Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Poika kiipeilee kiipeilytelineessä.

Voiko lasta hoitaa päiväkodissa työntekijä, joka ei osaa täydellisesti suomea? Kerro meille kokemuksesi

Päiväkodeissa työskentelee yhä useammin työntekijöitä tai sijaisia, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Päiväkodeissa ja kouluissa pitäisi kuitenkin selvitä suomen tai ruotsin kielellä.

Raisa Omaheimo, taiteilija / Pasila 03.05.2020

Raisa Omaheimon kolumni: Rauhassa istuva ukkeli talutettiin pois ratikkapysäkiltä ja nyt mietin, kuka saa istua kaupunkitilassa

Pahoinvointi, mielenterveyskriisi ja asunnottomuus eivät ratkea sillä, että vartijat taluttavat ihmisiä yksi kerrallaan ”pois”, pohtii Omaheimo.

Kaksi kuollutta  tilheä.

Kuolleet linnut hätkähdyttävät ohikulkijoita Helsingin kantakaupungissa

Vaeltavia pikkulintuja lentelee nyt suurissa parvissa, eivätkä ne osaa aina varoa ikkunoita ja muita heijastavia pintoja.

Malmitalo on Ala-Malmilla sijaitseva kulttuurikeskus.

Malmi nousee parrasvaloihin Ylen lähiöviikolla syyskuun lopulla – teemme viikon ajan suoraa radiolähetystä Malmitalolta

Yle Lähiössä -projekti tarkastelee 10 asuinalueen arkea eri puolilla Suomea. Yle Helsingin toimitus tekee sisältöjä Malmilta, joka oli Helsingin maalaiskunnan keskus ja nyt kehittyvä kaupunginosa.

Ihminen kävelee Kansallisteatterin ohitse.

Vaikeuksien jälkeen valmista: Kansallisteatterin peruskorjaus maksoi 61 miljoonaa – tältä siellä näyttää

Teatteriin valmistui kaksi uutta näyttämöä ja kahvila, vanhaa korjattiin, esteettömyys parani ja yleisö sai lisää vessoja.

Tuure Alanne ja Pihla Koski Järvinen.

“Voit olla ihan mitä vaan” – Barbie merkitsee monille naisten voimaantumista

Barbie-elokuva nousi viikonlopun suosikiksi. Barbieta on kritisoitu kaupallisuudesta ja tietynlaisen kehokuvan ihannoinnista. Toisille hahmo symbolisoi feminismiä ja naisten voimaantumista.

Länsi-Pasilan asuinrakennuksia ilmasta käsin.

Espoolainen taloyhtiö havahtui epäselvyyksiin laskujen hyväksymisessä – isännöintiin liittyy yhä ongelmia

Kiinteistöliiton mukaan isännöintitoimistoissa on paljon eroja esimerkiksi laskutuksen avoimuuden ja erittelyjen suhteen.

Hanna Kaarina Syrjäläinen, asiamies Albert Edelfeltin säätiö. Maalauksen tekijä Albert Edelfelt, maaalauksessa filosofian maisteri Adolf Wasenius. Taulu tehty vuonna 1885.

Suomalaispariskunta teki elämänsä löydön huutokaupasta – huonokuntoinen taideteos paljastui aidoksi Edelfeltin maalaukseksi

Sadalla eurolla ostettu tuntemattoman tekijän maalaus olikin kuuluisan suomalaistaiteilijan arvokas teos. Teoksen arvoitus ratkesi auringonsäteen avulla.

Lauri Kontro

Lauri Kontron kolumni: Sivistysmaissa ei kaadeta patsaita

Sivistysmaan yksi tunnusmerkki on se, että patsaita ei kaadeta eikä kulttuuriympäristöjä tuhota, kirjoittaa Kontro.

Nuori Jörn Donner ihmisten keskellä savuke suussaan

Jörn Donnerin kuoleman jälkeen paljastui monta yllätystä, joista yksi oli hänen valtava valokuva-arkistonsa

Hakasalmen huvilassa Helsingissä on avautunut valokuvanäyttely, joka esittelee Jörn Donnerin matkoillaan ottamia valokuvia. Ne ovat esillä ensimmäistä kertaa.

Kuvassa on kyltti, jossa lukee Keskusrikospoliisi.

Poliisi epäilee miestä kouluttautumisesta ääri-islamistiseen terrorismirikokseen – opiskeli aseiden käyttöä ja räjähteiden valmistamista

Poliisi epäilee, että 21-vuotias mies hankki oppaita ja perehtyi niihin kouluttaakseen itseään terroristista tekoa varten. Mies on ollut jäsenenä ääri-islamistista materiaalia jakavissa ryhmissä.

Anna-Mari Kähärän hiukset pöllähtävät.

Säveltäjä Anna-Mari Kähärä on tottunut riskinottaja – ”Kaikkien ei pidä keskittyä vain yhteen asiaan: rönsyile hyvä ihminen”

Säveltäjä-muusikko, kulttuurivieras Anna-Mari Kähärä haluaa, että naisten ääni kuuluu.

Maija Mokkila Yle Helsingin toimituksessa.

Maija Mokkila on Yle Helsingin uusi päällikkö

Pitkään Ylessä työskennellyt Mokkila aloitti Yle-uransa Uudenmaan uutisista vuonna 2008.

Länsimetro Kivenlahden asema Espoossa

Metron laajennus ja uudet ratikat käyvät kalliiksi – HSL:n kulut nousevat yli miljardiin vuodessa, ja puolet tästä pitäisi kerätä lipputuloina

Helsingin seudun joukkoliikenteen kustannukset kasvavat etenkin metron laajenemisen ja uusien ratikkareittien myötä. Kulut nousevat yli miljardiin euroon vuodessa jo tällä vuosikymmenellä.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vasemmalla), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja pääministeri Sanna Marin kättelevät juhliin saapuvia lapsia, kun pääministeri isännöi itsenäisyyspäivän juhlaa lapsille Helsingin Säätytalolla keskiviikkona 7. joulukuuta 2022.

560 lasta juhli tänään Säätytalolla – karigasniemeläinen Romeo Halonen matkusti yli tuhat kilometriä tavatakseen Sanna Marinin

Valtakunnallisessa lasten itsenäisyyspäivän juhlassa ministerit vastaanottivat lapsia kaikista Suomen 309 kunnasta.

Ylen lähetysauto Kontulan ostoskeskuksen pihassa Itä-Helsingissä.

Analyysi: Tilastot eivät kerro kaikkea – Itä-Helsingin syvin olemus kirkastui, kun toimituksemme vietti viikon idän lähiöissä

Itsekriittisyys ja lähiöiden arjen seuraaminen on kaupunkitoimittajille jatkossakin tarpeen, kirjoittaa toimittaja Vesa Marttinen analyysissaan.

Erilaisia ehdotuksia Makasiininrantaa varten.

Helsingin Makasiinirannan suunnittelukilpailun voitti ehdotus nimeltä Saaret – pormestari Juhana Vartiainen: ”Siinä oli nerokkuutta”

Helsingin kaupungin Makasiinirannan laatu- ja konseptikilpailun voittaja julkistettiin Helsingin kaupungintalolla torstaina iltapäivällä.

Kjell Engman katsoo lasiteoksen läpi.

Musiikkimuseo Fame järjesteli velkansa ja ihastuttaa nyt lasisoittimilla – taiteilija: ”Tämä ei olisi mahdollista muilla materiaaleilla”

Musiikkimuseo Famen vaihtuvassa näyttelyssä nähdään ruotsalaisen Kjell Engmanin lasitaidetta. Yrityssaneerauksessa olevan museon johtaja Olli Ilmolahti katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.

Kolme näyttelijää näytelmässä Kertomus varhain kukkivista luumupuista ja pajuista. Upeat puvut ja kuosit.

Helsingissä on esillä niin hauraita japanilaisia taideteoksia, että niitä voi nähdä vain hyvin harvoin

Sinebrychoffin taidemuseon näyttelyssä Helsingissä on esillä vanhoja japanilaisia puupiirroksia. Haurautensa takia niitä pääsee katsomaan vain harvoin.

Helmi Hagelin on saamelainen vaatesuunnittelija ja visuaalinen taiteilija.

Taiteilija Helmi Hagelin rikkoo normeja, kyseenalaistaa tekstiilialan kestävyyden ja tarkastelee maailmaa vähemmistön vähemmistön asemasta

Taiteilija ja vaatesuunnittelija Helmi Hagelin pyrkii töillään osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on mukana oikeusministeriön järjestämällä Y-festivaalilla lauantaina Helsingissä.

Venla Jusslin läppärin ääressä.

Venla Jusslin, 23, jakaa kouluilla ilmaisia kuukautissuojia – monet nuoret sanovat käyttävänsä vessapaperia, kun suojiin ei ole varaa

Kuukautisköyhyydestä kärsii arvioiden mukaan joka kymmenes. Suomessa "tamponivero" on moneen muuhun maahan verrattuna korkea, vaikka EU kehotti jo vuosia sitten laskemaan sitä.

 Ylen kolumnisti Jari Ehrnrooth studiomuotokuvassa.

Jari Ehrnroothin kolumni: Miksi ihmiset pakotetaan elämään rumissa betonilaatikoissa

Jos tilaajat ja arkkitehdit haluavat, paluu kauneuteen alkaa heti huomenna, kirjoittaa Ehrnrooth.

Tuhannet taksiyrittäjät ovat joutuneet tehovalvontaan ja voivat menettää liikennöintilupansa – kuljettaja: "Valvontaa syytäkin kiristää"

Tuhannet taksiyrittäjät ovat joutuneet tehovalvontaan ja voivat menettää liikennöintilupansa – "Valvontaa syytäkin kiristää", sanoo kuljettaja

Viidesosa taksiyrittäjistä on jättänyt lakisääteisen yrittäjäkokeen suorittamatta – ja uhkana voi olla liikennöintiluvan menetys jo kesällä. Koe on pakollinen myös jo voimassa olevan taksiluvan haltijoille.

Tuija Siltamäki, Helsinki, 01.02.2019

Tuija Siltamäen kolumni: Helsinkiin tarvitaan käyttöhuoneita, vaikka niitä ja niiden käyttäjiä kuinka paljon paheksuttaisiin

Helsinkiin on jo monta vuotta yritetty tuloksetta saada käyttöhuoneita. Nyt sille alkaisi olla korkea aika, kirjoittaa Siltamäki.

Helsingin hovioikeuden kyltti.

Lapsia hyväksikäyttänyt mies väitti yrittävänsä muuttua ja sai alemman tuomion – epäillään nyt uusista rikoksista

Mies hakeutui seksuaalirikollisten kuntoutukseen vankilassa ja käytti sitä perusteena tuomion alentamiseen. Seksuaalirikollisille tarkoitettua kuntoutusta voidaan pyrkiä käyttämään väärin, pohtii seksuaalirikollisille suunnattua Step-ohjelmaa vetävä psykologi Mikko Ylipekka.

Kaksi poliisia työvaatteissa.

Helsingin poliisilaitos irtisanoi jo kolmannen poliisin asiattoman viestittelyn vuoksi – viestit paljastuivat äärioikeistotutkinnassa

Helsingin poliisilaitos on irtisanonut ylikonstaapelin rasistisen viestittelyn vuoksi. Viime vuonna laitos irtisanoi kaksi poliisia samasta syystä. WhatsApp-viestit löytyivät äärioikeistotutkinnassa.

Museokorttia näytetään tiskillä.

Museokortti piti pintansa koronakriisistä huolimatta

Museoille viime vuosi oli koronatilanteen takia repaleinen kuten kaikille kulttuurilaitoksille. Silti museokortti säilytti suosionsa.

Seija Kuula (Hannele Lauri) laulaa mikrofoniin

Hannele Lauri: “Tuli jo epätoivoinen olo” – 70 on vain numero -elokuvan ensi-ilta siirtyi vuodella, kunnes päädyttiin harvinaiseen ratkaisuun

Suosikkiartistin elämä on myös tätä: keikalta yöllä kotiin, kylmä nakki ja purkista hörppy piimää. Niin ainakin elokuvassa 70 on vain numero.

telinevoimistelu

Koronapassi jo 12-vuotiaille? Sairaanhoitopiireiltä ymmärrystä, mutta myös kovaa kritiikkiä: Se olisi rokottamattomien lasten syrjintää

Osa sairaanhoitopiireistä kritisoi voimakkaasti hallituksen esitystä ottaa koronapassi käyttöön jo 12–16-vuotiailla. Lääkärit pelkäävät, että koronapassi pudottaisi lopullisesti muutenkin syrjäytymisvaraassa olevat nuoret pois harrastuksista.

Koskelan surman muistotilaisuus eduskuntatalon portailla.

Koskelan surman tuomio lieveni vaaditusta: Murhasta 10, 9 ja 8 vuoden tuomiot tekijöille

Vastaajat olivat syyntakeisia teon hetkellä ja he ovat oikeuden mukaan ymmärtäneet tekonsa luonteen. He olivat tekoaikaan kaikki 16-vuotiaita, mikä lievensi rangaistusta.

Lasse Viren juoksi kultaa Münchenissa vuonna 1972

Kun suomalaiset kamppailevat mitaleista olympialaisissa, nähdään Urheilumuseossa kävijäpiikki – ovella esitetään aina sama kysymys

Kylmiä väreitä ja tippa linssissä. Urheilu on suurten tunteiden laji, osoittaa Urheilumuseon näyttely ja opaskierros Helsingissä. Se palauttaa mieleen olympialaisten huippuhetkiä.

Nainen vaaleanpunaisessa kesämekossa kiipeää tikapuita ylös ja hymyilee. Takana kerrostalon seinä ja ikkunoita.

Syömishäiriö, huumeongelma, syöpä ja avioero – Hanna Brotherus kirjoitti rehellisen esikoiskirjan, josta tuli heti menestys

Koreografi Hanna Brotheruksella oli viimein aikaa kirjoittaa romaani, ja siitä tuli yksi alkuvuoden suosituimmista kirjoista. Sitä ennen neljän lapsen äiti oli lähinnä kirjoitellut muistilappuja ja kauppalistoja.

Vuoden nuori muotoilija Hanna Anonen.

Korona-aika avasi silmät kauneudelle – muotoilupalkinnon saajat: "Esineiden on oltava kestäviä, mutta myös kauniita"

Arkiesineiden on oltava toimivia ja kestäviä, mutta myös kauniita. Näin muistuttavat arvostetun Kaj Franck -muotoilupalkinnon saaja Johanna Gullichsen ja Vuoden nuori muotoilija Hanna Anonen. 

Repin: Pyryharakka, Banksy: Bomb hugger ja Dylan: Woman with Scarf.

Banksy, Dylan ja Repin ovat suven taideantia – katso 7 näyttelyvinkkiä kesälomalle

Tästä se lähtee! Taidekesä tuo kaivattua väriä ja valoa koronan jättämään näyttelytyhjiöön. Kokosimme kohteista seitsemän vinkin listan. Katsotko taidetta mieluummin Messukeskuksessa vai luonnon keskellä Vallisaaressa?

yleiskuva

Asuntokauppa käy kuumana ja taiteesta on tullut myyntivaltti – siksi teoksia suunnitellaan nyt jo rakennusvaiheessa

Suomalaiset haluavat taideteoksia arkiympäristöönsä, sillä ne lisäävät viihtyisyyttä ja asuinalueen arvoa. Graffitikin voi olla vetovoimatekijä. Helsingin Kalasatamassa taideteoksilla on näkyvä paikka.

Lapin sotaa kuvanneita kirjailijoita ja elokuvaajia.

Pitkään vaiettu Lapin sota kiinnostaa nyt elokuvantekijöitä ja kirjailijoita – sota oli muutakin kuin poltetun pohjoisen savuavat rauniot

Meneillään on Lapin sota -buumi. Aiheesta on tekeillä peräti kolme täyspitkää elokuvaa. Yhden niistä ohjaa Jalmari Helander, joka muistetaan elokuvista Rare Exports ja Big Game. Pohjoisen sota kiinnostaa myös kirjailijoita. 

Koronajäljittäjä Simo Sajama tutkii puhelinta työpaikallaan.

Kulttuurialan alasajo teki valomestarista koronajäljittäjän – "En koe itseäni sankariksi"

Helsingin kaupunki välttää lomautuksia ja ohjaa työntekijöitään sinne, missä heitä eniten tarvitaan.

Toija muotoilee savesta patsasta.

Kun taiteilijakoti Lallukka rakennettiin, pelättiin että boheemitaiteilijat pistävät ranttaliksi – kuvat näyttävät mitä kuuluisat asukkaat saivat aikaiseksi

Helsingin taidemuseon uusi näyttely esittelee Lallukan taiteilijakodin kuuluisien taiteilijoiden teoksia.

Kuvassa on Jari Aarnio Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa 2020.

Syyttäjä Vuosaaren palkkamurhan loppulausunnossaan: Aarnion laiminlyönti ollut räikeydessään omaa luokkaansa

Syyttäjien mukaan Aarnio antoi murhan tapahtua ja ex-jengipomo Vilhunen oli yksi tekijöistä. Molemmat kiistävät syytteet.

Sami Hedberg käsi otsalla

Yksi paikka on erityinen Sami Hedbergille Helsingissä, ja se johtuu isän sanoista siellä: "Se yksi lause on jäänyt ikuisiksi ajoiksi mieleeni"

Ennen kuolemaansa isä ehti sanoa pojalleen tärkeät sanat. Stand up -koomikko, näyttelijä ja kulttuurivieras Sami Hedberg muistaa ne aina.

Helsingin oikeustalo Ruoholahdessa.

Helsingin opetusviraston kavallusjupakka paisuu – kaksi uutta syytettä

Kahta Helsingin opetusviraston työntekijää syytetään vuonna 2017 tehdyistä epäillyistä kavalluksista.

Elokuvateatterit / Korona / Finnkino / Helsinki 11.09.2020

Laukku ja takki saavat elokuvateatterissa oman paikan – ruuhkaa ei ole, mikä on sekä hyvä että huono asia

Edelleen moni empii, uskaltaako elokuviin lainkaan tulla. Kävijämäärä on pudonnut viime vuodesta roimasti.

Auvers-sur-Oise -maalaus

Taidemuseon suursatsaus toteutui sittenkin: Korona ei estänyt Vincent van Goghin Suomen näyttelyä, mutta teokset joutuvat silti karanteeniin

Didrichsenin taidemuseo on valmistellut jo kahdeksan vuotta historiansa kalleinta taidenäyttelyä. Koronapandemian takia sen toteutuminen oli epävarmaa viime päiviin saakka.

Alvar ja Aino sekä Finlandiatalo

Ohjaaja Virpi Suutari yllättyi tehdessään dokumenttia Alvar Aallosta ja väittää, että suomalaisilta on jäänyt ymmärtämättä huippuarkkitehdista keskeinen asia

Uutuuselokuva Aalto kertoo yhdestä kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta. Se on myös dokumentti rakkaudesta.

Koura-gaala

KOURA palkitsi vuoden 2019 parhaita ohjelmia

Tunnustukset jaettiin KOURAn virtuaaligaalassa.

yleiskuva

Teatterissa ei pussailla ja halailla entiseen malliin – kausi alkaa koronatauon jälkeen poikkeusjärjestelyin

Teattereissa näytellään tänä syksynä puolityhjille saleille turvallisuussyistä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle