Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Peter Madsen myöntää ensi kertaa tappaneensa Kim Wallin: "On minun syytäni, että hän kuoli"

Madsen myöntää asian ääninauhalla, joka esitetään tuoreessa dokumenttiohjelmassa.

Sukellusvenemurhaaja Madsenia kuulusteltu myös yhteyksistä tanskalaisen teinitytön murhaan

Ensi viikolla julkaistavan kirjan mukaan teinitytön ja Kim Wallin murhilla on joitain yhtäläisyyksiä.

Sukellusveneessä murhatun Kim Wallin vanhemmat ovat kokeneet pahimman mahdollisen painajaisen: "Luovuttaa ei silti voi, pahuus ei saa voittaa"

Tyttärensä julmalla tavalla menettäneet Ingrid ja Joachim Wall eivät halua antaa vihalle valtaa. Kirjan kirjoittaminen helpotti valtavan surun keskellä.

Sukellusvenemurhaaja Peter Madsenin elinkautinen tuomio jää voimaan – ei valita korkeimpaan oikeuteen

Madsen oli tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen toimittaja Kim Wallin murhasta.

Tanskalaisen sukellusvenemurhaajan elinkautinen tuomio pysyy ennallaan

Vetoomustuomioistuin hylkäsi ruotsalaistoimittaja Kim Wallin murhasta tuomitun Peter Madsenin valituksen tuomiostaan.

Tanskalainen sukellusvenemurhaaja valittaa tuomionsa pituudesta

Tanskalainen keksijä Peter Madsen tuomittiin huhtikuussa elinkautiseen toimittaja Kim Wallin murhasta.

Madsen tuomittiin Kim Wallin murhasta elinkautiseen

Tanskalaiskeksijä Peter Madsen on ilmoittanut valittavansa tuomiosta.

Finland drops again in Press Freedom Index rankings

Finland’s slide in the Press Freedom Index continues in 2018, with the country slipping to fourth spot. It led the ranking from 2010 to 2016.

Suomen sijoitus lehdistönvapausindeksissä putosi toisena vuotena peräkkäin

Järjestön mukaan lähdesuoja vaarantui Viestikoekeskus-uutisoinnin myötä tehdyssä takavarikossa.

Herätys: Päiväkotien ulosmarssi sotkee arkea Uudellamaalla, Macronin ja Trumpin puolisot loistivat kilpaa juhlaillallisella, sadekuurot jatkuvat

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Murhasta syytetty keksijä Madsen saa tuomionsa tänään – katso suorana kello 13.30

Syyttäjä vaatii Peter Madsenille elinkautista rangaistusta toimittaja Kim Wallin murhasta. Madsen on kiistänyt syytteet.

Toimittajalta: Miksi puistattava sukellusvenemurha kerää oikeudenkäyntiin satoja toimittajia?

Vedestä löytyneet ruumiinkappaleet, kertomustaan vaihteleva syytetty, poikkeuksellinen rikospaikka. Päälle kaksi täysin erilaista versiota tapahtumista. Peter Madsenin murhaoikeudenkäynnissä moni asia herättää huomiota.

Tanskalaiskeksijälle syyte Kim Wallin murhasta

Syyttäjä vaatii Peter Madsenille elinkautista vankeustuomiota.

Toimittaja Kim Wallin viimeinenkin ruumiinosa löytyi merestä? – "Perhe voi nyt haudata kokonaisen ruumiin"

Ruotsalainen toimittaja Kim Wall katosi juttumatkalla 10. elokuuta. Tanskalaista keksijää epäillään Wallin murhasta ja ruumiin paloittelemisesta.

Tanskalaiskeksijä myöntää paloitelleensa ruumiin – mutta kiistää yhä tappaneensa ruotsalaistoimittajan

Tanskalaiskeksijä Peter Madsen on muuttanut kertomustaan toimittaja Kim Wallin kuolemaan johtaneista tapahtumista.

Ruotsin poliisi selvittää sukellusvenekeksijän mahdollista osuutta vanhaan murhaan – Apua odotetaan Tanskan dna-tietokannasta

Ruotsin poliisin mukaan vuonna 1986 tehdyssä murhassa on samantyyppisiä piirteitä kuin ruotsalaistoimittajan kuolemaan johtaneissa tapahtumissa.

Tanskan poliisi löysi sukellusveneessä kuolleen ruotsalaistoimittajan ruumiinosia

Merestä löytyneessä kallossa ei ollut suoria merkkejä väkivallasta. Löytö kyseenalaistaa tanskalaiskeksijä Peter Madsenin kertomuksen Kim Wallin kuolinsyystä.

Tanskalaisen sukellusvenekeksijän koneelta löytyi videoita naisten murhista – vangitsemista jatketaan

Keksijä Peter Madsenia epäillään toimittaja Kim Wallin murhasta.

Tanskalaiskeksijä: Ruotsalaistoimittaja kuoli tapaturmaisesti

Oikeus jatkoi toimittaja Kim Wallin murhasta tai taposta epäillyn Peter Madsenin vangitsemista. Madsen sanoo, että raskas luukku osui toimittajaa päähän sukellusveneessä.

Tanskalaiskeksijä aikoo tunnustaa oikeudessa hautarauhan rikkomisen

Peter Madsenia epäillään ruotsalaistoimittajan kuoleman aiheuttamisesta sukellusvenematkalla.

Poliisi läpivalaisi tanskalaiskeksijän sukellusveneen: Piilopaikkoja ei löytynyt

Sukellusveneestä yritetään löytää johtolankoja, jotka voisivat selittää, mitä ruotsalaistoimittaja Kim Wallille tapahtui.

Kööpenhaminan poliisi: Sukellusveneestä löytyi Kim Wallin verta

Poliisi tunnisti ruotsalaistoimittaja Kim Wallin ruumiin muun muassa sukellusveneestä löydetyn hammasharjan ja verinäytteen perusteella.