Uusimmat artikkelit
Bayern München erotti kaksi seurapomoa mestaruuden ratkettua – käsittämätön päätöskierros Bundesliigassa, kun Dortmund suli
Bayern München juhlii jalkapallon Saksan Bundesliigan mestaruutta jo 11:ttä kertaa peräkkäin. Suomalaismaalivahti Lukas Hradeckyn edustama Leverkusen nappasi Konferenssiliigan karsintapaikan.
Syövästä selvinnyt Sebastien Haller astuu Erling Haalandin saappaisiin – jatkuuko viime kauden huima maalivire Mestarien liigassa?
Dortmundin keskushyökkääjä pelaa jälleen Euroopan huipputasolla kesän syöpädiagnoosin jälkeen. Mestarien liiga jatkuu neljännesvälierillä tiistaina ja keskiviikkona.
Tämä tilanne sinetöi Saksan katastrofin – animaatio näyttää, mitä paljas silmä ei nähnyt MM-kisojen kohumaalissa
Japanin kyseenalaiselta vaikuttanut voittomaali hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen. Kun Japani voitti Espanjan ja lohkon, Saksalle ei riittänyt enää parin maalin voittokaan Costa Ricasta.
Näin MM-kisojen katastrofi otettiin vastaan Saksassa – ”Kuinka noloa! Olemme ulkona”
Saksa voitti maailmanmestaruuden vuonna 2014. Sen jälkeen se on jäänyt MM-kisoissa kahdesti alkulohkoon.
Ihmepojan paluu – terveysmurheet selättänyt ja median paineista kärsinyt Mario Götze pelaa MM-kisoissa kahdeksan vuoden tauon jälkeen
Menetetyksi lupaukseksi tuomitun ja vuoden 2014 MM-kullan ratkaisseen Götzen peli alkoi taas kulkea, kun hän siirtyi kymmenen vuotta Bundesliigassa tahkottuaan Hollantiin.
Saksan maajoukkue otti kantaa MM-kisoissa – suut peitettiin käsillä joukkuekuvassa, Manuel Neuerin kapteeninnauha tarkastettiin
Saksan pelaajat tekivät näyttävän protestin jalkapallon MM-kisoissa.
Analyysi: Joel Pohjanpalo uhrasi liki vuosikymmenen urastaan, kun häntä riepoteltiin ympäriinsä – siirto Italiaan palkitsee ensin kentän ulkopuolella
Huuhkajat-kärki oli Bayer Leverkusenin pallottelun kohde vuodesta 2013 saakka. Siirrossa Veneziaan on paljon potentiaalia, mutta samalla se on osittain vaikeasti nieltävä valinta, kirjoittaa Samu Saatsi.
Saksa teki historiaa, kun maalitolpat suojelivat "pikkusiskon" osumilta – Itävallan maalivahdin karmea virhe lopullinen niitti: "Käsittämätöntä toimintaa"
Saksa eteni ennätyksellisesti kymmenettä kertaa jalkapallon EM-välieriin, kun Itävalta kaatui 2–0. Itävaltalaiset pelasivat erityisen hyvän toisen jakson, mutta sen parhaat paikat jäivät maalitolppiin. Ottelussa kolisteltiin tolppia jopa kuudesti.
Anssi Suhoselle, HSV:lle ja Pikkuhuuhkajille valtava takaisku – komean läpimurron tehneen suomalaispelaajan pohjeluu murtunut
Anssi Suhonen loukkaantui keskiviikkona harjoituksissa.
Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo pelaa hurjaa kautta Turkissa – paljastaa, että maan suurseurat ovat kiinnostuneet: "Näyttää hyvältä"
Pohjanpalo on tehnyt tällä kaudella jo 12 maalia Turkin Süper Ligissä, mikä on hänen oma ennätyksensä miesten pääsarjoissa. Huuhkajat-hyökkääjällä on sopimus ensi kaudelle Bayer Leverkuseniin, mutta seuraava pelipaikka on silti vielä täysin avoinna.
Joel Pohjanpalo päätyi yllättävällä tavalla Turkkiin ja palkka tuplaantui – "Viime viikolla fanit vihasivat minua, nyt kaikki rakastavat"
Joel Pohjanpalo neuvotteli lainasopimuksesta Kölnin, Feyenoordin ja Rangersin kanssa, mutta päätyi sattumien kautta Turkkiin. Nyt hän hakee uutta nousua sarjapaikastaan taistelevan Rizesporin kanssa.
Bildin mukaan Dortmundin brittipelaajan kohulausunnosta on tehty rikosilmoitus – Seura puolustaa: "Hän on 18-vuotias"
Saksan Bundesliigan huippuottelussa lauantaina Bayern Münchenille hävinnyt Borussia Dortmund joutui sunnuntaina puolustamaan 18-vuotiasta Jude Bellinghamia, jota uhkaavat kohulausunnon jälkeen oikeustoimet ja rangaistukset.
Lukas Hradeckyn Leverkusenin vaikeudet jatkuvat – jo kolmas ottelu putkeen Bundesliigassa ilman voittoa
Wolfsburg vei tehohetken avulla voiton Leverkusenista.
Barcelona hävisi nyt sarjanousijalle – alempisarjalainen Karlsruhe yllätti Hradeckyn ja Leverkusenin, Forssin Brentford porhalsi puolivälieriin
Keskiviikkona pelattiin eurojalkapallossa muun muassa Saksan cupia ja Englannin liigacupia sekä Espanjan ja Italian liigoja.
Maalitykki Timo Furuholm lopettaa jalkapallouransa: "Vihdoin on aika luovuttaa"
Lähes sata maalia Veikkausliigassa viimeistellyt Timo Furuholm kertoo lopettamisestaan blogikirjoituksessaan.
Viime kauden Mestarien liigan maalikuningas sivuun loukkaantumisen takia
Tähtihyökkääjä Erling Haaland on poissa pelistä useita viikkoja lonkkavamman takia.
Flopiksi leimattu hyökkääjä pääsi 27-vuotiaana pelaamaan Mestarien liigaa – teki neljä maalia ja on nyt tyrkyllä Erling Haalandin korvaajaksi
Ajax ja Dortmund kohtaavat tiistai-iltana Mestarien liigassa. Maalipörssiä johtava Ajaxin Sebastien Haller kohtaa mahdollisesti tulevan työnantajansa.
Bayer Leverkusen kärsi ruman tappion odotetussa Bundesliigan kärkitaistossa – Lukas Hradecky kaivoi pallon verkosta viidesti jo avausjaksolla
Bayern München johti Bayer Leverkusenia vastaan 5–0 jo ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen. Ottelu päättyi 5–1.
Saksa varmisti hyvissä ajoin paikkansa jalkapallon MM-lopputurnaukseen – "Tavoitteemme on voittaa maailmanmestaruus"
Saksan miesten jalkapallomaajoukkue varmisti paikkansa Qatarin vuoden 2022 MM-lopputurnaukseen myöhään maanantaina.
Lukas Hradecky teki Bundesliigassa historiaa "rumasta esityksestä" huolimatta – “Olen todella ylpeä”
Lukas Hradeckysta tuli ensimmäinen Bundesliigassa ulkomaalainen maalivahti, joka on pelannut kahdessa eri seurassa 100 ottelua.
Polvivamma vei Anssi Suhosen sivuun 10 kuukaudeksi, mutta toi voimaa – Pikkuhuuhkajien moottori kärkkyy vastuuta perinteikkäässä saksalaisseurassa
Suhonen teki alle 21-vuotiaiden maajoukkueen debyyttinsä Viroa vastaan viime viikolla. Hamburger SV:tä Saksan 2. Bundesliigassa edustava nuorukainen janoaa lisää peliminuutteja seurajoukkueensa kovassa kilpailutilanteessa.
Huuhkajien Pohjanpalo taistelee peliajasta Leverkusenissa, seuraa siirtotilannetta ikkunan loppuun – "Toistaiseksi olen erittäin tyytyväinen"
Suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo kertoo keskustelleensa useiden seurojen kanssa mahdollisesta siirrosta.
HJK-kapteeni Daniel O'Shaughnessy siirtyy Saksaan – "Hyvä seuraava askel urallani"
Daniel O'Shaugnessy jättää HJK:n Veikkausliigan kauden jälkeen. Hän on tehnyt sopimuksen Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan Karlsruher SC:n kanssa.
Gnabry pelasti Bayernin toiselta peräkkäiseltä tasapeliltä – Union Berlin tasapeliin Hoffenheimin vieraana
Bayern München voitti Kölnin 3–2, kun Union Berlin taipui tasapeliin Hoffenhaimin vieraana.
Union Berlin nappasi selvän voiton KuPSin vieraana – ottelupari todennäköisesti ratkesi jo ensimmäisessä osassa
Kuopion Palloseura hävisi saksalaiselle Union Berlinille maalein 0–4. Jatkopaikka europeleissä todennäköisesti karkasi kuopiolaisilta, mutta joukkue lähtee vielä ensi viikolla taitelemaan voitosta Berliiniin.
Kannattajat pelastivat Berliinin kulttiseuran luovuttamalla verta – tällainen on jalkapalloromantikkojen rakastama KuPS-vastustaja Union Berlin
Kuopion Palloseura kohtaa torstaina Helsingin Olympiastadionilla Bundesliigassa pelaavan 1. FC Union Berlinin. Union ei ole perinteinen Saksan suurjoukkue, vaan sen maine on kasvanut erityisesti kentän ulkopuolella, sen kannattajien vuoksi.
Lewandowski pitelemätön Dortmundille – Bayern valloitti Saksan Supercupin
Bayern München juhlii Saksan Supercupin voittoa yhdeksännen kerran.
"Keisari" Beckenbauer herkistyi "Pommittaja" Müllerin poismenosta: "Olimme kuin veljet"
Sunnuntaina kuolleen Gerd Müllerin entiset joukkuetoverit nostivat esiin hyökkääjän poikkeuksellisuuden.
Näiden Gerd Müllerin uskomattomien ennätyksien piti olla ikuisia – sitten tulivat Ronaldo, Messi ja Lewandowski
Bayern Münchenin ja Saksan jalkapallolegenda Gerd Müller kuoli 75-vuoden iässä. Näistä hetkistä Müllerin upea jalkapalloura muistetaan.
Saksan jalkapallolegenda Gerd Müller kuoli 75-vuotiaana – "Historian paras kärkimies"
Gerd Müller on yksi jalkapallohistorian kaikkien aikojen maalintekijöistä. Hän ratkaisi Länsi-Saksalle maailmanmestaruuden vuonna 1974.
KuPS teki ilmiömäisen nousun Kazakstanissa ja eteni jatkoon eurokentillä – seuraavalla kierroksella odottaa Union Berlin
KuPS nousi värikkäiden vaiheiden jälkeen 4–3-voittoon Astanasta Konferenssiliigan karsintojen kolmannella kierroksella.

Viiden Bundesliigakauden jälkeen länsinaapuriin – Ruotsin suurseura Malmö FF hankki Niklas Moisanderin
Niklas Moisander siirtyy vuoden sopimuksella Ruotsin hallitsevan mestarin Malmo FF:n riveihin.
Dortmund vahvisti Jadon Sanchon jättisiirron Manchester Unitediin – Wolverhampton-luotsi siirtyy Tottenhamin peräsimeen
Jadon Sancho siirtyy Manchester Unitedin riveihin 85 miljoonan euron siirtosummalla. Tottenham teki kahden vuoden sopimuksen portugalilaisvalmentaja Nuno Espirito Santon kanssa.
Saksa ulos EM-kisoista! Englanti ja Raheem Sterling taituroivat voittomaalin vartti ennen päätöstä
Englanti teki viimeisten minuuttien aikana kaksi maalia ja varmisti jatkopaikkansa. Vaihdosta kentälle tullut Jack Grealish oli tärkeässä roolissa molemmissa maaleissa.
Uefa-pomo vastasi saksalaisten kritiikkiin sateenkaaristadionin EM-kisapannasta: “Emme halua, että meitä käytetään populistisiin toimiin”
Euroopan jalkapalloliiton Uefan puheenjohtaja Aleksander Ceferinin mukaan urheilujärjestöjä käytetään liian usein väärin omiin tarkoituksiin.
Münchenin pormestari pettyi Uefan sateenkaarikieltoon, eikä aio luovuttaa – myös jalkapallotähdet ja Bundesliiga-joukkueet osoittivat tukensa
Euroopan jalkapalloliitto Uefa kielsi tiistaina 22. kesäkuuta Münchenin kaupunkia valaisemasta EM-jalkapallon peliareenaa sateenkaaren värein. Esimerkiksi ranskalaistähti Antoine Griezmann ja hänen seurajoukkueensa FC Barcelona ovat ottaneet kantaa päätökseen.
Saksa kaatoi Portugalin EM-kisojen tähän asti suurimmassa maalijuhlassa! Portugalin pelaajilla kurjaa epäonnea kahdella omalla osumalla
Verkot helisivät kunnolla, kun Saksa voitti Portugalin 4–2 jalkapallon miesten EM-kisoissa. Saksa oli vahva ottelun alusta asti. Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo nousi Miroslav Klosen kanssa tasoihin EM- ja MM-kisojen maalimäärässä.
Karmea alku Saksan kisoille! Katso, miten Hummels upotti pallon omaan verkkoon – ranskalaistähtien upeat maalit hylättiin
F-lohkon päivän toinen ottelu oli yksi kisojen ensimmäisen kierroksen odotetuimmista. Hallitseva maailmanmestari Ranska löi Saksan numeroin 1–0 (1–0). Puremiskohu, potku päähän ja kaksi paitsiomaalia – kaikki puhuttavat tilanteet löydät tästä jutusta.
Hansi Flickin valmennuspesti Saksan jalkapallomaajoukkueessa varmistui – Löwin 15 vuoden valtakausi päättyy
Aiemmin Bayern Müncheniä valmentaneen Hansi Flickin sopimus maajoukkueen peräsimessä on kolmevuotinen. Hän korvaa tehtävässä Joachim Löwin.

Niklas Moisander jättää Saksan Bundesliigasta pudonneen Werder Bremenin
Seuran kapteenina kolme kautta toiminut suomalainen pelasi saksalaisseuran paidassa yhteensä 142 ottelua. 35-vuotiaan Moisanderin sopimus päättyi menneen kauden loppuun, eikä hänen uransa jatkosta ei ole vielä tietoa.
Lewandowski teki sen – Müllerin lyömättömänä pidetty ennätys historiaan!
Bayern Münchenin Robert Lewandowski teki maalin kauden viimeisen ottelun viimeisellä minuutilla. Sillä maalilla hän rikkoi Bundesliigan yhden kauden maaliennätyksen.

Loukkaantuneelta Joel Pohjanpalolta helpottava tieto: "Ei mitään hätää, kaikki kunnossa" – Ruotsi-ottelu jää kuitenkin väliin
Union Berlinin hyökkääjä Joel Pohjanpalo loukkaantui edellisessä ottelussa, eikä ole tällä hetkellä pelikunnossa. Pohjanpalo kertoo Twitterissä, että tilanne ei ole vakava. Hän jättää kuitenkin EM-kisojen valmistavan Ruotsi-ottelun väliin.

Tästä kuuluu vielä kuittailua – Joel Pohjanpalo ohitti Lukas Hradeckyn Bundesliigassa
Unieon Berlinin Joel Pohjanpalo teki kauden kuudennen maalinsa jalkapallon Bundesliigassa lauantaina. Maali syntyi Lukas Hradeckyn selän taakse.
Dortmund vei Saksan cupin mestaruuden murjomalla Leipzigin jo ensimmäisellä puoliajalla
Jalkapallon Saksan cupin mestaruus ratkesi tällä kaudella yksipuolisesti, kun Dortmund kaatoi Leipzigin selkein luvuin 4-1. Voiton selvät sävelet soitettiin jo ensimmäisellä puoliajalla Dortmundin takoessa kolme maalia.

Bayern München hallitsee Saksassa – yhdeksäs peräkkäinen mestaruus varmistui
Bayern Münchenin yhdeksäs peräkkäinen Bundesliigan mestaruus ratkesi, kun Leipzig hävisi Dortmundille. Bayern pelaa oman ottelunsa myöhemmin illalla.

Saksan entinen maajoukkuejalkapalloilija Christoph Metzelder sai ehdollisen tuomion lapsipornosta
Saksan jalkapallomaajoukkueen entinen puolustaja Christoph Metzelder on saanut kymmenen kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen lapsipornosta.

Nyt se on varmaa – Nagelsmann on Bayern Münchenin uusi valmentaja
Julian Nagelsmann siirtyy RB Leipzigista Bayern Münchenin päävalmentajaksi.

Hyvästi kuiva jakso – Joel Pohjanpalo komeaan hattutemppuun Bundesliigassa
Joel Pohjanpalo niittasi jalkapallon Saksan Bundesliigassa kolme maalia, kun hänen edustamansa Union Berlin kaatoi Werder Bremenin 3-1 (0-0).

Putoaminen varmistui, Schalken kannattajat raivostuivat – seura kaipaa poliiseja seuraaviin harjoituksiinsa
Schalke on pelannut Bundesliigassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1991 lähtien, mutta pari viime kautta ovat menneet pieleen.