Uusimmat artikkelit

Paraisilla sijaitsee surrealistinen taidegalleria, jonka erikoisin nähtävyys on sen omistaja itse: "Olen Dalin reinkarnaatio"
Taidegalleristi Ted Wallin kertoo saaneensa surrealismin mestarilta tehtävän säilyttää Dalin sielu ja taide.
Oikeus tuomitsi päätekijän neljän vuoden vankeuteen taidehuijausvyyhdissä – Salvador Dalín teoskopioiden myyntiä koskevia syytteitä kaatui
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi pääsyytetyn yhteistyökumppanin pettämisestä taidekaupoissa sekä Kuvasto-korvausten maksamatta jättämisestä.

"Salvador Dalín" puoli metriä korkea veistoskopio myytiin 9 500 eurolla – taidealan rikosvyyhdistä kovat syytteet, syytetyt kiistävät
Syyttäjä vaatii päätekijälle 4,5 vuoden ehdotonta vankeutta useista törkeistä talousrikoksista ja petoksista.

Taiteilijoille haetaan satojen tuhansien korvauksia, taidealan rikosvyyhdin käsittely jatkuu Tampereella
Tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry vaatii oikeudessa taiteilijoille maksamatta jääneitä jälleenmyyntikorvauksia yhteensä noin 400 000 euron edestä viivästyskorkoineen.

Taidealaan liittyvän rikosvyyhdin käsittely alkoi Tampereella, Salvador Dalin veistoskopiot ollut yksi tutkinnan kohde
Keskusrikospoliisi alkoi tutkia epäiltyä törkeää taidealan petosvyyhtiä vuonna 2019.

Matti Nykäsestä ilmestyy kaksi uutta kirjaa – Arto Teronen: ”Matin elämää on vaikea kuvata, se on kuin Salvador Dalin monirönsyinen maalaus”
Puolitoista vuotta sitten kuolleesta mäkihyppylegendasta Matti Nykäsestä ilmestyy samoihin aikoihin kaksi uutta kirjaa.
Keräilijöiden kokoelmista syntyi persoonallisia nähtävyyksiä – tässä viisi hauskaa matkakohdetta Suomessa
Elvis-tavaraa ja flippereitä, tutustu erikoisiin kokoelmiin.

Murtovarkaat veivät tukholmalaisesta galleriasta Salvador Dalín veistoksia
Murron kohteena oli galleriassa reilun viikon esillä ollut Dalí-näyttely. Veistokset ovat kymmenien tuhansien eurojen arvoisia.

Kaksikon epäillään myyneen vuosien ajan taideteoksia maksamatta korvauksia – vahingot satoja tuhansia euroja
Taideteoksia on myyty Tampereen ja Turun seudulla sekä pohjoisemmassa Suomessa.
Matkalla läntiseen Suomeen? Katso nämä matkailutärpit!
Egenland-ohjelma keräsi vinkit hauskempaan matkailuun.
Taiteen avainhenkilöt - hauska askarteluprojekti
Anna Salvador Dalin avata sinulle ovi!
Paraisten Salvador Dalí -näyttelyn omistaja Ted Wallin sanoo olevansa surrealistisen taiteilijan reinkarnaatio – “Kaikki mitä kerromme on ehkä totta tai sitten ei”
Koe Pohjoismaitten ainut julkinen Dalí näyttely Paraisilla.
Valenciassa ja Baleaareilla puhuttu kieli on katalaani - tosin he itse kiistävät sen jyrkästi
Kieli vai murre, siitä väittelevät katalaanian puhujat

Tässäkö Suomen komeimmat? – Ilkan viikset ovat kuin ne maailman kuuluisimmat
Ilkka Parviaisella karvat ovat aina kasvaneet voimakkaasti. Viiksillään hän nappasi hopeaa maailman suurimmissa viiksikilpailuissa Texasissa.

Salvador Dalílle ei löytynyt tytärtä: DNA-tutkimus kumosi espanjalaisnaisen väitteen
DNA-tutkimuksen tuloksista kertoo Dalín säätiö. Kuulun surrealistin hauta avattiin heinäkuussa isyystestiä varten.

Dalín balsamoija ei malttanut vaieta: Salvador Dalín viikset yhä tutussa asennossa
Dalín hauta avattiin torstai-iltana DNA-näytteen ottamiseksi isyystestiä varten ison mediahuomion saattelemana. Paikalla olleita vaadittiin olemaan hiljaa näkemstään.

Salvador Dalín hauta avataan sukututkimusta varten – Yle välittää kuvaa hautapaikan edustalta
Lähetys Dalín kotikaupungista Figueresista alkaa Ylen verkkosivulla noin klo 21.

Surrealismin mestarin Salvador Dalín hauta avataan isyystestiä varten
Kotikaupungin selvänäkijä sanoo olevansa taiteilijan avioton tytär.

Salvador Dalin ruumis nostetaan haudasta isyystestiä varten
Espanjalainen selvänäkijä väittää, että taiteilija oli hänen isänsä.

Taiteilija Salvador Dalin ruumis kaivetaan ylös – Syynä isyystesti
Madridilainen tuomari päätti surrealistitaiteilijan ruumin ylöskaivamisesta. Tarkoituksena on selvittää DNA-testillä, onko Dali espanjalaisen Pilar Abelin isä.
Otso Kantokorpi: Taide, valta, raha ja seksi vetovoimina
Taide, valta, raha ja seksi vetovoimina

Ylimääräistä pankkitilillä? - Dalin hummerikahvainen puhelin ja Mae Westin huulten muotoinen sohva pian myynnissä
Guardian-lehti kertoo taidemesenaatti Edward Jamesin säätiön huutokauppaavan joulukuussa 200 taideteosta, joiden joukossa on myös Dalin ikoniset teokset Afrodisiac Telephone ja Mae West Sips Sofa.

Kauko Kortelainen seuraa Salvador Dalia ja Tapio Wirkkalaa Suomen Kivikeskuksessa
Juukalaisen kuvataiteilijan Kauko Kortelaisen teoksia on laajasti esillä Suomen Kivikeskuksessa. Nunnanlahdessa on aiemmin nähty muun muassa Salvador Dalin ja Tapio Wirkkalan töitä.
Animations send Sibelius flying
Interaction between various arts interested Sibelius.

Valamon taidenäyttelystä tulossa luostarin historian suosituin
Maailman kuuluisimpien taiteilijoiden kristillisaiheiset teokset ovat houkutelleet Valamoon rutkasti kävijöitä. Mestarin jälki 2 -näyttelystä on tulossa luostarin historian suosituin.
Animaatiot lennättävät Sibeliusta
Animaatiot lennättävät Sibeliusta

Rembrandt, Dali, Picasso, Warhol: Valamossa avautuu ainutlaatuinen kristillisaiheinen taidenäyttely
Valamon luostarissa Heinävedellä avautuu tiistaina laaja kristillisaiheinen taidenäyttely. Esillä on Suomen kultakauden taiteilijoiden lisäksi muun muassa Rembrandtin, Dalin, Picasson ja Andy Warholin taidetta. Kaikki teokset ovat pohjoissavolaisesta yksityiskokoelmasta.

Valamon luostari muutti 75 vuotta sitten Heinävedelle
Valamon luostari on sijainnut nykyisellä paikallaan Heinäveden Papinniemessä vuodesta 1940 lähtien. Juhlavuosi tarjoaa paljon erilaisia tapahtumia.
Buñuel! – Teemalauantai 28.2.
Teema viettää koko viikonlopun Luis Buñuelin ainutlaatuisessa maailmassa. Teemalauantaissa tarjolla porvariston hillityn charmia ja kulta-aikaa, surrealismia ja provokaatiota. Illan elokuvat ovat Oscar-voittaja Porvariston hillitty charmi vuodelta 1972 ja Kulta-aika vuodelta 1930.
Salvador Dalí, nero ja narri
Kuka oikeastaan oli Salvador Dali? Henkilökuva mediataitojen mestarista ja neroksi julistautuneesta monipuolisesta taiteilijasta.

Yli 40 vuotta seksiä, väkivaltaa ja uskonnollista provokaatiota - Alejandro Jodorowskyn elokuvat löydettiin uudelleen
Tänään saa Suomen ensi-iltansa Alejandro Jodorowskyn ensimmäinen elokuva yli 20 vuoteen. Tammikuussa hänen elokuviaan esitetään Helsingissä elokuvateatteri Orionissa. Uransa aikana kulttiohjaaja on tehnyt yhteistyötä The Beatles -yhtyeen, taiteilija Salvador Dalín ja sarjakuvapiirtäjä Moebiuksen kanssa. Hänen poikansa kertoo elokuvahistorian unohtamasta urasta Yle Uutisten haastattelussa.

Vaajakoskelle avattiin uusi taidegalleria
Vaajakoskella Galleria Koski on viettänyt avajaisiaan tänään. Galleria tarjoaa näyttelytilaa niin ammattilaisille kuin harrastajillekin.
Antiikkiliikkeen 150 eurolla myymä maalaus osoittautui Dalin varhaiseksi teokseksi
Vuosien selvitystyö vahvisti, että taidehistoroitsijan 26 vuotta sitten hankkima öljymaalaus on Salvador Dalin tekemä. Dali maalasi teoksen teini-ikäisenä.

Alienin luonut taiteilija kuoli
Sveitsiläisen H. R. Gigerin kuvamaailma nojasi kuolemaan ja seksiin. Koneesta ihmisen nahoissa tuli hänen kuuluisin luomuksensa, elokuvahirviö Alien.

The Vaccines ja Mumford & Sons perustivat superkokoonpanon
The Vaccines ja Mumford & Sons ovat lyöneet hynttyyt yhteen.

Oliko Salvador Dalí suuri taiteilija vai pelkkä rahastaja?
Pariisin Pompidou-keskuksessa on auennut kaikkien aikojen suurin Salvador Dalí -retrospektiivi. Näyttely nostaa Dalín vähemmän arvostetun taiteen tunnettujen teosten rinnalle. Esillä on noin 200 teosta taiteilijan pitkän uran varrelta.

Varastettu Dalin maalaus palautettiin New Yorkiin
Viime viikolla newyorkilaisesta galleriasta varastetu Salvador Dalin maalaus Cartel de don Juan Tenorio on palautettu takaisin.

Dalín maalaus varastettiin New Yorkissa
Varastettu maalaus, Cartel de don Juan Tenorio, on noin 93 000 euron arvoinen.
Salvador Dalia kaupan noin kymmenellä miljoonalla eurolla
Huutokauppakamari Sotheby's tuo toukokuussa kaupattavaksi Salvador Dalin maalauksen Printemps necrophillique, jonka hinta-arvio liikkuu jopa noin kymmenessä miljoonassa eurossa.

Maailmanmestari Helmenkalastajan viiksivinkit
Entinen siloposkinen bisnesmies Juhana Helmenkalastaja on nykyään viiksienkasvattamisen sanansaattaja. Viiksienkasvatuskuukausi Movemberin kunniaksi Dali-viiksien hallitseva maailmanmestari kertoo viiksien(sä) vaikutuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Helmenkalastaja kannustaa miehiä kasvattamaan naamakarvojaan puolisoidensa vastalauseista välittämättä.

Christie'sin huutokauppa jäi tavoitteestaan
Ranskalaisen taidemaalarin Paul Gauguinin teos jäi keskiviikkona myymättä Christie’sin taidehuutokaupassa Lontoossa. Auringonkukkia kuvaavasta teoksesta odotettiin huutokaupan vetonaulaa. Huutokaupan tuotto jäi muutoinkin tavoitteestaan yli 20 miljoonalla eurolla.

Ulosottoviraston Dali-huutokauppa aiheutti yleisöryntäyksen
Helsingin ulosottoviraston järjestämässä huutokaupassa oli paikalla toistasataa taiteen ostajaa.

Ulosottovirasto huutokauppaa kohuttuja Salvador Dali -teoksia
Salvador Dalin 100-vuotisjuhlanäyttely oli esillä Helsingin Wanhassa satamassa kesällä 2004. Suuri osa näyttelyn teoksista todettiin pian väärennöksiksi ja tuomittiin valtiolle hävitettäviksi. Nyt huutokaupataan teoksia, jotka ovat päätyneet Helsingin ulosottoviraston haltuun näyttelyn järjestäjä Erkki Minkkiseltä.

Seppo Similän surrealismi kiehtoo yhä
Oulussa on esillä takavuosien kohutaiteilijan Seppo Similän maalauksia. Similä herätti huomiota 80-luvulla surrealistisilla maalauksillaan, joita etenkin taidekriitikot inhosivat.
Ranskassa käydään oikeutta L'Oréal-perijättären miljardeista
Ranskalaisessa oikeusistuimessa on perjantaina alkanut television saippuasarjoihin verrattavissa oleva draama, jossa on kyse miljardeista euroista. Kosmetiikkayhtiö L'Oréalin perijättären mielenterveyden ja rahankäytön on tuonut oikeuden eteen tämän oma tytär.

Pina Bausch kuvasi ihmistä
Useat tanssin ammattilaiset pitävät tiistaina kuollutta koreografi Pina Bauschia alansa merkittävimpänä. Saksalaisen Bauschin merkitys tanssitaiteelle oli koreografi Jorma Uotisen mielestä huikea.

Surrealistit muuttivat maailmaa muuttamalla ihmistä
Suomen tähän mennessä suurin surrealistisen taiteen näyttely avautuu perjantaina Tennispalatsin taidemuseossa Helsingissä. Esillä on yhteensä yli 250 teosta surrealisteilta sekä heidän edeltäjiltään ja seuraajiltaan.
Hollannissa jälleen taidevarkaus
Hollannissa on tehty jo toinen tauluvarkaus kymmenen päivän sisällä. IJsselsteinin kaupunginmuseosta varastettiin kuusi 1600-1800-luvuilta peräisin olevaa maisemamaalausta.
Hollantilaismuseosta vietiin Dalín taidetta
Hollannissa on tehty aseellinen ryöstö Spanbroekissa sijeitsevaan taidemuseoon. Poliisin mukaan ryöstäjät saivat saaliikseen kaksi taulua, joista toinen oli espanjalaisen taidemaalarin Salvador Dalín.
Espanjan poliisi löysi kasan väärennettyjä Dalín töitä
Espanjan poliisi on löytänyt kaikkiaan 69 väärennettyä taideteosta, joiden tekijäksi oli signeerattu Salvador Dalí. Lisäksi poliisin haaviin jäi 12 varastettua Dalín työtä.