Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

William Ruto.

Kenian korkein oikeus kumosi kaikki valitukset – William Ruton valinta Kenian presidentiksi varmistui

Kenialaiset olivat pian kuukauden odottaneet presidentinvaaliensa tuloksen varmistumista, jännittyneessa ilmapiirissä. Tänään maan korkein oikeus hylkäsi kaikki vaalituloksesta tehdyt valitukset. Pelätyiltä poliittisilta väkivaltaisuuksilta on Keniassa toistaiseksi vältytty.

Kannattaja juhlii kadulla lippu ja presidentti Ruton juliste kädessään.

"Every hustler matters", toitotti William Ruton vaalikampanja – räjähdysherkän Kenian uusi presidentti on entinen kanakauppias ja pärjäilijä

William Ruto korosti vaalikampanjassaan köyhää taustaansa. Hän lupaa kääntää Kenian talouden uuteen asentoon ja ottaa kaikki toimeentulonsa kanssa kamppailevat mukaan viralliseen talouteen.

Kenialaiset äänestivät tiistaina kuusissa vaaleissa

Alustavat tulokset Kenian vaaleista lupaavat tiukkaa kisaa presidenttiehdokkaiden välillä – äänestysprosentti jäämässä alhaiseksi

Kenialaiset jopa jonottivat aamuvarhaisella päästäkseen äänestämään. Äänestysprosentti on kuitenkin jäämässä noin 60 prosenttiin.

Nuori afrikkalainen nainen poseeraa hymyillen kissan kanssa.

"Terveyteni on koetuksella" – kenialaisen Wanjigu Thigan, 31, oli vaalikampanjassaan voitettava ennakkoluulot ja kestettävä seksuaalista häirintää

Kenian vaaleissa raha on aina läsnä. Presidenttiehdokkaat lupaavat kitkeä korruption, joka vie jopa kolmanneksen valtion budjetista. Samaan aikaan äänestäjät vaativat aluevaaliehdokkaalta kovin ottein kaljarahaa.

Kenian oppositiojohtaja Raila Odinga.

Keniassa oikeus jäädytti hallituksen tv-kanavakiellon – oppositiojohtajan piti julistautua presidentiksi televisiossa

Hallitus sulki tiistaina kolme televisiokanavaa pois lähetysverkosta, ettei oppositiojohtaja pääsisi ääneen. Oikeus kuitenkin esti Kenian hallituksen televisiokanavien vastaiset toimet.

Raila Odinga.

Kenian oppositiojohtaja aikoo julistautua presidentiksi – poliisi vastasi kyynelkaasulla

Raila Odinga ilmoitti asiasta vain runsas tunti sen jälkeen, kun istuva presidentti Uhuru Kenyatta oli vannonut toisen kautensa virkavalan.

Uhuru Kenyatta puhujakorokkeen takana.

Nairobissa kahakoita: Kiistelty presidentti vannoi virkavalan, poliisi yrittää estää opposition mielenosoituksen

Presidentti Uhuru Kenyattan ensimmäinen vaalivoitto elokuussa mitätöitiin vilpin takia ja oppositio boikotoi uusintavaaleja.

Mies sekä kepein aseistautuneita poliiseja, taustalla kyynelkaasua.

Kenian presidentti sai uusintavaaleissa 98 prosenttia äänistä – oppositio boikotoi

Opposition kannattajat ovat ottaneet yhteen poliisin kanssa Nairobissa.

Afrikkalainen mies puhuu mikrofonien edessä

Kun eliitti kilpailee vaalivoitosta

Kenian vaikea tilanne Willy Mutungan kertomana

Raila Odinga

Oppositiojohtaja vetäytyi Kenian kiistellyistä uusintavaaleista

Opposition Raila Odingan päätös ei vaikuta presidentinvaalien uusintaan, sanoo vaalien voittajaksi elokuussa julistettu istuva presidentti. Kenian korkein oikeus mitätöi vaalituloksen epäselvyyksien takia.

Raila Odinga puhumassa mikrofoniin. Hänen taustallaan seisoo useita saman puolueen poliitikkoja.

Kenian uusintavaalit vaarassa – sähköinen äänestysjärjestelmä pahasti keskeneräinen

Kenian presidentinvaaleissa käytettävä sähköinen äänestysjärjestelmä ei valmistu uusintavaaleihin mennessä, kertoo järjestelmästä vastaava ranskalaisyritys.

Opposition ehdokas Raila Odinga (keskellä) tervehti tukijoitaan Matharen slummeissa Nairobissa Keniassa 3. syyskuuta 2017.

Keniassa käydään uudet presidentinvaalit 17. lokakuuta

Oppositioehdokas Raila Odinga ilmoittaa, että hänen koalitionsa ei osallistu uusintakierrokselle ilman "takuita".

Uhuru Kenyatta äänestyslippu kädessään

Kenian presidentti: Oikeuslaitoksessamme on ongelma – kuka teidät edes valitsi?

Vaalivoiton menettänyt presidentti Uhuru Kenyatta lupaa korjata Kenian oikeuslaitoksen.

Kuvassa kymmeniä Raila Odingan kannattajia juhlimassa korkeimman oikeuden päätöstä.

"Kenian vaalitulos pitikin mitätöidä, kansainväliset vaalitarkkailijat hätiköivät" – Näin pohtii suomalainen Kenian-tuntija

Opposition ehdokas Raila Odinga vaatii vaaleja rehellisinä pitäneitä kansainvälisiä vaalitarkkailijoita vastuuseen.

Ihmisiä kädet koholla, etualalla nainen huutaa silmät suljettuna.

Kenian korkein oikeus mitätöi presidentinvaalien tuloksen – uusintavaalit pidettävä kahden kuukauden sisällä

Presidentti Uhuru Kenyatta sanoo olevansa päätöksestä eri mieltä, mutta kunnioittavansa sitä.