Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Paloauto ajamassa ampuma-alueelle.

Puolustusvoimien harjoitusalueella Kokkolassa oli voimassa maastopalovaroitus, kun tuli levisi – harjoituksia perutaan harvoin varoitusten vuoksi

Harjoittelualueesta vastaavan Puolustusvoimien upseerin mukaan harjoituksia perutaan harvoin kokonaan varoitusten vuoksi, mutta käytettävään kalustoon voidaan tehdä muutoksia.

Maastoa palaneena.

Puolustusvoimien ampuma-alueen tiistainen maastopalo ei pysäytä aseyhtiön ampumaharjoituksia Vattajalla

Kokkolan Vattajan ampuma-alueella syttyi tiistaina uhkaava maastopalo, joka sai alkunsa aseyhtiö Patrian ampumaharjoituksista. Alueella on edelleen voimassa ruohikkopalovaroitus.

 Kovakuoriaisiin lukeutuva hietalantiainen mikroskoopin kameralla.

Luonnonsuojelualueelta löytyi uhanalaisia, vuosikymmeniä kadoksissa olleita hyönteislajeja – Metsähallitus: Hoitotoimet onnistuivat

Metsähallitus korostaa, että Vattajan avoimien hiekkadyynien säilyminen vaatii jatkuvaa hoitoa ja tukirahoja. Viime vuosina alueen hoitoon on satsattu.

Kuvassa varoituskyltti ja puinen karhupatsas vieressä.

Vattajalla paukkuu tulevina päivinä – yli tuhat varusmiestä harjoittelee ilmatorjuntaleirillä

Harjoitukset ampuma- ja harjoitusalueelle jatkuvat helatorstaihin saakka. 

Heikkadyynin päällä olevan panssarivaunun tykistä tulee laukauksen johdosta tulta, runsaasti savua.

Kokkolan kaupunki huolissaan aseyhtiöiden harjoittelusta Vattajalla – kaupunki esittää useita vaatimuksia Puolustusvoimien ympäristölupaan

Kaupunginhallitus lisäsi uusia vaatimuksia rakennus- ja ympäristölautakunnnan antamaan lausuntoon.

Hiekkadyynejä ja kasvillisuutta meren rannalla

Patria testaa aseita Vattajalla tällä viikolla ja se vaikuttaa liikkumiseen

Maanantaista perjantaihin Vattajalla on rajoituksia siinä, missä niemellä saa liikkua.

Hiehojen pelastusta autolla Kokkolassa

Jo viikko sitten 31 hiehoa karkasi maatilalta Kokkolassa – avuksi otettiin koirat, hevoset ja drooni, mutta seitsemän eläintä juoksentelee edelleen karkuteillä

Kokkolan Lohtajalla on jäljitetty useita päiviä karkuteillä ollutta hieholaumaa. Suurin osa karkulaista on jo saatu kiinni. Hiehoja ei kannata lähestyä, sillä ne voivat säikkyä ihmisiä.

Hiehoja laitumella

Lohtajalla on jäljitetty useita päiviä 30-päistä hieholaumaa – Omistaja: "Eläimet ovat jo vähän villiintyneetkin"

Lauma pakeni aitauksesta omille teilleen viime viikolla. Hiehokarkulaisia on etsitty parhaimmillaan neljänkymmenen vapaaehtoisen voimin, mukana on ollut viljelijöitä ja metsäjiä.

Kuvassa Patrian AMW ja Nemo-kranaatinheitinjärjestelmä

Aseyhtiö Patria testaa kranaatinheitinjärjestelmää Lohtajan Vattajalla

Ammunnat rajoittavat alueella liikkumista viiden päivän ajan.

Lapsia syömässä.

Matkailukesän onnistuminen on pohjalaismaakunnissa täysi arvoitus – Ideaparkin kesäkauppa on jo vilkastunut

Matkailuyritykset toivovat, että lapsiperheet lähtevät etsimään elämyksiä kotimaasta.

Varusmiehet harjoittelevat olalta laukaistavan Stinger-ilmatorjuntaohjuksen käyttöä Lohtajan Vattajalla.

Vuoden suurin ilmapuolustusharjoitus Vattajalla kutistui murto-osaan normaalista

Tärkeimmät ohjus- ja laivatykistöammunnat voidaan viedä silti läpi kaikkien kolmen puolustushaaran voimin.

Ilmatorjuntapanssarivaunu laukaisee ammuksen ilmapuolustusharjoitusleirillä Lohtajan Vattajalla.

Pitkä vääntö Vattajan ympäristöluvista päätökseen: Puolustusvoimat tarvitsee luvan vain raskasaseammunnoille

Korkein hallinto-oikeus ei näe perusteita toiminnan laajemmalle luvittamiselle.

Vattajanniemi syksyn valossa.

Metsähallitus haluaa Kokkolan vaikenevan vuoden retkikohteeksikin valitusta Vattajasta – "Vaikka emme laittaisi euroakaan, alue löydetään"

Metsähallitus on huolissaan luontoarvojen säilymisestä. Kokkola yhtyy huoleen, mutta sanoo, että Vattajan noste tulee muualta kuin kaupungin toimista.

Taistelija makaa maassa ja tähtää rynnäkkökiväärillä.

Tältä näyttää intissä tänään – räjäyttäjän laatikossa on nallipihdit, mittanauha, tulitikut ja teippirulla

Seurasimme Lohtajalla vuorokauden koulutuspataljoonan taisteluammuntaharjoituksia, yksittäisten miinojen raivaamista räjäyttämällä ja vapaa-ajan viettoa leirillä.

Kasveja Vattajan hiekkarannoilla.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen: Luontoarvojen säilyttäminen Vattajalla tärkeintä

Puolustusvoimien harjoitustoiminta ja virkistyskäyttö täytyy sopeuttaa luontoarvojen säilyttämiseen, sanoo ministeri.

Pohjavesialue kyltti.

Karhinkankaan ja Sivakkokankaan pohjavesialueilla käynnistyy YVA-menettely

Pohjavesialueelle on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus rakentaa useita vedenottamoita.

Kuvassa nuoria palokuntaleirillä

Suurleiri kokosi Lohtajalle palokuntanuoria

Kylällisen verran palokuntanuoria on harjoitellut Kokkolan Lohtajalla kuluvan viikon.

Ilmavoimien hävittäjien jälkiä taivaalla, valkoisia vanoja.

Vattajalla alkaa vuoden suurin ilmapuolustusharjoitus

Harjoitukseen osallistuu noin 1500 ihmistä.

Vattajanniemi syksyn valossa.

Hallinto-oikeus: Puolustusvoimien toiminta Vattajalla vaatii nykyistä laajemmat ympäristöluvat – Kokkola ilahtui päätöksestä

Vaasan hallinto-oikeus on päättänyt, että Puolustusvoimien ampumatoiminta Vattajalla vaatii ympäristöluvan, koska se saattaa aiheuttaa kohtuutonta rasitusta lähialueelleen. Ympäristölupaa haetaan Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta.

Hanko

Hiekkarantojen helmet puntarissa: Kalajoella jätti-investoinnit, Yyteri piirtää strategiaa ja Hanko luottaa vanhaan vetovoimaan

Vaikka kotimaiset hiekkarannat eivät kerää massoja, niiden talousvaikutus on merkittävä. Mutta missä on Vattaja?

Kolme lukiolaistyttöä polkupyörineen maastopuvuissa

Suuret saappaat eivät haittaa – turva- ja maanpuolustustaidot karttuvat silti

Kokkolan Vattajalla on viikonlopun ajan 350 Pohjanmaan maanpuolustuspiirin reserviläistä kertaamassa taitojaan ja oppimassa uutta. Mukana on kokeneita reserviläisiä, mutta myös lukiolaisia Kannuksesta ja Kokkolasta sekä teollisuusvartijoiksi opiskelevia Kurikasta. Nuorille itse pukeutuminen armeijan vaatteisiin on jo mieleenpainuva juttu.