Uusimmat artikkelit
Hyvinvointialue houkuttelee jälleen uusia työntekijöitä rahapalkkiolla – uudelle työntekijälle jopa 1 500 euroa
Etelä-Karjalan hyvinvointialue on ottamassa käyttöön ylimääräisen palkkion, jolla houkutellaan työntekijöitä ikäihmisten ympärivuorokautiseen palveluasumiseen
Näin Pirkanmaan hyvinvointialue houkuttelee kesätyöntekijöitä: töiden lopuksi on luvassa bonus, sijaisen ”ilmiantaja” voi tienata 300 euroa
Esimerkiksi lähisairaaloista, kotihoidosta ja vammaisten palveluista puuttuu vielä kesäsijaisia. Hyvinvointialue joutuu myös sulkemaan osastopaikkoja sekä joitakin avopalveluita kesäksi.
Oma Hämeen ikäihmisten palvelut pohtii uusia toimintatapoja säästöpaineiden puristuksessa
Tavoitteena on, että jatkossa pienempi osa ikääntyneistä tarvitsisi ympärivuorokautista hoivaa.
Sairaanhoitajan vastaanotto loppui, kun hyvinvointialue otti vastuun päiväkeskuksesta – ”Tämä on pahoinvointialue”, sanovat iäkkäät asiakkaat
Hyvinvointialueet urakoivat, kun ne yhdistävät varsin kirjavia sote-palveluja samaan sapluunaan. Yhdenmukaistaminen toi Viitasaarella ikäviä yllätyksiä vanhusten päiväkeskuksen asiakkaille.
Etelä-Karjalassa joudutaan kesällä sulkemaan kymmeniä vanhuksille tarkoitettuja asukaspaikkoja
Etelä-Karjalan hyvinvointialue tarvitsisi kaikkiaan kesäksi 100-200 työntekijää lisää.
Vanhuspalveluyksiköistä kolmannes täyttää jo nyt uuden hoitajamitoituksen Etelä-Savossa
Tämän vuoden joulukuussa voimaan astuvan mitoituksen mukaan kymmentä asiakasta kohden tulee olla seitsemän hoitajaa. THL:n tilastojen mukaan mitoitus täyttyy 32 prosentissa maakunnan yksiköistä.
Pohjalaisehdokkaat eivät halua keventää vanhustenhoidon hoitajamitoitusta, vaikka sen toteutumisessa on ongelmia – “Hyvä ajatus, mutta ei toimi”
Valtaosa Vaasan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista pitäisi kiinni hoitajamitoituksesta vanhusten hoidossa. Alan huutava hoitajapula pitää kuitenkin ratkaista nopeasti.
Kymmeniä vanhuksia jäänyt ilman hoitopaikkaa Etelä-Karjalassa, koska hoitajat eivät riitä
Hoitajamitoitus nousee portaittain. Etelä-Karjalan hyvinvointialue kamppailee saadakseen rekrytoitua tarpeeksi työntekijöitä lakisääteistä henkilöstömitoitusta varten.
Turku saa risuja lastensuojelun henkilöstön vaihtuvuudesta ja ruusuja terveysasemien kiireellisten puhelujen hoitamisesta
Hyvinvointipalvelujen tarkastusraportissa arvioitiin hoitoonpääsyä Turun terveysasemille sekä vanhuspalvelujen ja lastensuojelun tilaa.
Vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on aiempaa enemmän hoitajia – Päijät-Hämeessä on neljä hoitajamitoituksen alittanutta vanhustenhoidon yksikköä
THL:n seurantatilaston mukaan uusien työntekijöiden rekrytoinnit sen sijaan vähenivät viime vuonna.
THL: Pohjanmaalla on riittänyt hoitajia vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan
Kuudessa yksikössä hoitajamitoitus oli liian alhainen. Monessa Pohjanmaan hyvinvointialueen yksikössä henkilöstömäärä kuitenkin ylittää jo seuraavaatkin tavoitetasot.
THL: Keski-Pohjanmaalla on riittänyt hoitajia vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan
THL selvittää säännöllisesti hoitajamitoitusta ympäri maan.
Hoitajien määrää vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on saatu kasvatettua, mutta tavoitteesta uupuu edelleen lähes 2 900 hoitajaa
Vanhusten kotihoidossa työntekijöiden rekrytoinnit sen sijaan vähenivät viime vuonna ja kotihoidon asiakkaiden luokse tehtyjen käyntien määrä laski ensimmäistä kertaa.
Eduskunta lykkäsi viime vaalien alla luvattua hoitajamitoituksen nousua
Eduskunta päätti hoitajamitoituksen lykkäämisestä täysistunnossaan keskiviikkona. Lykkäämisen taustalla on sosiaali- ja terveydenhuollon pula työvoimasta.
Pohde leikkaa vanhusten ympärivuorokautisia hoivapaikkoja reippaammin kuin muualla – lähes kymmenesosa paikoista häviämässä
Pohjanmaa on toinen runsaasti vanhusten hoivapaikkoja leikkaavia hyvinvointialueita Suomessa. Vanhuustutkija näkee leikkauksissa valtavia yhteiskunnallisia vaikutuksia inhimillisen hädän lisäksi.
Hämeessä ikäihminen saa kiireellisen hoivapaikan jonottamatta
Kanta- ja Päijät-Hämeen kunnat sekä kuntayhtymät pystyvät tarjoamaan hoivapaikan lakisääteisessä ajassa.
Vanhus saattaa jonottaa kiireellistä hoivapaikkaa yli viikon – iso osa kunnista ei pysty lakisääteiseen aikaan
Puolet kunnista ei pysty tarjoamaan kiireellistä ympärivuorokautista hoivapaikkaa vanhuksille, vaan heitä makuutetaan sairaaloiden vuodeosastoilla.
Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tutkinnan vanhuksen kuolemasta eteläsavolaisessa palveluasumisyksikössä
Vaarallinen aihe aiheutti ikäihmisen kuoleman palveluasumisyksikössä Etelä-Savossa marraskuun lopussa.
Pirkanmaan hyvinvointialue: Vanhuspalvelujen henkilöstömitoituksen siirtymäaika on liian tiukka
Vanhuspalveluiden hoitajamitoitus on kiristymässä ensi vuoden keväällä. Jo aiemman kiristyksen takia osa asiakaspaikoista on jouduttu sulkemaan.
Hallituksen suunnitelma hoitajamitoituksen lykkäämisestä jakaa edelleen voimakkaasti mielipiteitä
Hoitajamitoituksen lykkäysesitystä arvioivissa lausunnoissa epäillään, että kahdeksan kuukauden aikalisä ei riitä 0,7 hoitajamitoituksen toteuttamiseen.
Vanhusasiainvaltuutettu: Yksityisten yritysten osuutta vanhusten hoivasta pitää miettiä
Vanhusten hoivan asiantuntijan mielestä yksityisten hoivayritysten valta on kasvanut. Poliitikkojen tulisi pohtia, voisiko hoivaa tuottaa julkisesti enemmän.
Hoivajätit haluavat vanhusten hoidosta enemmän rahaa – tuhansia ihmisiä koskevat sopimukset ovat katkolla
Yksityisten hoiva-alan yritysten mukaan hintojen korotuspainetta aiheuttaa niin hoitajamitoitus kuin hintojen nousu.
Satojen ikäihmisten asumisesta neuvotellaan tänä syksynä – yksityiset asumispalvelujen tuottajat haluavat parempia sopimuksia
Hoivapalveluyritys Attendo on irtisanonut palveluasumisen sopimuksia eri puolilla Suomea ja haluaa korkeimmillaan jopa 30-40 prosentin korotuksen. Myös muut ovat esittäneet hinnankorotuksia.
Lempäälän väkiluku kasvaa nopeasti, mutta se tietää myös rahanmenoa kouluihin, päiväkoteihin ja asuinalueisiin
Ennusteet näyttävät 25 000 asukkaan rajan rikkoutumista vuonna 2026. Toteutunut kasvu on kuitenkin ylittänyt Tilastokeskuksen viime vuonna piirtämän käyrän.
Hämeenlinnan ikäihmisten palvelut hioo suunnitelmaansa sähkökatkojen varalle
Palveluntuottajalla on varautumissuunnitelma esimerkiksi myrskyn aiheuttamiin häiriötilanteisiin. Sitä päivitetään vastaamaan tilanteisiin, joissa sähköjä katkottaisiin suunnitellusti.
Ensimmäinen hyvinvointialue teki listan säästökohteista – muut eivät ole vielä edes näin pitkällä, vaikka työ alkaa 2,5 kuukauden päästä
Vasta Pohjois-Pohjanmaalla on tehty suunnitelma hyvinvointialueen toiminnasta ensi vuodesta lähtien. Kuntaliiton mukaan kaikilla hyvinvointialueilla tulee kiire ja riskinä on muutosten vesittyminen.
Vanhuspalveluihin palkattaisiin yli 150 hoiva-avustajaa Pirkanmaalla, jos heitä vain olisi
Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemästä kyselystä.
Hoiva-avustajia palkattaisiin tuhatpäin vanhustenhoitoon, jos heitä olisi tarjolla, kertoo THL:n kysely
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kyselyn mukaan hoiva-avustajien määrä voisi vanhusten hoitopalveluissa kaksinkertaistua lyhyessä ajassa, jos työvoimaa olisi saatavilla.
Attendon lähettämä kirje säikäytti tehostetun palveluasumisen asukkaita Pirkanmaalla
Taustalla on Pirkanmaan hyvinvointialueen sekä yksityisten palveluntuottajien väliset neuvottelut.
Yksityisen palveluasumisen sopimukset jatkuvat, rauhoittelee Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Osa yksityisistä palveluntuottajista ympärivuorokautisessa palveluasumisessa on irtisanonut sopimuksiaan Etelä-Pohjanmaalla. Hyvinvointialue on kuitenkin vasta aloittamassa sopimusneuvottelut niiden kanssa.
Attendo irtisanoo "merkittävän osan" sopimuksista, joita se on tehnyt vanhusten hoivakodeista
Attendo haluaa neuvotella sopimukset uusiksi, koska kiista hoitajamitoituksesta närästää. Hoivakodeissa asuvia ihmisiä ei häädetä pois, sanoo toimitusjohtaja.
Yksityiset hoivayritykset irtisanoivat sopimuksia – Attendon kirje säikäytti asiakkaita Päijät-Hämeessä
Sote-yhtymät neuvottelevat parhaillaan tulevaisuudesta tehostettua palveluasumista tuottavien yritysten kanssa. Kolme hoivajättiä irtisanoi nykyiset sopimukset viime viikolla.
Tamperelaisesta hoivakodista paljastui poikkeuksellisen laajoja ongelmia – työntekijä kuvaili tilannetta kaoottiseksi ja toiminta katkaistiin
Yksikön toiminnan keskeyttäminen on harvinainen toimi. Tampereen kaupunki ei ole ohjannut Tammistokodin yksikköön asukkaita heinäkuun lopun jälkeen.
Laaja kysely: tieto hoidosta ei kulje vanhuksen mukana päivystyksen ja kodin välillä – joskus hoitaja on vain potilaan oman kertomuksen varassa
Pohjois-Savossa tehtiin laaja kysely vanhustyön haasteista. Kyselyyn vastasi 500 työntekijää.
TYKSin sairaala-alueen uudisrakentaminen keskeisellä sijalla hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa – investointeja lähivuosina lähes puolella miljardilla
Psykiatrisen sairaalan ykkös- ja kakkosvaihe nielevät yhteensä lähes 150 miljoonaa euroa. T-sairaalan laajennus maksaa 50 miljoonaa euroa.
Hallituksella on vaikeuksia sopia hoitajamitoituksen lykkäämisestä – sote-ministerit jatkavat neuvotteluja huomenna
Hallitus miettii mitoitukseen myös uutta 0,65:n väliporrasta. Oppositio odottaa hallitukselta tietoa vanhustenhoidon hoitajamitoituksesta keskiviikkona iltapäivällä eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
Vanhuksen kuolemaan johtanut epäilty laiminlyönti järkyttää – pöytyäläinen Merja Kaukovalta: "Arveluttaa, voiko itselle käydä samalla tavalla"
87-vuotias pöytyäläinen nainen löytyi kotoaan menehtyneenä. Hänen puolisonsa, 76-vuotias mies, on poliisin mukaan heikkokuntoisena sairaalahoidossa.
Rovaniemellä liian vähän hoivakotipaikkoja ja kotihoidon työntekijöitä
Sosiaaliasiamiehen raportin mukaan rovaniemeläinen vanhus joutui odottamaan hoivakotipaikkaa viime vuonna keskimäärin yhdestä kolmeen kuukautta.
Analyysi: Henkilöstömitoituksen lykkääminen vanhustenhoidossa on hallitukselta helpommin sanottu kuin tehty
Parin viikon sisällä nähdään, kaivaako hallitus avuksi 0,65:n mitoituksen, jos 0,7:n tavoitetta lykätään vanhusten hoitajamitoituksessa, politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta kirjoittaa.
Uudella hyvinvointialueella Kanta-Hämeessä ei heti ylletä vaadittuun hoitajamitoitukseen
Koko Suomea vaivaava hoitajapula näkyy myös Kanta-Hämeessä, eikä tilanteeseen ole luvassa nopeita ratkaisuja.
Palveluasumispaikat ovat tiukassa: paikkoja ei voida täyttää hoitajavajeen takia
Etelä-Pohjanmaalla ongelma on koskenut etenkin yksityisiä hoivakoteja. Seinäjoen kaupungin palvelutaloissa tilanne on vielä kohtalainen.
Pohjois-Savossa on ikäihmisten palveluissa yksi maan suurimmista hoitajavajeista – henkilöstöä tulisi lisätä ensi kevääksi yli 200
Etenkin maakunnan pienemmille paikkakunnille lähihoitajia ja sijaisia on ollut vaikeaa saada. Tavoitteena on keventää ja monimuotoistaa ikäihmisten palveluasumisen muotoja, jotta hoitajia riittäisi.
Palvelutalojen asukaspaikkoja on jouduttu Pohjois-Karjalassa pitämään tyhjinä hoitajapulan vuoksi – hoitajamitoituksessa paikoin haasteita
Siun soten palvelutalojen asukaspaikkoja on jouduttu pitämään tyhjinä, jotta hoitajamitoitus pysyisi laillisena. Hoitajapulaan pyritään vastaamaan esimerkiksi oppisopimusopiskelijoilla.
Pohjalaismaakuntiin tarvittaisiin yli 300 uutta hoitajaa, jotta vaadittava hoitajamitoitus ensi keväänä täyttyisi
Monella hoivakodilla on jo nyt vaikeuksia yltää vaadittavaan hoitajamitoitukseen. Rekrytoinnit epäonnistuvat yhä useammin ja tilannetta on paikattu avustavilla työntekijöillä. THL esittää mitoituksen kiristämiselle lisäaikaa.
THL: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääksi 3 400 hoitajaa lisää – mitoituksen nostoon ainakin vuosi lisäaikaa
Nopeasti vaikuttavia keinoja on vaikea löytää, sanoo THL:n johtava asiantuntija. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien pääekonomisti arvioi, että aika tulee loppumaan kesken.
Asumispalvelupaikkoja on vähennetty hoitajapulan takia Etelä-Karjalassa – vaikein tilanne Luumäen Vallikodissa
Kesän aikana on vähennetty yhteensä 29 paikkaa eri puolilta Etelä-Karjalaa. Hankalin työntekijätilanne on tällä hetkellä Luumäen Vallikodissa.
Rovaniemen palveluseteli ei kelpaa – jo kaksi vanhusten palveluasumisen tuottajaa irtisanonut sopimuksensa
Attendo sekä Yrjö ja Hanna -säätiö ovat irtisanoutuneet kaupungin palvelusetelistä. Vanhusten asumisen turvaamiseksi molempien kanssa on tehty erilliset sopimukset, mikä ei ole kestävä ratkaisu.
Lääkärit: Tässä on syy päivystysten kriisiin – sairaalat ovat täynnä vanhuksia, jotka eivät saa apua muualta
Kokeneen lääkärin mukaan vanhuspalveluiden puutteet ovat osasyy sairaaloiden päivystysten pahoihin ruuhkiin. Päivystykseen tulee päivittäin vanhuksia, joilla ei ole muuta vaivaa kuin kyvyttömyys selviytyä yksin kotona.
Hoitajamitoitus tiukkenee seitsemän kuukauden kuluttua ja vanhustenhoito kipuilee jo nyt: Uusia hoitajia tarvitaan ainakin 3 500
Hoitajapulan ratkaisuiksi ehdotetaan joustamista hoitajamitoituksen lopullisesta aikataulusta sekä mitoitukseen laskettavan henkilöstön pätevyysvaatimusten höllentämistä.

Etelä-Savon hyvinvointialue sai viisi uutta toimialajohtajaa – hallituksen puheenjohtaja: "Kaikilla valituilla on vahvaa johtamiskokemusta"
Etelä-Savon hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui maanantaina valitsemaan toimialajohtajia. Hakemuksia oli tullut hallituksen puheenjohtajan mukaan ilahduttavan paljon.