Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Espanjan ja Saksan puolustuslinjojen korkeus.

Espanja on MM-kisojen trendin aallonharjalla – katso, mihin myös Argentiina ja Saksa kapsahtivat avauspeleissään

Yle Urheilun asiantuntijat Miika Nuutinen ja Jonne Kunnas avaavat yhtä MM-kisojen pelillisistä trendeistä, korkealla pelaavaa puolustuslinjaa.

Jorge Vilda.

EM-kisoissa Suomen jyränneessä Espanjan maajoukkueessa skandaali – 15 pelaajaa ilmoitti lopettavansa päävalmentajan takia, liitolta raju vastaus

Espanjan jalkapallossa kuohuu, nyt myös julkisesti. Naisten maajoukkueen pelaajat ovat olleet jo pidempään tyytymättömiä päävalmentajaansa. Espanjan liitto on ollut haluton reagoimaan.

-

Miljardivelkainen FC Barcelona "kiristää" tähtipelaajaansa, jotta saisi uusia – Jari Litmasella huoli ex-seurastaan: "En tiedä, mihin tämä päättyy"

FC Barcelona on hankkinut uusia pelaajia joukkueeseensa 153 miljoonan euron arvosta. Samanaikaisesti heikko taloudenpito on ajanut seuran talousongelmiin, joiden vuoksi sen on pakko etsiä eri keinoin pelastusta. Jari Litmanen kokee, että huolettomuus on näkynyt jo pitkään.

Karim Benzema Super Cupin voittopokaalin kanssa Helsingin Olympiastadionilla.

Kommentti: Real Madridin uusi kuningas jätti jälkensä Olympiastadionin historiaan – Super Cupista jäi silti puuttumaan jotain oleellista

Helsingin Olympiastadionilla nähtiin onnistunut tapahtuma, josta katsojat poistuivat hymyissä suin. Super Cupissa on silti näytösottelun makua, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.

Real Madrid juhlimassa voittoaan.

"Paras ottelu, jonka olen koskaan nähnyt" – mediat revittelevät, kun Real Madrid esitti taas kerran todellisen ihmenousun

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelottin mukaan joukkueen hurjat nousut johtuvat seuran historiasta.

Villarrealin kokenut puolustaja Raul Albiol tuulettaa Mestarien liigan välieräpaikkaa Münchenissä huhtikuussa 2022.

Piskuinen kyläseura Kotkan kokoisesta kaupungista teki taas ällistyttävän tempun pudottamalla Bayern Münchenin: "Joukkue on tehnyt jotain suurenmoista"

Mestarien liigan tiistai-ilta tarjosi kaksi huimaa jalkapallonäytelmää. 50 000 asukkaan Vila-realista ponnistava Villarreal otti sensaatiomaisen välieräpaikan taisteltuaan tasapelin Münchenissä.

Barcelonan Jennifer Hermoso ja Leila Ouahabi huudattavat yleisöä Camp Noulla.

Barcelonan Camp Noulla murskattiin jalkapallon naisten katsojaennätys – Mestarien liigan ottelua seurasi yli 90 000 ihmistä

Ennakkosuosikki Barcelona voitti naisten "El Clasicossa" Real Madridin 5–2 ja marssi naisten Mestarien liigan välieriin.

Atalantan ja Villarrealin peli jouduttiin siirtämään rankan lumisateen vuoksi. Kentänhoitaja yrittää putsata lunta lehtipuhaltimella.

Hurja lumisade siirsi Atalantan ja Villarrealin pelin, Barcelona putosi – nämä joukkueet jatkoon Mestarien liigassa: lue tietopankki neljännesvälieristä

Kaikki Mestarien liigan jatkopaikat on nyt jaettu – yhtä lukuunottamatta. Katso tästä jutusta tiivistettynä ne joukkueet, jotka pääsivät jatkoon.

Xavi Hernandez antaa ohjeita.

Barcelona vahvisti Xavi Hernandezin tulon seuran päävalmentajaksi

Xavi Hernandez pelasi Barcelonan edustusmiehistössä vuodesta 1998 kevääseen 2015.

Roberto Firmino ja Mohamed Salah hymyilevät iloisesti ja tuulettavat maalia punaisessa Liverpoolin peliasussa.

Liverpool ja Ajax etenivät Mestarien liigan neljännesvälieriin – "Haluamme kiusata Euroopan eliittijoukkueita"

Liverpool ja Ajax varmistivat myöhään keskiviikkona jalkapallon Mestarien liigassa neljännesvälieräpaikat. Real Madrid puolestaan tarrasi tukevaan otteeseen UCL-pudotuspelipaikasta.

Sergio Aguero poistuu kentältä valmentajan saattelemana kasvoillaan vakava ilme.

Barcelonan tähtipelaaja Sergio Agüero joutui sairaalaan rintakivun ja hengitysvaikeuksien takia

Sergio Agüero vaipui lauantaina kesken ottelun nurmen pintaan rintaansa pidellen ja häntä hoidettiin kentällä useita minuutteja.

FC Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman

Barcelona näytti ovea päävalmentaja Ronald Koemanille – "Joukkue ei voi hyvin"

Barcelona on voittanut vain kaksi edellisistä seitsemästä liigapelistään.

David Alaba tuulettamassa debytointiaan El Clasicossa 2021.

Real Madrid vei kauden ensimmäisen El Clásicon – Alaballe ikimuistoinen ottelu

Espanjan La Ligassa pelattiin sunnuntaina kauden ensimmäinen El Clásico, kun Barcelona isännöi Camp Noulla Real Madridia. Ottelu päättyi vierasjoukkueelle 2–1.

Ansu Fati juhlii maalia.

Voittokantaan palannut Barcelona esitti komean nousun Camp Noulla – "Tämä oli erittäin tärkeä voitto"

Barcelona nappasi selvän 3–1-voiton Valenciasta. Katalonialaisseuralla on edessä kauden kannalta todella tärkeä viikko.

Kylian Mbappe laukoo pallon Espanjan maaliin.

Miksi Kylian Mbappen maalia Kansojen liigan finaalissa ei hylätty? Espanjan tähti raivostui: "Ei tässä ole mitään järkeä"

Ranska voitti Kansojen liigan lyömällä Espanjan loppuottelussa 2–1. Ranskan voittomaali herätti paljon keskustelua, sillä Kylian Mbappen nähtiin olleen paitsiossa.

Espanja juhlii Ferran Torresin maalia

Italian huima putki poikki – Espanja Kansojen liigan finaaliin

Espanja voitti Italian 2–1 ja katkaisi Italian 37 ottelun tappiottoman putken.

Luis Suarez teki Atletico Madridille maalin ex-seuraansa vastaan.

Luis Suarez osui Barcelonan verkkoon muttei juhlinut osumaansa – Ronald Koemanin tuska ei hellitä

Espanjan jalkapallomestari Atletico Madrid lisäsi FC Barcelonan tuskaa La Ligassa 2-0 (2-0) -kotivoitolla. 

Frenkie de Jong surkuttelee menetettyä paikkaa maassa polvillaan.

Euroopan jalkapallosuuruus on syöksykierteessä – FC Barcelonalle ilkutaan ja joukkuetta verrataan jopa Stoke Cityyn

Barcelonan nuori joukkue ei menesty kentällä, mutta valmentajalle ei ehkä ole varaa antaa potkuja. Päävalmentaja Ronald Koeman on saanut viimeisten pelien jälkeen kovaa kritiikkiä. Kuralla oleva talous sanelee Barcelonan uudelleenrakennusprojektia.

FC Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman

Potku-uhan alla kärvistelevä Barcelonan luotsi selvisi ulosajostaan minimirangaistuksella

Jalkapallon Espanjan liigan suurseuran Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman sai perjantaina maan jalkapalloliitolta kahden ottelun toimitsijakiellon.

Marco Asensio tuulettaa maalia.

Real nousi sarjakärkeen murskavoitolla, Asensio teki hattutempun, Benzema saavutti merkkipaalun

Karim Benzema taituroi Realille kaksi maalia, joista jälkimmäinen oli hänen 200:s osumansa La Ligassa.

Jalkapallo.

Fanit vihelsivät FC Barcelonan peliesitykselle – valmentaja kuittasi kritiikkiin: "Kun katsot pelaajalistaa, mitä teet?"

Granada oli muutaman minuutin päässä voitosta Barcelonaa vastaan. Ronald Araújo pelasti Barcan viime hetkillä kauden avausosumallaan.

Barcelonan Lionel Messiä ei naurattanut, kun joukkue hävisi Bayernille 2–8.

Kommentti: Tunteikas tiedote Lionel Messin lähdöstä on Barcelonan viimeinen hätähuuto – tästä katalonialaisseuran kriisissä on kyse

La Ligan alkuun on viikko. Ulostulo on Barcelonan viimeinen yritys vedota julkisesti Espanjan liigan järkkymättömään talouspolitiikkaan, kirjoittaa Yle Urheilun Ossi Saarinen.

Sergio Ramos hymyilee uuden sopimuksen myötä.

PSG teki kahden vuoden sopimuksen Sergio Ramosin kanssa – "Tämä on päivä, jota en tule unohtamaan"

Real Madridin ja Espanjan maajoukkueen legenda ja entinen kapteeni siirtyy Pariisiin. Ramos edusti Madridin valkoisia 16 vuoden ajan.

Barcelonan Lionel Messi, Miralem Pjanic ja Frenkie de Jong.

"Konkurssin partaalla" oleva FC Barcelona on velkaa jo muualle lähteneistä pelaajista – kinkkinen tilanne uusien hankintojen kanssa

Espanjan pääsarjan La Ligan uusi palkkakatto on asettanut Barcelonalle uusia talousvaikeuksia. Suurien velkavuorien ohelle on tullut ongelma tämän kesän hankintojen rekisteröinnissä.

Leonardo Bonucci ja muut Italian pelaajat tuulettavat puolivälierävoittoa Belgiasta jalkapallon EM-kisoissa 2021.

Neljä parasta joukkuetta sai edun outoihin EM-kisoihin – Ylen asiantuntijat avaavat, miksi Englanti ja Italia ovat ennakkosuosikkeja

Espanja ja Italia sekä Tanska ja Englanti ratkovat jalkapallon EM-kisojen loppuotteluparin. Yle Urheilun asiantuntijoiden papereissa Italia ja Englanti ovat otteluissa ennakkosuosikkeja.

Lionel Messi kuvattuna 16.5.2021

Lionel Messin sopimus FC Barcelonan kanssa umpeutui viime yönä – maailman paras jalkapalloilija on 21 vuoden jälkeen vapailla markkinoilla

Lionel Messi on nyt saatavilla ilman siirtokorvausta, mutta mediatietojen mukaan jatkosopimus FC Barcelonan kanssa on yhä lähellä.

PK-35:n Inka Hiltunen (vas) ja TiPS:n Roosa Ariyo Kansallisen liigan ottelussa PK-35 vs TiPS Myyrmäen jalkapallostadionilla Vantaalla 17. huhtikuuta 2021.

TiPS:lle valtava menetys – kolmasosan joukkueen maaleista tehnyt Roosa Ariyo lähtee Espanjaan

27-vuotias hyökkääjä siirtyy Espanjan naisten liigaan kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Ruotsin Alexander Isak.

EM-kisoissa häikäissyt Ruotsin Alexander Isak kiinnostaa nyt koko Eurooppaa – vertailut Zlatan Ibrahimoviciin eivät ole perättömiä

Ruotsin 21-vuotias hyökkääjä Alexander Isak on yhdistetty siirtohuhuissa moniin Euroopan suurseuroihin. Allsvenskanin kautta aikain kalleimpana pelaajana maailmalle lähtenyt Isak on moderni kohdepelaaja, joka kikkailee ja laukoo paljon.

Unai Simon

Nämä Ylen videot kertovat paljon historiallisesta töppäyksestä EM-kisoissa – Espanjan mokassa oli kaksi syypäätä, joista toinen ei ollut yllättävä

Pedri ja Unai Simón sekoilivat huolella Kroatiaa vastaan EM-neljännesvälierän alussa säätämällä pallon Espanjan omaan maaliin. Maalivahti Simón sai rajua kritiikkiä, mutta Ylen studiossa havaittiin osumaan syypääksi myös Pedri.

Unai Simon sortui karmeaan virheeseen

Huimaa maali-iloittelua EM-kisoissa! Espanja vei voiton Kroatiasta, vaikka menetti selvän johdon ja teki myös outoa jalkapallohistoriaa

Maanantain kaksi tuntia kestänyt maali-ilotulitus päättyi lopulta Espanjan 5–3-voittoon. Toisella jaksolla Espanjan Ferran Torres yritti ratkaista ottelun, mutta Kroatia taisteli jatko-otteluun.

Espanjan Aymeric Laporte ja Koké juhlimassa 2–0-maalia Slovakiaa vastaan.

Raju kritiikki Espanjan EM-esityksistä on saanut rumia piirteitä – löysikö huippuvuosista muuttunut joukkue murskavoitossa menestysjyvän?

Hieman ennen jalkapallon EM-kisoja kasattu Espanjan joukkue saa jopa tappouhkauksia, kun pallonhallinta ei johda maaleihin. Jos pelitapahtumat määräävä huippujoukkue alkaa onnistua tasaisesti maalinteossa, voi Espanja mennä kisoissa vielä pitkälle.

Viktor Claesson juhlii voittomaalia

Huuhkajien toivo EM-jatkopaikasta eli viimeisiin peleihin saakka! Katso, miten Espanja ja Ruotsi auttoivat Suomen haaveet 17 kertaa paremmiksi

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue joutui jännittämään jatkopaikkaa EM-kisoissa alkulohkon päätöspeleihin asti. Espanja ja Ruotsi puhalsivat Suomen purjeeseen tuulta.

Sergio Ramos

Sergio Ramos jättää Real Madridin

Sergio Ramos pelasi vuosien 2005–2021 välillä 469 ottelua Real Madridin paidassa. Hän voitti Espanjan liigan viidesti ja Mestarien liigan neljästi.

Ruotsin miesten jalkapallomaajoukkue juhlimassa 0–0-tasapeliä Espanjaa vastaan EM-kisojen avausottelussa. Maalivahti Robin Olsen halaa päävalmentaja Jan Anderssonia.

Kommentti: Ruotsin valmentajan kritisoitu temppu saattaa osoittautua arvokkaaksi – länsinaapurissa EM-ottelua seurannut sanasota eteni poliisiasiaksi

Ruotsin jalkapallomaajoukkueen tasapeli Espanjaa vastaan oli tärkeä torjuntavoitto koronan riepottelemalle ryhmälle. Alexander Isakin vaihtaminen pois kentältä aikaisessa vaiheessa oli päävalmentaja Jan Anderssonin panostus tuleviin peleihin.

Robin Olsen venyy torjuntaan.

Robin Olsenin uskomattomat torjunnat nollasivat Espanjan! Ruotsin nuori kärkipelaaja häikäisi, mutta sitten kutsui vaihtopenkki

Sevillassa pelanneet Espanja ja Ruotsi tasasivat pisteet numeroin 0–0 (0–0). Espanja ei saanut maalia, mutta murskasi Ruotsin syöttötilastossa. Pelin tähtiä olivat Ruotsin nuori kärki Alexander Isak ja maalivahti Robin Olsen.

Eveliina Summanen.

Avausjakson tehohetki riitti tasapeliin – Puola pakotti Helmarit puolustuskannalle

Helmarit pelasi Puolan kanssa 2–2-tasapelin Espanjassa järjestetyssä maaottelussa

Andersson.

Koronakriisi ajoi Ruotsin EM-joukkueen toimenpiteisiin – "Meidän pitää luoda varakupla"

Ruotsin joukkueen varapelaajat harjoittelevat omana ryhmänään erillään muusta Ruotsin joukkueesta. Kuusikko ei kuitenkaan voi pelata maanantaina Espanjaa vastaan.

Espanjan Sergio Busquets kuljettaa palloa.

Koronavirus uhkaa Espanjan EM-miehistöä

Espanjan päävalmentaja kutsui maanantaina viisi pelaajaa valmistautumaan kisakutsuun siltä varalta, että joukkueessa on useampia koronavirustartuntoja.

Carlo Ancelotti kuvassa.

Real Madrid turvautuu tuttuun luotsiin – Ancelotti astuu Zidanen paikalle

Carlo Ancelotti palaa Evertonista Real Madridiin. Italialaisvalmentajan vuonna 2019 tekemä sopimus liverpoolilaisseuran kanssa oli alun perin 4,5-vuotinen.

Zinedine Zidane kuvassa

Zidane ilmoitti eronsa syyn Real Madridista: luottamuspula

Zinedine Zidanen ja seurajohdon sukset ovat menneet ristiin. Ranskalaisvalmentaja ei mielestään nauttinut seurajohdon luottamuksesta.

Zinedine Zidane kuvassa

Zinedine Zidane jätti Real Madridin

Zinedine Zidane on jättänyt pestinsä espanjalaisen jalkapallon suurseuran Real Madridin päävalmentajana. Realin kausi oli pettymys.

Atletico Madrid juhlii mestaruutta.

Atletico Madrid juhlii La Ligan mestaruutta

Atletico juhlii seurahistoriansa 11. mestaruutta. Viimeisimmästä on kulunut jo seitsemän vuotta.

Zinedine Zidane

Espanjalaismedia: Zidane kertoi pelaajille jättävänsä Realin kauden päätyttyä

Zinedine Zidane on ilmoittanut pelaajille jättävänsä Real Madridin päävalmentajan tehtävät, kun Espanjan jalkapalloliigan kuluva kausi päättyy, uutisoivat espanjalaiset Onda Cero -radio and Goal online -nettisivusto.

Atletico Madridin pelaajat juhlivat maalia.

Atletico Madrid otti ison voiton – mestaruus taas askeleen lähempänä

Atletico Madrid voitti Real Sociedadin 2–1. Atletico johtaa Espanjan La Ligaa neljän pisteen erolla Barcelonaan ja viiden pisteen erolla Real Madridiin. Atleticolla ja Barcelonalla on kaksi ottelua jäljellä, Realilla kolme.

Frenkie de Jong ja Lionel Messi pettyneinä.

Barcelonalle katkera tasapeli – "Meillä on nyt hyvin vähän mahdollisuuksia voittaa liiga"

Barcelona joutui tyytymään 3-3-tasapeliin Levanten kanssa. Tulos mutkisti Barcelonan matkaa taistelussa mestaruudesta. Atletico Madrid on vahvimmin kiinni liigan voitossa.

Real Madridin päävalmentaja Zinedine Zidane juttelee erotuomari Juan Martinezin kanssa.

Real Madridin rangaistuspotku vaihtui Sevillan pilkkuun – Zidane raivostui: "Jonkun pitää selittää tuo sääntö minulle"

Jalkapallon Espanjan liigan sunnuntain myöhäisottelussa Real Madrid nousi lisäajalla 2–2-tasapeliin Sevillaa vastaan ja piti mestaruushaaveensa hengissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle