Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tero Pitkämäen päivähoitojupakka jatkuu – Ilmajoen kunnan tarkastuslautakunta haluaa lisäselvityksiä

Tarkastuslautakunta haluaa perehtyä laajasti kunnan tekemiin päivähoidon ostopalvelusopimuksiin.

Lahden kaupunginreviisori jättää virkansa

Juha Tapiola asettuu ehdolle kunnallisvaaleihin Lahdessa. Nyt Tapiola on vihreiden valtuutettuna Asikkalassa.

Sijoitussotku: Rovaniemen kaupunginhallitus haluaa erityistilintarkastuksen

Erityistilintarkastuksen teettäisi tarkastuslautakunta, jonka tehtäviin kuuluu arvioida kaupunginhallituksen toimintaa sijoitusasiassa.

Etelä-Pohjanmaan Vihreät valitsi johtajiston

Jenni Kuisti Alajärveltä on valittu Etelä-Pohjanmaan uudeksi puheenjohtajaksi. Etelä-Pohjanmaan Vihreät tavoittelee kuntaavaaleissa valtuutettuja koko Etelä-Pohjanmaan alueella.

Luumäen kunnalla on edessään uuden kunnanjohtajan valinta – Anne Ukkonen valittiin Kouvolan kaupungin arviointipäälliköksi

Vuodesta 2012 Luumäen kunnanjohtajana toiminut Anne Ukkonen on valittu Kouvolan kaupungin arviointipäälliköksi.

Korpelan Voiman yhtymähallitukselle esitetään eroa – tilapäinen valiokunta kyseenalaistaa myös johtajien erokorvaukset

Kuntayhtymän hallituksen luottamusta arvioinut tilapäinen valiokunta oli päätösesityksessään yksimielinen.

Kemijärven tarkastuslautakunta sai uudet puheenjohtajat

Kemijärven kaupungin tarkastuslautakunta pysyy edelleen viisihenkisenä.

Multialaisvaltuutettu pyytää eroa kaikista luottamustoimistaan  – taustalla eläinsuojelurikostuomio

Useita luottamustehtäviä hoitanut kunnallispoliitikko sai syyskuun lopulla tuomion törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Kemijärven tarkastuslautakunnan puheenjohtajille tulossa lähtö? Tilapäinen valiokunta löysi moitittavaa

Tilapäinen valiokunta on selvittänyt tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottamista viime keväästä lähtien.

Valitus Lieksan tarkastuslautakunnan erottamisesta ei mennyt läpi

Hallinto-oikeus on kumonnut Lieksan tarkastuslautakunnan erottamisesta tehdyn kuntalaisvalituksen kokonaisuudessaan.

Henkilöstön hyvinvoinnista huolestunut Taipalsaaren tarkastuslautakunta vaatii henkilöstöohjelman laatimista

Talouden tasapainottamistoimet ja henkilöstösäästöt ovat kunnanjohtajan mukaan hidastaneet henkilöstöohjelman kokoamista.

Vapaavuoreen henkilöitynyt johtamiskohu roihahti raportista – sen tehnyt tarkastuslautakunta toppuuttelee: arvioinnissa ei käsitelty pormestarin käytöstä

Helsingin tarkastuslautakunnan raportti luotasi uuden pormestarijärjestelmän toimivuutta, mutta siitä syntynyt keskustelu on kääntynyt nopeasti henkilökohtaiseksi.

"Varmaan se turhautuminen purkaantuu joskus semmoisilla tavoilla, joista itse ei voi olla ylpeä" – Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vastasi johtamiskritiikkiin A-studiossa

Johtamiskohun keskellä oleva Vapaavuori kertoo tekevänsä asioita intohimoisesti, olevansa vähän kärsimätön ja antavansa vähän liian kovaa palautetta. Kaikkea esitettyä kritiikkiä pormestari ei johtamisestaan kuitenkaan tunnista.

Vapaavuori puolustaa pormestarijärjestelmää: Helsingin päätöksentekoon saatu ketteryyttä ja nopeutta, myös yhdessä tekeminen on lisääntynyt

Kaupungin tarkastuslautakunnan mukaan johtamisjärjestelmästä on tullut pormestarimallin myötä hajanainen.

Eksoten valtuusto ei perusta tilapäistä valiokuntaa – valtuuston puheenjohtaja: "Syksyllä aloitetaan puhtaalta pöydältä"

Tilapäinen valiokunta olisi selvittänyt, onko Eksoten tarkastuslautakunta ylittänyt toimivaltansa hallituksen entisen puheenjohtajan Marja-Liisa Vesterisen tapauksessa.

Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä kasvoi Oulussa

Tarkastuslautakunta haluaa, että erityisesti nuorille soveltuvia tukitoimia kehitetään.

Tarkastuslautakunta muistuttaa: Nurmes sai Valtimolta huomattavan omaisuuden

Nurmeksen on syytä kiinnittää huomiota etenkin testamenttiin, jonka varat on tarkoitus suunnata Valtimon vanhuksille.

Helsingin pormestarimalli saa kovaa kritiikkiä – On epäselvyyttä, kuka ohjaa mitäkin asiaa

Pormestarimalli on muuttanut Helsingin johtamisen hajanaisemmaksi, arvioi kaupungin oma tarkastuslautakunta.

Lappeenrannan kaupunginhallitus hyväksyi Eksoten tarkastuslautakunnan puheenjohtajan eron

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Laura Kaijanen oli hakenut itse eroa tehtävästään.

Osa Tuusulan valtuutetuista epäilee, että pormestareiden luottokortti on vinkunut liian tiuhaan tiskillä – Pormestarit kiistävät väärinkäytökset

Valtuutetut vaativat valtuustokysymyksellä selvitystä pormestari Arto Lindberg (sd.) ja apulaispormestari Mika Mäki-Kuhnan (kok.) ostoista.

Eksoten tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Laura Kaijanen eroaa tehtävästään – pyytää eroa myös Eksoten valtuuston jäsenyydestä

Lappeenrannan kaupunginhallitus käsittelee tänään Eksoten tarkastuslautakunnan puheenjohtajan Laura Kaijasen eronpyyntöä.

Tarkastuslautakunta: 150 000 asukkaan tavoite on epärealistinen Lahdessa, siihen ei auta yliopisto- ja ympäristöpääkaupungin mainekaan

Arviointikertomuksen mukaan Lahden päättäjillä pitäisi olla tiukemmat ohjakset konserniyhtiöihin ja hyvinvointiyhtymään.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhtymähallituksen puheenjohtaja pyytää eroa tehtävästään – taustalla keskustelu kulukorvauksista

Tarkastuslautakunta antoi Antti Huttu-Hiltuselle puhtaat paperit muun muassa edustuskulujen suhteen. Silti hän eroaa.

Eksoten tarkastuslautakunta moittii sote-piirin hallintoa ja johtoa: Roolit sekaisin eikä oikeaa eroteta väärästä

Arviointikertomuksessa mainittuihin epäkohtiin pyritään saamaan selvyyttä tarkastuslautakunnan ja hallituksen yhteisessä palaverissa.

Eksoten tarkastuslautakunnan ja arviointipäällikön toiminnan laillisuus siirtyy Eksoten valtuuston päätettäväksi – valtuusto voi nimittää tilapäisen valiokunnan selvitystyöhön

Eksoten valtuusto on koolla seuraavan kerran kesäkuussa, jolloin sen on mahdollista nimittää tilapäinen valiokunta ja antaa sen selvittää, ylittivätkö Eksoten tarkastuslautakunta ja arviointipäällikkö toimivaltansa Marja-Liisa Vesterisen asemaa arvioitaessa.

Kemijärvellä valmistellaan tarkastuslautakunnan puheenjohtajiston erottamista – puheenjohtaja: "Täällä pitäisi olla vaan leimasimena ja hyväksyä kaikki"

Yhdeksän kaupunginvaltuutettua jätti asiasta esityksen reilu kuukausi sitten. Nyt erottamista alkaa valmistella tilapäinen valiokunta.

Jyväskylällä heikko taloudellinen liikkumavara – tarkastuskertomus 2019 julkistettiin

Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunta on saanut työnsä valmiiksi ja 120-sivuinen tarkastuskertomus vuodelta 2019 on julkistettu.

Ryhmä valtuutettuja esitti Eksoten hallitukselle kysymyksiä tarkastuslautakunnan toiminnasta – hallitus totesi, ettei se voi vastata niihin

Eksoten hallituksen mukaan se ei voi vastata tarkastuslautakuntaa koskeviin kysymyksiin, koska hallitus on itse tarkastuslautakunnan valvonnan kohde.

Kuntaliitto älähti: tarkastuslautakunta ei olisi saanut tehdä tutkintapyyntöä Marja-Liisa Vesterisen toimista Eksotessa

Myös Eksoten valtuuston demariryhmä haluaa selvittää, lähtivätkö Eksoten tarkastuslautakunta ja arviointipäällikkö väärille raiteille.

Redun hallituksen puheenjohtaja vaihtui: Vesa Haapala Sakke Rantalan tilalle

Haapala on pitkän linjan kuntapäättäjä, joka on tällä hetkeä Redun tarkastuslautakunnan puheenjohtajana.

Keskustan Antti Armista ehdotetaan menehtyneen Jarmo Pullin luottamustehtävien jatkajaksi – asiasta päättää Lappeenrannan kaupunginvaltuusto

Lappeenrannan kaupunginhallitus esittää, että keskustan Antti Arminen ottaisi edesmenneen puoluetoverinsa Jarmo Pullin hoitamat luottamustehtävät.

Selvitys: Apulaiskaupunginjohtaja Isosuo ei ollut esteellinen Hämeenlinnan linja-autoaseman päätöksenteossa

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki Juha Isosuon roolista selvityspyynnön joulukuussa.

"Nyt sinä tyttö olet kyllä tehnyt elämäsi virheen" – Yle tutki paperit, joissa kerrotaan ison keskussairaalan puheenjohtajan vallankäytöstä

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä pohditaan, nauttiiko sen hallituksen puheenjohtaja Marja-Liisa Vesterinen luottamusta. Tässä jutussa avataan eripuran syitä.

Poliisi ei aloita esitutkintaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten hallituksen puheenjohtajasta

Poliisin mukaan virkavelvollisuuden sisältöjä ei ole määritelty riittävän tarkasti, jotta mahdollista virkarikosta voitaisiin arvioida.

Hämeenlinnassa ruoditaan apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuon esteellisyyttä linja-autoaseman alueen suunnittelussa

Perussuomalaisten valtuustoryhmä on pyytänyt tarkastuslautakuntaa selvittämään asiaa.

Korpelan Voiman johto lähtee - taustalla on kuukausia jatkunut henkilöstöjohtamisen kriisi

Kuntayhtymän hallitus on sopinut johdon työtehtävien päättämisestä.

Kainuun koko sote-johdon luottamus joutuu puntariin – Ahopelto: "Teen työtä yhtä innostuneesti kuin tähän asti"

Kainuun sote-kuntayhtymän johtaja ja yhtymähallituksen jäsenet jatkavat kuitenkin työtään normaalisti.

Rovaniemi vähentää lautakuntia – ensi vuoden alusta lautakuntia seitsemän

Kaupunginhallituksen hyväksymä organisaatiouudistus on marraskuussa valtuuston puntarissa.

Rovaniemi vähentämässä seitsemän lautakuntaa – uudistuksella haetaan myös säästöjä

Uudistuksella halutaan yksinkertaistaa kaupungin hallintoa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle