Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Opaskyltti Uudenmaan maakuntarajalla Hyvinkäällä.

Joukko nuoria osti juotavaa leikkirahalla – väärennettyjä seteleitä liikkeellä useissa paikoissa Hyvinkäällä, varoittaa poliisi

Väärennettyjä seteleitä epäillään käytetyn esimerkiksi elokuvateatterissa, ravintolassa ja taksissa, Itä-Uudenmaan poliisi kertoo.

Kuva setelistä, joka on väärennetty.

Poliisi: Mikkelissä on liikkeellä niin sanottua elokuvarahaa – 50 euron setelit näyttävät oikeilta, mutta teksti reunassa paljastaa väärennöksen

Poliisin mukaan kaupoissa on yritetty maksaa pieniä ostoksia 50 euroa väärennetyillä seteleillä, joita on tavattu ainakin Mikkelissä. 

Kaksi kahdenkymmenen euron seteliä, joista ylempi on elokuvarahaa ja alempi aito.

Bussikuski huomasi työpäivän päätteeksi, että asiakas oli maksanut leikkirahalla – tapaus ei ole ainoa, sillä pimeässä setelin aitoutta on vaikea nähdä

Väärennettyä rahaa tai leikkirahaa on liikkeellä vähän, mutta liikennöitsijät törmäävät niihin joka vuosi.

Pankkiautomaatti.

Mies yritti tallettaa leikkirahaa pankkiautomaatilla, tuomittiin sakkoihin rahanväärennöksestä

Mies tilasi netistä seteleitä omien sanojensa mukaan Monopoli-peliä varten. Myöhemmin hän yritti tallettaa niitä tililleen. Käräjäoikeus tuomitsi miehelle sakkoja.

Tampereen oikeustalo ja poliisiauto etualalla

Vääriä 50 euron seteleitä alkoi yhtäkkiä ilmestyä samana päivänä samassa kunnassa – rahat oli tilattu huumekaupan suosimasta kauppapaikasta

Pirkanmaalaisen miehen syytetään tilanneen vääriä 50 euron seteleitä eri puolilta maailmaa Silkkitien kautta.

20 euron setelit joissa toisessa näkyy vesileima.

Counterfeit currency reports up by a third last year

The number of fake euro banknotes found in circulation in Finland has steadily increased over the past 5 years.

20 euron setelit joissa toisessa näkyy vesileima.

Suomesta löytyi viime vuonna lähes 1 500 väärennettyä euroseteliä

Väärennettyjen setelien määrä kasvoi usealla sadalla vuoden 2019 löydöksiin verrattuna.

170 euroa seteleinä.

Meri-Lapissa liikkunut väärennettyjä seteleitä

Kaksi miestä on vangittu epäiltynä rahanväärennöksestä.

Syytettyjä oikeussalissa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Liikemies haki Afrikasta töhnäisiä dollareita, jotka piti pestä rahanpesukoneessa – syytteet hylättiin, koska väärennökset olivat kelvottomia

Oikeus piti uskottavana, että liikemiehen pyrkimys oli levittää väärää rahaa, mutta rikoksen tunnusmerkistö ei täyttynyt.

Syytettyjä oikeussalissa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Dodgy banknote deal lands Finnish businessman in court

The prosecutor said the man knew he was buying counterfeit cash from South Africa.

Syytettyjä oikeussalissa Pirkanmaan käräjäoikeudessa.

Syyte: Pirkkalaisliikemies osti Afrikasta 664 000 eurolla väärää rahaa, mutta setelit olivat tahnaisia ja ne piti pestä rahanpesuaineella

Vastaajan mukaan hän haki normaalia rahoitusta Etelä-Afrikasta. Setelit ovat hänen mukaansa kahden muun miehen kiristysjuoni.

Viidenkymmenen euron seteleitä.

Valtavasti euroseteleitä väärentänyt verkosto jäi kiinni Italiassa – poliisi takavarikoi asuntoja, maatiloja ja luksusveneen

Rikollisverkoston vastuulla on jopa neljännes kaikista tiedossa olevista koskaan väärennetyistä euroista.

Kahdenkymmenen euron seteleitä.

Counterfeit money circulation doubles in Finland

The number of fake notes found in Finland is still relatively low compared to other eurozone countries, Bank of Finland says.

Kahdenkymmenen euron seteleitä.

Seteliväärennösten määrä tuplaantui Suomessa – eniten löytyi väärennettyjä kaksikymppisiä

Liikkeellä on ollut paljon niin kutsuttuja elokuvaseteleitä eli heikkolaatuisia väärennöksiä.

Väärennetty 20 setelin raha poliisin kuvassa

Useita ilmoituksia väärennetyistä seteleistä Itä-Suomessa

Itä-Suomen poliisin mukaan väärennettyä rahaa on käytetty pikkuostosten yhteydessä.

Kuvassa on poliisiauto, taustalla aurinko laskee.

Poliisilla kiireinen perjantai Etelä-Pohjanmaalla –liikenteessä oli huumekuskeja ja väärää rahaa

Poliisin työtehtävät Etelä-Pohjanmaalla sisälsivät perjantaina huumekuskien kiinniottoja, väkivaltatapauksia ja väärää rahaa.

sadan euron seteleitä

Poliisi varoittaa: Väärennettyjä seteleitä liikkeellä Kaakkois-Suomen lisäksi muuallakin Suomessa

Taidokkaasti väärennettyjä seteleitä on liikkunut tänä vuonna Kaakkois-Suomen lisäksi muuallakin Suomessa aiempaa enemmän.

50 euron näyteseteli, jossa on merkintä sen kelpaamattomuudesta maksuvälineeksi.

Useita ilmoituksia leikkirahoista Pohjois-Savossa – poliisi kehottaa katsomaan ja tunnustelemaan setelit tarkkaan

Seteleissä on lukenut pienellä esimerkiksi copy, invalid tai movie money.

20 euron setelit joissa toisessa näkyy vesileima.

Pellossa ja Torniossa maksettu väärennetyllä rahalla

Poliisi kehottaa tarkkaavaisuuteen setelien tunnistuksessa.

Mies ojentaa kahdenkymmenen euron seteliä.

Raumalta löytynyt väärennettyjä seteleitä

Poliisi neuvoo väärennettyjä seteleitä löytävien ottamaan yhteyttä hätäkeskukseen.

Eurosedlar, 100 och 500 euro.

Kuopiolaisen kaupan kassalla yritettiin maksaa väärällä viisisatasella

Poliisi otti seteliä maksuksi tarjonneen kuopiolaismiehen kiinni.

Leikkirahaa

Lounais-Suomessa paljastunut tänä vuonna jo yli 50 rahaväärennöstä – väärää rahaa tilataan jopa verkkokaupoista

Rahaa tilataan ulkomaisista verkkokaupoista ja Tor-verkosta ja tuodaan matkamuistona.

seteleitä

Over 400 fake banknotes found in Finland so far this year

The 50-euro banknote is the most popular option among counterfeiters, according to the Bank of Finland.

seteleitä

Suomesta löytyi alkuvuonna yli 400 väärennettyä euroseteliä

Eniten löytyi väärennettyjä 50 euron seteleitä.

100 ja 200 euron setelit.

Uudet 100 ja 200 euron setelit käyttöön tiistaina

Uudet setelit ovat täynnä väärennöksiä estävää "huipputeknologiaa".

100 ja 200 euron setelit.

Torniolaisella kirpparilla tarjottiin väärennettyä rahaa

Noin 50-vuotias mies yritti maksaa 150 euron ostoksiaan väärennetyllä 200 euron setelillä.

20 euron setelit joissa toisessa näkyy vesileima.

Väärää rahaa: Vältä tunnustelemalla, katsomalla ja kääntelemällä

Viime vuonna Suomesta löytyi 833 väärennettyä seteliä. Katso videolta ammattilaisen ohjeet aidon setelin erottamiseksi väärästä.

Euroseteli

Suomessa löydetty alkuvuonna yli 300 väärennettyä euroseteliä

Seteliväärennösten määrä ei ole kasvanut Suomessa.

Viidenkymmenen euron seteleitä.

Suomessa löytyi alkuvuonna 341 väärennettyä euroseteliä

Setelien joukosta löydettiin eniten 50 euron väärennöksiä.

seteleitä

Seteliväärennöksen tuntee näpeissään – aito kahisee ja tuntuu lujalta

Savonlinnan poliisin tutkinnassa on tällä hetkellä kaksi väärennettyä 500 euron seteliä. Kaupungissa uudenvuodenyönä havaitut setelit löytyivät eri paikoista. Väärennetyt setelit liittyvät toisiinsa, mutta niillä oli eri käyttäjät. Molemmissa tapauksissa käyttäjä oli yksittäinen ihminen.

seteleitä

Uudenvuodenyönä Savonlinnassa levitelty väärennettyjä seteleitä

Poliisin mukaan etenkin kauppojen kannattaa olla tarkkana.

Raha seteli dollari

Rahanväärennyssyyte nurin – syytetty olikin nigerialaishuijauksen uhri

Kuopiolaismies jäi kiinni pankissa väärien dollarien vaihtamisesta. Tapausta selvitettäessä kävi ilmi, että häntä itseään oli huijattu.

Väärä 50:n euron seteli

Suomen Pankki: Vääriä euroseteleitä liikkuu Suomessa yhä vähemmän

Suomen Pankin mukaan väärennöksien määrät ovat Suomessa pieniä muihin euromaihin verrattuna.

Aleksi Ojala ohittaa juoksijan kävellen.

Keskiviikko 19.7.2017 (radio)

Yksi ihminen kuoli lentokoneonnettomuudessa. Venäjän presidentti Vladimir Putin tulee Suomeen ensi viikolla. Helsingin Vuosaaressa hoitajilla on aikaa vanhuksille. Poliisi on löytänyt Suomesta vääriä seteleitä. Suomalainen luottaa palomieheen. Aleksi Ojala kävelee nopeammin kuin toiset juoksevat.

50 euron näyteseteli, jossa on merkintä sen kelpaamattomuudesta maksuvälineeksi.

Hämmentävä huijaus leikkirahalla opettaa, miksi käteisen kanssa kannattaa olla tarkkana – poliisi: "Jos yön kähmyssä sujauttaa suttuisen setelin..."

Kuka tahansa voi tilata netistä paksun nipun leikkirahaa. Viikonloppuna paljastui, että sillä voi myös maksaa, ellei vastaanottaja ole tarkkana.

Lähikuvassa poliisin virkapuvun hihamerkki.

Väärennettyjä 100 euron seteleitä liikkeellä Turussa – "Tökerösti tehtyjä ja helppo tunnistaa"

Poliisi kertoo, että väärennettyjä satasen seteleitä on ollut liikkeellä viime päivinä useampia. Väärennöksiä on liikkeellä myös Kuopiossa.

50 euron näyteseteli, jossa on merkintä sen kelpaamattomuudesta maksuvälineeksi.

Kuopiossa ilmi 50 euron näyteseteleitä, joilla myös onnistuttu maksamaan

Poliisi on ottanut Kuopiossa kiinni kolme nuorta miestä, joita epäillään väärien 50 euron seteleiden käytöstä.

Sunny Car Centerin mainostolppa

Väärää rahaa ja kansainvälisiä huijareita – Tapahtumat Sunny Car Centerin ympärillä muuttuvat yhä oudommiksi

SCC:n toimitusjohtaja Markku Ritaluoma kiistää konkurssipesän vaateet Sunny Car Center -jutussa. Vastineessaan Ritaluoma esittää hurjia esimerkkejä rahoituksenhaun vaiheista.

Seteli seteleitä setelit raha rahaa rahat euro euroja eurot valuutta money

Väärennettyjä seteleitä liikkeellä Kokkolassa

Paljastuneissa huijausyrityksissä tarjottiin maksuksi muun muassa 200 euron väärennettyä seteliä.

Kahdenkymmenen euron seteleitä.

Uutis-Jousi: Väärennettyä rahaa liikkuu Kuopiossa ja Siilinjärvellä

Poliisi on saanut useita ilmoituksia väärennetyistä 20 euron seteleistä viime viikosta asti.

Kosovon poliisi.

Kosovosta löytyi kahden miljoonan arvosta vääriä euroja

Rahat löydettiin, kun kaksi henkilöä pyrki autolla rajan yli Albaniasta.

Setelitukkoja.

Väärää rahaa liikkeellä Ylläksellä

Äkäslompolossa Jounin Kaupan kassoilla on otettu haltuun kymmenkunta epäilyttävää seteliä viime viikkoina.

Setelikäärö.

Varo huonoja kopioita: Yksi iso paljastus tuplasi seteliväärennökset

Viime vuoden lopussa yhden ihmisen hallusta päätyi Helsingin poliisiin lähes tuhat väärää viisisatasta.

Viidenkymmenen euron seteleitä.

Tilasi väärää rahaa netistä ja maksoi – ehdollista ja sakkoja

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut väärennettyä rahaa netistä tilanneen ja sillä maksaneen miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin.

Setelikäärö.

Puhelinkauppaa väärennetyllä 500 euron setelillä

Jyväskylässä tehtiin viime yönä käytetyn puhelimen kauppa. Kaupassa käytetty 500 euron seteli osoittautui väärennetyksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle