Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Antti Aalto hyppää

Katso tallenne: Kolme suomalaista pääsi jatkoon lentomäen MM-kisoissa

Lentomäen MM-kilpailut alkoivat Slovenian Planicassa karsintakilpailulla. Karsintaa seurattiin TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Antti Aalto

Antti Aalto 20:s Rukalla – ylivoimainen Eisenbichler liiteli huimia hyppyjä

Markus Eisenbichler voitti ylivoimaisesti Rukan mäkikilpailun. Ainoana suomalaisena toiselle kierrokselle päässyt Antti Aalto oli 20:s.

Antti Aalto

Antti Aalto hyppäsi kahdeksanneksi mäen karsinnassa – kolme suomalaista selviytyi jatkoon

Antti Aalto oli karsinnassa parhaana suomalaisena kahdeksas.

Janne Väätäinen

Suomen mäkihyppymaajoukkue on rakentamassa kotipesät Keski-Eurooppaan – päällimmäisenä mielessä epävarmuus

Suomen mäkihyppymaajoukkueessa keskinäinen kilpailu vie hyppääjiä eteenpäin. Koronaviruksen takia kansainväliset kesäkisat jäivät väliin.

Antti Aalto kuvassa

Salpausselän mäkikilpailu pettymys suomalaisille – Antti Aallon pisteputki katkesi: "Ei tämä anna mitään tunnetta"

Maailmancupin kilpailu Lahden HS130-mäestä ei tuonut perjantaina onnistumisen tunteita suomalaisille.

Jarkko Määttä

Jarkko Määttä pääsi Val di Fiemmen mäkikisaan ja karsiutui toiselta hyppykierrokselta: "Oli jo kummulla sellainen olo, että se oli siinä"

Määtän ensimmäisen kierroksen kisahyppy kantoi 87 metriä. Voittoon hyppäsi Saksan Karl Geiger.

Antti Aalto

Päävalmentaja ei odottanut mäkiviikosta tulevan helppoa, mutta suomalaishyppääjien tuska ja taaperrus yllätti silti – "Tasomme ei tyydytä"

Antti Aalto oli jälleen suomalaismäkihyppääjien valopilkku Keski-Euroopan mäkiviikolla. Päävalmentaja Lauri Hakolan mukaan suomalaishyppääjien taso ei riitä tällä hetkellä kansainväliselle huipulle.

Antti Aalto

Antti Aalto ainoana suomalaisena Bischofshofenin mäkikisaan – avauskierroksella edessä haaste: "Antilla kova paikka"

Antti Aalto läpäisi Bischofshofenin karsinnan, Niko Kytösaho ja Andreas Alamommo karsiutuivat.

Mäkihypyn MC: Mäkiviikko, Garmisch-Partenkirchen

Katso tallenne: Garmisch-Partenkirchenissä norjalaisjuhlat

Norjalainen Marius Lindvik vei mäkiviikon uudenvuodenpäivän osakilpailun, jonka voit katsoa artikkelin kuvaa klikkaamalla.

Antti Aalto

Aalto ja Nousiainen selvittivät karsinnan – katso tallenne

Antti Aalto ja Eetu Nousiainen selviytyivät karsinnasta mäkihypyn maailmancupin kilpailuun Venäjällä. Andreas Alamommo karsiutui.

Antti Aalto liitää ilmassa.

Harvinaista herkkua! Peräti neljä suomalaista Rukan mäkikisaan – Aalto palasi onnistuneesti maailmancupiin: "Olen helpottunut"

Antti Aalto, Niko Kytösaho, Jarkko Määttä ja Andreas Alamommo nähdään lauantaina maailmancup-kisassa Rukalla.

Karl Geiger

Näin Nousiainen ja Alamommo hyppäsivät mukaan Wislan mäkikisaan, Kobayashi joutui haastajan asemaan

Miesten mäkihypyn maailmancup alkoi Wislan HS134-mäen karsinnalla. Kaksi suomalaista pääsi mukaan sunnuntain kisaan. Katso karsinta kuvaa klikkaamalla.

Antti Aalto

Antti Aallon nilkka kuntoutumassa mäkihyppykauden alkaessa – torstaina tarkoitus kokeilla hyppäämistä

Antti Aalto ei ole mukana mäkihyppykauden avauksessa ensi viikonloppuna, mutta Rukalla hyppääminen on mahdollista.

Mäkihyppytorni

Pohjoisesta nuoria mäkihyppääjiä mukaan maajoukkuerinkiin

Uusia valintoja Suomen haastaja- ja nuorten mäkihyppymaajoukkueeseen.

Julia Kykkänen Holmenkollen

Julia Kykkänen jättää mäkimaajoukkueen – ranskalainen varusteosaaja Lauri Hakolan avuksi valmennukseen

Julia Kykkänen valmistautuu tulevaan mäkihyppykauteen itsenäisesti.

Antti Aalto liitää ilmassa.

Ex-päävalmentaja vaatii suomalaisen mäkihypyn heräämistä nykyaikaan – muistutti paljonpuhuvista tietokonevarkauksista: ”Ei ollut vain vahinko”

Yle Urheilun asiantuntija Tommi Nikunen kaipaisi tuoreempaa lajianalyysia suomalaiseen mäkihyppyyn.

Antti Aalto kuvassa

Suomi ylsi kahdeksanneksi lentomäen joukkuekilpailussa – "Hyvin lähellä hyvää"

Suomen mäkimiehet ylsivät toiselle kierrokselle Planican lentomäessä.

Andreas Alamommo hyppäsi viime kaudella kuudessa maailmancupin kisaviikonlopussa.

Suomi venyi toiselle kierrokselle mäkikauden viimeisessä joukkuekilpailussa

Joukkuekilpailun toista kierrosta voi jännittää TV2:sta.

Antti Aalto.

Antti Aalto säväytti Vikersundissa – muut suomalaiset jäivät karsintaan

Mäkihypyn maailmancup jatkuu viikonloppuna Vikersundin lentomäessä. Perjantaina hypättiin sunnuntain kilpailun karsinta HS240-mäestä.

Antti Aalto

Julia Kykkänen 24:s, Antti Aalto 25:s Lillehammerissa

Miesten kisan voiton vei Stefan Kraft, naisten Maren Lundby.

Antti Aalto kuvassa

Aalto, Määttä ja Kykkänen selvittivät Lillehammerin mäkikarsinnan

Antti Aalto ja Jarkko Määttä etenivät karsinnasta mäkihypyn maailmancupin tiistaiseen kilpailuun Norjan Lillehammerissa.

Ryoyu Kobayashi.

Japanin mäki-ihme tarrasi kiinni mestaruuteen – Jarkko Määttä niukasti toiselle kierrokselle

Jarkko Määttä jatkaa ainoana suomalaisena MM-normaalimäen toiselle kierrokselle.

Iivo Niskanen (vas.), Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen ja Matti Heikkinen.

Ottaako Suomen miesten viestijoukkue yllätysmitalin? Katso päivän suomalaiset ja lähetystiedot

MM-hiihtoja jännitetään TV2:ssa, Areenassa ja Puheella kello 14.10 alkaen.

Antti Aalto

Yle seurasi jännittävää MM-kisapäivää: Naisille viestipettymys, Herola venyi viidenneksi

Yle Urheilu seurasi Seefeldin torstain tapahtumia hetki hetkeltä.

Jarkko Määttä 2019

Suomen mäkimiehet käsittelivät suurmäen pettymyksen – "Mäkihypyn ajattelu on tänään kielletty"

Kisojen ajan sairastellut varamies Mico Ahonen lähetettiin kotiin maanantaiaamuna.

Karl Geiger kuvassa

Saksan tyrmäävää ylivoimaa MM-joukkuemäessä

MM-joukkuemäki päättyi saksalaisjuhliin Innsbruckissa. Suomi oli kymmenes ja putosi toiselta kierrokselta.

Antti Aalto kuvassa

Suomen mäkimiehet rämpivät MM-suurmäessä – "Totaalinen alisuorittaminen"

Suomen mäkivalmentaja Lauri Hakola teki yhteenvetoa suojattiensa romahduksesta MM-kisojen HS130-mäkikilpailussa.

Markus Eisenbichler kuvassa

Saksalaisille mäkimiehille jättipotti – suomalaispäivästä kova pettymys

MM-hiihtojen HS130-mäkikilpailu päättyi saksalaisjuhliin. Suomen mäkimiehistä kukaan ei päässyt mukaan toiselle kierrokselle.

Antti Aalto.

Suomalaisilla mäkihyppääjillä synkkä päivä: kaikki hyppääjät ulos toiselta kierrokselta, Aalto ensimmäinen karsiutuja 0,1 pisteellä

Yksikään suomalainen ei ponkaissut toiselle kierrokselle HS130-mäen kilpailussa Seefeldin MM-kisoissa.

Katso suomalaisten hypyt MM-kisojen mäkikarsinnassa

Antti Aalto karsinnan paras suomalainen – Alamommo jäi kirvelevästi ensimmäisenä hyppääjänä ulos kisasta

Karsinnan ykkönen oli Saksan Markus Eisenbichler, joka hyppäsi 128,5 metriä. Katso suomalaisten karsintahypyt kuvaa klikkaamalla.

Ilkka Herola

Ilkka Herolan nousu riitti 11. sijalle – Yle seurasi MM-kisapäivää hetki hetkeltä

Yhdistetyn hiihto päätti MM-hiihtojen kisapäivän Seefeldissä. Ilkka Herola nousi hiihto-osuudella 11:nneksi. Antti Aalto, Jarkko Määttä ja Eetu Nousiainen varmistivat pääsynsä HS130-mäkikilpailuun. Yle Urheilu seurasi kisapäivää hetki hetkeltä.

Mico Ahonen

Mäkihyppääjiltä on liian aikaista toivoa MM-mitalia, mutta Mico Ahonen saattaa yllättää ja napata kisapaikan

Suomen MM-kisajoukkueessa Seefeldissä on monen tason mäkihyppääjiä. Yle Urheilun asiantuntija Tommi Nikunen pitää mahdollisena, että Mico Ahonen nähdään tositoimissa jo näissä kisoissa.

Ilkka Herola Lahdessa helmikuussa 2019.

Herola ja Hirvonen mitalijahtiin yhdistetyssä – katso perjantain suomalaiset ja päivän lähetystiedot

MM-koitoksia päästään jännittämään TV2:ssa ja Areenassa kello 10.15 alkaen ja Puheella kello 11.02.

Ryoyu Kobayashi

Kobayashi otti ison kaulan muihin jo ensimmäisellä kierroksella ja palasi ylivoimaisena voittokantaan – Aalto paras suomalainen

Maailmancupin johtaja Ryoyu Kobayashi nappasi voiton viimeisessä maailmancupin kilpailussa ennen Seefeldin MM-kisoja.

Geiger räväytti toisen kierroksen hurjalla hypyllä mäkikisan ykköseksi

Saksalaishyppääjä hätyytteli hirmuleiskautuksellaan Janne Ahosen huimaa mäkiennätystä – "Tällaista tilannetta ei pitäisi pystyä olemaan"

Karl Geiger vei mäkikilpailun voiton Willingenissä uskomattomalla 150,5 metriä kantaneella toisen kierroksen hypyllään.

Eetu Nousiainen

Suomi yhdeksäs joukkuemäessä – ei paikkaa toiselle kierrokselle

Suomi jäi yli 30 pistettä viimeisenä toiselle kierrokselle selviytyneestä Tshekistä.

Antti Aalto

Antti Aalto venyi hienosti yhdeksänneksi – Andreas Alamommo ensimmäisille maailmancup-pisteille kotiyleisön edessä

Eetu Nousiainen karsiutui ensimmäisenä toiselta kierrokselta Salpausselällä miesten suurmäen henkilökohtaisessa kilpailussa.

Antti Aalto

Suomi mäkihypyn joukkuemäen kahdeksas, voitto Itävaltaan

Hyvin ensimmäisellä kierroksella hypännyt Suomen joukkue alisuoriutui toisella kierroksella.

Antti Aalto

Suomen mäkimiehet pullahtivat ulos toiselta kierrokselta

Suomen mäkimiehet jäivät ulos toiselta kierrokselta maailmancupin joukkuekilpailussa Puolassa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle