Uusimmat artikkelit
Kanadalainen Luka Coetzee voitti Paulon sellokilpailun
Kansainvälisen Paulon sellokilpailun finaalissa soitti kuusi sellistiä. Viimeiset konsertit soitettiin Helsingin Musiikkitalossa.
Suomi jäi ensimmäistä kertaa arvostetun sellokilpailun ulkopuolelle – Aasian maat jatkavat kovaa nousuaan klassisessa musiikissa
Paulon sellokilpailu tuo maailman nuoret huippusellistit Suomeen. Suomessa musiikin- ja soitonopetuksesta on leikattu ja harrastajia on yhä vähemmän. Se näkyy nyt myös kilpailutilastoissa.
Sellisti Arto Noras omaa vahvan tahdon – Musiikin syntymäpäiväkalenteri
Onnittelemme syntymäpäivänä 12. toukokuuta!

Suomen Leonardo Chiodo neljännelle sijalle ja yleisön suosikiksi Paulon sellokilpailussa
Kilpailuun haki 80 sellistiä eri puolilta maailmaa, mukana oli kolme suomalaista. Kilpailussa suomalainen Chiodo sijoittui jaetulle neljännelle sijalle.
Yhdysvaltalainen Brannon Cho voitti Paulon sellokilpailun 2018
Kaikki Paulon sellokilpailusta Yle Areenassa yle.fi/paulo.

Da Vincin mukaan nimetty suomalaissellisti harmittelee, että taidemaalaus on jäänyt – tänään hän soittaa kansainvälisen sellokilpailun finaalissa
Leonardo Chiodo on kuuden parhaan joukossa Paulon kansainvälisessä sellokilpailussa.
Huippukapellimestari oli myös huippusellisti. Susanna Mälkki kuunteli selloäänitteitään vuosien takaa: "Olin aika sykähtynyt!"
Kaikki äänitteet ovat kuunneltavissa jutun yhteydessä.
Paulon sellokilpailun yleisöäänestys on päättynyt ja tulokset on nyt julkaistu.
Finaalit 1 & 2 käydään Espoossa ja Helsingissä 22.-25.10.
Suomalainen Leonardo Chiodo jatkaa Kansainvälisen Paulon sellokilpailun finaaliin
Finaalit 1 & 2 käydään Espoossa ja Helsingissä 22.-25.10.
Krääk! Tämä vaikea sellovisa repii hermosi riekaleiksi! – Testaa tietosi jos uskallat
Kansainvälinen Paulon sellokilpailu 15.-25. lokakuuta 2018.
Suomalaiskilpailijoista Leonardo Chiodo jatkoon Kansainvälisessä Paulon sellokilpailussa
Kilpailu jatkuu toisella erällä Lahden Sibeliustalossa.
Viikon 42 vinkit: Huuto syvyydestä jatkuu odotetulla 2. kaudella ja uusi brittidraama Turhuuden turuilla alkaa!
Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 42.
Paulon sellokilpailun suomalaissoittajat ovat tulessa tiistaina ja keskiviikkona
Alkuerissä soittaa 25 kilpailijaa eri puolilta maailmaa.
Paulon sellokilpailussa soi miljoonien arvoinen harvinainen Stradivarius-sello
Bonjour-sello on Kanadan Arts Councilin omaisuutta.
Tutustu Paulon sellokilpailun historiaan ja suomalaiskilpailijoihin
Tuhti paketti Paulon sellokilpailutietoutta.
Leonardo Chiodo (FIN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Teresa Beldi (DEU) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Bryan Cheng (CAN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Brannon Cho (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
JooYeon Choi (KOR) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Elia Cohen Weissert (DEU) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Christoph Croisé (CHE) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Rainer Crosett (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Iago Domínguez Eiras (ESP) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Zlatomir Fung (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Jérémy Garbarg (FRA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Johannes Gray (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Irena Josifoska (HUN/SRB) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Minji Kim (KOR) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Maciej Kułakowski (POL) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Christine Lee (KOR) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Gabriel Martins (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Sirja Nironen (FIN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Jonas Palm (DEU) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Timotheos Petrin (GRC) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Senja Rummukainen (FIN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Tony Rymer (USA) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Ivan Sendetskiy (RUS) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Sayaka Selina Studer (CHE) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Ildikó Szabó (HUN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
Michiaki Ueno (JPN) | Paulon sellokilpailu 2018
Seuraa kansainvälinen kisa alusta loppuun 15.-25. lokakuuta.
The 6th International Paulo Cello Competition will begin October 15th 2018 - Yle streams all performances across the World
Competition will be held between October 15th and 25th, 2018
Kuudes kansainvälinen Paulon sellokilpailu alkaa 15. lokakuuta – näin seuraat kilpailun alusta loppuun Ylen kanavilla
Kilpailu käydään Helsingissä, Lahdessa ja Espoossa.
Klassinen musiikki Teemalla ja Areenassa lokakuussa 2018
Kohokohtina Pikaparantola, Tosca ja Paulon sellokilpailu.
Tee se minkä Faurélle voit
Levyarvostelu