta, koska moni yksityinen taho tarjoaa palvelua sairaanhoitopiiriä halvemmalla.

Päihderiippuvaisten laitoskuntoutus siirtyy Portista Kruunupyyhyn

Tähän saakka laitoskuntoutusta on tarjottu Kokkolan sairaalamäellä. Esperi Care rakensi 16-paikkaisen Ventusranta-laitoskuntoutusyksikön.

Turku ei ota asiakasmaksuja käyttöön Sillankorvan ensisuojassa

Ehdotuksen mukaan ensisuojan käyttö olisi ollut maksutonta ensimmäiset 14 vuorokautta.

"Mikään ei tuntunut niin hyvältä kuin ajatus pullon korkkaamisesta" – nuorten naisten viinin lipittelyssä uhkana riippuvuus

Syöpäjärjestöjen selvityksen mukaan sosiaalinen media antaa viinin juomisesta kaunistellun kuvan. Sitä, miten ilta päättyy, ei somessa kuvata.

Survey: Two-thirds of employers grapple with alcohol-related problems

Most common problems observed were employees coming into work drunk or hungover, according to the survey.

Drug deaths rising in Finland

Latest figures show a steady year-on-year increase, as drug prevention network criticises under-funded services.

Huumeista irti päässyt äiti: Tuomitseminen ei auta – huono kohtaaminen voi romuttaa raitistumisen

Noin kuudella prosentilla odottavista äideistä on jonkinlainen päihdeongelma.

"Enemmänhän mä olen apina kuin ihminen" – Poistaisiko uusi Marraskuun liike huumeriippuvaisten kokemaa häpeää?

Tutkijan mukaan päihdeongelmaiset tarvitsevat enemmän konkreettisia ja arkeen jalkautuvia tukipalveluita.

Päijäthämäläisiltä kysytään, miten he ehkäisisivät päihteiden liikakäyttöä

Hyvinvointiyhtymän kyselyyn saa vastata kuka tahansa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään kuuluvan kunnan asukas.

Ahdistusta, masennusta ja väkivallan pelkoa – läheisetkin kärsivät päihderiippuvuudesta

Päihderiippuvaisten läheisille ollaan perustamassa tukiryhmää Kajaaniin.

Imppaamista jälleen Imatralla – vanhempien toivotaan keskustelevan lastensa kanssa

Ehkäisevää päihdetyötä tekevä Ketju-työryhmä on tehnyt Imatralla havaintoja siitä, että imppaaminen jatkuu.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle