Uusimmat artikkelit
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs ei asetu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa perhesyiden vuoksi
Oulun vaalipiirin ylivieskalainen kansanedustaja Juha Pylväs kertoo, että päätöksen taustalla on perhepiirissä muutama kuukausi sitten todettu vakava sairastuminen. Pylväs on toisen kauden kansanedustaja.

Torstai 2.12.2021 (tv)
Koronatilanne. Puoluekannatus. Kansallispukuhiihto. Sääennuste.
Wolt-kauppa tuo verojen jättipotin, yli 600 miljoonaa euroa – Saarikko toimitusjohtajan sähköpostista: "Se teki minuun suuren vaikutuksen"
Suomalaiset poliitikot ovat ottaneet uutisen suuresta Wolt-kaupasta riemulla vastaan. Valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoo liikkuttuneensa toimitusjohtajan Miki Kuusen lähettämästä sähköpostista.
Keskusta ja vihreät kiistelevät susista ja pelastuskoulutuksesta – Tutkija: Hallituksen sisällä yleistä epäluottamusta
Hallituskumppanien tuore kiista sudenmetsästyksestä osuu keskustan ja vihreiden peruskannattajien syviin näkemyseroihin. Ristivetoa aiheuttaa myös lakiesitysten lähettäminen riitaisina lausuntokierrokselle.
Saarikko eri mieltä pääministerin kanssa budjettiperiaatteiden venyttämisestä: "Olisi liukas polku" – Marinin mukaan kyse on kilpailukyvystä
Euroopan unionissa alkanut keskustelu uusista budjettisäännöistä on saanut myös Suomen pohtimaan, miten esimerkiksi ilmastoinvestoinnit tulevaisuudessa rahoitetaan.

Marin arvostelee ministeri Kurvista leikkauslistojen julkistamisesta – Saarikko: ”Olen yrittänyt ymmärtää, mitä pääministeri haluaa”
Viikon mittaan vellonut keskustelu Veikkauksen edunsaajia uhkaavista leikkauksista on saanut hallituspuolueet syyttelemään toisiaan. Hallituspuolueiden johtoviisikko neuvottelee rahoituksen korjaamisesta huomenna.
Wolt, Supercell ja 98 muuta startupia perustivat etujärjestön – lupaavat tarttua myös työntekijöiden huonoon kohteluun
Tavoitteena on kasvattaa startupeista Suomen viennille metsäteollisuuden kokoinen tukijalka alle kymmenessä vuodessa. Tämä ei ole perinteinen edunvalvontajärjestö, toimitusjohtaja Riikka Pakarinen sanoo.
Talousasiantuntijat tyrmäävät rahaministerin puheet verojen alennuksesta: ”Tätä ei toteuteta, ja Saarikko itsekin tietää sen”
Talousasiantuntijoiden mielestä nyt ei ole aika alentaa veroja. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Mika Maliranta arvioi, että veroelvytys voisi pahentaa Suomen velkaongelmaa. Tuloveroale saa kuitenkin kannatusta Veronmaksajien keskusliitolta.
Opintolainat anteeksi -kokeilu lähtee liikkeelle – Norjasta tutusta mallista apu Kainuun työvoimapulaan?
Keskustalainen valtiovarainministeri Annika Saarikko tapasi vierailullaan Kainuun maakuntaliiton ja Kajaanin kaupungin johtoa.
Poliisi selvittää keskustan Juha Pylvään puhetta kesäkokouksessa
Keskustan kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs puhui ”sosiaaliturvalla loisivista elintasosurffareista" eduskuntaryhmän kesäkokouksessa elokuussa.
Saarikko ennakoi budjettiriiheen vaikeita neuvotteluja, keskusta nostaisi tilapäisesti opintotuen tulorajaa – "Kaikki kivet käännettävä"
Valtiovarainministeriön mukaan tulorajan nostolla olisi positiivisia työllisyysvaikutuksia, sanoo puheenjohtaja Annika Saarikko.
Utsjoella päätettiin luottamuspaikoista
Utsjoen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin kaksivuotiskaudelle Uula Tapiola (Kesk.).
Mikko Savolalle tulossa maakuntavaltuuston nuija – keskustan listalla maakunnalliset luottamuspaikat jakautuvat tasan naisille ja miehille
Keskustan riveistä maakuntavaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajistoihin ovat nousemassa myös Paula Sihto ja Marja-Leena Laakso. Muut puolueet päättävät omista henkilöesityksistään lähipäivinä.
Former Centre leader Kulmuni's adviser charged with fraud
Kulmuni quit as Finance Minister after it emerged she had received media training paid for by the state.
Muusikko Mikko Alatalo juuristaan Oulun seudulla: "kaiken inspiraation lähde"
Oulun alueelle juontavat juuret ovat Alatalon mukaan olleet suuri innoittaja laulujen synnyssä uran varrella. Torstaina hän viihdyttää yleisöä yhdessä Oulu Sinfonian kanssa konsertissa Oulun Hupisaarilla.
Rovaniemen kaupunginvaltuuston luottamuspaikat jaettiin – Autto ja Junttila jatkavat odotetusti puheenjohtajina
Rovaniemen uusi kaupunginvaltuusto jakoi eilen maanantaina luottamuspaikat kaudelle 2021–2025. Kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajuuksien lisäksi valittiin myös kuuden lautakunnan puheenjohtajat ja jäsenet.

Susanna Junttila jatkanee Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtajana
Susanna Junttila toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana jo viime valtuustokauden lopussa, koska Liisa Ansala siirtyi Lapin Kauppakamarin toimitusjohtajaksi kesken kauden. Junttila sai 2. eniten ääniä keskustalaisista Rovaniemellä kuntavaaleissa.
Keskustan Saarikko korvaisi valtion maankäyttö-, asumis- ja liikennesopimukset ilmastosopimuksilla, joiden varat sidottaisiin päästövähennyksiin
Keskusta haluaa nykyisten MAL-sopimusten tilalle kansallisia ilmastosopimuksia, joiden rahat sidottaisiin päästötoimiin. Näin kaikki kunnat ja kaupungit voisivat ottaa osaa päästönvähennystalkoisiin eivät vain kaupunkiseudut.
Kuinka paljon Suomi voi hyötyä ilmastopaketista? Kaikki riippuu yritysten osaamisesta, ja kilpailu EU-miljardeista alkaa nyt
Elinkeinoministeri Mika Lintilän mielestä ilmastopaketti käynnistää jättimäiset investoinnit, joista suomalaisyrityksetkin voivat saada osansa. Vaarana on Lintilän mukaan ylimitoitettu sääntely, joka voi pahimmassa tapauksessa hidastaa ilmastotoimia.
Valtiovarainministeri Saarikko haluaa Suomeen reilusti lisää ulkomaisia työntekijöitä ja perää asennemuutosta: “Se ei ole pois suomalaisilta”
Työperäisen maahanmuuton kaksinkertaistaminen on hallituksen tärkeimpiä työllisyystavoitteita. Annika Saarikon mielestä Suomi tarvitsee sekä erikoisosaajia että suorittavan työn tekijöitä. Hänen mukaansa moni ala ei pärjäisi ilman ulkomaista työvoimaa.

Eeva-Maria Maijala Savukosken vs. kunnanjohtajaksi
Antti Mulari jää virkavapaalle aloittaessaan elokuun alussa Keskustan Lapin ja Peräpohjolan piirien toiminnanjohtajana.
Ex-minister did not 'review or approve' orders when €50k in state funds paid for her training
Katri Kulmuni resigned as Finance Minister last year after questions arose over the procurement of services from a consultancy firm.
Uusi puolue tähtäimessä: Alavuden valtuustoon keskustan listalta valittu Ilkka Tiainen perustaa oman valtuustoryhmän
Keskustan listalta valtuustoon valittu Ilkka Tiainen on mukana uudessa puoluehankkeessa. Hän on ollut perustamassa Valta kuuluu kansalle -ryhmää yhdessä kansanedustaja Ano Turtiaisen kanssa ja perustaa oman valtuustoryhmän Alavuden valtuustoon. Tiainen sanoo olevansa tuskastunut keskustan viimeaikaisiin linjauksiin.
Kainuun isoin äänipotti perussuomalaisten Eila Aavakareelle – 576 ääntä kirittävät puoluetta lähelle keskustaa
Perussuomalaisten kajaanilainen kunnanvaltuutettu Eila Aavakare keräsi kuntavaaleissa Kainuun suurimman äänipotin. Aavakareen keräämät 567 ääntä siivittivät Perussuomalaiset Kajaanissa peräti yhden paikan päähän suurimmasta puolueesta Keskustasta.
Keskustavaikuttaja uskoo puolueen säilyttävän valta-asemansa Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla
Kuntavaalit käydään sunnuntaina. Keskustavaikuttaja, Seinäjoen kaupunginvaltuustosta pois jäävä professori Kari Hokkanen analysoi keskustan tilannetta vaalien jälkeen. Hän ei usko keskustan romahtavan sen vahvimmalla kannatusalueella. Maakuntakeskuksissakin keskusta pysyy ykkösenä, uskoo Hokkanen.
Kekkonen putkahtaa puhelimen näytölle synnyinkotinsa pihalla – mobiilikierrokset herättävät henkiin yhä useamman matkakohteen
Pohjois-Savossa sijaitseva Pielavesi hakee uutta puhtia matkailuun uuden tekniikan avulla. Kunnassa avattiin AR-kierros, jonka pääosassa on presidentti Kekkonen.
Centre Party appoints new Science and Culture Minister
The party on Wednesday said Antti Kurvinen would replace Annika Saarikko, who is taking over as Finance Minister.
Analyysi: Keskustalaiset ovat usein äänestäneet ministeristä, ja näin voi käydä myös keskiviikkona – vahvoilla ministeriksi ovat Kalli, Kosonen ja Kurvinen
Keskustassa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että uusista ministereistä äänestetään puolueessa. Kuntavaalien alla puolueessa on kuitenkin paineita hoitaa asia mahdollisimman vähillä puheilla, kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Hannu Tikkala.
Helsingin Keskusta ehdottaa professori Laura Kolbea tiede- ja kulttuuriministeriksi
Laura Kolbe on Helsingin yliopiston Euroopan historian professori ja hän on toiminut pitkään kaupunginvaltuutettuna Helsingissä. Keskustan eduskuntaryhmän, europarlamenttiryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokous valitsee valtiovarainministeriksi siirtyvän Annika Saarikon seuraajan ensi viikolla.
Valtiovarainministeri vaihtuu ensi viikolla – Ylen tiedot: Matti Vanhasen tilalle siirtyvällä Annika Saarikolla jo mielessä ehdotus omaksi seuraajakseen
Keskustan puheenjohtaja ja tiede- ja kulttuuriministerinä toimiva Annika Saarikko siirtyy ensi viikolla valtiovarainministerin tehtävään. Ministerivaihdoksen ajankohta perustuu Saarikon mukaan nykyisen valtiovarainministeri Matti Vanhasen toiveeseen. Ministerivaihdoksesta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.
Paper: Matti Vanhanen quits as Finance Minister
Centre Party leader Annika Saarikko will take over the post next week, according to Maaseudun tulevaisuus.
"Turpeelle riittää rahaa, tieteelle ei", – oppositio haastoi hallitusta tiedeleikkauksista eduskunnassa
Hallitus leikkaa tieteestä 35 miljoonaa samaan aikaan, kun sen tavoite on kasvattaa tutkimuksen, kehityksen ja investointien panostuksia. Oppositio otti ristiriidasta kaiken irti keskiviikkona eduskunnassa.
Keskustan kaksikielisen piirin pitkäaikainen puheenjohtaja Peter Albäck on eronnut puolueesta
Kruunupyyläinen Peter Albäck on eronnut keskustapuolueesta, kertoo Suomenmaa-lehti. Albäck on keskustan ruotsinkielisen piirijärjestön perustajajäseniä ja entinen pitkäaikainen puheenjohtaja. Piirillä on ollut huonot välit emopuolueen kanssa.
Arhinmäki A-studiossa puoliväliriihestä: "Nähdäkseni kaikki palaset ratkaisuun on pöydällä"
Venähtänyt puoliväliriihi jatkuu huomenna ja ratkaisua etsitään kuumeisesti.
Analyysi: Hallituksessa on ilmiriita, mutta sunnuntaina oli yritys päällä
Sitä ei suljeta täysin pois, että hallitus voi kaatua, kirjoittaa politiikan toimittaja Antti Pilke.

Analyysi: Keskustan draaman taju ei kadonnut puheenjohtajan vaihtuessa – taas hallituskumppanit saavat jännittää, millä tuulella tänään ollaan
Ylen politiikan toimittaja Matti Koivisto kirjoittaa, että keskustan tavoitteet ovat jääneet neuvottelukumppaneille epäselviksi.
Kimmo Tiilikainen on valittu Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi
Kimmo Tiilikainen on keskustapuolueen entinen, pitkäaikainen kansanedustaja.
Analyysi: Keskustan heikko kannatus kiristää hallituksen puoliväliriihen ilmapiiriä
Puoliväliriihessä Marinin hallitus linjaa hallituskauden kahden viimeisen vuoden politiikkaa.
Peat burning phased out too quickly, Saarikko says
Finland is set to achieve its goal of halving peat use by next year.
Keskustan Saarikko: Turpeen käyttö vähentynyt liian nopeasti, siirtymää helpotettava – vaatii tukitoimia alan työntekijöille
Keskustan puheenjohtajan mukaan ihmisten on koettava ilmastotoimet hyväksyttävinä ja edes jollakin tapaa reiluina.

Ei ankaria leikkauslistoja tai veronkorotuksia – valtiovarainministeri Vanhasen mukaan Suomen talous saadaan tasapainoon kasvulla
Työllisyyttä pitää parantaa niin, että julkinen talous vahvistuu, valtiovarainministeri Matti Vanhanen linjaa.
Vanhanen Maaseudun Tulevaisuudessa: Kymmenen miljardin satsaus tuotekehitykseen
Varat kerättäisiin ottamalla lisää velkaa.
Hallituspuolueet ovat erimielisiä, millä otteella valtiontaloutta pitäisi ensi vuodet hoitaa – Keskusta: Suuren velkaelvytyksen aika ohi
Hallituksen pitää pystyä sopimaan taloudesta ja työllisyydestä ensi viikon kehysriihessä.
Osakesäästötili joka vauvalle? Työryhmä: Valtio lahjoittaa 300 euroa ikään kuin bonuksena
Kotimaista omistajuutta ja sen vahvistamista pohtinut työryhmä haluaisi selvittää mahdollisuutta liittää osakesäästötili osaksi äitiyspakkausta.

Susanna Junttila nousee Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi
Junttila seuraa Liisa Ansalaa, joka vaihtaa kuntapolitiikan Lapin kauppakamarin toimitusjohtajan tehtäviin.

Rovaniemen kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi ehdotetaan Susanna Junttilaa
Kunnallisjärjestön johtokunta ja valtuustoryhmä esittävät tänään maanantaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että loppukauden kaupunginhallituksen puheenjohtaja toimii osa-aikaisena.

Liisa Ansala jättää Rovaniemen kuntapolitiikan – eronpyyntö valtuustolle
Ansala on ollut kaupunginhallituksen puheenjohtajana yli neljä vuotta.
Rovaniemen kaupunginhallitus antamassa varoituksen tutkintapyynnön tehneelle kolmelle päättäjälle
Varoituksen ovat saamassa Kalervo Björkbacka (ps.), Maarit Simoska (kesk.) ja Jaakko Portti (vas.).

Liisa Ansala Lapin Kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi - jättää kuntapolitiikan
Liisa Ansala (kesk.) on työskennellyt viime vuodet päätoimisena kaupunginhallituksen puheenjohtajana Rovaniemellä. Hän ei aio asettua ehdolle kesäkuun kuntavaaleissa.
APN election edition: Annika Saarikko
This week the All Points North podcast hosted Centre Party leader Annika Saarikko.