Uusimmat artikkelit

Koe Weekend Festivalin parhaat hetket uudelleen näiden kuvien ja audioiden avulla
Weekend Festival bailattiin viime viikonloppuna Helsingissä. Myös YleX oli mukana meiningissä.

Weekend Festival: Deadmau5 ja Marshmello olivat festarin isot vetonaulat − Marshmello veti tyylikkään setin, Deadmau5:in keikka herätti suurta keskustelua
Lauantai-illan pääesiintyjä Deadmau5 aloitti keikkansa vartin etuajassa. Keikka loppui anteeksipyyntöön ja siihen, kun artisti sanoi, että hänen pitää mennä makuulle.

Weekend-artisti kertoo lopettaneensa keikkansa etuajassa – deadmau5: "Se oli nyrkin kokoinen kivi rintaan"
Elektronisen musiikin Weekend Festivalin järjestäjät eivät nähneet väitettyä kiven heittoa.

Weekend Festival: Pendulum rakastaa Suomea yli kaiken − ja toi oikeilla soittimilla raikkautta festarin DJ-bileisiin
Pendulum todisti sen, että edes Weekend Festareilla hyvä keikka ei vaadi mojovia droppeja.

Weekend Festival: Rae Sremmurd viskoi ananaksia yleisöön ja yllytti yleisöä heittelemään tavaroita ilmaan − vain Mannequin Challenge jäi puuttumaan
Rae Sremmurd antoi yleisön tehdä keikan aikana kiellettyjä asioita.

The Chainsmokers Weekend Festivalin päätähdeksi – muita uusia kiinnityksiä ovat muun muassa Tungevaag & Raaban ja Mikael Gabriel
Weekend Festival tasapainoilee jälleen popimman ja hieman tuntemattomamman musiikin välillä.

Weekend Festival julkisti isoja nimiä EDM:stä popimpaan makuun – ensimmäiset kiinnitykset ovat Armin van Buuren, Deadmau5, Clean Bandit ja Rae Sremmurd
Isojen tähtien lisäksi Weekend Festival julkisti myös joukon hieman tunnetumpia kiinnostavia nimiä. Festari lupaa, että puitteet ovat tulevana kesänä massiivisemmat kuin koskaan aiemmin.

Alex Mattson vai Herman suoraan soittarille?
Kumpi kappale nousee tällä viikolla YleX:n soittarille: Alex Mattsonin UFO (feat. Solamay) vai Hermanin Tonight the world is mine (feat. CeeLo Green)?

Provinssi keräsi liki ennätysyleisön
Pohjanmaalla järjestetty Provinssi-festivaali keräsi uudistetulla ohjelmallaan liki ennätysyleisön.

Provinssi tarjoaa musiikkia ja sirkushuveja - katso kuvat festivaalitunnelmasta
Provinssi on houkutellut Seinäjoen Törnävänsaareen runsaasti festivaalikansaa. Ensimmäisen päivän kovat sateet eivät lannistaneet kävijöitä ja sään parantuessa tunnelma on noussut entisestään. Nelipäiväiseksi kasvanut festivaali tarjoaa musiikkia teknosta heviin, ja monenlaisia festarielämyksiä sirkuksesta ruokanautintoihin.

Uudistunut Provinssi lupaa festarikävijälle elämyksiä
Nelipäiväiseksi festivaaliksi kasvatettu Provinssi avaa porttinsa tänään keskiviikkona Seinäjoen Törnävällä. Festivaalin nimestä on pudotettu rock-liite pois. Musiikin kirjo on nykyään laaja ja sen rinnalle on tuotu entistä enemmän muuta elämyksellistä ohjelmaa, kuten sirkusta ja entistäkin runsaammat ravintolapalvelut.

Uusi maksuteknologia saapuu suomalaisfestarille – Provinssissa voi tehdä ostoksia myös rannekkeella
Provinssin Premium-lippujen ostajat voivat ladata rannekkeisiinsa festivaalirahaa.

Provinssi julkisti uusia esiintyjiä - Deadmau5 viimeistelee artistikattauksen
Provinssirock julkisti 30 uutta esiintyjää. Tuoreimpien kiinnitysten myötä ohjelma on nyt valmis.
Mitä mieltä olet Keko Salatan kappaleesta Vapaa?
Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Suomalaismuusikon äkkikäännös hevarista DJ:ksi – näin se kävi
DJ Orionin Tulevaisuuden Toivot -sarjassa esitelty suomalainen DJ-lupaus NIQW on noussut nopeasti yhdeksi skenensä kiinnostavimmista nimistä.

DJ Orionin Tulevaisuuden Toivot -sarja jatkuu – esittelyssä suomalaistuottaja NiQW
XmiX-sarjassa kuullaan alkuvuonna uusia suomalaiskykyjä. Tällä viikolla vuoronsa saa tuottajana tunnettu NiQW.

Ferrari vastaan Deadmau5 – Nissan veti pisteet kotiin
Japanilainen Nissan näyttää vetävän pisimmän korren Ferrarin ja Deadmau5:n kiistassa.

Ferrari suuttui huippu-DJ:n tempaukselle: Poista autosi Nyan Cat -kuosi heti
Kanadalainen tuottaja ja DJ, Deadmau5, on joutunut Ferrarinsa vaaleansinisestä Nyan Cat -teippauksesta.

Weekend Festivalin päälava on kerrostalon kokoinen – tässä syy
Weekend Festival juhlitaan tulevana viikonloppuna Helsingin Kalasatamassa. Konemusiikkifestivaalin esiintyjinä nähdään muun muassa Calvin Harris, Afrojack ja Deadmau5.

Weekend Festival on loppuunmyyty
Myös Weekend Festivalin jatkobileet Fredan Tivolissa on myyty jo loppuun, mutta mm. Uggla-yökerhon jatkoille on vielä saatavilla lippuja.

Weekend Festivalin kattaus valmis – katso uusimmat esiintyjät
Weekend Festival on julkaissut viimeiset uudet kiinnityksensä, mutta promoottori Hardi Loogin mukaan yllätysnimiä saattaa vielä olla luvassa.

EDM-velhon hihat paloivat – julisti sodan rockbändiä vastaan
Kanadalainen DJ ja tuottaja Deadmau5 on kritisoinut voimakkaasti Arcade Fireä.

Weekend Festival julkaisi uusia esiintyjiä: Afrojack Suomeen
Weekend Festival julkaisi uusia nimiä. Suomeen saapuu muun muassa DJ-tuottaja Afrojack.

Deadmau5 Disneyn kynsissä – riita korvista
Kanadalainen DJ Deadmau5 ja perinteikäs mediajätti Disney kiistelevät korvista.

Deadmau5 Justin Bieberille: Kasva jo perhana aikuiseksi
Justin Bieberin kerrotaan aiheuttaneen hämminkiä vieraillessaan yökerhossa Etelä-Koreassa, vaatiessaan maailmanluokan dj:tä soittamaan hiphopia. Nyt sanaisen arkkunsa aiheesta on avannut Bieberin maanmies Deadmau5.

Deadmau5 kritisoi Lady Gagan videota – fanit esittävät tappouhkauksia
Lady Gaga julkaisi erikoisen videon, jossa tähti muun muassa kirmaa alasti metsässä ja ulvoo. Deadmau5 kommentoi ja kritisoi videota Twitterissä saaden Gagan fanit raivostumaan.

Katso Deadmau5-keikka Yle Areenasta
Konemuusikko Deadmau5 esiintyi Lontoon Roundhousessa viime syyskuussa.

Kuollut hiiri tanssilattialla – katso Deadmau5:n keikka
Kuluvan kuun aikana Yle Live näyttää keikkoja kahdella kanavalla. Tänään sunnuntaina 10. maaliskuuta kello 22.00 alkaen YleTeemalla nähdään Deadmau5:n keikka.

Kat Von D ja Deadmau5 kihlautuivat - kosinta tapahtui Twitterissä
Deadmau5 kosi Kat Von D:tä Twitterissä.

David Guetta puolustelee soittotaitojaan
David Guetta on joutunut puolustelemaan soittotaitojaan, kun Deadmau5 tylytti hänen vain kävelevän lavalle ja painavan play-nappia.

Suosikki-DJ oppi esiintymistaitoja Kissiltä: singolla lava päreiksi!
Huimista keikoistaan tunnettu Deadmau5 väittää oppineensa lavatavoille 70-luvun suuryhtye Kissin avulla!

Deadmau5in tanssilaboratorion uusi hullu professori löytyi My Chemical Romancesta
Deadmau5in ja Gerard Wayn Professional Griefers soi Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona.Kuuntele näyte: [node:100713]

Sataa sitä muuallakin: brittifestarit poikki tulvan takia!
Suomen kesää luonnehditaan aina sateiseksi, mutta planeetallamme on paikkoja, missä kesäsateet ovat kahta kauheampia ja rankempia!

Deadmau5 aikoo pitää taukoa: Olen todella onneton
Tuottaja-dj Deadmau5 aikoo hidastaa tahtia. Mies paljastaa olevansa onneton.

Deadmau5 tekee kaupallisen läpimurron ottamalla faninsa solistikseen
Kanadalaisen tuottajasensaation Deadmau5:n ja hänen faninsa Chris Jamesin merkillinen yhteistyö nimeltä The Veldt soi Uuden musiikin aamuvuoron Viikon tehona.Kuuntele näyte: [node:94575]

Foo Fighters komppaa Deadmau5:ia Grammyissä
Dave Grohlin rokkibändiä ei tunnu häiritsevän toisen artistin kanssa esiintyminen, toisin kuin Bon Iveriä, joka ilmoitti aiemmin vetäytyvänsä feattaamisten takia koko gaalasta.

Hiiripäinen huippu-DJ palkattiin vuodeksi Vegasiin - sai oman nimikkopäivän
Tiskijukka sai oman päivänsä. Se on maanantai.

Paris Hilton tähtää nyt konemusiikin huipulle
Paris haluaa olla house-musiikin kuumin nimi.

Uusi Beavis ja Butt-head irvailee vähemmän musavideoille
Sarjan luoja on kertonut, että syynä ovat lupa-asiat. Ohjelmalla oli 90-luvulla ongelmia saada dvd-versiohin levy-yhtiöden suostumus.