Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Konsertti, jonka ei pitänyt toteutua – lähes alkuperäinen Guns N`Roses valtaa Hämeenlinnan

Pari kymmentä vuotta se vei, mutta lopulta Axl Rose ja Slash sopivat riitansa ja mahtuvat taas samalle lavalle.

Guns 'N Rosesin paluu ei ollut aprillia – Fanit jonottivat lippuja yllätyskeikalle Los Angelesissa

Yhtye, joka ei ole soittanut alkuperäisessä kokoonpanossaan yli kahteen vuosikymmeneen, lähtee Pohjois-Amerikan kiertueelle.

Rokkarit muistelivat Lemmyä lämmöllä ja nauraen – videolla Lars Ulrichin ja Slashin puhe

Ian "Lemmy" Kilmister kuoli syöpään 28. joulukuuta. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.

Stone Temple Pilotsin laulaja Scott Weiland on kuollut

Päihdeongelmien kanssa kamppailleen amerikkalaislaulajan kerrotaan löytyneen kuolleena keikkabussista.

Muusikot ylistävät Mad Professoria – kalliita vehkeitä mutta viimeisen päälle

Kaiuttimia ja vahvistimia maailmalle menestyksekkäästi vievä turenkilainen Mad Professor yritys on kuin Apple-tarina aikoinaan. – Aloimme tehdä kestäviä ja laadukkaita tuotteita eikä myyntiodotuksia ollut, sanoo Harri Koski. Nyt yrityksen liikevaihto on 1,2 miljoonaa euroa ja muusikot lähettelevät ylistäviä sähköposteja Janakkalaan.

Asenne tekee kitaristin

Sami Sillanpää kirjoitti avustajiensa kanssa kirjan aloitteleville rock-kitaristeille. Soittoasento on tärkeä osa soittamista, mutta innostunut, oikea asenne taitaa olla tärkein.

Axl Rose haastoi pelifirman oikeuteen Slashin takia

Guns N' Roses -yhtyeen keulahahmo Axl Rose on haastanut Guitar Hero -pelin tekijän Activisionin oikeuteen. Syytteen mukaan bändin Welcome to the Jungle -kappaleen käyttö rikkoo sopimusta, jonka mukaan pelissä ei saanut olla mitään kuvamateriaalia ex-kitaristi Slashistä.

Slash esiintyy Ruisrockissa

Guns N’ Rosesista tuttu kitaristilegenda Slash esiintyy ensi kesänä Turun Ruisrockissa. Festivaalin muita uusia kiinnityksiä ovat amerikkalainen indie-bändi Midlake ja brittiläinen folkpunk-artisti Frank Turner.

Chili Peppers -kitaristi valittiin parhaaksi

Red Hot Chili Peppers -yhtyeen entinen kitaristi John Frusciante on valittu parhaaksi kitaristiksi viimeisten 30 vuoden ajalta. BBC:n järjestämässä äänestyksessä Frusciante päihitti muun muassa Guns N' Rosesin Slashin ja Musen Matt Bellamyn.

Sooloalbumin julkaissut Slash: "En ole legenda"

Rock-kitaristi Slash on julkaissut ensimmäisen sooloalbuminsa. Muusikon nimeä kantavalla levyllä vierailee joukko nimekkäitä ja hyvin erilaisia muusikoita. Guns N' Roses ja Velvet Revolver -yhtyeistä tunnettu Slash ei koe olevansa kitaristilegenda.

Kitaralegenda Slash julkaisee sooloalbumin

Legendaarinen kitaristi Slash julkaisee sooloalbumin. Guns N' Roses ja Velvet Revolver -yhtyeistä tutun kitaravelhon soololevy julkaistaan huhtikuussa.

Slash tekee soololevyn

Guns N' Roses ja Velvet Revolver -yhtyeiden entinen kitaristi Slash äänittää parhaillaan soololevyä. Miehellä on tulevalle albumille valmiina jo neljä kappaletta.

Kitaristi Slash tekemässä sooloalbumia

Kitaristi Slash on puuhamassa sooloalbumia. Hän kertoo Billboard-lehden haastattelussa, että levy on tällä hetkellä demovaiheessa ja sen nauhoitukset on tarkoitus aloittaa ensi vuoden alussa.

Kravitz kiistää olevansa Velvet Revolverin uusi laulaja

Brittiläinen The Sun -lehti uutisoi maanantaina, että Kravitz olisi Velvet Ravolverin uusi laulaja. Lehden mukaan Guns n' Rosesin entisistä jäsenistä koostuva yhtye päätyi Kravitziin, koska hän on tarpeeksi suuri tähti täyttämään entisen vokalistin Scott Weilandin jättämän aukon.

Velvet Revolver perustaa nettisivun laulajan löytämiseksi

Yhdysvaltalainen rock-yhtye Velvet Revolver aikoo etsiä uuden laulajan netissä. Edellinen vokalisti Scott Weiland lähti bändistä huhtikuun alussa, ja valmistautuu parhaillaan kesäkiertueelle Stone Temple Pilots -yhtyeensä kanssa.

Velvet Revolver erotti laulaja Scott Weilandin

Velvet Revolver -yhtyeen neljä perustajäsentä on erottanut ongelmaisen laulaja Scott Weilandin bändistä. Erottamisen syyksi kerrotaan Weilandin henkilökohtaiset ongelmat sekä arvaamattoman käyttäytymisen.

Velvet Revolveria ei päästetty Japaniin

Amerikkalainen Velvet Revolver on joutunut perumaan Japanin konserttinsa, koska bändille ei myönnetty viisumeita maahan. Guns N' Roses- ja Stone Temple Pilots -yhtyeiden entisistä jäsenistä koostuvalta yhtyeeltä evättiin viisumit, koska rokkareilla on ollut ongelmia viranomaisten kanssa.

T.I. listakärkeen USA:ssa

Räppäri T.I. on noussut suoraan Yhdysvaltain albumilistan kärkeen levyllään T.I. vs. T.I.P.

Idols-Ari hallitsee yhä albumilistaa

Kotimaan albumilistan kärkikolmikko on pysynyt samana jo kolme viikkoa. Kahdesta parhaimmasta sijoituksesta pitävät kiinni Suomen Idols-tähdet.

Chemical Brothers brittilistan ykköseksi

Elektroduo Chemical Brothersin uutuuslevy We Are The Night on noussut Britannian albumilistan ykköseksi. Kakkosena on viime viikon kolmonen, kokoelma-albumi Traveling Willburys.