Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Koronavuosi näyttää lisänneen rattiraivoa Virossa – pahin tapaus kärjistyi kahden ihmisen murhaan

Arkea maailmalta: En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa liikenneraivoa etelänaapurissa, kirjoittaa Ylen Viron-toimittaja Rain Kooli.

Espoossa keskiviikkoiltapäivästä erikoisia rattiraivotapauksia – "Poliisin ja erotuomarin tehtävät menevät joskus päällekkäin"

Keskiviikkoiltapäivällä Espoossa oli liikenteessä useampi aggressiivinen autoilija.

Invataksi joutui rattiraivon kohteeksi – kuljettaja: "Välikohtaus sai paareilla makaavan asiakkaan itkemään"

Invataksin on välillä ajettava lähes matelemalla asiakkaan vuoksi. Yleensä invatakseihin suhtaudutaan kärsivällisesti.

Rattiraivoa Joensuussa – ohitetun kuristaminen johtaa poliisitutkintaan

Ohitus teollisuusalueella iltapäiväliikenteessä sytytti kuljettajat niin, että seurauksena voi olla oikeusjuttu.

”Ei ärsyttäisi, jos hidastelija suostuisi antamaan tietä" – Ikäkuskeja parjataan, mutta liikenteen tientukko on yhä useammin somettava kuski

Parikymppisen Henniina Rantasen työmatka on hidastelijoiden ja hermostujien villin lännen meininkiä. Aiheesta voi keskustella jutun lopussa.

Berliini pitäköön byrokratiansa ja liikenneraivon – puistoista ja kulttuuritarjonnasta voisi sen sijaan ottaa mallia

Lähden Berliinistä haikein, mutta helpottunein mielin, kirjoittaa Suomeen palaava Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Dan Ekholm.

Kiinni jääminen voi yllättää viihdekäyttäjän – "Yhden kannabissätkän polttaminen näkyy verenkierrossa jopa 10 tuntia"

Harva tietää, että kannabis on yksi pisimpään kehossa pysyvä huumaava aine, sanoo ylilääkäri Markus Partanen.

Keskisormi heilahti – liikenneraivo johti käsirysyyn Lahdessa

Mopoautoa kuljettanut nuorukainen ja pakettiautolla ajanut mies nujakoivat maanantai-iltana Lahdessa.

Valtuutettu rikkoi taksin sivupeilin, taksikuski lähti perään ja valtuutettu lensi katuun – Poliisi tutkii erikoista tapausta

Tamperelaista valtuutettua epäillään vahingonteosta, kuljettajaa puolestaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Surkeat kelit ovat raastaneet autoilijan hermoja – tulevaisuudessa tekoäly kertoo, miten kierrät liikenteen sudenkuopat

Digitalisaation toivotaan tuottavan tietoa sopivista reiteistä sekä turvallisesta vauhdista.

Liikenneopettajan ohjeet ohitukseen: Pidä kaasujalka kurissa, ratti rauhassa ja uskalla perua päätöksesi

Kuka nyt ohjeita ohittamiseen tarvitsisi, ajattelee moni. Mutta muistathan kai sen, että liikenteessä viisaampi väistää.

Liikenneraivo vei “Mafiaveljien” gangsterin vihdoin kaltereiden taa

Asaroa on aiemmin syytetty muun muassa konekaappauksesta, jonka Martin Scorsese ikuisti elokuvaksi.

Liikenneraivo tarttuu takapenkkiläisiin herkästi

Turussa hermoja rassaa ruuhkassa ajaminen.

Kysyimme, miten liikenteessä voisi näyttää, jos tuli töpättyä – Tässä voittaja ”Sori vaan” -käsimerkiksi

Käden heilutusta kohti ohimoa pidettiin parhaana eleenä näyttää, että nyt tuli mokattua. Käsimerkki tuskin yleistyy laajasti liikenteessä, sillä vaikeinta on oman virheen myöntäminen.

Hermostutko helposti liikenteessä? Näillä vinkeillä taltutat rattiraivon

Rattiraivo syttyy heposti, mutta on myös helppo sammuttaa.

Liikenneraivo näkyy jo autokoulussa: Keljut kuskit saavat nuoret jännittämään ajamista

Asenne tarttuu. Kokeneella kuljettajalla on oma vaikutuksensa siihen, miten nuori käyttäytyy ratin takana.

Tukholmassa on satanut eniten lunta yli sataan vuoteen

Tukholmassa on tarvottu keskiviikkona sankassa lumipyryssä, joka on nostattanut lumipeitteen arviolta 30-40 senttimetrin paksuiseksi.

Liikenneympyrässä törttöily johti väkivaltaan Pietarsaaressa

Mies suuttui kanssa-autoilijaan sen verran, että seurasi tätä ja löi kasvoihin.

Näin rauhoitat kiihtyneen henkilön puhejudolla

Puhejudossa tärkeää on kuunteleminen, kertoo kouluttaja Totti Karpela.

Kasvokkain: Liikennepsykologi Mika Hatakka: Ihminen ajaa kuin elääkin

Liikennepsykologi Mika Hatakan mielestä liikenneraivo näkyy erityisesti päivän lehdissä. Toisten fyysinen satuttaminen tahallaan liikenteessä on Suomessa edelleen harvinaista. Liikenneraivo ei kuitenkaan enää ole vain autoilijoiden ongelma.

Trafin tieliikennejohtaja: Ruotsin liikenteestä kannattaisi ottaa mallia

Sillanpään mukaan Ruotsin liikenneturvallisuuden etumatka johtuu uudemmasta autokannasta ja tielläliikkujien paremmasta asenteesta.

Liikenteenohjaajat saavat osansa tieraivosta – uhkailuja ja solvauksia joka päivä

Kun matkanteko keskeytyy tietöiden takia, rattiraivo nousee. Jotkut autoilijat eivät kestä muutaman minuutin odottelua ja jonotusta. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Iissä Lemminkäisen työntekijät joutuvat kuuntelemaan päivittäin solvauksia ja uhkailuja.

Jarrut pohjaan ja pyöräilijä takalasista läpi – mitä pyörii raivokuskin päässä?

Autoilijan epäillään teloneen viikonloppuna pyöräilijän tahallisesti Haaparannalla. Liikenneturvan viimevuotisen kyselyn mukaan liikenneraivon kohtaaminen on Suomessa yleistä.

Tieraivon kohteeksi joutunut pyöräilijä: "En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa"

Tuhansia kilometrejä vuosittain pyöräilevä torniolainen Roni Hooli joutui lauantaina autoilijan raivon kohteeksi ja törmäyksen seurauksena sairaalan ensiapuun. Äkkijarrutuksellaan törmäyksen aiheuttanut autoilija ei kysynyt verissään viruvalta Hoolilta edes vointia, vaan syytti kiihkeästi Hoolia ja tämän lenkkikaveria autonsa perään ajamisesta.

NASCAR-kuljettajat nyrkkitappelussa radalla heti kolarin jälkeen – video

Tieraivosta on puhuttu viime aikoina paljon, mutta nyt kuohahti kilparadalla.

Näin töpeksitään moottoritiellä: kiilaamista, puskurissa kiinni ajamista, ohittelua oikealta

Moottoritie on kuuma ja niin on kuskikin. Keskimääräistä parempi kuljettajakin turhautuu, kun joutuu muuttamaan soljuvaksi kokemaansa nopeutta muun liikenteen mukaan. Rattiraivo iskee: suksi nyt kuuseen siitä edestä! Liikenneopetuksen asiantuntija tietää, mistä kaasujalan kenkä puristaa.

Otatko turhia riskejä liikenteessä?

Liikenneturvan mukaan ilmapiiri liikenteessä on rapautunut, ja autoilijat suhtautuvat yhä välinpitämättömämmin muihin liikkujiin. Oletko sinä kokenut liikenneraivoa?

Rattiraivo nousee tunteista, mutta kiitos on keskisormea ja kiroilua toimivampi viesti

Yltiöpäinen kaahaus, vaaralliset ohitukset ja nyrkin puiminen autossa. Nämä ovat merkkejä rattiraivosta eli tunneryöpystä, joka näkyy liikenteessä. Kuski kokee, että toinen kuljettaja kiusaa tahallaan, vaikka taustalla voi olla yksinkertaisesti inhimillinen virhe.

Tieraivoa Rovaniemellä: Mies hakkasi metalliputkella auton ikkunoita

Mies oli jostakin syystä hermostunut takana ajaneeseen autoilijaan Rovaniemellä lauantaina. Mies oli pysähtynyt yllättäen nelostiellä Hirvaan kohdalla ja alkanut hakata takana olleen auton ikkunoita metalliputkella.

Motorist who hit cyclist to be indicted on manslaughter, other charges

The motorist who hit and killed a bicyclist in a road rage incident faces manslaughter and other charges. If convicted, the man faces a minimum eight year prison sentence for the manslaughter charge. He faces indictment in Helsinki District Court next week.

Rekat ja jalankulkijat eivät ole törmänneet aikaisempaa enemmän – Liikenneturva: Aika näyttää kehityksen

Kuluvan vuoden onnettomuudet kulkevat tällä hetkellä samoissa luvuissa viime vuoden kanssa, kerrotaan Liikenneturvasta. Suomen logistiikka ja kuljetus ry on huolissaan tällä hetkellä velloavasta "liikenneraivosta".

Sanna Ukkola: Somen tunneorgiat

Kaikkien on helppo osallistua somen kollektiiviseen tunneorgiaan, jossa tärkeintä on löytää syyllinen, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Ammattikuskien viisi vinkkiä: Näin estät liikenneraivon kiehahtamisen yli

Joskus liikenteessä menevät hermot kaikilla – myös ammattiautoilijoilla. Kaksi ajo-opettajaa ja taksikuski kertovat, mitä kuumakallen pitäisi heidän mielestään liikenteessä tehdä.

"Mies yritti repiä ovea auki" – liikenneraivon kohteeksi joutuneet kertovat

Kansainväliset käsimerkit ovat valikoimassa kohteliaimmasta päästä, kun lukijat kertovat kanssa-autoilijoiden saamista raivonpuuskista.

Sananen – Muistoajot

Sääli, että suomalaiset tappelevat niin paljon muistoajoissa joita järjestetään jonkun muistolle. Muistoajo voisi olla juuri meille suomalaisille sopiva liikuntaharrastus.

Oletko törmännyt rattiraivoon? Kerro kokemuksistasi!

Liikenne ja toiset tiellä liikkujat saavat joidenkin ihmisten tunteet kuumenemaan. Liikenneturvan mukaan neljä viidestä suomalaisesta on joskus kohdannut rattiraivoa. Mikä on sinun kokemuksesi liikenneraivosta?

Bus knocks down cycling safety demonstrators in Helsinki

More than 850 cyclists gathered in Helsinki on Sunday to honour the death of a man who was hit by a car while biking along Helsinki streets earlier this week. But the procession was suddenly stopped when a bus ran into a group of the cyclists, knocking down some of them. No one was injured in the incident, but police are now investigating whether charges will be filed.

Driver accused of fatal road-rage attack on cyclist remanded in custody

Helsinki District Court orders detention of man on suspicion of manslaughter after eyewitnesses claim he deliberately ran down a cyclist who criticised his driving.

Liikennepsykologi: Rattiraivo on Suomessa harvinaista

Läheltä piti -tilanteita, turhan täpäriä, näpäytykseksi tarkoitettuja ohitteluja ja kansainvälisiä käsimerkkejä piisaa Suomen teillä ja kaupunkien kaduilla. Liikennepsykologian professori Heikki Summala painottaa kuitenkin, että ratin takaa tullaan harvoin nyrkit pystyssä. Vielä harvemmin ajetaan tieten tahtoen ketään päin.

Helsingissä kuollutta pyöräilijää muistetaan Kuopiossa

Kuopion hyötypyöräilijät järjestää sunnuntaina muistohetken ja -ajon Helsingissä kuolleen pyöräilijän muistolle. Samalla halutaan muistuttaa liikennerauhasta.

Rattiraivo pysyy usein autossa: "Siellä syyllistetään, etsitään hirveästi virheitä toisesta"

Hermot voivat mennä nopeastikin, jos autoilijalla on taipumus provosoitua liikenteessä. Kuskin pitäisi pysyä rauhallisena, tai raivostumiset pitäisi ainakin jättää oman auton sisälle.

Manchester United -legenda vapaaksi liikenneraivosyytöksistä

Roy Keane vapautettiin syytteistä, joiden mukaan agressiivinen Manchester United -tähti olisi noussut autostaan sättimään takikuskia.

Kiristyykö hermo jonossa? – kerro kuinka sinä selviät ruuhkasta

Pääkaupunkiseudun liikennemäärät ovat viime vuosina kasvaneet tasaisen varmasti. Vaikka taantuma on leikannut liikenteen kasvua, eivät ruuhkat ole alueella hellittäneet – päin vastoin. Vaikka suomalaiset harvoin syyllistyvät varsinaiseen tieraivoon, kärisee yhden jos toisenkin hermo ratissa. Oletko keksinyt hyvän keinon lepuuttaa mieltäsi ruuhkatuntien jonoissa? Jaa se meille.

Ketjuhuoltikselta poikkeava ottaa riskin ja altistuu elämyksille

Rattiraivo rauhoittuu Temmeksellä minipossua paijaten, ja takapenkin kitinäkin katkeaa viimeistään afrikkalaisen kääpiövuohen paikkeilla. Kotieläinpihalla sydämiä sulattavat myös pienet matkapppaat Aada, Iida ja Reea. Kiireinen kulkija kaasuttaa elämysten ohi.

Näkökulma: Ramadan-arkea Istanbulissa

Muslimien juhlakuukausi on paljon muutakin kuin uutiskuvista tutut pyhiinvaeltajat Mekassa. Ramadan tuo arkeen juhlatunnelmaa, mutta myös käytännön ongelmia, kirjoittaa Lotta Nuotio Turkista.

Pinna palaa liikenteessä - se ei sääntöjä muuta

Eritasoisilla kuljettajilla on yhtäläinen oikeus liikkua teillä ja heidät on otettava huomioon, liikenteen tuntijat rauhoittelevat tieraivon kuumentamia.

Onko liikennekuri höltynyt?

Kuluneen kesän aikana liikennekeskustelu on käynyt taas kuumana. Tunteita ovat kuumentaneet huimat ohitukset, ylinopeudet ja rattiraivoa herättävät köröttelijät, rattijuoppoja unohtamatta. Tuoreen esityksen mukaan Liikkuvaa poliisia supistetaan ja Liikenneturvan tekemässä kyselyssä lähes puolet vastanneista kertoi pelkäävänsä hurjastelijoita, kun kysyttiin pelon aiheita liikenteessä. Onko liikennekuri Suomessa höltynyt ja mitkä ovat mielestäsi liikenteen suurimmat riskitekijät maanteillä ja kaupungissa?

Alaston mies radiomastossa ja liikenneraivoa moottoritiellä

Varhain maanantaiaamuna nuori mies kiipesi Ahvenistonharjulla sijaitsevaan radiomastoon. Kiivetessään mies oli päihtynyt ja alaston. Mies päätyi poliisin säilöön selviämään päähänpistostaan.

Raivo on vaarallista liikenteessä

Kiihkeät tunteet liikenteessä ovat yleisiä. Ilmiölle on annettu nimikin, liikenneraivo. Räikeimmillään teiden kuumat kallet käyvät toisiinsa käsiksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle