Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaadettu puu metsässä.

Etelä-Savon metsiä on hoidettu aiempaa ahkerammin – tukia mennyt tänä vuonna jo yli miljoona

Tänä vuonna metsähoitotukia on Etelä-Savossa käytetty jo yli kolmannes enemmän kuin viime vuonna.

Niitty, jossa heinää ja vaaleita kukkia. Taustalla koivuja.

Luontoa ennallistetaan taas pala kerrallaan niittotalkoissa – vapaaehtoisille tarjolla kolmen perinneniityn kunnostustalkoot Oulun seudulla

Niittotalkoilla pyritään säilyttämään perinnemaiseman erityistä lajistoa. Luonnonsuojeluliiton paikallinen piiri järjestää ensimmäiset kesän talkoot Muhoksen Tikanlantossa heinäkuun loppupuolella.

Polku lumisessa mäntymetsässä.

Ympäristötuki ja vapaaehtoinen suojelu kiinnostavat metsänomistajia Kanta-Hämeessä

Ympäristötuen kysyntä ylitti tarjonnan vuonna 2022, minkä vuoksi osa metsänomistajien hakemuksista siirtyi maksuun tälle vuodelle.

Puita joiden taustalla taivas, ylöspäin kuvattuna

Hämäläiset metsänomistajat ovat hakeneet hyvin tukirahaa luonnonhoitoon

Metsänhoitotöitä Hämeessä on tehty tänä vuonna kemera-tuella sen sijaan poikkeuksellisen vähän.

Maanviljelijä Aleksis Kyrö purkaa tallissa heinäpaalia hevosille.

Väkilannoitteiden käyttö on ollut liian helppoa ja halpaa, sanoo viljelijä – tutkijan mukaan Suomi voisi olla omavarainen lannoitteiden suhteen

Lannoittamisen tarvetta voidaan vähentää muun muassa monipuolisella viljelykierrolla. Menetelmän käyttö on yllättävän harvinaista.

Avohakkuu yksityismetsässä Rovaniemellä lokakuussa 2018. Puron rannat on säästetty hakkuulta  metsälain mukaisesti erityisen arvokkaana elinympäristönä.

Tutkimus: Talouskasvu syö luonnon monimuotoisuutta Suomessa – Nyt biodiversiteetin köyhtyminen voidaan pysäyttää

Tuoreen raportin mukaan Suomella on tällä vuosikymmenellä ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus muuttaa merkittävästi luonnon köyhtymisen kehityssuuntaa.

Ohra.

Luomurahat loppuivat Hämeessä – sitoumuskorvauksia ei ole saatavilla tänä eikä ensi vuonna

Luomun viljelyalat ovat lähes tuplaantuneet kolmessa vuodessa.

Haarapääsky.

Suomalainen tutkimus: Linnut viihtyvät luomueläintiloilla

Pääskysten, kottaraisten ja monien muiden maaseudun lintujen kannat ovat romahtaneet. Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin, onko maatilojen ympäristötuista hyötyä linnuille.

Helsingin Kumpulassa on näyttäviä omenapuita.

Tiistai 22.5.2018 (radio)

Maatalouden ympäristötuet ehkä vähenevät. Suomalaiset ostavat paljon vaatteita isoista marketeista. Monet ulkomaalaiset opiskelijat haluavat jäädä Suomeen. Omenapuut kukkivat Etelä-Suomessa.

Kuvassa juolavehnän torjuntaa puinnin jälkeen ohrapellolla

Tiistai 22.5.2018 (tv)

EU voi vähentää maatalouden ympäristötukia. Verkkokaupan muovituotteita ja -pakkauksia on vaikea kierrättää. Ruotsalaiskauppa maksaa pantin muovikasseista. Monissa päiväkodeissa käytetään kuulosuojaimia. Buenos Aireissa on koirankävelyttäjien ammattikunta. Sää.

Kuvassa juolavehnän torjuntaa puinnin jälkeen ohrapellolla

Herätys: Kuka pokkaa miljoonan euron tiedepalkinnon? EU-tukien leikkaus iskee myös Suomen luontoon, tänään hellettä

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Kuvassa juolavehnän torjuntaa puinnin jälkeen ohrapellolla

Suomen luonto ja ympäristönsuojelu joutumassa kärsijöiksi, kun EU aikoo leikata maataloustukia

EU-komission ehdottomat leikkaukset osuvat selvästi enemmän esimerkiksi ympäristötukiin kuin maatalouden saamiin suoriin tukiin.

Greenpeacen maajohtaja Sini Harkki.

Greenpeace haluaa lisää suojavyöhykkeitä

Greenpeacen maajohtajan Sini Harkin mukaan Suomen tulisi selvittää, onko nykyinen ympäristötukijärjestelmä ajan tasalla.

Fosforin poistaminen.

Maatalouden fosforipäästöt talteen ilman sähköä uudella menetelmällä

Itämeri voi tulevaisuudessa paremmin, jos uusi fosforinkeruumenetelmä saadaan laajempaan käyttöön. Nyt se on monelle liian kallis, koska menetelmän käyttämä kemikalisointi ei kuulu maataloustuottajien ympäristötuen piiriin.

Mereen kaadetut ympäristötuet: käsikirjoitus

Lue ohjelman käsikirjoitus haastatteluineen ja toimittajan välijuontoineen.

Kosteikko suodattaa pellolta valuvia ravinteita kahden lammen välissä.

Kosteikkotuet hakuun jälleen ensi vuonna

Maatalouskosteikkoja rakentamalla pyritään suojelemaan vesistöjä, sekä lisäämään maiseman monimuotoisuutta.

Levälauttoja Saaristomerellä heinäkuussa 2014.

Spotlight: Ympäristötuet kankkulan kaivoon

Maanviljelijöille on maksettu ympäristötukea kahdenkymmenen vuoden ajan, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Silti maatalous saastuttaa yhä Itämerta. Tilanne on pahin Saaristomerellä.

Latvarin kosteikko Kaskiin seudulla.

Kosteikko on tehokas ravinneimuri, rakentamiseen saa tukea

Vesistöjä suojelevien kosteikkojen perustaminen kiihtyy Etelä-Savossa. Koealoilla esimerkiksi typen ja fosforin vähennys on ollut kymmeniä prosentteja. Kosteikot vähentävät vesistöjen rehevöitymistä ja muodostavat edullisia elinympäristöjä monille eliölajeille.

YM: Maatalouden ravinnekuormaa ei saada alas ilman täsmätoimia

Maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö ovat kaukana sopuratkaisusta maatalouden ravinnekuormituksen vähentämistavoitteissa. Rahaa on periaatteessa enemmän käytettävissä kuin aikaisemmin, mutta ympäristöministeriön mukaan sitä ei kuitenkaan riitä tarpeeksi ravinteiden vähentämiseen.

Vesilinnut viihtyvät kosteikossa.

Kun kosteikossa suhisee, lintumaailmassa ja lähivesillä kaikki hyvin

Kosteikot ovat luonnon omia suodattavia keitaita, jotka kuhisevat kaikenkokoista elämää. Osa aikaisemmin kuivatetuista metsä- ja peltoaloista on mahdollista palauttaa takaisin vesilintujen paratiisiksi.

Maaseutumaisemaa Ylitornion Tengeliöjoella

Maanomistajia houkutellaan luonnon hoitotöihin

Ylitorniolla kannustetaan maanomistajia ympäristönhoitotöihin erityistukien avulla. Hoitotöillä halutaan lisätä luonnon monimuotoisuutta, vähentää päästöjä ja säilyttää kylämaisemia.

Kauraa kylvetään Mikkelin Haukivuorella.

Ely-keskuksen rahoitus Itä-Suomeen viime vuonna 400 miljoonaa euroa

Ylijohtaja Kari Virranta pitää ilahduttavana sitä, että yritykset ovat panostaneet tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Esimerkiksi Pohjois-Savoon myönnettiin yrityksen kehittämisavustusta ja valmistelurahoitusta 125 hankkeeseen yhteensä lähes 16 miljoonaa euroa.

Traktori kevään kyntötöissä

Pellot ovat päässeet EU-aikana huonoon kuntoon

Kun peltojen perusparannustoimiin, kuten salaojitukseen ja kalkitukseen ei saa erillistä maataloustukea, töitä lyödään laimin. Se näkyy peltojen kunnossa.

Luomuporkkanaa

Yli 1000 hehtaaria uutta luomualaa Etelä-Savoon

Maakunnan kokonaispeltoalasta luomutuotannon piirissä on 11,4 prosenttia. Uusia luomutoimijoita on runsaasti.

Viljelijätukien sähköinen haku alkoi

Viljelijät voivat uusia ympäristötukisitoumuksiaan tänään avatussa verkkopalvelussa. Vipu-verkkoasiointipalvelussa viljelijätukia voi hakea sähköisesti. Viljelijät voivat uusia ympäristötukisitoumuksiaan tänään avatussa verkkopalvelussa. Vipu-verkkoasiointipalvelussa viljelijätukia voi hakea sähköisesti.

Viljelijätukien ehtoja noudattettiin hyvin

ELY-keskukset valvoivat viime vuonna 3 588 tilaa viljelijätukien maksamiseksi. Määrä on noin kuusi prosenttia kaikista viljelijätukea hakeneista tiloista.

Rukiin tähkä.

Kolmen kasvin viljelypakko ihmetyttää

Euroopan unionin maatiloille suunnittelema kolmen kasvilajin viljelypakko ihmetyttää sekä tuottajia että päättäjiä. Kolmen kasvilajin vaatimus sisältyy EU:n maatalouspolitiikan uudistussuunnitelmaan osana niinsanottua viherryttämistukea.

Kuvassa laiduntavaa karjaa Kokkolan Rummelössä.

Kiinnitä huomiota kosteikkoon!

Syyskuun alussa vietetään Maailman kosteikkopäivää, jonka tavoitteena on muistuttaa kosteikkojen tärkeydestä ja suojelusta. Kosteikot ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden säilyttäjiä. Suomen riistakeskus kannustaa maanomistajia kunnostamaan ja suojelemaan lähikosteikkojaan.

Viljelijöiden ympäristötukea ehdotetaan jaettavaksi kilpailun perusteella

Maatalouden vesistöhaitat aiotaan laittaa kuriin uusin keinoin. Vesistöjen suojeluun ohjaavan ympäristötuen jakoperusteet uudistetaan. Tukea saavia kohteita saatetaan valita tarjouskilpailun perusteella. Kilpailussa viljelijät ehdottaisivat toimia vesistöjen suojelemiseksi ja määrittelisivät niille hinnan.

Kaksi naista nostaa perunaa perinteisin menetelmin.

Suomen luomututkimus jälkijunassa

Luomututkimus Suomessa raahaa jäljessä Euroopan luomumaista. Vielä vuonna 2004 luomutukimusta rahoitettiin Suomessa yli neljällä miljoonalla eurolla, mutta nyt rahoitus on kutistunut alle kymmenesosaan entisestä. Samaan aikaan hallitusohjelma lupaa nostaa luomun uuteen kukoistukseensa. Myös Jorma Ollilan maabrändivaltuuskunnan mukaan vähintään puolet tuotannosta pitää olla luomua vuoteen 2030 mennessä.

Ville Niinistö

Ville Niinistö: Maatalouden ympäristötuki remonttiin

Tuore ympäristöministeri, turkulainen Ville Niinistö (vihr.) pitää nykyistä maatalouden ympäristötukea tehottomana. Hänen mukaansa maanviljelijät ovat saaneet tukieuronsa vaikka ympäristönsuojelun kannalta tulos on ollut laiha.

Alex Stubb

Stubb: Maatalous turvataan

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) lupaa turvata maatalouden toimintaedellytykset Suomessa. Hän ei kuitenkaan täsmennä, miten mahdolliset maataloustukien leikkaukset EU-budjetissa korvattaisiin suomalaisviljelijöille.

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila.

Ministeri haluaa hyödyntää Itä-Suomen luonnonvarat

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila haluaa itäisen Suomen merkittävät luonnonvararesurssit käyttöön. Maanantaina Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Savossa vierailleen Anttilan mukaan luonnonvarojen hyödyntäminen luo uusia innovaatioita, työtä ja hyvinvointia.

Puolalainen maanviljelijä  ohjaa puimuria pellollaan

Puolan peltojen päästöt voivat pahentua

Itämeren ravinnekuormitus on vähentynyt viime vuosina, mutta pitkäaikaisen kuormituksen takia rehevöityminen jatkuu vielä pitkään. Suomi ilmoitti vuosi sitten Itämeri-huippukokouksessa, että maataloudesta tulevaa kuormitusta vähennetään. Käytännön toimia odotetaan seuraavalla EU:n tukikaudella.

Viljapeltoa Satakunnassa.

Suurimmat maataloustuet menivät Karviaan

Maatalouden suurimmat yksittäiset tuet maksetaan Satakunnassa karvialaisille viljelijöille. Suurin maakuntaan maksettu tuki oli suuruudeltaan reilut 640 000 euroa

Ohra kasvaa pellossa.

Maaseutuvirastosta maksettiin tukia yhteensä kaksi miljardia

Maaseutuvirastosta maksettiin viime vuonna kaikenlaisia tukia yhteensä noin 2,1 miljardin euron edestä. Viljelytukien osuus summasta oli 1,9 miljardia. Loput 200 miljoonaa kertyivät rahoitustuista, hanketuista ja markkinatuista. Maksetuista tuista Euroopan unionin osuus oli noin 823 miljoonaa euroa.

Suo, oja. Auringonlasku. Suomaisema.

Luontojärjestöt vaativat seuraavalta hallitukselta täyskäännöstä

Luontojärjestöjen mukaan Suomi on pulassa, jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin ja soiden sekä metsien suojelu ei etene. Seitsemän suurinta suojelujärjestöä julkistivat päivällä vaatimuksensa seuraavan hallituksen ohjelmaksi. Järjestöjen mukaan seuraavan hallituksen säästöpaineet eivät ole este luonnonsuojelulle.

Professori Lauri Arvola

Suojele Vanajavettä, se kannattaa!

Vanajaveden vedenlaadun parantaminen voisi tuottaa jopa satoja miljoonia euroja rantakiinteistöjen arvonnousuna. Näin arvioi ympäristötutkimuksen professori Lauri Arvola. Veden laadulla on siis suoria taloudellisia vaikutuksia - suojelu kannattaa. - Ja kehtaat myös katsoa jälkikasvua silmiin, muistuttaa Arvola.

Itse rakennettu kosteikko

Luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen tukea

Keuruun, Petäjäveden, Multian ja Uuraisten alueelle on valmistumassa luonnon monimuotoisuuden ja kosteikkojen yleissuunnitelma. Suunnitelman tavoitteena on edistää maatalouden vesiensuojelua ja ympäristönhoitoa. Kohteiden hoitoon voi hakea maatalouden ympäristötuen erityistukea ja ei-tuotannollisten investointien tukea.

Viljelijätukia maksuun joulukuussa

Maaseutuvirasto laittaa joulukuussa maksuun ison määrän viljelijätukia. Heti joulukuun ensimmäisenä päivänä virasto ryhtyy maksamaan tilatukea.

EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos pitämässä tiedotustilaisuutta.

Komissio ehdottaa uudistuksia maatalouspolitiikkaan - Suomen hallitus kiittelee ehdotusta

Euroopan komissio on esitellyt alustavan luonnoksensa EU:n tulevaksi maatalouspolitiikaksi. Maatalouskomissaari Dacian Ciolosin mukaan tavoitteena on vihreämpi, oikeudenmukaisempi ja tehokkaampi maatalouspolitiikka.

Sinilevää sorsien uimavedessä Helsingin edustalla.

Itämeren suojelurahat leikattiin pois budjetista

Itämeren suojelu on kokemassa kolauksen, kun valtiovarainministeriö on leikannut ympäristöministeriöltä erityismäärärahan suojelutoimilta. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä on "ihan yhdentekevää, mistä raha otetaan". Ympäristöministeri Paula Lehtomäki sanoo, että lisämäärärahojen löytäminen on mahdotonta.

Ohran ja kauran laatu on ensimmäisissä puinneissa havaittu hyväksi.

Maatilojen valvonta käynnistyy

Maatilojen valvonta käynnistyy tällä viikolla Keski-Suomessa. EU-tukea hakeneiden maatilojen valvonnalla varmistetaan, että positiivinen tukipäätös voidaan tilalle myöntää.

Kaksi vasikkaa karsinassa.

Maatilojen valvonnat alkavat juhannuksen jälkeen

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloittaa maatilojen valvonnat ensi viikolla. Valvontaan kuuluu vajaat parisataa tilaa, mikä on 5 prosenttia tukea hakeneista tiloista.

Uudellemaalle tarvitaan lisää perinnebiotooppeja

Uudellemaalle kaivataan kipeästi lisää luonnon perinnemaisemien hoitajia. Perinnebiotooppeja pitäisi olla viisinkertainen määrä nykyiseen verrattuna, jotta uhanalaiset kasvit ja niistä riippuvaiset hyönteiset säilyisivät.

Ympäristötuki näyttää vähentäneen maatalouden ravinnekuormitusta

Maa- ja metsätalousministeriön tilaaman tutkimuksen mukaan maatalouden typpi- ja fosforikuormitukset ovat vähentyneet. Maatalouden ympäristötuki on leikannut erityisesti keinolannoitteiden käyttöä, kertoo tutkimuksen väliraportti. Ympäristötuki ei ole myöskään heikentänyt sadon määrää.

Keto.

Arvokkaat maisemat kuuluvat Liperin maatalouteen

Liperin Taipaleenjoen ja Sysmänjoen alueelta on löytynyt kaikkiaan 30 maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta arvokasta kohdetta. Alueelle laaditun yleissuunnitelman tavoitteena on säilyttää ja kunnostaa muun muassa metsälaitumia, hakamaita, ketoja ja niittyjä.

Luonnonsuojelujärjestöt: Nyt odotetaan tekoja

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä Helsingin Itämeri-huippukokouksen merkitys punnitaan vasta, kun lupaukset muuttuvat teoiksi. Järjestöt pitävät useiden maiden valtiojohdon yhteistä kokousta kuitenkin merkittävänä edistysaskeleena Itämeren suojelemiseksi.

Traktori kevätkylvöissä

Maatalouden ympäristötuille tiukemmat ehdot

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ennakoi muutoksia maatalouden ympäristötukiin. Se tietää haasteita myös Suomen maatalouden ympäristönsuojelulle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle