Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

"Kovaa ja kylmää tekstiä", "antaa vähän julman kuvan" – Näin PAU ja Etla kommentoivat Postin hallituksen puheenjohtajan ajatuksia

Sanna Suvanto-Harsaae puhuu turhan raflaavasti, mutta on oikeassa, sanoo Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

PAU Posti-esityksestä: voi mennä joko syteen tai saveen – matalapalkka-ala ei kestä lisää osa-aikatyötä ja heikompia työehtoja

PAU:n mukaan esitys heikentää postipalveluita ja jatkaa postinjakajien hakeutumista muualle töihin.

Näin ministeri Paateron kujanjuoksu Postin kanssa päättyi eroon – Lue tästä käänteet

Postilla, sen työntekijöillä ja omistajaohjausministerillä on ollut vaiherikas syksy, joka päättyi ministerin eronpyyntöön.

Postin sopu on laiha lohtu Petteri Goltzille, joka tekee kahta työtä, koska lehtiä jakamalla ei tule toimeen: “Ei ihmisarvoista elämää”

Postin varhaisjakelijat on unohdettu täysin, sanoo Goltz, jonka työolot romahtivat jo vuonna 2017.

Postilakon käänteet: Näistä hetkistä vääntö 700 pakettilajittelijan työehdoista muistetaan

Kahden viikon aikana kiista työehdoista laajeni valtakunnalliseksi suurten tukilakkojen ja poliittisen paineen myötä.

Lakkoavustusten saamisessa voi kestää – vapaaehtoisten pyörittämä Facebook-ryhmä tarjoaa apua postilaisille vuoden loppuun asti

Postilaisten lakko herätti monessa halun auttaa. PAU:n mukaan seuraavat viikot tulevat olemaan monessa taloudessa haastavat.

Analyysi: Postin riita ratkesi, mutta edessä on jälkipyykki – Rinteen ja Paateron tarinat kohun eri vaiheista eivät kaikilta osin täsmää

Oppositiopuolueet kaipaavat nyt demareilta vastauksia suuressa salissa, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

Postin työriita ratkesi, voiko nyt huokaista helpotuksesta? 5 kysymystä ja vastausta siitä, mitä tästä kaikesta seuraa

Postilaiset palaavat töihin, mutta työriidasta jää tahroja, joiden puhdistaminen kestää pitkään. 

Postilakko tuntuu lakkolaisten kukkarossa – "Siellä on jopa lainoja jouduttu hakemaan ja järjestelemään"

Postilakko päättyi tänään, kun Palta ja PAU hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen asiassa.

Postilaiset palaavat töihin Kainuussakin – "Ei kaikesta voi lähteä painimaan"

Postin työtaistelussa saatiin sovinto aikaan keskiviikkona 27. marraskuuta.

Maakunnan postilaisia palaa töihin välittömästi

Posti on luvannut, että joulun lähetykset saadaan ajoissa perille.

Liedon postikeskuksessa palataan hommiin viimeistään torstaina

Yli kaksi viikkoa kestäneen postilakon jälkeen Liedossa palataan töihin hyvillä mielin.

Sopu syntyi postikiistassa – Seinäjoen postikeskuksen työntekijät palaavat töihin jo seuraaviin vuoroihin

Työtaisteluun osallistuneet postin työntekijät palaavat töihin jo seuraaviin alkaviin työvuoroihin.

Näin sopu käytännössä vaikuttaa: Joulupostit ehtivät perille ennen joulua, pysähdyksissä olleet laivat tänään liikkeelle

Jouluposti ehtii perille, kun Postin työtekijöiden työehtokiistaan löytyi sopu.

Postilaisten ahdistus purkautui helpotukseen, Teppo Nummela menee heti yövuoroon – "Tämä on ollut kuin Apollo 13, selvitäänkö vai ei"

Yli kahden viikon lakko päättyi sopuun keskiviikkona aamulla. Teppo Nummela ja Leo Harra valmistautuivat menemään heti keskiviikkona töihin.

Savonlinnassa rintasyöpäseulontakutsujen jako vaikeutui postilakon takia – ajanvaraus kehotetaan tarkistamaan netistä

Joulukuussa rintasyöpäseulontoja järjestetään Savonlinnassa 50–69-vuotiaille naisille.

Ehtivätkö paketit lakosta huolimatta jouluksi perille? "En uskalla luvata viimeistä päivää, jolloin joululahjat ehtii tilata"

Kun laivat eivät kulje eivätkä lentokoneet lennä, pakettien jakeluun on tiedossa viivästyksiä.

Ratkaisun etsintä postikiistaan jatkuu – Pöydällä käynyt useita vaihtoehtoja

Kiistan ytimessä on se, mitä tapahtuu Postin 700 pakettilajittelijalle.

Paltan Aarto: Postikiistan neuvottelut jatkuvat tiistaina

Osapuolet ratkovat ongelmaa, johon työmarkkinakonkarit eivät saaneet selvyyttä.

Robert Sundman: Saisiko olla keskitetty ratkaisu? "Ei kiitos", sanovat työnantajat

Vaikka Postin riita saattaa ratketa, vääntöjä täynnä olevan liittokierroksen loppu häämöttää yhä kaukana, muistuttaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman blogissaan.

Tällaisilla avustuksilla tuhannet lakkolaiset joutuvat pärjäämään ennen joulua: "Pojalle sanoin, että ymmärräthän tilanteen"

Yle selvitti, miten eri liitot maksavat lakkoavustusta. Moni lakkolainen saa käteen tuhat euroa kuussa, Sähköliitto on poikkeus 200 euron päiväavustuksella.

Analyysi: Politiikka sotkee neuvotteluja palkoista ja työajoista, ristivetoa SDP:n sisällä

Liittokohtaisista palkkaneuvotteluista uhkaa tulla kaikkien aikojen työmarkkinasotku, kirjoittaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.

Vasemmistoliiton Rovaniemen kunnallisjärjestö tukee postin lakkolaisia ruokalahjakortein

Ruokalahjakortteja tarjotaan lakossa oleville rovaniemeläisille, lähiseutujen työntekijöille ja heidän perheilleen.

Postin kolmas lakkoviikko ei horjuta rivejä Pohjanmaalla – "Moni järjestelee jo lainojen lykkäyksiä"

Maanantaina postilakon laajat tukilakot pysäyttävät myös pohjalaiskentien lentoliikenteen päiväksi.

AKT laajentaa PAU:n tukitoimet satamien ahtauksiin

Tukilakko alkaa ensi torstaina.

Postin tukilakot laajenevat ja näkyvät arjessa – "Joku veti nyt maton alta"

PAU kertoo jatkavansa lakkoa melkein jouluun saakka.

Näin eteni Posti-kiistan ratkaisun päivä: Yhden osapuolen tyrmäysisku kaatoi koko rakennelman

Ylen tietojen mukaan työnantajaa edustava Medialiitto oli hylännyt selvitysryhmän esityksen jo ennen sunnuntaita.

Sopua ei löytynyt Postin kiistassa – maanantaina laajat tukilakot pysäyttävät liikenteen maalla, merellä ja ilmassa

Syyttävät sormet osoittavat Medialiittoa, joka hylkäsi selvitysryhmän esityksen. Muut osapuolet olisivat hyväksyneet sen.

PAUn Nieminen: Selvitysryhmä antoi ehdotuksensa – vastaukset sunnuntaina klo 15 mennessä

Ratkaisua Postin kiistaan haetaan kuumeisesti viikonlopun aikana.

Postikiistan selvittely jatkuu aamupäivällä – "Täytyisi saada pöytä putsattua"

Selvitysryhmä ratkoo 700:aa pakettilajittelijaa koskevaa kiistaa, joka on ajanut postialan TES-neuvottelut umpikujaan.

Analyysi: Demarit sähläsivät Postin työriidan – pelastavatko työmarkkinakonkarit Rinteen hallituksen selitysten suosta?

Pääministeri Antti Rinteen esikunnassa ilmeisesti uskottiin, että omistajaohjausministerin kahden hatun taktiikka toimii, politiikan toimittaja Riikka Uosukainen arvioi.

Selvitysryhmä kuuli perjantaina Posti-kiistan osapuolia – "Sitten vasta alamme pohtia ulospääsyteitä"

Paltan Aarto yllättyisi, jos postikiistaa ratkova työryhmä löytäisi nopean ratkaisun.

Pääministeri ilmoitti laittavansa työehtoshoppailun kuriin – Tässä yksi ehdotus, joka hallituksen kannattaisi tsekata

Tehy ehdottaa, että työnantajien oikeutta vaihtaa työehtosopimus rajattaisiin, mikäli tarkoitus on kikkailla työehdoilla.

Viking Line varautuu maanantaina uhkaavaan Postin tukilakkoon – viisi laivaa jäämässä satamaan, vaikutusta tuhansiin matkustajiin

Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan matkustajiin ollaan yhteydessä viikonlopun aikana.

Syntyykö postisopu kolmessa päivässä? Selvitysryhmä aloitti työnsä: "Tarvittaessa lähden täältä vasta sunnuntaina"

Selvitysryhmä kommentoi lyhyesti odotuksiaan ennen neuvotteluhuoneeseen sulkeutumista. Ensin kuullaan kiistan osapuolia.

Apuun hälytetty selvittelyryhmä alkaa avata Postin umpisolmua hetimmiten ja valmista on tarkoitus saada kolmessa päivässä

Valtakunnansovittelijan johdolla ei istuta ennen kuin 700 pakettilajittelijan kiista on ratkaistu.

Analyysi: Posti olisi avaamassa pakettialan halpuutuskierteen – myös kilpailijat uhkaavat leikata palkkoja, jos valtionyhtiö saa tahtonsa läpi

Posti vetoaa siihen, että 16 muuta jakeluyhtiötä käyttää halvempaa työehtosopimusta. Nämä tosin keskittyvät lehtien jakeluun, kirjoittaa politiikan toimittaja Hannu Tikkala.

Paatero tarkentaa lausuntoaan pakettilajittelijoiden tes-siirrosta: Posti kertoi suunnitelmista valmistelun aikana

Paatero sanoi MTV:n Huomenta Suomessa, että kyseessä on yhtiön sisäinen päätös.

Työehtoshoppailua vaikea saada kuriin – SAK: "Työtaistelut ja neuvottelut ainoa keino"

Työehtosopimuslain mukaan työnantaja valitsee liiton, jonka työehtosopimuksen mukaan työehdot määräytyvät.

Postilakon sovittelu jatkuu – PAUn Nieminen pitää Postin johdon väitteitä väärinä, ministeri Paatero ei kommentoi tilannetta

Osapuolet arvioivat ennen iltakuutta, että neuvottelut kestävät vielä myöhään.

Paine kasvaa päivä päivältä Postin työriidan tukilakoissa – katso tästä kaikki lakkoon liittyvät alat

Monet ammattiliitot tukevat Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n neuvotteluja työehtosopimuksesta.

Tiistai 19.11.2019 (radio)

Postilakko jatkuu. Rikollisryhmä on yrittänyt avata laittoman maahantuloreitin Venäjältä Suomeen. Jo vauvojen unirytmissä on suurta vaihtelua. Tiistaina on vietetty miestenpäivää.

JHL laajentaa tukilakkojaan Postin työriidassa – työnseisaus ulottuu lentokentille ja pääkaupunkiseudun liikenteeseen

Liitto on aiemmin tukenut työntekijäpuolta muun muassa rautatieliikenteeseen kohdistetuilla työtaistelutoimilla.

Ministeri Paatero niukkasanainen Postin pakettilajittelijoiden siirrosta yhtiöön, joka käyttää halvempaa työehtosopimusta: Se on todellisuutta

Ministeri Paatero ei ota kantaa Postin toimitusjohtajan sanomiseen, jonka mukaan yhtiöllä on työntekijöiden siirrosta toiseen työehtosopimukseen valtion omistajaohjauksen tuki.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle