Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Neljä nuorta seisoo lautasten kanssa ilman tarjottimia.

Yläkoululaiset söivät vuoden ilman tarjottimia: sotku lisääntyi, mutta säästöä syntyi tiskeissä ja ruokahävikissä – uudistus laajenee nyt Kokkolassa

Kokkola luopuu kokeilun innostamana tarjottimista ruokailussa 2 000 oppilaan ja työntekijän opinahjoissa. Ilman tarjotinta ruokailua on kokeiltu myös useissa muissa kunnissa.

Joonas Turrek osallistui videohaasteeseen kavereiden yllyttämänä.

Tiktokissa leviää haaste, jossa kaadutaan tahallaan koulun ruokalassa – tarjottimen heittäminen oli ensin hauskaa, nyt se saa myös kritiikkiä

Tiktokiin ilmestyy nyt useita videoita, joissa oppilas "kaatuu" tarjottimen kanssa koulun ruokalassa.

Koululainen ottaa ruokaa lautaselle.

Tarjottimet poistetaan Vimpelin kouluista ensi syksynä

Tarkoituksena on vähentää ruokahävikkiä.

Jasper Nupponen kantaa keittolautasta. Hatsalan koulussa ruokaillaan ilman tarjotinta.

Kouluruokailussa luovuttiin tarjottimista – ruokahävikki väheni, mutta oppilaat kertovat ongelmista

Kuopion kaupungin mukaan tarjottimista luopuminen on tuonut säästöjä veden, sähkön ja pesuaineiden kulututukseen.

Fanni Heinonen

Onko tässä ratkaisu ruokahävikkiin? Opiskelijaruokala poisti tarjottimet ja vaihtoi lautaset pienempiin

Jopa viidennes ravitsemuspalveluiden tarjoamasta ruoasta päätyy roskiin. Erityisen ongelmallisia ovat linjastoravintolat.

Sininen hylly tarjottimille oven sisäpuolella.

Käytä kaapinoven sisäpuolta - nikkaroi hylly tarjottimille

Tarvitset vain viisi listaa ja neljä kulmarautaa.

Matkustajia turvatarkastuksessa.

Tutkimus: Lentokentillä harvinaisen paljon viruksia – flunssa vaanii erityisesti turvatarkastuksessa

Suomalais-englantilaisessa tutkimuksessa 50 prosentissa tutkituista turvatarkastuksen muovitarjottimista löytyi hengitystieviruksia.

Lasit valkoisella sivupöydällä.

Tarjottimella varustettu pöytä

Jimin fiksua ja käytännöllistä muotoilua.

kouluruokailua

Alakoululaiset kuskaavat ruokaa pitkin käytäviä – vaasalaiskoulussa on odotettu ruokalaa jo 20 vuotta: "Äkkiä pöpöt siinä leviävät"

Ruokailutiloille ei ole olemassa kunnollisia suosituksia. Opetushallituksen mukaan tilat voivat kuitenkin vaikuttaa oppilaiden syömiseen.

Maria Sutinen ja Paula Virtanen

Lorvitaanko hoivakodissa päivät pitkät? Katso täältä – hoitajat kirjasivat yhden työpäivän hetki hetkeltä

Muuraskodin hoitajat Paula Virtanen ja Maria Sutinen pitivät yhden päivän ajan päiväkirjaa töistään.

Mielenosoitus Forssassa, miehellä kyltti "Invaders go home"

Onko Forssan maine mennyttä? Viestintäasiantuntija: "20 hengen porukka pystyy vaikuttamaan 10 000 hengeltä netissä"

Kun mainekriisi kolahtaa tuulettimeen, on viestinnällä valtava merkitys. Viestintäasiantuntija neuvoo esimerkiksi Forssaa välttämään liikaa virallisuutta, kun kaupunki kipuilee turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön kahnausten tuoman imagon kanssa.

Risto Laitila

Kesäkolumnisti Risto Laitila: Kuuntele potilastasi, hän kertoo sinulle diagnoosin

Sir William Osler oli maineikas kanadalainen lääkäri, joka eli ja vaikutti lääketieteen kehitykseen reilut sata vuotta sitten tavalla, joka antoi hänelle lisänimen modernin lääketieteen isähahmo.

Jesse Puljujärvi Edmonton Oilers

Jesse Puljujärvi yllättäen Edmontoniin: "Tiesin, että mitä tahansa voi sattua"

Moni odotti Jesse Puljujärven menevän numerolla kolme Columbukseen, mutta oululainen päätyi lopulta Edmontoniin. Pelaaja itse oli uuteen seuraan todella tyytyväinen.

Oppilaat jonottavat ruokasaliin

Turussa juhlittiin tuhannetta koulupäivää: vanhemmat haluavat juhlasta perinteen koko Suomeen

Peruskoulun tuhannes koulupäivä osuu kuudennelle luokalle, marraskuun puoliväliin. Turkulaiskoulussa vanhemmat päättivät järjestää lapsilleen juhlat merkkipaalun kunniaksi. Vanhemmat toivovat, että tuhannetta koulupäivää alettaisiin juhlistaa kaikkialla Suomessa.

Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatŝov valtiovierailulla Oulussa 27.10.1989.

Valtioneuvotteluja savusaunan portailla, kuninkaallista loistoa ja tippuvia tarjottimia – Oulussa on kestitty vuosien varrella useita valtiovieraita

Oulu pääsee isännöimään keskiviikkona ja torstaina harvinaislaatuista ulkoministerikokousta, kun Barentsin euroarktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Suomelta Venäjälle. Kaupungissa on nähty vuosien varrella useita arvovieraita, ja heidän vierailuistaan riittää tarinoita kerrottavaksi.

Sairaala-annoksissa maistuvat tuoreet raaka-aineiden maut, eivät suola ja mausteet, sanoo Kanta-Hämeen keskussairaalan ravitsemispäällikkö Tuula Vihersaari.

Sairaalan ruokkiminen on tuhansien palojen palapeli – tarjottimen valmistelu peräti sekuntipeliä

Pari tuntia ennen ruoka-aikaa sairaalan keittiö saa tiedot potilaista, heidän erityisruokavalioistaan tai niiden yhdistelmistä sekä potilaskohtaiset toiveet. Ateriatarjottimia valmistavalla linjalla alkaa sähäkkä urakka, jotta jokainen saa ajallaan eteensä juuri oman annoksensa, lämpimänä ja tuoreena. Tuhansien annosten keskuskeittiö pyörii kovan ammattitaidon turvin.

Jaron Jose Manuel Rivera.

Jaro selvisi FC Lahden myllystä – vieraiden viime minuutin maali hylättiin

FC Lahti ja Jaro FF jakoivat pisteet 1-1-tasapelissä. Ottelun jälkeen puhutti lisäajalla hylätty maali.

mansikoita

Kokeneen säilöjän vinkeillä marjojen aromit säilyvät pakastimessakin

Pakastimet täyttyvät nyt marjapurkeista. Säilönnän asiantuntija neuvoo, miten kakunkoristeiksi tarkoitetut marjat kannattaa pakastaa ja miten puutarhamansikoihin saa ripauksen metsämansikan makua.

Jani Lyyski

IFK:lla kolme pistettä jo tarjottimella - "Tasureilla ei oikein tee mitään"

IFK Mariehamnin Duarte Tammilehto pettyi tasapeliin kotikentällä. KuPS nousi Joel Vartiaisen maalilla pisteille.

Heikki Rönty

Näkökulma: Sinä teet ilmaista työtä

Poliitikot vaativat yhteen ääneen uutta työtä Suomen pelastamiseksi. Toimittaja Heikki Rönty pohtii, kuinka tavallinen ihminen voi lisätä työn tarjontaa lakkaamalla palvelemasta itseään.

Salametsästäjä kyykkii pusikossa.

Luonnonsuojeluliitto haluaa ojentaa salametsästäjät tarjottimella poliisille

Suomen luonnonsuojeluliitto SLL yrittää tehostaa salametsästyksen ja muiden luontorikosten ilmi tuloa nettipalvelulla, johon voi tehdä ilmoituksia nimettömästi. Hallituksen puheenjohtajan mukaan palvelusta halutaan luoda tarjotin, jolla rikokset voidaan kantaa resurssipulasta kärsivän poliisin selvitettäviksi.

Kylmäsavupororouheesta tehty keitto on ehtaa lähiruokaa

Yksi lähiruokapäivä saattaa tietää koko sadon syömistä kerralla

Pilottivaiheessa oleva valtakunnallinen Kestävät hankinnat -hanke on lisännyt merilappilaisten raaka-aineiden käyttöä julkisessa ruokapalvelussa. Parhaimmillaan yksi teemapäivä tietää vaikkapa porkkananviljelijälle koko sadon syömistä kerralla.

Mies hiekottaa ajotietä.

Kainuun palvelut samassa paikassa verkossa: "Kun kilpailija on jo siellä, niin alkaa tulla kiire"

Kainuulaiset palveluntuottajat halutaan samaan markkinapaikkaan verkossa. Maakunnassa kootaan parhaillaan tarjotinta, mistä kuntalaiset löytävät helposti kotiin tarvitsemansa palvelun. Tuottajille tarjotin tarjoaa ilmaisen markkinapaikan.

Jari-Matti Latvala kuvassa

Latvala taipui MM-hopealle - "Tämä on ollut paras kauteni ikinä"

Jari-Matti Latvala listaa kuluneen rallikauden uransa parhaimmaksi, vaikka Sebastien Ogier jättää Latvalan tämän vuoden MM-taistelussa hopealle.

Tutkija laboratoriossa.

Nanotekniikka valjastetaan taisteluun sairaalabakteereja vastaan

Åbo Akademin, Turun yliopiston sekä Tampereen teknillisen yliopiston tutkimushanke selvittää keinoja päällystää erilaisia pintoja bakteerin kasvua hidastavilla metalleilla. Nanopinnoituksella voidaan tehdä esimerkiksi ovenkahvoihin mikroskooppisen ohut hopeakalvo.

Olli Kunnari ja Matti Oivanen Suomi-Bulgaria-ottelussa 2014

Matti Oivanen kiittää voitosta Bulgariaa: Pelasivat heikosti

Suomi otti päätösottelussaan tyylipuhtaan voiton Bulgariasta lentopallon MM-kisoissa. Matti Oivasen mukaan Suomen peli kulki hyvin, mutta yksi voiton avain oli myös vastustajan heikko pelaaminen.

Jost Capito.

Volkswagenin tallipäälliköltä ymmärrystä suojatilleen: "Odottamattomat asiat tekevät rallista mielenkiintoista"

Tallipäällikkö Jost Capito antoi tunnustusta Hyundaille Saksan MM-rallin voitosta.

Tarjoilijoita kilpajuoksun lähtöviivalla.

Tarjoilijan painajainen: 1,6 kilometriä läikyttämättä juomia – video

Argentiinassa järjestetyssä kilpailussa tehtävänä oli kulkea 1,6 kilometrin matka mahdollisimman nopeasti läikyttämättä tarjottimella olleita juomia

Rautatiesilta.

Kristiinankaupungin uusi rautatiesilta rakennetaan alkuperäiseen malliin

Jo useita vuosikymmeniä puhuttanut Kristiinankaupungin yli 100 vuotta vanha silta puretaan. Kaupunkilaiset saivat tahtonsa läpi, kun tilalle rakennetaan alkuperäisen sillan kopio, eikä betonista valtatiesiltaa.

Aamos Kivioja syö päiväkodin välipalalla leipää.

Mihin katosi maksalaatikko päiväkotilasten lautasilta?

Ravintosuositukset ja makumieltymykset ovat pyyhkäisseet tarjottimelta muun muassa Aamos Kiviojan, 6, lempiruoan. Osa perheistä pakkaa lapselle päiväkotiin evästä mukaan, sillä välipaloja ja vihreää voi olla vähänlaisesti muutoin monipuolisessa kattauksessa.

SPV juhlii

Puolustava mestari joutuu heti testiin - "Ei pidä joutua takomaan kaksinumeroisia lukuja voittaakseen"

Runkosarjassa SPV ja Oilers eivät kyenneet selvittämään paremmuuttaan, vaan molemmat kauden kohtaamiset päättyivät pistejakoon samoin 6-6-lukemin.

Ruokaa nostetaan älykärryistä.

Älykärryt tuovat joustoa laitosten ruokahuoltoon

Kunnat miettivät uusia ratkaisuja laitoskeittiöidensä ruokahuoltoon. Lehtiojan palvelukeskuksessa Lahdessa kaikki vuorokauden ateriat kuljetetaan kerran päivässä ryhmäkoteihin älykärryissä. Joustavammat ruokailuajat mahdollistavien laitteiden uskotaan tehostavan toimintoja ja tuovan sen myötä myös säästöjä.

Pullo-Eki kahvilla

Tornion "ykkösmies" Pullo-Eki saa hyvän kiertämään

Torniolainen Erkki Rissanen eli Pullo-Eki huolehtii pulloja kerätessään myös kaupungin roskattomuudesta ja siisteydestä. Yrittäjät haluavat osoittaa kiitollisuutensa kaupungin "ykkösmiehelle" tarjoamalla hänelle ilmaisia kahveja, lounaita ja jopa pesemällä miehen pyykkejä.

Veera Rusanen, Sami Garam ja Ritva Prättälä

Mistä koostuu hyvä lounas?

Yle Uutiset kertoi viime viikolla, että monet kevyessä istumatyössäkin olevat työntekijät syövät työpaikkaruokaloissa valtavia ruoka-annoksia. Monien lounas-tarjottimelle saattaa kertyä syötävää lähes kilon verran.

Kahvimuki

Kopiointikohu nostaa päätään Ruotsissa

Ruotsalaissuunnittelijan mielestä pohjoismainen kodintekstiiliketju Hemtex on käyttänyt luvatta tämän suunnittelemaa kuviota. Yritys kiistää kopiointiväitöksen.

sebastian vettel

Vettel: Teen hyvää työtä niin kauan kuin minulle buuataan

Sebastian Vettel vähät välitti Singaporen GP:n palkintojenjaon huutomyrksystä.

Hesburger pyytää anteeksi kaatuneen auttamatta jättämistä

Hesburger tarkistaa vahinkotilanteita koskevaa ohjeistustaan. Tarkistus tehdään, koska henkilökunta ei auttanut Puutorin Hesburgerissa kaatunutta 92-vuotiasta naista viime lauantaina.

Niklas Ajo Valencian radalla, 11.11.2012

Tallipäällikön poika Niklas Ajo: "Mitään en ole saanut tarjottimella"

Urheilukatu 2 tapaa viikonloppuna ajankohtaisen kaksikon, ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan valmistautuvan isän ja pojan, Aki ja Niklas Ajon.

Jääkiekon SM-liigan logo kuvassa

Ota kantaa: Mikä on pelaajan vastuu?

Nyt kun väkivaltakeskustelu velloo valtoimenaan kiekkoilun ympärillä, keskiviikkoillan Kiekkokierros heittää ilmoille kysymyksen: Mikä on pelaajan vastuu?

Pekka Jormakka Pelicans

Pelicans pääsi kirouksestaan – HIFK tosin tarjosi helpotuksen tarjottimella

Pelicans voitti pitkästä aikaa HIFK:n Helsingissä. Väsynyt ja raihnainen HIFK kaatui peräti 6-1-lukemin.

Lautasellinen hirvenlihapataa

Metsänmakua hirvipataan

Hirvenmetsästys alkaa lauantaina. Nyt on viimeinen aika kaivaa loput vanhat hirvenlihat pakkasesta. Erinomainen riistaruoka on Metsämiehen hirvipata. Herkullinen pata syntyy myös lavasta kun vain malttaa kypsyttää lihaa pari tuntia. Pihlajan- ja katajanmarjoilla saa herkullista metsänmakua hirvipataan.

Koristeellisia kananmunia esillä.

Makeanhimoisen unelma - suklaamuseo

Maistuisiko Faberge-suklaamuna? Hyppää Krimin koneeseen.

Paahtoleipä, joka ilmeisesti tarjoiltiin aamiaiseksi prinssi Charlesille päivänä, jolloin hän meni naimisiin Diana Spencerin kanssa vuonna 1981.

Prinssi Charlesin hääaamun paahtoleipä huutokaupattiin

Sisäkön äiti oli tallettanut paahtoleivän prinssin aamupalatarjottimelta. Leivästä tuli kallein Britanniassa koskaan huutokaupattu ruoka.

Salpingidis maali

KOMMENTTI: 1-1 Kreikan hyväksi

Tasapeli oli Kreikalle hyvä EM-avaus. Isäntämaa Puola sai tasapelistä ennemminkin päänsärkyä.

Sothebyn huutokauppakamarin työntekijä asettelee Edvard Munchin Huuto-maalausta esille.

Huuto huudettiin ennätyshintaan

Edvard Munchin teos Huuto on myyty 119,9 miljoonalla dollarilla eli 91,3 miljoonalla eurolla. Se on kaikkien aikojen ennätys.

Ringin Bundesliiga-debyytti viipyy yhä

Alexander Ring katseli jälleen koko ottelun vaihtopenkiltä, kun Borussia Mönchengladbach jäi 1-1(1-0)-tasapeliin HSV:n kanssa kotikentällään Saksan Bundesliigan ottelussa.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen Oulun Rotuaarilla.

Suurkoulut huolestuttavat opettajia

Koulujen koon kasvu huolestuttaa Opetusalan ammattijärjestöä OAJ:tä. Oulussa vieraillut järjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii pikaisia toimia etenkin lukiokoulutuksen kehittämiseksi

Särkipullat tirisevät pannulla.

Kaisan särkipulla kelpais sullekin

Kallista kalaa ei ole pakko ostaa, sillä särjestä, lahnasta ja suutarista saa hyvää ruokaa. Ongelma on siinä, että näitä kaloja ei juurikaan kaupasta löydä. Valonian lahnaillassa särkiherkkuja oli tarjolla ja tarjottimet tyhjenivät pikavauhdilla.

Lanttilan kirpputorilla riittää asiakkaita.

Venäläinen tarjotin on kirpparilöytö parhaasta päästä

Perinteisten hyväntekeväisyyskirpputorien rinnalla on 1990-luvulta saakka toiminut yrittäjävetoisia itsepalvelukirppiksiä, joihin ihmiset voivat viedä tavaroitaan myytäväksi paikkavuokraa tai myyntiprovisiota vastaan. Taantumassa kirpputoreilla kauppa käy. Ostajat etsivät tavaraa tarpeeseen, vaikka heräteostoksiakin tehdään, kun eteen sattuu löytöjä.

Hevonen syö tarjottimelta

Maiskaus valmistautuu porkkana- ja hellyystankkauksella

Porkkanoita tarjottimella, ruohoa mahan täydeltä, uintireissuja - ja tietysti sankaria sydämensä kyllyydestä hemmotteleva kannustusporukka. Sellaisista elementeistä koostuu Kuninkuusraveihin valmistautuvan Maiskaus-tamman viimeinen päivä ennen koitosta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle