Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ed Sheeran esiintyy Helsingin olympiastadionilla ensi kesänä

Sheeran on ensimmäinen uudistetulle Olympiastadionille toistaiseksi julkaistu ulkomainen esiintyjä. 

Äänitaiteilija Viktor Toikkanen tekee kokeellista musiikkia jopa kasvien värähtelystä: "Haluaisin muuttaa ihmisten käsityksen säveltämisestä"

Viktor Toikkasta kiehtovat kokeelliset tavat tehdä musiikkia. Aiemmin hän teki musiikkia esimerkiksi kasveilla. Äänitaiteilijan mielestä säveltäjyyttä mystifioidaan liikaa ja hän haluaisi tehdä siitä helpommin lähestyttävämpää.

Ed Sheeranista tuli isä ja hän täytti 30 – mullistavan vuoden kokenut supertähti kertoo Ylelle, miten bileet jäivät vähemmälle ja musiikkityylikin muuttui

Maailman suosituimpiin artisteihin kuuluva Sheeran aikoo lähteä ensi vuonna kiertueelle ja haluaa palata konsertoimaan Suomen kesäyöhön. Intohimoisena jalkapallofanina tunnettu artisti sanoo Englannin menestyksen EM-kisoissa yhdistäneen Brexitin jakamaa Iso-Britanniaa.

Rikollisesta elämästä kertova suomiräp kerää miljoonia katselukertoja Youtubessa – ja se kertoo muutoksesta Suomessa

Kotimaisessa räpissä puhutaan aiempaa enemmän rikosten tekemisestä, ja se kertoo yhteiskunnan muutoksesta. Tätä mieltä ovat useat Ylen haastattelemat räppärit. 

Konemusiikin Kosmos Festival siirtyy ensi vuodelle – järjestäjä Harri Andersson: "Emme voi riskeerata festivaalia emmekä ihmisiä"

Kosmos Festival jouduttiin siirtämään myös viime vuonna. Järjestäjän mukaan festivaalin taloudellinen tilanne on sellainen, että se selviää vielä ainakin yhdestä siirrosta.

Biisit, jotka ravistelivat Amerikkaa – hiphopin klassikot Teemalla

Sarja esittelee kuusi klassikkobiisiä vuosilta 1984–2015.

Lähes sata räppäriä piirtää kuvaa suomalaisesta hiphopista Ylen dokumenttisarjassa – Cheek muistelee uransa alkua: "Mä olin niin sairaan huono"

Mist sä tuut? -dokumenttisarjassa kierretään tunnustelemassa seitsemän eri kaupungin hiphop-kulttuuria.

Metallinhohtoisen naamion takaa riimejä laukonut yhdysvaltalaisräppäri MF Doom on kuollut 49-vuotiaana

Salaperäisestä artistista ja tuottajasta muodostui uransa aikana supertähti erityisesti valtavirtapiirien ulkopuolella.

"Toivoisin, että kuuntelijat tekisivät läksyt" – Räppäri Brädi taisteli rasismia vastaan jo nuorena

Muusikko peräänkuuluttaa suvaitsevaisuutta ja kulttuurihistorian ymmärrystä.

Rap-artisti Yeboyah kaipaa alalleen Suomessa kantaaottavuutta: "Perustavanlaatuinen ydin rapissa ja hiphopissa on rasisminvastaisuus"

Yeboyahin eli Rebekka Kuukan visuaalinen Elovena-EP toi muun muassa Emma-ehdokkuuden vuoden tulokkaana ja uutta musiikkia on tekeillä.

Räppäri Kanye West vetäytyy Yhdysvaltain presidenttikisasta

Artisti kertoi aikeistaan pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi vajaat kaksi viikkoa sitten.

Ijahis idja -musihkkafestivála dán jagi dušše soffá alde – temákonsearttain čájehit doarjaga Giehtaruohttasii

Konsearttas loaiddastit rap-artista Ailu Valle, Gájanas-joavku sihke juoigit Iŋgá-Máret Gaup-Juuso ja Juha Tornensis.

Guldal jiena: Jikŋon 2 násti illuda searvat Stjernekampii

Kárášjohkalaš Vegard Bjørsmo lea oassálastimin boahtte čavčča Norgga stuorámus musihkkaprográmmii, Stjernekampii.

Bassoradio myytiin – päätyi Radio Novan pyörittäjälle

Basso Median osti saksalainen mediakonserni Bauer Media, joka on kaupallisen radion markkinajohtaja Suomessa.

YleX Läpimurto 2020: Behm on vuoden lupaavin tulokas

YleX Läpimurto 2020 -äänestyksen voittajaesittelyt

21-vuotias räppäri Juice Wrld kuoli yllättäen

Rap-artisti sai sairauskohtauksen lentokentällä

Tukholmassa järjestetään suuri hyväntekeväisyyskonsertti Aviciin muistolle tänään – katso suorana klo 21.55

Ruotsalaismedian mukaan kuninkaallisia osallistuu konserttiin, jonka tuotot menevät hyväntekeväisyysjärjestöille.

Synkkä ja raskas industrial-musiikki on kovassa nousussa Suomessa ja maailmalla: katso kuvat Hellsinki Industrial Festivalilta

Hellsinki Industrial Festival on kerännyt satoja osallistujia tänä viikonloppuna Helsingin Nosturiin. Jutun kuvat ovat perjantailta.

Machine Gun Kellysta on paljon muuhunkin kuin riitelemään Eminemin kanssa

Machine Gun Kelly esiintyi torstaina The Circuksessa.

Yhdysvaltalaisräppäri Nicki Minaj kertoi jäävänsä eläkkeelle musiikinteosta

Suunnittelee lähikuukausina häitä kihlattunsa kanssa.

Hardstyle valtaa Suomen klubeja: "Sireenit soivat, mutta nyt ei puhuta sotatilasta, vaan positiivisesta energiasta"

Nopeatempoista hardstyle-musiikkia ei juuri radiokanavilla soiteta, mutta tanssiklubit se täyttää saman tien.

Bileet jatkuvat läpi vuorokauden – Virkavalta yritti turhaan vaimentaa Moskovan teknokulttuurin

Vanhasta tehdashallista povataan uutta nousua Moskovan kovia kokeneelle konemusiikkikulttuurille.

Asap Rocky Blockfestissä: katso kuvat tämän kesän kohutuimman räppärin keikasta

Asap Rocky esiintyi Tampereella perjantai-iltana. Illalla kello yksitoista alkanut keikka kesti tunnin.

Police fine two drone operators at Ed Sheeran concert

Two separate concerts at the Malmi Airport drew more than 100,000 people and went off without major incident.

#Edsinki räjäytti Malmilla – Ed Sheeran tuli ja valloitti suomalaisten sydämet, katso upeat kuvat

Kaunis kesäilta kokosi Malmin lentokentän keikkapaikan täyteen. Superfanit olivat tulleet paikalle jo hyvissä ajoin, jotta pääsisivät lähelle lavaa erikseen aidatulle alueelle.

Ed Sheeran on maailman suosituin miesartisti, naapurinpoika ja taktikoiva bisnesmies

Brittimuusikko esiintyy tiistaina ja keskiviikkona ensimmäistä kertaa Suomessa, Helsingin Malmin lentokentällä.

Flow ja Weekend joutuivat pulaan, tähtiesiintyjät peruivat äkillisesti – Rock-vaikuttaja toivoisi ohareiden tekijöille rajumpia sanktioita

Cardi B:n korvaa Flow'ssa Solange, Swedish House Mafian sijaan Weekendiin levyjä saapuu pyörittelemään Alesso.

Avaruusromua: Mistä se tuli?

Mistä tuli ajatus?

YleX Nosteessa: Kooman viipyilevä äänimaailma rauhoittaa kiireisen arjen sykkeessä

Viikon YleX Nosteessa -artistina esitellään Kooma.

Maryan Abdulkarimin kolumni: Beyoncé on musta ja vesi on märkää

Beyoncé Knowlesin ei tarvitse enää sopeutua ja hän tietää sen – mutta osaako valkoinen yleisö sopeutua siihen, pohtii Maryan Abdulkarim.

Ikoniset kuvat Tupacista ja Biggiestä ottanut Chi Modu toi kuvansa Vantaalle – "Auttoi, että olin cool, poltimme pilveäni ja joimme kaljojani"

Valokuvaaja Chi Modun ikoniset kuvat ovat osa hip hopin historiaa. Torstaina Vantaan Artsissa avautuvassa näyttelyssä on esillä myös ennen näkemättömiä kuvia Modun arkistoista.

Meidän pitäisi olla torilla! Miksei Suomi tunne elektronisen musiikin huippunimiään?

Suomalaiset DJ:t menestyvät maailmalla meidän huomaamatta!

"Moni alkaa räppää, koska haluaa kunniaa ja naisia" – rap on populaarimusiikin suosituin genre, ja kynnys sen tekemiseen on aiempaa matalampi

Räppäämisen alkuun pääsee nykyään pienelläkin rahalla. Tarvitaan kuitenkin hyvä tarina ja taito kertoa se hyvällä äänellä. Eikä oikeasta ulkonäöstäkään ole haittaa.

Videoterveiset Islamabadista: Pakistanilaisräppäri fanittaa Suomea ja näkee soundit väreinä

Räppäri Adil Omar löytää laulujen aiheet omasta elämästään. Kotimaansa kuohuvaan politiikkaan hän ei puutu.

Kehitysvammaiset tekevät nyt hip hoppia ja hirviörokkia: "Kaikille pitäisi antaa mahdollisuus tehdä sitä, mistä he pitävät"

Helsingissä järjestettiin viikonloppuna kehitysvammaisten kulttuuritapahtuma KeMuT 2019. Paikalla olivat esiintymässä muun muassa MC KOO, Resonaarigroup ja moni muu ryhmä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle