Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Perjantai 21.1.2021 (radio)

Hallitus on pohtinut koronarajoituksia. Euroopaan saadaan ehkä pian 3. koronarokote. Äänikirjat ovat suosittuja. Tv-esiintyjä Pirkko Liinamaa on kuollut. Sää on viikonloppuna sateinen.

Levyraadista tuttu Pirkko Liinamaa on kuollut 88-vuotiaana

Pirkko Liinamaa oli vakiojäsenenä Mainostelevision lähettämässä musiikkiohjelma Levyraadissa vuosien ajan.

Musiikkineuvos Klaus Järvinen on kuollut

Klaus "Klasu" Järvinen tuli tunnetuksi television Levyraadin tuomarina 1976–1989.

Viihteen monitaituri Jukka Virtanen on kuollut

86-vuotias Virtanen kuoli pitkän sairauden uuvuttamana.

Porilaisraati arvioi Saara Aallon kisakappaleet – onko karhukaupungin suosikki myös Monsters?

Monsters on tähän mennessä ollut suomalaisten suosikki Saara Aallon kisakappaleeksi. Porin levyraadin jäsenten mielestä kaikki kolme laulua kuulostavat laadukkailta, kansainvälisiltä kappaleilta.

DJ-kulttuurin pioneeri, radiopersoona Tapani Ripatti palkitaan elämäntyöstään

Muun muassa Levyraadista sekä Ocsid-ohjelmasta tunnettu pitkän linjan toimittaja ja radiopersoona Tapani Ripatti saa palkinnon elämäntyöstään. Palkinto luovutetaan Ripatille Elmugaalassa Lahdessa.

Raatilainen muistelee Hittimittaria: "Oli vähän outoa musiikkia meikäläiselle"

1980-luvulla Hittimittari-ohjelman Pohjois-Suomen alueraadissa musiikkia arvioinut Arto Saxholm kertoo tehtävän olleen jännittävä, vaikka musiikkikappaleet eivät olleetkaan aivan hänen makuunsa.

Diskon kuningas Tapani Ripatti jää eläkkeelle: "Minun on aina täytynyt tuntea intohimoa siihen mitä teen"

Legendaarinen radiotoimittaja, juontaja ja DJ Tapani Ripatti jää eläkkeelle 44 työvuoden jälkeen. Ocsidista tunnettu Ripatti muistetaan myös muun muassa Levyraadista. Älykkääksi, mutta lapselliseksi tunnustautuva ikihippi aikoo eläkepäivillään mökkeillä, sörkkiä muurahaispesiä ja nauttia luonnonrauhasta.

Kauko Röyhkä: Soolokeikat kannattavat

Kauko Röyhkän mukaan ammattitaiteilija ei saa romaaneista tai levymyynnistä kovinkaan paljon voita leivän päälle, joten on tehtävä paljon kaikenlaista. Poika Mancini -romaanin kirjoittanut Röyhkä on saanut valmiiksi myös kirjan näyttelijä Ville Haapasalosta sekä Kauko Röyhkä & Nartun live-levyn ja lähtee vielä syksyksi konserttikiertueelle.

Movember loppuu siihen mistä alkoi

Viiksienkasvatuskuukausi on loppumetreillä. Hyväntekeväisyystempauksessa mukana olleet Yle Lahden toimittajat ovat huojentuneita – viiksiä ei tule ikävä.

Sodankylän elokuvajuhlilla 1950-luvun CinemaScopea

Sodankylän elokuvajuhlat luottaa kesällä 2011 edelleen hyväksi havaittuun konseptiin: maineikkaisiin tekijävieraisiin, elokuvan vanhoihin mestaritreoksiin ja kiinnostaviin uutuuksiin. 1950-luvun Hollywoodin CinemaScope -filmausta edustavat Elia Kazanin Eedenistä itään ja Nicholas Rayn Nuori kapinallinen.

Paleface ja Siiri Nordin esittävät Jukka Virtasen sanoituksia

Suomalaisten tribuuttilevyjen tulva jatkuu. Heinäkuussa julkaistaan albumi, jolla useat kotimaiset eturivin artistit esittävät viihdekonkari Jukka Virtasen sanoittamia kappaleita. Levyä seuraa myös konserttikiertue.

TV:n ja radion parhaat palkittiin Kouralla

MTV3:n ja Yleisradion viime vuoden parhaat ohjelmat on palkittu Koura-palkinnolla. Palkinto myönnettiin sekä parhaille radio- että TV-ohjelmille.