Uusimmat artikkelit
Palkittu kansanmuusikko Maija Kauhanen on ujo, ja siksi hän esiintyy peruukki haarovälissä – häpeä pitää nitistää
Kulttuurivieras, Pohjoismaiden musiikkipalkinnon saanut kansanmuusikko Maija Kauhanen on yhden naisen voimaorkesteri, joka soittaa vaikka hävettäisi ja olisi hyttynen suussa.
Uusi tutkimus musiikista: konserteissa ja keikoilla käydään nyt yhtä paljon kuin ennen koronaa
Kuulokkeilla kuunnellaan yhä enemmän musiikkia, mutta samalla live-musiikin merkitys kasvaa. Isojen musiikitapahtumien suosio on tänä vuonna kasvanut.
Matikkataikaa vie lapset matematiikan maailmaan
10-osainen audioseikkailu on kuunneltavissa Areenassa.
Tekoäly tekee nyt myös ääntä, ja hyvin tekeekin – ”Voi olla, että kohta kaikkea on oletettava huijaukseksi”, miettii tutkija
Tiktok ja Instagram ovat olleet alkuvuodesta täynnä tekoäänellä tehtyjä huumorivideoita ja -kappaleita. Äänikloonaus on tekoälytuoteperheen uusin vesa, jonka mahdollisuudet paljastuvat päivä päivältä.
Jere Piirainen, 24, alkoi keräillä vinyylilevyjä ja joutui heti tekemään itsensä kanssa sopimuksen
Musiikkia julkaistaan nyt fyysisinä painoksina enemmän kuin koskaan, ja siksi Levykauppa Äx odottaa kuluvan vuoden myynniltään ennätyslukuja.
Ylen audiotarjonnan ennustettavuus ja seuranta paranevat
Ylen hallintoneuvosto käsitteli eilen 28.3. kokouksessaan yhtiön suunnitelmaa verkossa julkaistavien äänisisältöjen ennakkoarviointipäätöksen toimeenpanemiseksi.
Oletko nähnyt ilveksen luonnossa? Katso videot ja lue millaisia havaintoja muut ovat tehneet!
Luonto-Suomen ilvesiltaan lähetettiin runsaasti havaintoja ilveksistä.
Radio Suomi jatkaa Suomen kuunnelluimpana radiokanavana – digitaalisia audioita käyttää yli kolmasosa suomalaisista
Suomalaisten radion kuuntelusta 51 prosenttia tulee Ylen kanavilta. Yhä useampi kuuntelee audioita digitaalisista palveluista.
Radio Suomi pysyy suomalaisten suosikkiradiona – yli puolet radion kuuntelusta Ylen kanavilta
Suomalaisten radion kuuntelusta 51 prosenttia tulee Ylen kanavilta. Prosenttiosuus on pysynyt samankaltaisena edellisvuoteen nähden (2021: 52 %).
Ville Vilén: Maailma paranee puhumalla myös jatkossa
Tavat käyttää mediaa muuttuvat, mutta sivistävät ja uusia näkökulmia tarjoavat puheohjelmat säilyvät.
Hei tuotantoyhtiöt – tässä ovat uudet tarjontaspeksit!
Tämän vuoden tarjontaspekseissä korostuu huumori, monipuolinen podcast-tarjonta ja kehittyvät journalistiset kerrontatavat.
The future of audio content is non-linear? Yle’s interactive LGBTQIA+audio drama won Prix Europa Award 2022
Yle won the Prix Europa's Best Digital Audio Project 2022

Yle Areena toimii taas – tekninen vika häiritsi hetkellisesti
Areenassa oli tekninen vika torstai-iltapäivästä.
Audiokilpailu Shortdoxin voitto Anu Keräselle – "Teos on minulle suruprosessin vaihe"
Shortdoxin voitti Anu Keräsen teos Palava rakkaus.
Ronja Salmen kolumni: Hurahdin alkuvuodesta Tiktokiin – sovelluksen koukuttavuutta selittää isompi ilmiö
Ääni on muuttanut kirjallisuutta pysyvästi vain muutamassa vuodessa. Tiktokin viraaliäänet muuttavat myös musiikkialaa. Äänen seuraava valloituskohde voi olla deittimaailma, jossa ääni tuntuu henkilökohtaiselta ja aidolta, kirjoittaa Salmi. Kolumnin voi myös kuunnella.
Pääsiäisen musiikkiohjelmissa riittää valinnanvaraa – listasimme parasta kuunneltavaa ja katsottavaa vapaapäiville
Poimi talteen suosikkimusiikkiohjemasi pääsiäisen viettoon.
Popmusiikki vie kuulijan teini-iän tunnelmiin ja juuri tämä tekee siitä aina suosittua, tietävät musiikkitoimittajat Susanna Vainiola ja Pekka Laine
Susanna Vainiola ja Pekka Laine puhuvat popin nostalgiasta.
Cd tekee yllättävää paluuta – syitä ovat Adele, nostalgia ja nuorten fanien orastava kiinnostus levyihin
Vinyylibuumi on jatkunut jo pitkään, ja pitkästä aikaa myös cd näyttäytyy hohdokkaana. Yhdysvalloissa cd-myynti kääntyi nousuun ensimmäistä kertaa lähes 20 vuoteen.
Tässä on Darra, tilan tuorein alpakka, eikä se liiemmin välitä silittelystä – Raippaluodossa sijaitseva kotieläintila avasi ovensa hiihtolomavieraille
Kotieläintilat mielletään kesäisiksi retkikohteiksi. Toimittaja Arttu Kuivanen kävi katsomassa, mitä Aava Kertun kotitilalla tapahtuu talvipakkasilla.
Sinustako vuoden 2022 voittaja? - Osallistu Shortdox-audiokilpailuun
Kutsu Shortdox-audiokilpailuun
Yle Radio Suomi on edelleen suomalaisten lempikanava
Suosituin radionkuunteluhetki on Suomessa arkiaamuisin kello 9. Radion ääressä on tuolloin keskimäärin yli miljoona suomalaista.
Suomalaisten lempiradiona jatkaa Yle Radio Suomi, Yle Areena suosituin digitaalinen radiopalvelu
Radion kuuntelusta yli puolet tulee Ylen kanavilta.
Spotify-pomo tuomitsee Joe Roganin n-sanan käytön – yli 70 jaksoa suosittua podcastia katosi palvelusta
Rogan on pyytänyt anteeksi n-sanan käyttöä. Spotifyn toimitusjohtajan mukaan rasistisia ilmauksia sisältäneiden jaksojen poistaminen oli Roganin oma päätös.
Joe Roganin podcast aiheutti protestivyöryn – näin hänestä tuli niin vaikutusvaltainen, että Spotify antaa nyt suurtenkin artistien mennä
Joe Roganin podcast on aiheuttanut skandaaleja ennenkin: esimerkiksi pilveä haastattelussa polttanut miljardööri Elon Musk ylitti uutiskynnyksen ympäri maailmaa.
Sibelius-Akatemian pitkäaikainen professori, säveltäjä Paavo Heininen on kuollut
Heininen oli tuottelias ja arvostettu säveltäjä, erinomainen pianisti sekä monen Suomen tunnetuimpiin lukeutuvien säveltäjien opettaja.
Suomen merkittävimpiin pianisteihin lukeutunut Liisa Pohjola on kuollut
Pohjola oli kuollessaan 85-vuotias.
Audiofeaturen tekijöille kaikki on mahdollista – Suna Vuori nostaa esille tuoreen esimerkin: Nartut haluaa leikkiä
"Jotta syntyisi uutta, perintöä on pakko myös purkaa."

Näin Yle Puhe muuttuu vuodenvaihteessa – podcastien suosio myllertää myös Ylen radiotarjontaa
Podcastien suosio näkyy sekä Yleisradiossa että kaupallisilla radiokanavilla. Podcastien kuuntelu on voimakkaassa kasvussa Suomessa.
Mitä olisi joulu ilman joulumusiikkia? Ota artikkelista talteen parhaat musiikkiohjelmat joulunviettoosi!
Jouluna nautitaan monipuolisesta musiikkiohjelmatarjonnasta.
Shortdoxin pohjoismaisen loppukilpailun voitto Tanskaan
Shortdoxin loppukilpailun voitti Caroline Sascha Cogez.
Tappaako podcast radion? Ylen radio- ja audiopäällikkö ei ole huolissaan: "Kuuntelun määrä nousee ja audiota kulutetaan aiempaa enemmän"
Radiokanava Yle Puhe keskittyy jatkossa lähettämään podcast- ja muita audiosisältöjä suorien lähetysten sijaan. Miten käy perinteisen FM-radion, kun yhä useampi kuuntelee audiota digitaalisilta alustoilta?
Vinyylilevyjä menisi tällä hetkellä enemmän kuin tavaraa riittää – Helsinkiin tulossa uusi levypuristamo ensi vuonna
Vinyylilevyjen saatavuusongelmaan vaikuttavat Kaliforniassa viime vuonna palanut tehdas sekä 2010-luvulla jatkuvasti kasvanut vinyylilevyjen kysyntä.
Spotify-data paljastaa, että suomalaiset hurahtivat tänä vuonna Euroviisuihin – viisuhitit vuoden suosituimpien kappaleiden kärjessä
Suoratoistopalvelun mukaan suomalaiset ovat aikaisempien vuosien tapaan uskollisia kotimaisille artisteille ja podcasteille.
Jonna Ferm: Yle vastaa kuuntelutapojen muutokseen – satsaamme uuteen audioon
Haluamme olla läsnä yhä useamman suomalaisen arjessa.
Ylen audiouudistus etenee: Yle Puhe uudistuu, Yle Radio 1 jatkossakin laaja kulttuurikanava
Muutokset astuvat voimaan vuodenvaihteessa.

Freeman laulaa ja laulattaa 70-vuotiaanakin: "Mä olen edelleen se viiksekäs brittipoppari, joka ajaa tandemilla!"
Leo "Freeman" Friman oli Waterloo-yhtyeen heavy-kitaristi ja laulaja, jonka silloinen lankomies, Hector, ohjasi 70-luvulla Suomen poppia kuuntelevan kansan sydämiin. Eikä hän ole sieltä hävinnyt mihinkään.
Ylen vuosi 2022: Ensimmäiset aluevaalit, Pekingin olympialaiset ja Pikku Kakkosen kesäkiertue
Tutustu Ylen vuoteen 2022.
Pop-tähti Justin Bieber konsertoi Helsingissä elokuussa
Konsertti järjestetään Kaisaniemen puistossa osana laulajan Justice World Tour -kiertuetta.
Sting saapuu Suomeen – konsertti Tampereen areenalla maaliskuussa
Edellisen kerran esiintyjä nähtiin Suomessa vuonna 2019.
Janne Rintala tekee rakastettuja hittejä Arttu Wiskarille ja Erika Vikmannille, mutta saa moitteita laskelmoinnista ja junttiudesta
Kulttuurivieras, säveltäjä-sanoittaja Janne Rintala sanoo, että junttius ja nostalgia pitäisi ajatella uudelleen. Häntä riepoo, että joidenkin nostalgisuutta ylistetään, kun samaan aikaan toisia syytetään laskelmoinnista.
Yle, MTV share broadcasting rights for 2022 World Cup
The deal means that every game of the tournament will be broadcast on free-to-air, terrestrial television in Finland.

Kuorofestivaali valtaa Vaasan jälleen ensi toukokuussa – kuorojen ilmoittautuminen tapahtumaan on menossa
Ensi kevään tapahtuma on järjestyksessä 28. Ilmoittautuminen toukokuussa pidettäville kuorofestivaaleille on alkanut.
Suomessa keskustellaan nyt gangsta rapin väkivaltaisuudesta – genren nuoret tekijät eivät usko alkuunkaan, että musiikki tekisi kenestäkään rikollista
Myös Suomessa nuoret musiikintekijät ottavat yhä enemmän vaikutteita gangsta rapista, jonka kuvastoon kuuluu myös rikollinen elämäntyyli ja jengielämän ihannointi.

Katriina Honkasella oli suunnitelmana liittyä Beatlesiin pyörtymällä Abbey Roadin eteen
Myös näyttelijänä ja ohjaajana tunnettu Honkanen vaikuttaa tällä hetkellä Rolling Rust -yhtyeessä. Innostus kitaransoittoon syttyi nuorena The Beatlesin ihailusta.
West Side Story ensi syksynä Vaasan kaupunginteatteriin
Musikaalin suunnittelijat ja esiintyjät julkaistaan alkuvuodesta. Vaasassa West Side Story saa ensi -iltansa syksyllä 2022.
Ylen Lahjoita puhetta -hanke palkittiin Prix Europassa
Lahjoita puhetta voitti Digital Audio Projects -kategorian.
Hip hop -festivaali Blockfestin perustaja rikoksia tekevistä räppäreistä: Kilpaillaan mieluummin musiikissa kuin tappelussa
Blockfestin perustajan Kalle Kallosen mukaan katujengien välinen nokittelu voi aiheuttaa väkivallan uhkaa joillain gangsta rap -keikoilla.
The Chieftainsin perustaja Paddy Moloney on kuollut
Paddy Moloney levytti ja konsertoi yhtyeensä kanssa 1960-luvun alkupuolelta asti.

Jim Pembroke dies at 75, helped internationalise Finnish rock
The British musician, who moved to Finland in the '60s, helped revolutionise Finnish rock music with Wigwam and Blues Section. He also worked with Hurriganes, Maarit, Riki Sorsa and many others.
Tampere-talo palkittiin vuoden konserttisalina
Tampere-talo palkittiin Musiikki & Media -tapahtuman Industry Awards -gaalassa vuoden konserttisalina tänä viikonloppuna.