Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Suomen kansallisooppera ja -baletin esitys Rovaniemellä, kaapuihin pukeutuneita näyttelijöitä laulaa oopperaa.

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin kotimaan kiertue päättyy Turkuhalliin

Tuotanto on nähty aiemmin myös Oulussa, Rovaniemellä, Joensuussa ja Helsingissä.

Kansallisoopperan ja -baletin esiintymislava Ouluhallissa.

Ouluhalliin pysytetään Pohjois-Euroopan suurin sisänäyttämö, kun Kansallisooppera ja -baletti pysähtyvät kaupungissa

On harvinaista, että Kansallisooppera ja -baletti sekä Kansallisoopperan orkesteri ovat yhtä aikaa samalla kiertueella. Vastaavaa ei ole tapahtunutut moniin vuosikymmeniin.

Floor Jansen esiintyi Knot-festivaaleilla Turussa elokuussa 2022.

Nightwish julkaisee ensi vuonna uuden levyn, lopettaa myös keikkailun toistaiseksi

Yhtye kertoo tulevista suunnitelmistaan sosiaalisen median kanavillaan. Uusi levy ei johda kiertueeseen, vaan kesän keikat jäävät toistaiseksi viimeisiksi.

Ledin är minst lika levande nu som då.

Ruotsalaistähti Thomas Ledin konsertoi Turun filharmonisen orkesterin kanssa

Symphonia-kiertueella kuullaan Thomas Ledinin suurimpia hittejä. Kiertuepaikat ovat Suomessa Turun konserttitalo ja Helsingin Musiikkitalo.

Vanha teollisuusrakennus ja sininen taivas.

Tapahtumayhtiön konkurssi johti kahden konsertin perumiseen Verkatehtaalla – Raskasta Joulua toteutuu suunnitellusti

Tammikuulta peruuntui kaksi tunnetun artistin tuotantoa esittelevää tapahtumaa.

James Hetfield laulaa.

Metallica saapuu Suomeen – esiintyy Olympiastadionilla kahdesti

Yhtyeen uusi M72-maailmankiertue alkaa keväällä Alankomaista. Suomeen se saapuu kesäkuussa 2024.

Pet Shop Boys yhtyeen jäsenet Neil Tennant ja Chris Lowe.

Pet Shop Boys Suomeen heinäkuussa – yhtyeen ensimmäinen greatest hits -kiertue

Omaperäistä diskopopia jo 1980-luvulta saakka soittanut brittiduo esiintyy Helsingissä.

Kaksi kitaristia soittaa konsertissa.

Joensuun Raskasta Joulua -konsertti on peruttu – ”Emme päässeet yhteisymmärrykseen konkurssipesän kanssa”, kertoo yhtyeen edustaja

Tapahtuman järjestämisestä vastannut RH Entertainment Oy asetettiin konkurssiin, jonka myötä osa Raskasta Joulua -kiertueen keikoista on peruuntunut.

Englantilainen rockyhtye Uriah Heep.

Uriah Heep-yhtyeen konsertit Helsingissä, Turussa ja Oulussa peruuntuvat konserttijärjestäjän konkurssin myötä

Perumista osattiin odottaa, koska konserttijärjestäjä RH-Entertainment Oy asetettiin konkurssiin 11. marraskuuta.

Näkymä RH Entertainment tulevien tapahtumien listauksesta.

Ison tapahtumajärjestäjän konkurssi heittää varjon myös Oulun ja Ylivieskan konserttien ylle

RH Entertainment -yhtiön konkurssi aiheuttaa epätietoisuutta lukuisten keikkojen ja niihin myytyjen lippujen kohtalosta. Esimerkiksi Oulussa ja Ylivieskassa pitäisi olla tamperelaisyhtiön tapahtumia.

Semmareiden Turkka Saarikoski seisoo syksyisessä rantaheinikossa uimahoususillaan. Kädessään hänellä on heinikosta löytämänsä tölkki ja muovipullo.

Semmarit tempaisevat: siivoavat kiertueellaan keikkakaupunkien rantoja – Tenori Saarikoski käy uimassa ennen ja jälkeen konsertin

Jo 33 vuotta mieskuorokulttuuria uudistanut Seminaarinmäen mieslaulajat lähtee Suomen kiertueelle ja edistää samalla luonnonsuojelua. Lenkkeilevä Semmaripartio lupaa siivota rantoja joka kaupungissa.

Michael Bublé poseeraa kameralle kädet taskuissa.

Michael Bublén Suomen-konsertti on peruttu

Suomalaisten suursuosikiksi nousseen Michael Bublén oli määrä esiintyä Tampereella osana Euroopan-kiertuetta.

Iron Maidenin yhtye.

Lipunmyynti ollut vilkasta – Iron Maidenille lisäkeikka Tampereelle

Ensi kesänä Suomeen saapuva bändi esiintyy Tampereella kesäkuussa. Keikan lämmittelijä ilmoitetaan myöhemmin.

Iron Maidenin yhtye.

Iron Maiden tulee Tampereelle ensi kesänä

Legendaarinen brittibändi esiintyy Tampereen areenalla kesäkuussa.

50 Cent esiintyy Blockfestissä.

50 Centin Suomen-kiertueen lämmittelijät julki – päätöskeikalla Kuopiossa bonusesiintyjä

Rap-tähti 50 Centin lämmittelijöinä nähdään Kube ja Sana marraskuun Suomen-minikiertueella. Päätöskeikalla Kuopiossa lavalle nousee näiden lisäksi myös Mouhous.

Tuomas Holopainen tummaa taustaa vasten

Nightwishin maailmakiertue ensi kesänä Suomeen

Yhtye esiintyy Vaasan jättistadionilla.

Hunks ryhmässä pitkään tanssineet Samuli Järvinen, Jucci Helström ja Petri ”Mauno” Ahonen

Scandinavian Hunks, Mikael Gabriel ja J. Karjalainen Kokkolaan

Osuuskauppa KPO:n järjestämät Campus Nights -tapahtumat tuovat Kokkolan Kampushallille nimekkäitä artisteja.

Terhi Kokkonen ja Joel Melasniemi istuvat sohvatuoleilla ulkona.

Scandinavian Music Group palaa pitkältä tauolta, jonka aikana hajoaminenkin oli vaihtoehto – riita viilensi välit toviksi

Ultra Bran raunioille syntynyt Scandinavian Music Group on tehnyt musiikkia jo 20 vuotta. Laulaja Terhi Kokkonen ei olisi aikoinaan ajatellut, että yhtye jatkaa näin pitkään.

Justin Bieberin keikalle tultiin Espanjasta asti Helsinkiin

Justin Bieber keikkaili Helsingissä – osa faneista lensi Espanjasta asti katsomaan tähteä, nukkuivat teltassa ja menettivät kenkänsä

Kanadalainen pop-artisti Justin Bieber esiintyi eilen illalla Helsingin Kaisaniemessä. Bieberin innokkaimmat fanit, belieberit, odottivat keikkaa innostuksesta sekaisin.

Justin Bieber

Halvauksesta toipunut Justin Bieber esiintyy tänään Helsingissä – tällainen on rankan lapsuuden elänyt tähti, joka vakuuttaa rauhoittuneensa

Nuoruudessaan törttöillyt Bieber on mennyt naimisiin ja keskittynyt uskontoon. Elämänmuutos kuuluu Justice-levyllä, jonka nimeä kantava maailmankiertue saapuu nyt Suomeen.

Antti Tuisku poseeraa värikkäässä asussa valkoista taustaa vasten heinäkuussa Helsingissä.

Amorphis tulee Qstockiin, Antti Tuisku lauantaina Päälavan viimeinen esiintyjä

Alun perin pääesintyjän piti olla Limp Bizkit, mutta yhtye perui koko kiertueensa.

Sunrise Avenue keikalla Helsingin Olympiastadionilla.

Sunrise Avenuen jäähyväiskiertue toteutuu kahden vuoden odottamisen jälkeen

Helsingissä järjestettyjen konserttien jälkeen Sunrise Avenue siirtyy jatkamaan kiertuettaan Saksaan.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Justin Bieberillä kasvohalvaus – myös Helsingin konsertti vaarassa peruuntua

Poptähti kertoo sairastavansa Ramsay Huntin oireyhtymää.

Kuvassa maastopukuihin pukeutunut bändi soittamassa. Etualalla sinistä kitaraa soittava mies ja mikrofonia pitelevä nainen.

Puolustusvoimien kesäkiertue saapui Itä-Suomeen – kalustoa ja soittokuntaa ihmetellään tänään Joensuussa ja huomenna Kuopiossa

Puolustusvoimat järjestää tänä kesänä kaksitoista paikkakuntaa kattavan kiertueen. Ohjelmaan kuuluu toiminnan esittelyä, näytöksiä ja ilmainen konsertti.

Blind Channel tähtäsi maailmalla ja tuli samalla suosituksi Suomessakin.

Blind Channel tietää, mitä on intohimoinen fanittaminen – "Osaamme sanoa itkukohtauksen saaneelle, ettei tässä ole mitään hätää"

Blind Channelin fanitus on saanut jopa hysteeriset mittasuhteet Suomessa. Se oli vähän "vahinko".

Neljä henkilöä, heidän edessään kyltti "Sorsakoski 24".

Teatteri Eurooppa Neljän kiertue nähdään jälleen Lapissa – edellisen keskeytti korona kaksi vuotta sitten

Kiertävä ammattiteatteri esiintyy kahden vuoden tauon jälkeen Lapissa kuudella paikkakunnalla.

Mikko von Hertzen: "Tunnen vain veljeyttä, ja kaikkien kärsimys on raskasta"

"Kaikkien veli" Mikko von Hertzen lähtee Ukrainan rajan sijaan kiertueelle: Varmin tapa auttaa on rahalahjoitus avustusjärjestöille

Mikko von Hertzen kokee myötätuntoa kärsiviä kohtaan. Hän suuntaa silti Ukrainan rajan sijaan juhlakiertueelle veljesyhtyeensä riveissä. Rahalahjoitus auttaa varmimmin, sanoo tsunamiveteraani.

Elton John esiintyi joulukuussa 2019 Geelongissa, Australiassa.

Elton Johnin konsertit Helsingissä peruuntuvat kokonaan

Myös Cirque du Soleil -ryhmän Helsingin areenan esiintymiset on peruttu.

Justin Bieber med en lös mössa på huvudet.

Pop-tähti Justin Bieber konsertoi Helsingissä elokuussa

Konsertti järjestetään Kaisaniemen puistossa osana laulajan Justice World Tour -kiertuetta.

Abba-tribuutti vieraili Vaasassa joulukuussa 2017

Abba-tribuuttishow'n kiertue myös Vaasaan

Abba-tribuuttishow nähdään Vaasan jäähallissa vuoden 2022 lokakuussa. Abba-shown piti yltää myös Seinäjoelle, mutta Seinäjoen tilaisuus on peruttu. 

Yleisöä Ursus Factoryn Tavastian keikalla 15.7.2021.

Keikkoja on pian ruuhkaksi asti, mutta samalla pääsyliput voivat kallistua

Koronajärjestelyt lisäävät konserttien ja festivaalien järjestäjien kuluja, mikä voi pian nostaa pääsylippujen hintoja. Näin on käynyt jo esimerkiksi Saksassa.

ed sheeran.

Ed Sheeran esiintyy Helsingin olympiastadionilla ensi kesänä

Sheeran on ensimmäinen uudistetulle Olympiastadionille toistaiseksi julkaistu ulkomainen esiintyjä. 

Reino Nordin YlexPopissa 2018.

Club Teatria peruu kaikki syyskuun keikat Oulusta ja Torniosta – lokakuussakin muutoksia

Osa esiintymisistä siirtyy toiseen ajankohtaan. Peruuntuneitakin keikkoja on, esimerkiksi kanadalaisyhtye Sagan konsertti. Siirretyissä esiintymisissä liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisenaan. Lipuissa on myös palautusoikeus.

Kaija Koo katsoo ylöspäin ja hymyilee

"Kyl mäkin ajattelin, että ei tätä jaksa" – korona-ahdistus sai Kaija Koon ajattelemaan uransa lopettamista

Kun korona tyhjensi kalenterin, Kaija Koo teki koulutusvideosarjan. Kaijan pöytälaatikossa on tietoa, mitä ei mistään oppilaitoksista saa.

Turmion Kätilöt, Shag-U, MC Raaka Pee, Petja Turunen, Saku Solin

Marginaaliyhtyeestä tuli isojen festareiden vetonaula: shokeeraaminen on vähentynyt, mutta Turmion Kätilöt haluaa edelleen olla “pikkasen vaarallinen” 

Turmion Kätilöt valtaa tänä kesänä kotimaisia festareita ja suuntaa loppuvuodesta Euroopan kiertueelle Nightwishin kanssa.

Ed Sheeran

Ed Sheeranista tuli isä ja hän täytti 30 – mullistavan vuoden kokenut supertähti kertoo Ylelle, miten bileet jäivät vähemmälle ja musiikkityylikin muuttui

Maailman suosituimpiin artisteihin kuuluva Sheeran aikoo lähteä ensi vuonna kiertueelle ja haluaa palata konsertoimaan Suomen kesäyöhön. Intohimoisena jalkapallofanina tunnettu artisti sanoo Englannin menestyksen EM-kisoissa yhdistäneen Brexitin jakamaa Iso-Britanniaa.

Iron Maiden Shanghaissa huhtikuussa 2016.

Tampere menettää Rockfestin – tapahtuma palaa Hyvinkäälle

Rockfest järjestettiin aiemmin Hyvinkäällä vuosina 2018 ja 2019.

Jussi Hakulinen Porin Bepopissa 12.2.2019.

Jussi Hakulinen juhlistaa 40-vuotiaan Yö-yhtyeen taivalta – konserttikiertueella kuullaan hänen omia kappaleitaan

Konsertit järjestetään syksyllä Tampereella, Rovaniemellä ja Helsingissä.

TwoSetViolin

Sibelius soi ensi yönä internetissä kymmenilletuhansille kuulijoille – asialla on klassisen musiikin Suomessakin vieraillut meemitehdas

Humoristisesta klassisen musiikin sisällöstä tunnettu australialainen viulistikaksikko juhlistaa kolmen miljoonan seuraajan rajapyykkiä Sibeliuksen Viulukonsertolla.

Lippalakkipäinen mies laulaa mikrofoniin

Osa muusikoista vaihtaa alaa rajoitusten jatkuessa – metalliyhtye Silver Bulletin Hannes Horma odottaa bändinsä läpimurtoa koronan varjossa

Turisaksen ex-basisti menetti lähes kaikki tulonlähteet. Päivät kuluvat uuden musiikin tekemisessä.

Kuvassa Eicca Toppinen soittaa selloa.

Kahden miljoonan euron menetetty keikkavuosi vei Apocalyptican Eicca Toppisen työkkärin luukulle – ”Kuti jäi piippuun”

Musiikkialan mustasta vuodesta Apocalyptican sellistille jäi käteen avioero ja työttömyystukihakemus. Miten hän selvisi?

Sonata Arctica

Kemiläinen Sonata Arctica täyttää ensi vuonna 25 vuotta – keväällä juhlakiertue Suomessa

Sonata Arctica tekee keväällä kahdentoista kaupungin kiertueen Suomessa.

Rimpparemmin mainoskuva Tiloja / Avaruuksia -esityksestä

Koronaepidemia kurittaa Rimpparemmiä – tänä syksynä esitetään vain yhtä teosta

Rimpparemmin toiminta on taiteellisen johtajan mukaan nyt lähinnä "toiminnan ylläpitoa" ja tukiehtojen täyttämistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle